Maantiede ja löytöretket 1

by Into Konrad Inha

Persian ylängöltä saavuttiin Ormuziin, joka siihen aikaan oli erittäin rikas kauppakeskusta. Sinne saapui paljon laivoja Intiasta, tuoden maustimia ja kalliita kiviä, silkkiä ja kultaa, norsunluuta ja muita tuotteita. Mutta kaupunki oli suunnattoman kuuma ja epäterveellinen. Ormuzlaisten laivat olivat heikosti rakennetut, koska rautanaulain sijasta käytettiin puuvaarnoja, ja sen vuoksi niitä paljon joutui hukkaan. Laivoissa oli vain yksi masto ja purje. Samanlaisia laivoja tällä rannikolla käytetään vielä tänä päivänä. Pienempien aluksien rakenne yleensäkin kaikkialla maailmassa erinomaisen kauan kautta aikain säilyy samanlaisena.

On mahdollista, että venezialaisten aikomus oli täältä matkustaa meritse Itä-Aasiaan, mutta ehkä juuri laivain kehnouden takia he sitten kuitenkin kääntyivät maitse kulkemaan. He saapuivat ensinnä Kirmaniin ja matkustivat sieltä Lutin erämaan kautta pohjoiseen päin. Erämaassa ei tavattu muuta vettä kuin eräässä paikassa maanalainen joki, jonka katto toisin paikoin oli sortunut; se luultavasti oli vanha maanalainen vesijohto, joita näissä seuduissa käytetään, kun erämaan kuumuudessa maanpäälliset vesijohdot pian kuivuisivat. Matkustajat saapuivat Persian pohjoiseen maakuntaan Khorassaniin, jossa oli paljon kaupunkeja ja lauhkea ilmasto. Sikäläiset ihmiset, varsinkin naiset, olivat tavallista kauniimpia. Marco Polo kertoo tässä »Vuoren vanhuksesta», ristiretkien ajalla kuulusta itämaalaisesta ruhtinaasta tai uskonlahkon päälliköstä, joka oli kahden vuoren välille rakentanut ihmeen ihanan muureilla ympäröidyn puiston ja sinne koonnut kaikki kauneimmat naiset. Tähän puistoon tuotiin nuorukaisia huumautuneina, he saivat siellä herättyään elää jonkun ajan muhamedilaisten paratiisissa, jonka jälkeen heidät uudelleen huumattiin ja herätettiin vasta »Vuoren vanhuksen» linnassa. Tämä lupasi laskea nuorukaisen takaisin paratiisiin ainoastaan sillä ehdolla, että hän murhasi vanhuksen määräämän henkilön. Sen kautta vanhus saattoi tuhota kenenkä tahtoi ja kaikki ruhtinaat pelkäsivät häntä ja maksoivat hänelle veroa, välttääkseen surman. Mutta Hulagu, vallottaessaan Mongoleilleen Persian, sai nälkään näännyttämällä haltuunsa tämänkin linnan, mestautti »Vuoren vanhuksen» kaikkine miehineen ja hävitti hänen linnansa maan tasalle. Hashishista, s.o Intian hampusta valmistetusta huumaavasta juomasta, tätä lahkoa sanottiin »assasineiksi», joka sana on moneen länsimaiseen kieleen periytynyt salamurhaajaa merkitsemään. Ristiretkien ajalla tämä uskonlahko surmautti länsimaitten ritareita ja ruhtinaita ja oli sen vuoksi suuresti pelätty. Mutta toisin ajoin näyttävät assasinit toimineen kristittyjen kanssa yksistä puolinkin. Assasineilla oli sekä Iraanin että Syyrian vuoristossa kymmenittäin ja sadottain linnoja. Mutta erotessaan lopulta muhamedilaisuudesta kokonaan uudeksi uskonnoksi he eristäytyivät, eivätkä sitten voineet kauaakaan puoliaan pitää. Salassa tämä uskonlahko kuitenkin säilyi, ja vielä tänä päivänä on Libanonissa ja Kaspian meren eteläpuolella olevissa vuorissa assasineja, vaikka lahko onkin kokonaan menettänyt vaarallisen valtiollisen luonteensa.

Mutta palatkaamme Polojen matkaan. Persian rajakaupungissa Balkissa kuulivat he asukkaitten kertovan, että siellä aikanaan Aleksanteri Suuri oli viettänyt häitään Roxaneen kanssa ja että kaupungin vanha nimi oli Baktra. Sieltä kuljettiin edelleen maan kautta, jossa oli paljon suolaa — nykyäänkin on maakunta vuorisuolastaan tunnettu — ja tultiin Badakshanin kuningaskuntaan Amudarjan ja Hindukushin välille. Maan kuninkaat väittivät polveutuvansa Aleksanterista ja Dareioksen tyttärestä. Puolentoista vuosituhatta oli siis näissä maissa säilynyt muisto valtavan makedonialaisen vallottajan urotöistä. Marco Polon aikaan oli tässä maassa maailman kuuluimmat rubinikaivokset, mutta niitä ei kukaan muu saanut kaivattaa kuin kuningas. Nykyään ovat rubinit sieltä loppuneet; niiden nykyiset saantimaat ovat Burma ja Ceylon. Toisessa saman maan vuoressa oli maailman paras »azuri», sininen kivennäinen, joka Vanhalla ajalla oli mitä suurimmassa arvossa. Hopeatakin oli. Badakshanin nopeat hevoset olivat kuulut. Vähää ennen oli kuitenkin kuollut sukupuuttoon eräs oivallinen vanha rotu, jonka sanottiin polveutuneen Aleksanteri Suuren kuulusta sotaratsusta Bukefaloksesta. Tämän saman hevosrodun vuoksi oli maan kuninkaallisessa perheessä tapahtunut paljon tappeluita. Badakshanin vuorimaa oli korkealla merenpinnasta ja ilma siellä niin puhdasta ja terveellistä, että aina kun ihmiset tunsivat itsensä sairaiksi, niin he laaksoistaan nousivat ylös vuoristoon, ja Marco Polokin sanoo siellä heti saaneensa takaisin terveytensä.

Kahdentoista päivämatkan päästä saavuttiin Pamirin vuorimaahan, joka yhdistää Himalajan ja Kuenlunin päät ja on kauttaaltaan niin korkeata, että sitä sanotaan »maailman katoksi». Marco Polo oli ensimäinen europalainen, joka tässä kuulussa vuorimaassa kävi, ja vasta 19:llä vuosisadalla tultiin hänen löytöjään jatkamaan. Vakhanista noustiin kolmessa päivässä niin korkealle, että oltiin »maailman korkeimmassa seudussa». Marco kertoo seudun sarviniekoista villioinaista ja susista. Seutu oli niin korkea ja kylmä, ettei valkea siellä palanut yhtä kirkkaasti kuin muualla, eikä lämmittänyt yhtä hyvin. Tämä havainto varmaan johtui siitä, että veden kiehumapiste niin korkealla on koko joukon matalammalla 100 astetta, jonka vuoksi ruoka ei kiehuvassakaan vedessä tahtonut kypsyä. Maa oli aivan autiota, ja matkustajani täytyi kuljettaa mukanaan kaikki, mitä tarvitsivat.

Pamirista saavuttiin Bolor vuorimaahan, jossa vallitsi ainainen talvi, ja jonka kautta kesti matkustaa neljäkymmentä päivää. Asukkaat, jotka olivat vieraille vihamielisiä, elivät korkealla vuorilla metsästyksestä ja käyttivät paljaita nahkavaatteita. Sivumennen Marco Polo mainitsee »Keshimurin», nykyisen Kashmirin, jonka pelättäviä noitia hän tapasi Kublain hovissa.

Kun oli vuoriston poikki päästy, niin saavuttiin Tarim virran vesistösyvänteeseen, nykyiseen Itä-Turkestaniin, jossa oli monta melkoista kaupunkia, Kashgar, Jarkand, Khotan y. m., ja viljeltiin paljon puuvillaa. Asukkaat olivat enimmäkseen muhamcdilaisia, mutta joukossa oli myös paljon nestoriolaisia kristittyjä. Erämaasta, jonka kautta matka piti edelleen pitkin Kuenlunin juurta, saatiin paljon jaspista ja kalcedon nimistä arvokasta kivennäistä. Matka kävi sitten Lopin kaupunkiin, joka oli samannimisen suuren erämaan laidassa. Siellä matkustajat oleskelivat viikon, ennenkuin lähtivät kulkemaan erämaan poikki, mukanaan kuukauden eväät. Aavikon poikki kuljettiin kapeimmalta kohdalta, mutta kokonaisuudessaan tämä erämaa oli niin pitkä, että Marco Polon arvelun mukaan olisi kulunut kokonainen vuosi, jos olisi tahtonut sen päästä päähän matkustaa. Se oli, kertoo Polo, kauttaaltaan hiekkamäkinä, joitten välillä oli laaksoja, eikä siinä kasvanut mitään. Siellä täällä oli kuitenkin vettä yhden matkueen tarpeiksi. Erämaassa sanoi Polo kuuluvan salaperäisiä henkiääniä, jotka eksyttivät matkamiehiä. Toisinaan kuului etäistä jyminää, ikäänkuin olisi sivulla päin suuri ratsumiesjoukko matkannut. Toisinaan kuului kuin rumpujen päristyksiä. Sen vuoksi matkustajat pysyivät koossa niin lähellä kuin suinkin ja kuormajuhdilla oli kellot kaulassaan, etteivät ne päässeet eksymään. Kun asetuttiin illalla lepäämään, niin merkittiin seuraavaksi aamuksi matkan suunta valmiiksi, koska ei mitään maamerkkejä ollut. Polon kertomus erämaan omituisista kummitteluista perustuu todellisiin ilmiöihin. Samanlaisia ääniä kuulevat nykyisetkin matkustajat. On selitetty niitten aiheutuvan siitä, kun hiekkajyväset päivällä kuumentuessaan taikka yöllä nopeaan jäähtyessään hankaavat toisiaan vastaan.

Kolmekymmentä päivää kestäneen matkan jälkeen tultiin Satsheuhin, joka oli Tangutin maakunnassa, nykyisessä Kansussa. Tangutin vuoristossa kasvoi oikea rabarberi, joka oli Keskiajalla tärkeä lääke. Maakunnan pääkaupungissa, joka oli kauempana idässä, Polot jollain toisella käynnillä viipyivät kokonaisen vuoden. Sikäläisillä kristityillä oli kolme kaunista kirkkoa. Sieltä vihdoin matkustettiin Shangtuun eli Kaipingfuhun, jossa Kublai kaan silloin oleskeli. Kun Kublai kuuli vanhain tuttavainsa olevan tulossa, niin lähetti hän heitä vastaan väkeä jo neljänkymmenen päivämatkan päähän ja otti heidät mitä sydämellisimmin vastaan. Hovissa pantiin heidän kunniakseen toimeen suuria juhlia, ja nuoren Marcon suurkaani otti palvelukseensa. Varmaan venezialaiset kauppiaat saattoivatkin antaa Kublaille paljon tarkkoja tietoja, joita he olivat matkalla nimenomaan koonneet kunkin maan tuotteista. Marcosta taas tuli hyödyllinen apulainen sen kautta, että hänen oli erittäin helppo oppia vieraita kieliä. Kublai piankin lähetti hänet monelle tärkeälle matkalle etäisiin hoveihin, ja toimensa hän aina suoritti kaanin tyytyväisyydeksi. Kiinan hovin vanhoissa aikakirjoissa, jotka hiljattain ovat tulleet tunnetuiksi, mainitaankin Marco Polo virkamiesten joukossa. Polot viihtyivät hyvin mahtavan hallitsijan suojeluksessa ja hankkivat itselleen melkoisen omaisuuden.

Marco Polon kertomus Kiinasta.

Pitkällä oloajallaan Kublai kaanin palveluksessa Marco Polo hankki Kiinasta varsin täydelliset tiedot. Hän matkusteli laajalti maassa, olipa jonkun aikaa erään kiinalaisen kaupungin maaherranakin ja teki matkoja Kiinan naapurimaihin.

Kiina hänen tietojensa mukaan jakautui kahteen osaan, Pohjois-Kiinaan eli Kathaihin ja Etelä-Kiinaan eli Manziin, jonka pääkaupunki oli Nanking. Yhä vieläkin Pohjois-Kiinan ja Etelä-Kiinan kansalliset ja maantieteelliset olot melkoisesti eroavat toisistaan. Valta oli kokonaan Tataarien käsissä, Kiinaa hallittiin kuin vallotettua maata ainakin, kaikkialla oli mongolilaiset vartioväet, ja varsinaisten Kiinalaisten kesken kyti siitä paljon tyytymättömyyttä. Palveluksessaan Kublai käytti yksinomaan tataarilaisia ja muitakin ulkomaalaisia, kenestä hän vain sai pätevän miehen.