»Semmoisia asioita sain kuulla Kantorin neekereiltä. Minä tiedustelin heiltä tietä kultamaahan ja sitä, kuka oli sen maan kuningas. He vastasivat, että kuningas asui Kukiassa ja vallitsi kaikkia Kantorin joen oikealla puolella olevia kultakaivoksia, ja että hänellä oli palatsinsa oven edessä suuri kappale kultaa aivan siinä tilassa, kuin se oli maasta otettu. Se kultakappale oli niin suuri, että tuskin kaksikymmentä miestä sai sitä liikkumaan, ja siihen kuningas aina sitoi hevosensa ja piti kultakappaietta nähtävänä kumman vuoksi, koska se oli niin suuri ja puhdas. Hovin ylhäisillä oli korvissaan ja sieraimissaan kultakoristeet.

»Idän puolessa oli paljon kultakaivoksia, mutta ihmiset, jotka niissä työskentelivät, eivät huonon ilman vuoksi kauaa eläneet. Kultahiekasta naiset erottavat kullan.

»Kysyin sitten tietä Kantorista Kukiaan ja sen sanottiin kulkevan itää kohti. Ja siellä on paljon kultaa, jonka voinkin hyvin uskoa, sillä näin sieltä tulevan neekereitä, jotka kantoivat kultataakkoja.

»Minun näin tehdessä Kantorissa kauppaa neekerien kanssa alkoivat mieheni helteestä uupua, jonka vuoksi palasimme merelle. Kun olimme kulkeneet jokea viisitoista penikulmaa alaspäin, niin kertoivat he minulle eteläpuolella asuvasta suuresta päälliköstä, joka halusi keskustella kanssani. Kohtasimme toisemme joen rannalla suuressa metsässä ja hän oli tuonut mukanaan suuren joukon miehiä, joilla oli aseinaan myrkytetyt nuolet, assegait, miekat ja kilvet. Ja minä menin hänen luokseen, vieden lahjoja, leivoksia ja vähän meikäläistä viiniä, sillä heillä ei ole muuta viiniä, kuin mitä palmuista valmistavat, ja hän oli erinomaisen mielissään ja armollinen, antoi minulle kolme neekeriä ja vannoi yhden ja ainoan Jumalan nimessä, ettei hän koskaan sotisi kristittyjä vastaan, vaan saisivat he rauhassa ja turvassa tehdä kauppaa koko hänen valtakunnassaan.

»Sikäläiset majat olivat kaikki meriruovoista valmistetut ja siellä ollessani sain kuulla, että kaikki paha, mikä oli kristityille tehty, oli tapahtunut erään Nominiansa nimisen kuninkaan toimesta: hän hallitsi sitä maata, joka oli lähinnä Gambian suuta. Koetin sen vuoksi kaikin tavoin saada hänen kanssaan aikaan rauhan ja lähetin hänelle hänen omien miehiensä keralla ja omissa kanoteissaan paljon lahjoja. Mutta Nominiansa pelkäsi kovasti, että kristityt tulisivat hänelle kostamaan. Laskin sitten erääseen suureen satamaan, jossa luokseni tuli paljon neekereitä, jotka Nominiansa oli lähettänyt koetellakseen, tekisinkö heille mitään, mutta kohtelin heitä alati ystävällisesti. Kun kuningas tämän kuuli, niin hän saapui joen rannalle suuren miesjoukon keralla, istui siihen odottamaan ja lähetti minua noutamaan. Ja minä lähdin ja osotin hänelle täyttä kunnioitusta. Siellä oli eräs hänen oman uskontonsa piispa, joka minulta kysyi kristittyjen Jumalasta, ja minä vastasin hänelle, niinkuin Jumalan avulla ymmärsin. Ja sitten minä kysyin häneltä Mahometista, johon he uskoivat. Kuningas viimein niin ihastui siihen, mitä olin sanonut, että hän hyppäsi seisomaan ja käski piispaansa lähtemään maasta kolmen päivän kuluessa ja vannoi tappavansa jokaisen, joka sen päivän jälkeen mainitsisi Mahometin nimen. Sillä hän sanoi luottavansa yhteen ainoaan Jumalaan, eikä ollut ketään toista Jumalaa kuin se, jota hänen veljensä Portugalin Henrik palveli.

»Sitten hän kutsui veljensä ja käski minua kastamaan hänet ja kaikki hänen ylhäiset miehensä ja naisensa. Hänelle itselleen ei kelvannut mikään muu nimi kuin Henrik, mutta hänen ylhäiset miehensä ottivat semmoisia nimiä kuin Yanez ja Nuno. Jäin sen vuoksi rannalle siksi yöksi kuninkaan keralla, mutta en häntä kastanut, koska olin maallikko. Seuraavana päivänä kutsuin kuninkaan ja kaksitoista päällikköä ja kahdeksan vaimoa syömään kerallani laivassa päivällistä ja he kaikki saapuivat aseettomina, ja minä annoin heille siipikarjaa ja lihaa ja viiniä, valkoista ja punaista, niin paljon kuin he jaksoivat juoda, ja he sanoivat toisilleen, ettei maailmassa ollut parempia ihmisiä kuin kristityt.

»Rannalla kuningas sitten jälleen pyysi minua kastamaan itsensä, mutta minä vastasin, ettei minulla ollut siihen paavin lupaa. Mutta lupasin kertoa asiasta prinssille, joka sitten lähettäisi papin. Nominiansa paikalla kirjotti prinssille, pyytäen häntä lähettämään papin ja jonkun, joka heille opettaisi uskontoa, ja vielä hän pyysi lähettämään jalohaukan, sillä hän oli ihmeekseen kuullut minulta, kuinka meillä kuljetettiin kädessä lintua, jolla pyydystettiin toisia. Ja myös hän pyysi prinssiä lähettämään kaksi oinasta ja lampaita, hanhia ja porsaan, sekä kaksi miestä rakentamaan taloja ja suunnittelemaan hänen kaupunkiaan. Ja minä lupasin, että prinssi suostuisi kaikkiin näihin pyyntöihin. Ja kuningas miehineen nosti suuren melun minun lähtiessäni, mutta minä jätin kuninkaan Gambiaan ja palasin Portugaliin. Yhden aluksista lähetin oikopäätä kotiin, mutta muitten keralla purjehdin Viheriää nientä kohti.

»Kun tulimme joesta lähelle merta, niin näimme kaksi kanoottia, jotka paraillaan ulkonivat merelle. Mutta me purjehdimme niitten ja rannan väliin, niin että suljimme niiltä tien. Tulkki sitten minulle kertoi, että maan kuningas, joka oli häijy mies, oli toisessa veneessä. Käskin heitä sen vuoksi nousemaan karaveliini, annoin heille syödä ja juoda ja kahdenkertaiset lahjat, enkä ollut tietävinänikään, että yksi heistä oli päällikkö, vaan kysyin, oliko tämä Bezeghichin maa? Hän vastasi myöntäen. Ja minä, häntä koetellakseni, kysyin: »Miksi hän on niin vihamielinen kristittyjä vastaan? Hänen olisi paljon parempi ylläpitää heidän kanssaan rauhaa, niin että he voisivat tehdä kauppaa hänen maassaan ja tuoda hänelle hevosia ja muita tavaroita, samoin kuin he muillekin neekeripäälliköille tuovat. Menkää ja kertokaa kuninkaalle, että otin teidät vangiksi ja että rakkaudesta häntä kohtaan taas päästin teidät vapauteen.» Siitä hän oli kovin mielissään ja lähti miehineen kanoottiinsa, niinkuin käskin. Mutta kun he olivat kaikki veneessään karavelin sivulla, niin minä huusin: »Bezeghichi, Bezeghichi, elä luulekaan, ettenkö minä sinua tuntenut. Olisin voinut sinulle tehdä, mitä olisin tahtonut. Mutta niinkuin minä nyt olen sinulle tehnyt, niin tee sinä myös meidän kristityillemme.»

Onnellisesti palattiin sen jälkeen Lagokseen, jossa prinssi erinomaisen iloisesti otti Gomezin vastaan. Mutta kuningas Nomimansalle annettua lupausta ei voitu täyttää ennenkuin parin vuoden kuluttua, koska Portugal paraillaan soti Marokossa ja prinssi Henrikkin oli retkellä mukana, taistellen nuorukaisen innolla ensimäisten joukossa, vaikka jo olikin kuudenkymmenen vuoden ikäinen. Mutta palattuaan takaisin tältä sotaretkeltä prinssi lähetti Nomimansalle kaikki, mitä tämä oli pyytänyt.

Kaksi vuotta myöhemmin Gomez kävi samoilla rannoilla ahdistamassa laivoja, jotka Portugalin viranomaisten luvatta siellä möivät aseita neekereille. Tällä matkalla käytiin uudelleen Viheriän niemen saarilla ja niitten paikka merkittiin mittauksien mukaan kartalle. Yksi portugalilainen salakuljettaja saatiin laivoineen kiinni. Hänet lähetettiin Portugaliin, siellä kidutettiin ja miekkoineen kultineen elävänä poltettiin.