Erikoista muistamista ansaitsee Marino Sanuto niminen venezialainen, sillä hänen kirjottamansa teos osottaa, mitä laajakantoisia tuumia jo alkoi viritä Italian vilkkaissa kauppakaupungeissa.
Marino Sanuto, joka kirjotti teoksensa neljännentoista vuosisadan alussa, oli laajalti matkustanut mies. Parhaan osan ikäänsä hän oli oleskellut Välimeren itäosissa, mutta oli myös liikkunut asioilla pohjoismaissa, aina itämerellä ja Pohjanmerellä saakka. Hän luultavasti tunsi näkemänsä mukaan kaikki näillä pohjoisilla rannoilla olevat Hansa-satamat. Kokemuksiensa nojalla hän koettaa viittoa Länsimaiden yritteliäisyydelle uusia suurempia tehtäviä.
Sanuto ensinnäkin osottaa, kuinka kristityt voisivat hankkia Itämaitten tuotteita, kuten pumpulia ja sokeria, liinaa ja taateleita, maustimia ja Intian tavaroita muitakin teitä kuin Egyptin kautta, jota Mamelukit hallitsivat, kiristäen kaikista kauppatavaroista korkeat verot. Edullisemmin voitaisiin käyttää niitä kauppateitä, jotka kulkivat Mesopotamian ja Persian kautta. Egypti taas oli lannistettava siten, että Välimeren kauppa sen satamista kokonaan estettäisiin. Mamelukit siten menettäisivät sotaisen kuntonsa, sillä heidän armeijansa oli koottu etupäässä kristityistä lapsista, jotka myytiin Egyptiin orjuuteen ja siellä kasvatettiin islamin uskoon.
Mutta lisäksi oli Egyptin vallottamiseksi tehtävä varsinainen ristiretki, koska Niilin suistamosta oli paljon helpompi vallottaa Pyhä maa kuin niitä teitä, joita edelliset ristiretket olivat käyttäneet. Venezian, jolla oli Egyptin suistamoon niin vanhat kauppayhteydet, tuli koko laivastollaan ja asevoimallaan olla ristiretkessä osallisena ja merimiehiä oli lisäksi hankittava kaikista pohjoisistakin maista, aina Norjan rannoilta saakka. Kun Egypti olisi vallotettu, niin hallittaisiin samalla Intiaan vievää suurta kauppatietä. Kristikunnan tulisi sitä varten perustaa Intian valtamerelle suuri oma laivastonsa, joka vallottaisi merenrannalla olevat maat. Tämän suunnitelman toteuttamiseksi oli tehtävä liitto mongolilaisten ruhtinaitten kanssa. Jos ristiretket olisi toteutettu tämän suunnitelman mukaisesti, niin ne ehkä olisivat pysyväisestä muuttaneet Itämaitten ja samalla Europankin kohtalot.
Intian meren rannoilta ja saarilta aina Pohjois-Europan satamiin, Kishistä ja Ormuzista aina Rigaan ja Stettiniin, Nubiasta Norjaan saakka Marino Sanuto keräsi tietoja yleiskatsaukseensa kristittyjen maitten kaupasta ja yritteliäisyydestä. Hän huolestuen näki, kuinka Länsimaitten ja kristikunnan vaikutusvalta idässä vähenemistään väheni ja tahtoi vielä kerran saada koko kristikunnan suureen yhteiseen yritykseen entisen vaikutusvallan takaisin saavuttamiseksi. Oliko kristikunta ahdistettava ahtaaseen maan kolkkaan? hän kysyy. Oliko islam yhä hallitseva Granadaa, Pohjois-Afrikaa ja Itämaita? Oliko itämainen kirkko aina vallitseva Kreikassa, Serbiassa, Bosniassa, Bulgariassa ja Venäjällä? Tuliko kristittyjen kauppiaitten kaikiksi ajoiksi tyytyä siihen, että heidät oli suljettu pois Egyptin kautta kulkevalta Intian tieltä? — Vasta yhdeksännentoista vuosisadan oli suotu nähdä näiden aatteiden toteen käyvän.
Marino Sanuton suurpolitinen teos ei tosin sisällä paljoakaan uusia maantieteellisiä tietoja, mutta se valaisee erinomaisesti neljännentoista vuosisadan kansainyhteyksiä ja alustaa niitä pyrintöjä, jotka sitten johtivat Intian meritien löytämiseen.
Mandeville.
Aikanaan suosituin, vaikka ehkä arvottomin Keskiajan maantieteellisistä kirjailijoista oli Mandeville. Hän kirjotti teoksen, jota levisi suunnattomasti, sillä hän oli höystänyt »matkakertomuksensa» kaikenlaisilla jutuilla hirviöistä, epäsikiöistä ja ihmeistä, jotka herättivät herkkäuskoisissa ihmisissä paljon suurempaa mielenkiintoa kuin kuvaukset todellisista oloista. Marco Polokin joutui Mandevillen rinnalla häpeään. Mutta Mandevillen kirja ei ainoastaan ollut valheita täysi, se oli myöskin kauttaaltaan lainattua tavaraa vanhempien matkustajien kertomuksista. Tämän tosiasian on kuitenkin vasta myöhempi aika paljastanut. Mandevillen kirja kirjotettiin 14:nnen vuosisadan keskivaiheilla. Kirjottaja ilmotti olevansa englantilainen ritari, mutta todenmukaisesti nimi oli salanimi ja kirjottaja oikeastaan muuan Liègen lääkäri.
Pappikuningas Johannes.
Länsimaitten mielessä kummitteli kautta Keskiajan eräs Johannes niminen kristitty hallitsija, jota tavallisesti sanottiin joko »pappikuninkaaksi» tai »presbyter Johannekseksi». Hänen luultiin hallitsevan jossain Itämailla, muhamedilaisten maitten takana, suurta valtakuntaa, ja ankarassa taistelussa vääräuskoisia vastaan toivottiin häneltä apua ja koetettiin sen vuoksi joka tavalla päästä hänen kanssaan yhteyteen. Mutta vaikka miten pitkälle matkustettiin itää kohti, aina tämä tarumainen pappikuningas joko väistyi yhä kauemmaksi taikka siirtyi syrjään saavuttamattomiin maihin, niin ettei milloinkaan päästy varmuuteen siitä, ketä taru oikeastaan tarkotti. Milloin hänen luultiin olevan Keski-Aasiassa, milloin Kiinassa, milloin Intiassa, milloin taas jossain Afrikassa. Turhaan olivat Rubruck, Marco Polo ja myöhemmätkin matkustajat koettaneet päästä hänen olinpaikkansa perille.