Prinssi Henrikin kuolema.
Palattuaan Alcacerista, Marokosta, onnelliselta ristiretkeltä prinssi vietti viimeiset vuotensa perintönsä järjestämisessä. Kristuksen ritarikunnalle, joka oli Temppeliritariston jälkeläinen Portugalissa, hän määräsi kahdennenkymmenennen osan kaiken sen tavaran, orjain, kullan ja muitten tuotteitten arvosta, mitä Guineasta saatiin, sillä prinssillä oli yksinoikeus määrätä kaikkien näitten rantain kaupasta. Loput hänen oikeuksistaan peri Portugalin kruunu.
Kun prinssi Henrik oli kuudenkymmenen vuoden vanha, niin hänen voimansa vihdoin murtuivat. Lopulla vuotta 1460 hän sairastui ja sairaus oli kuolemaksi. Kuningas Affonso ja koko hovi julisti suuren maan surun, kun tämä vaikuttava ja kaikkein kunnioittama ruhtinas kuoli. Vainaja haudattiin Batalhaan Juhana kuninkaan rakentamaan kappeliin, jossa kuninkaat ja kuninkaallisen huoneen jäsenet olivat haudattuina. Prinssin haudalle asetettiin makaava muistopatsas, jossa hänen kasvonpiirteensä ovat säilyneet.
»Prinssi Henrik oli», sanoo hänen elämäkertansa kirjottuja Azurara, »tummaverinen ja harteva, voimallinen ruumiinrakennukseltaan. Tosin hänen ihovärinsä oli luonnostaan vaalea, mutta ankaran työn ja paastoamisen kautta se oli käynyt aivan tummaksi. Kasvonpiirteet olivat jyrkät ja hirmuisetkin, kun hän vihastui. Hän oli urhoollinen ja terävä ja hänen himonsa olivat suurtyöt. Ylellisyys ja saituus olivat hänelle vieraat. Sillä jo nuoruudesta pitäen hän kieltäytyi viinin nauttimisesta ja kaiken elämänsä hän, hengellisen ritarikunnan päämiehenä, myös kieltäytyi yhteydestä naisten kanssa. Hän oli niin antelias, ettei ainoakaan toinen kruunaamaton ruhtinas koko Europassa pitänyt niin vieraanvaraista hovia, eikä niin suurta ja oivallista koulua maansa nuoria ylimyksiä varten. Sillä kaikki kansan parhaat miehet ja vieläpä nekin, jotka tulivat hänen luokseen vieraista maista, olivat hänen hoviinsa tervetulleet, niin että siellä toisinaan vallitsi kerrassaan ihmeellinen kielien, ihmisten ja tapojen kirjavuus. Eikä kukaan, joka arvollisena saapui hänen luokseen, sieltä lähtenyt ilman jotain merkkiä hänen anteliaisuudestaan. Ainoastaan itseään kohtaan hän oli ankara. Kaiket päivänsä hän vietti työssä, eikä ole helppo uskoa, kuinka usein hän vietti unettomia öitä, joten hän väsymättömällä uutteruudellaan voitti muitten kykenemättömyyden. Hän oli siveä ja ajatuksista rikas, hänen tietonsa olivat ihmeteltävän laajat, käytöksensä rauhallinen, kohtelias ja erinomaisen arvokas, mutta siltä ei alhaisinkaan kuninkaan alamaisista ollut hallitsijaansa kohtaan kuuliaampi kuin hän, ei silloinkaan, kun hänen veljenpoikansa, kuningas Affonso, vielä oli alaikäinen. Vakaana vastoinkäymisessä, nöyränä myötäkäymisessä hän ei koskaan pitänyt vihaa eikä pahansuopaisuutta ketään kohtaan, vaikka hänestä olisi pahoin puhuttu ja vaikka häntä olisi loukattu. Niinpä monet häntä moittivatkin siitä, että hän oli liian suopea, kun muun muassa antoi anteeksi muutamille sotilailleen, jotka olivat Tangerin tappelussa hänet hyljänneet keskellä suurinta vaaraa. Hän omisti kaikki voimansa yhteishyvälle ja ryhtyi aina ilolla toteuttamaan uusia yrityksiä kuningaskunnan hyväksi omalla kustannuksellaan. Hänen ylpeytensä oli sota uskottomia vastaan ja rauha kristittyjen maassa. Senvuoksi häntä kaikki rakastavatkin, samoin kuin hän oli kaikkia rakastanut, eikä hänen huuliltaan milloinkaan kuultu pahaa sanaa. Mutta ennen kaikkea hän oli kuuliainen Pyhää kirkkoa kohtaan, oli läsnä sen kaikissa jumalanpalveluksissa ja piti niitä omassa kappelissaan yhtä juhlallisesti kuin suinkin missään katedralissa. Kaikille pyhille esineille hän osotti kunnioitustaan ja hänen ilonsa oli kunnioittaa ja suosia kaikkia uskon palvelijoita. Melkein puolet vuotta hän vietti paastoamisessa, eivätkä köyhät milloinkaan poistuneet tyhjin käsin hänen luotaan. Hänen sydämensä ei milloinkaan tuntenut muuta pelkoa kuin synnin pelon.»
Se oli aikalaisen luonnekuva tästä ruhtinaasta, joka oli loistavalla mieskohtaisella urheudella taistellut Marokon rannikolla monet tuimat taistelut ja yhtä laajanäköisenä valtiomiehenä kuin urhoollisena soturina raivannut maallensa tien suuruuteen. Yhtä urhea, uhrautuvainen, uuttera oli koko se kuningassukukin, johon Henrik prinssi kuului, ja niinpä hänen elämäntyönsä saikin arvokkaita jatkajia.
Prinssi Henrikin merkitys.
Henrik prinssin löytöretkien tarkotus oli alussa vaatimaton. Hän tahtoi vain löytää uusia maita, joita voitaisiin asuttaa, uusia alueita Portugalin kaupalle, ynnä levittää kristinuskoa löydettyjen rantain pakanallisten asukkaitten kesken. Yhdeksi retkikuntain päätehtäväksi tuli sitten paljon mainitun Presbyter Johanneksen löytäminen, koska hänestä toivottiin voimallista liittolaista. Kuta kauemmaksi retket ulotettiin, sitä korkeammalle asetettiin päämäärä, ja vihdoin oli meritien löytäminen Intiaan se suurtehtävä jonka ratkaisemiseksi Portugal järjestelmällisesti ja tarmolla työskenteli.
Henrik prinssin saavutukset olivat suuressa määrin hänen oman uutteruutensa, laajanäköisyytensä ja monipuolisten tietojensa tuloksia, vaikka hän ei itse ollutkaan mukana ainoallakaan varsinaisella löytöretkellä. Hänen alinomaisten kehotustensa kannustamina portugalilaiset purjehtijat vihdoin mursivat sen ennakkoluulojen ja taikauskojen muurin, joka oli pelottanut etelää kohti purjehtimasta, tutkivat ja kartottivat Luoteis-Afrikan rantaa aina Guineaan saakka ja alkoivat näillä rannoilla kaupankäynnin. Vaikein osa Intian meritiestä oli tämän kautta tullut tunnetuksi. Mutta vielä tärkeämpää oli se, että Henrikin elämäntyön kautta oli laskettu varma perustus tämän työn jatkamiselle. Hänen yritystensä kautta kehittyi Portugalilaisten purjehdus- ja laivanrakennustaito, tottuivat vieraitten merien oloihin, tuuliin, merivirtoihin ja rantoihin ne purjehtijat, jotka sitten johtivat voittoon aljetun työn. Kovien kokemuksien kautta tutustuttiin luonnon kannalla eläviin kansoihin ja opittiin niitten kanssa kauppaa tekemään. Koko Portugal ja vielä naapurimaatkin prinssin väsymättömien ponnistuksien ja suuren vaikutusvallan kautta tottuivat siihen ajatukseen, että niiden tulevaisuus oli merellä. Tosin Henrikin oli suotu nähdä vain pienen osan suurista tuumistaan toteen käyvän, mutta pian hänen kuolemansa jälkeen ne johtivat voittoon, ja ne miehet, jotka Portugalille avasivat tien Intiaan, olivat juuri hänen oppinsa käyneitä. Hänen työnsä hedelmiä sai välillisesti nauttia naapurimaa Espanjakin, sillä sen kautta joutui Columbus suunnittelemaan muka lyhempää tietä valtameren poikki äärimäiseen itään ja Amerikan löytämään.
Henrik Purjehtijaa on ihmiskunnan suuressa määrin kiittäminen niistä suurenmoisista löytöretkistä, joitten kautta Uuden ajan alussa koko maan piiri tuli tunnetuksi ja ennen arvaamaton ala avautui kaikkien kansain yritteliäisyydelle.
Hyvän toivon niemelle.