Maantiede ja löytöretket 1

by Into Konrad Inha

Kiinan tuotteista oli varsinkin silkki huomattava. Sitä käytettiin maassa itsessään suunnattomat määrät. Sitä paitsi se oli tärkein kauppatavara, sitä vietiin varsinkin Intiaan. Kaikkialla Kiinassa oli laajoja silkkiäispensas-istutuksia. Tärkeä oli niinikään posliinin valmistus, jota ei muualla kuin Kiinassa osattukaan. Posliinia valmistettiin kaolinisavesta — tämä nimikin on alkuaan kiinalainen. Etelä-Kiinassa oli eräs kaupunki, jonka erikoisala posliini oli. Kivihiiltäkin Marco Polon tietojen mukaan jo silloin käytettiin Kiinassa polttoaineena, vaikka kivihiilen käytäntö muualla maailmassa vasta höyryn aikakaudella kävi yleiseksi. Mutta Kiina onkin ehkä maailman kivihiilirikkain maa. Kiinalaiset olivat jo Marco Polon aikana peräti rauhallista kansaa ja ylenmäärin kohteliaita. Heidän suurin paheensa oli uhkapeli. Suurkaani oli kuitenkin kieltänyt kaiken uhkapelin sillä verukkeella, ettei alamaisten omaisuus oikeastaan ollut heidän, vaan hänen omaisuuttaan. Mutta teenjuonnista ja naisten jalkain typistämisestä ahtailla jalkineilla Marco Polo ei mitään tiedä, sen enempää kuin miesten palmikoistakaan, ja nämä tavat eivät siis silloin vielä liene olleet vallalla. Palmikkoa käyttämään pakottivat Kiinalaisia vasta mandshulaiset hallitsijat useita vuosisatoja myöhemmin. Kiinan jo silloin rikasta kirjallisuutta venezialainen ei myöskään tuntenut, joten hän ei liene varsinaista kiinan kieltä osannut, vaikka puhuikin mongolien kieltä. Ei hän myöskään mainitse siitä, että Kiinassa osattiin kirjoja painaa. Kiinan uskonnot olivat hänelle tuntemattomat. Muutoin Kiinalaiset siihen aikaan olivat erittäin suvaitsevia kaikkia uskonnolta kohtaan, jonka vuoksi nestoriolainen kristinuskokin oli päässyt heidän maassaan leviämään. Kambalukissa oli kristityillä ja muhamedilaisilla tähtitieteellinen observatorio. Suurkaanin palveluksessa oli kokonaista 5000 tähtientutkijaa, joitten päämies oli eräs byzantilainen. Poliisilaitos oli hyvin järjestetty, jonka vuoksi yleinen turvallisuus oli jotenkin hyvä. Olipa erityisiä toimistoita löydetyn tavaran vastaanottamiseksikin ja oikealle omistajalleen saattamiseksi. Kublai oli saattanut koko maassa voimaan metsästyssäännön, joka suojeli riistaa maaliskuusta lokakuuhun. Tullilaitos oli hyvin järjestetty, vapaasatamia avattu pitkin rannikkoa. Kiinan kauppa olikin valtava ja Manzin tärkeimpään kaupunkiin Zaytoniin saapui paljon enemmän laivoja kuin konsanaan Aleksandriaan. Kian (Jangtsekiang) joella oli enemmän laivoja ja aluksia kuin millään muulla joella koko keisarikunnassa. Mainittu joki olikin, niin arveli Polo, suurin joki koko maailmassa. Se juoksi 16 maakunnan läpi ja sen rannoilla oli enemmän kuin 200 suurta kaupunkia. Muuan suurkaanin tullivirkamiehistä oli laskenut, että jokea vuodessa nousi 200,000 kannellista kuorma-alusta. Kiinan sisäisen kaupan valtavuudesta Polo mainitsee esimerkkinä, että yksin Kambalukiin tuotiin joka päivä yli 1000 kuormaa silkkiä.

Mutta ehkä suurinta kummastusta Kiinan kaikista laitoksista herätti Polossa paperiraha. Suurkaanilla hän arveli olevan »viisaitten kiven», koska hän osasi tehdä rahaa seuraavalla tavalla: Silkkiäispensaan kuoresta valmistettiin mustaa paperia, josta leikattiin eri kokoisia paloja, ja näille määrättiin eri arvo. Virkamiehet kirjottivat niihin nimensä ja niihin painettiin punaisella värillä suurkaanin sinetin kuva. Merkkien väärennys rangaistiin kuolemalla. Nämä rahat olivat sitten saman arvoiset kuin vastaavat määrät kultaa ja hopeata, ja suurkaani antoi joka vuosi valmistaa niitä suuret määrät — ne eivät hänelle maksaneet juuri mitään. Paperirahoillaan hän maksoi kaikki menonsa koko valtakunnassaan, eikä kukaan uskaltanut kuolemanrangaistuksen uhalla olla niitä vastaanottamatta, jonka vuoksi ne olivat koko valtakunnassa käypää rahaa. Monta kertaa vuodessa kehotettiin kaikkia niitä, joilla oli kultaa, hopeata, jalokiviä taikka helmiä, viemään ne Pekingin rahalaitokseen, jossa niistä maksettiin erinomainen hinta, vaikka vain paperirahalla. Mutta jos toiselta puolen aatelismies taikka joku muu tarvitsi jaloja metalleja, jalokiviä taikka muita semmoisia kalleuksia, niin saattoi hän näillä samoilla paperirahoilla ostaa niitä rahalaitoksesta niin paljon kuin vain tarvitsi. Ja siten suurkaanilla oli, lausuu Polo, enemmän aarteita, kuin ainoallakaan hallitsijalla koko maailmassa. Kiinan rahalaitos oli toisin sanoen järjestetty jo silloin jotenkin samalle kannalle kuin nykyisissä sivistysmaissa, vaikkapa ehkä rahalaitos hyötyikin kaupasta, jota vastoin nykyään seteleitä myydään ja ostetaan tarkkaan määrätystä hinnasta.

Kiinan erinomaiset kulkuneuvot herättivät Marco Polon suurta kummastusta. Niin valtavia kanavia ja teitä ei siihen aikaan ollutkaan Europassa. Maantiet olivat erinomaiset ja niitten reunoilla oli lehtokujat, taikka kivipatsaat semmoisissa seuduissa, joissa puut eivät viihtyneet. Jättiläissiltoja oli rakennettu jokien poikki, monet niistä rakennustaiteen mestariteoksia. Pekingin eteläpuolella oli Pulisangkin joen poikki rakennettu silta, joka oli kauttaaltaan hienointa marmoria. Se oli 1500 jalkaa pitkä, rakennettu 24 siltakaarelle ja niin leveä, että 10 ratsumiestä saattoi rinnan ratsastaa sen yli. Kahden puolen oli marmoriset kaiteet, jotka oli jalopeuran kuvilla koristettu. Arkkujen välissä oli vesimyllyjä. Tämä silta on yhä vielä olemassa ja toimessa, vaikka Kiinan vanhat loistorakennukset enimmäkseen ovatkin nykyisin perin pohjin rappeutuneet.

Kanavista oli suurin 40 päivämatkan mittainen Keisarikanava, jonka Kublai oli rakennuttanut, taikka oikeammin valmiiksi laittanut. Se oli 40 päivämatkaa pitkä ja suunnattomaksi hyödyksi Pekingin ja Jangtsekiangin väliselle liikkeelle. Kanava oli niin suuri ja leveä, että suurimmatkin laivat helposti saattoivat sitä kulkea. Sen rannat olivat kivellä lasketut ja kanavaa kaivettaissa oli poisluodusta maasta kanavan toiselle puolelle rakennettu erinomainen viertotie. Postilaitos oli järjestetty erinomaisesti. Valtakunnassa oli 10,000 postiasemaa ja 300,000 hevosta, jotka kuljettivat postia.

Niin suuri ja rikas oli siis maa, jota Kublai kaan hallitsi, ja syystä se herätti venezialaisten rajatonta ihmettelyä, sillä Länsimaitten olot olivat siihen aikaan vielä vähäpätöiset ja vähän kehittyneet tämän jättiläismaan suurisuuntaisten laitosten rinnalla. Mutta Kublailla ja Mongoleilla ei tästä järjestyksestä ollut suuriakaan ansioita. Ne olivat Kiinan vanhan sivistyksen luomia. Kublain suurin ansio on, ettei hän tätä sivistystä hävittänyt, niinkuin Mongolit olivat monessa muussa maassa tehneet, vaan päin vastoin sen omaksui ja ryhtyi edelleen rakentamaan samalle pohjalle.

Kambaluk.

Länsimaissa ei varsinkaan ollut niin suunnattomia kaupunkeja kuin Kiinassa. Europan suurimmissakin kaupungeissa oli siihen aikaan vain joku kymmentuhatta asukasta, jota vastoin Polot Kiinassa näkivät miljonakaupunkeja. Varsinkin Kambaluk (Kaanpalik, s.o. kaanin kaupunki), nykyinen Peking, oli mahtava ja Kinsai niinikään. Kublai oli määrännyt Kambalukin koko Kiinan pääkaupungiksi. Siellä oli hänen laaja linnansa taikka oikeastaan linnakaupunkinsa, sillä palatsin ympärysmuuri oli lähes puolentoista kilometriä, neliöön rakennettu. Muurin sisäpuolella oli kahdeksan palatsia, yksi neliön joka kulmassa ja yksi kunkin sivun keskellä. Ulkoneliön sisällä oli toinen neliö, jonka kulmissa ja sivuilla niinikään oli kahdeksan palatsia, ja keskellä oli suurkaanin yhdenkertainen, mutta sitä laajempi ja rikkaammin sisustettu palatsi. Ympärysmuurin ääressä olevissa palatseissa säilytettiin suurkaanin sotavarustuksia, jotka oli siten järjestetty, että kussakin palatsissa oli jotain erikoista esinettä, yhdessä paljaita jousia, toisessa satuloita, kolmannessa suitsia. Muurien välissä oli puistoja, muun muassa eläintarha, jossa oli kaikenlaisia harvinaisia eläimiä. Oli sinne luotu sata askelta korkea mäkikin, jolle oli koottu paljaastaan semmoisia puita, jotka eivät koskaan varistaneet lehtiään. Mäki oli siis alati vihanta. Jos kaani kuuli, että missä oli joku merkillisempi puu, niin paikalla piti se tuoda hänen puistoonsa, vaikka olisi ollut kuinka suuri. Suuret puut tuotiin elefanteilla. Koko mäki oli sitäpaitsi peitetty viheriäisellä latsurimalmilla ja mäen päällä oli näkötorni, joka oli viheriä sisältä ja päältä. — Tämä »vihervaara» lienee vielä tänä päivänä olemassa.

Kambalukin kaupungista itsestään ei Polo kerro yhtä laajasti kuin Kinsaista. Hän mainitsee, että Kublai oli vanhan kiinalaisen kaupungin viereen rakennuttanut uuden suunnattoman suuren, jota ympäröi vahva muuri tornineen. Samanlaiset muurit on Pekingin, samoin kuin yleensäkin Kiinan kaupunkien ympärillä yhä vielä. Ja vielä tänä päivänä on Peking erotettu muurilla kahteen kaupunginosaan, »kiinalaiseen kaupunkiin» ja »tataarilaiseen kaupunkiin».

Kublai kaan.

Oleskeltuaan pääkaupungissaan määräkuukaudet keisari tavallisesti lähti metsästämään merenrannikolle. Hänellä oli suuri määrä kesytettyjä petoja, leopardeja, ilveksiä, tiikereitä ja kotkia, joita käytettiin riistan pyytämiseen, ynnä lisäksi paljon ajokoiria. Polo kertoo ihmetellen tämän metsästyksen suurenmoisuudesta ja keisarin leirin suunnattomasta komeudesta. Kuumat kesäkuukaudet suurkaani vietti pohjoisissa vuorimaissa. Hän asui matkalla majassa, jota kantoi neljä yhteen kytkettyä elefanttia; ulkoa se oli verhottu jalopeurannahkoilla ja sisältä kultakankaalla. Amurin lisäjoen rannalle pystytettiin teltta, joka muka oli niin suuri, että siihen mahtui kymmenentuhatta päällikköä.