Guinean rannikko.
Suuren prinssin kuoltua hänen veljenpoikansa, kuningas Affonso V, ensi vuosina uutterasti jatkoi löytöretkiä. Pedro de Cintra purjehti kaikkia edellisiä yhä kauemmas ja saapui korkealle vuorelle, jonka huippu oli ainiaan pilvien peitossa ja ukkosen jyrinän ja salamain keskellä. Se nimitettiin Sierra Leoneksi, »Jalopeuran vuoreksi», ja oli ehkä sama kuin karthagolaisen Hannon »Jumalien vaunu». Rannikon asukkailla oli runsaasti kultakoristeita, mutta rautaa he eivät tunteneet. Sitten saavuttiin Kap Mesurado nimiselle niemelle, jonka luona asukkaat laivain lähestyessä sytyttivät pitkin rantaa paljon tulia — niinkuin Hanno kertoo 2000 vuotta aikaisemmin tapahtuneen.
Mutta sen pitemmälle ei sillä kertaa purjehdittu ja seuraavina vuosina valtiotoimet estivät kuningasta jatkamasta löytöretkiä. Näitten rantain kauppa annettiin aluksi yksityisille urakalle, ja urakkasopimukseen sisältyi, että heidän joka vuosi tuli purjehtia määrätty matka entistä edemmäksi. Sen kautta löydettiin Guinean »Kultarannikko», johon Portugalin kuningas rakennutti linnotuksen, ja tunkeuduttiin aina Nigerin suistamoon saakka. Fernao do Po löysi Kamerunin poukamassa saaren, jolla vielä tänä päivänä on hänen nimensä, ja v. 1484 etelämpänä olevat Guinean saaret, jonne aljettiin lähettää rikoksentekijöitä maata viljelemään, koska ne saaret, kauempana meressä ollen, olivat aivan asumattomat.
Sitä suuremmalla innolla ryhtyi Affonson poika Juhana II löytöretkiä jatkamaan. Hän oli perinyt Henrik prinssin toimeliaan hengen. Guinean rannikolta oli alkanut tulla niin runsaasti kultaa, että suoranaiset kauppaedutkin yhä pakottavammin kehottivat jatkamaan löytöretkiä. Retkeilijöitä käskettiin jokaiseen uuteen huomattavaan paikkaan pystyttämään kivinen risti, jossa oli Portugalin kuninkaan vaakuna, sillä paavi oli antanut hänelle kaikki Afrikan rannat. Ensimäinen, jolle annettiin mukaan moisia kivipatsaita, oli Diogo do Cão, joka v. 1484 lähti kahdella laivalla matkaan.
Diogo do Cão.
Diogolle annettiin kolmen vuoden eväät, paljon kauppatavaroita ja lahjoiksi »maurien» kuninkaille muun muassa 18 komeata ratsua. Onnellisesti saavuttiin siihen paikkaan, johon edelliset purjehtijat olivat etäimmäksi päässeet, ja purjehdittiin siitä pitäen uusia rantoja. Löydettiin Kongon, Afrikan suurimman joen suistamo ja sen etelärannalle pystytettiin ensimäinen kivipatsas. Löytäjät ihmettelivät joen mahtavuutta, se kun kauas mereen sekotti veden suolattomaksi ja muutti sen värin. Diogo do Cão nousi laivoillaan jonkun matkaa virtaa ylöspäin ja näki kaikkialla paljon mustia ihmisiä. Koko rannikko julistettiin Portugalin kuninkaan omaksi. Laivoihin otettiin maanasukkaita oppimaan portugalin kieltä, jotta heitä sitten voitaisiin käyttää tulkkina. Kongon kuningas, jonka kanssa Diogo do Cão pääsi ystävällisiin väleihin, pyysi pappeja, jotka opettaisivat hänen alamaisilleen. Matkaa jatkettiin vielä melkoinen kappale kauemmaksi etelää kohti Angolan rannikolle, johon pystytettiin vaakunapatsas. V. 1484 Cão palasi Portugaliin, jossa kuningas palkitsi hänet mitä parhaiten, korottaen hänet huonekuntansa ritariksi.
V. 1485 Diogo do Cão lähti uudelle retkelle, saapui jälleen Kongoon ja purjehti edelleen aina nykyisen Walfishbain seuduille saakka; mutta siellä päätettiin kääntyä takaisin, koska rannikosta ei näyttänyt tulevan loppua, vaikka Kauriin käännepiiri jo oli saavutettu. Paluumatkalla poikettiin uudelleen Kongoon, jonka kuningas suostui rupeamaan Portugalin kuninkaan liittolaiseksi ja lähetti Portugaliin lähettilään, joka siellä antoi kastaa itsensä. Tämän jälkeen palattiin onnellisesti kotiin.
Jo v. 1484 oli kuningas Juhana erään afrikalaisen kuninkaan lähetystöltä kuullut, että maan sisässä muka asui Ogane niminen kristitty ruhtinas, ja Portugalin hovi silloin päätti, että hän varmaan oli tuo kauan kaivattu pappikuningas Johannes, jota kristikunta niin suotta oli kaikkialta idän ääriltä etsinyt. Siitä nousi suuri innostus ja paikalla päätettiin lähettää uusi laivue jatkamaan löytöjä. Bartholomeu Diaz niminen kunnon merimies sai tämän retken johtaakseen. Samaan aikaan lähetettiin Palestinan, Arabian ja Egyptin kautta Itämaille kaksi lähettilästä, joitten piti koettaa sitä tietä päästä pappikuninkaan kanssa yhteyteen. Vielä lähetettiin eräs retkikunta, jonka piti nousta Senegal jokea aina siihen saakka, missä se muka Niiliin yhtyisi; — tiedot matkoista ja vesien juoksuista sisämaassa olivat vaillinaiset, niinkuin näkyy. Neljäs retkikunta lähetettiin etsimään Europan pohjoispuolitse koillisväylää Kiinaan. Juhana kuninkaan yritteliäisyys oli siis suurisuuntaisempi kuin kenenkään ennen häntä.
Bartholomeu Diaz ja Hyvän toivon niemi.
Bartholomeu Diaz kuului urheaan purjehtijasukuun, joka jo oli tehnyt maalleen monta palvelusta Intian väylän alkuosain tutkimisessa. Juhana Diaz oli ollut toinen kapteeni, joka purjehti Kap Bojadorin ohi, Diniz Diaz oli v. 1445 löytänyt Senegalin ja Viheriän niemen. Nyt, neljäkymmentä vuotta myöhemmin, Bartholomeu Diaz suoritti loistavimman meriretken, mitä ennen Columbuksen matkaa kukaan oli tehnyt.