Farao Nekon toimesta Foinikit suorittivat loistavimman kaikista meriretkistään: he purjehtivat Afrikan ympäri. Korvaamaton vahinko on, ettei kertomusta tästä matkasta ole säilynyt, mutta niillä tiedoilla, joita Herodotos Egyptissä ollessaan siitä sai, on siihen määrään nähtyjen seikkain luonne, että purjehdusta nykyään pidetään tapahtuneena totena. Herodotoksen käydessä Egyptissä, tutkimassa tämän vanhan maan oloja ja tapoja, oli tapauksesta kulunut vasta sataviisikymmentä vuotta ja tieto matkasta oli sen vuoksi voinut hyvinkin säilyä, vaikkei hieroglyfeistä olekaan löydetty sille vahvistusta.
Herodotos kirjottaa historiateoksessaan:
»Sillä Libya (Afrika) on selvästi meren ympäröimä, paitsi sitä osaa, mikä rajottuu Aasiaan, kuten Egyptiläinen kuningas Neko ensimäisenä, mikäli minä tiedän, on näyttänyt. Sen jälkeen nimittäin, kun hän lakkasi kaivamasta Niilistä Arabian lahteen ulottuvaa kanavaa, hän lähetti foinikialaisia miehiä laivoissa matkalle, käskien heitä paluumatkallaan purjehtimaan Herakleen patsaitten kautta, kunnes tulisivat Pohjoiseen mereen (Välimereen) ja sen kautta saapuisivat Egyptiin. Foinikit läksivät matkaan Punaisesta merestä ja purjehtivat pitkin Etelän merta. Ja aina kun tuli syysmyöhä, laskivat he maihin ja kylvivät viljaa maahan, missä osassa Libyaa kulloinkin olivat purjehtimassa, sekä odottivat leikkuuaikaa. Korjattuaan viljan he purjehtivat pois, niin että he kahden vuoden kuluttua kolmantena vuotena kiersivät Herakleen patsaitten ohi ja saapuivat Egyptiin. Ja kertoivat, mitä minä tosin en saata uskoa, mutta mahdollisesti joku toinen, että heillä purjehtiessaan Libyan ympäri oli aurinko oikealla kädellä.»
Juuri tämä seikka, joka Herodotoksen mielestä tuntui uskomattomalta, on paras todistus siitä, että matka todella tapahtui. Se nimittäin osottaa, että foinikialaiset olivat purjehtineet päiväntasaajan poikki eteläiselle pallonpuoliskolle, niin että he näkivät auringon puolenpäivän aikaan pohjoisessa. Kun moinen ilmiö oli kokonaan ristiriidassa sen ajan käsityksen kanssa maailman rakenteesta, niin oli se selkeästi luonnosta tehty havainto.
Herodotos mainitsee, että Karthagolaiset, omain puheittensa mukaan, olivat tehneet saman matkan. Ja eräs persialainen ylimys oli sitä yrittänyt Xerxeen langettamaa kuolemantuomiota välttääkseen, vaikka päinvastaiseen suuntaan. Hän ei kuitenkaan saavuttanut Hyvän toivon nientä, josta matka olisi kääntynyt, vaan palasi aavan meren poikki purjehdittuaan takaisin, koska muka laivat eivät enää uineet. Xerxes silloin antoi panna kuolemantuomion täytäntöön, vaikka retki, joka näyttää ulottuneen paljon etäämmälle kuin Hannon tekemä, semmoisenaankin oli merkillinen saavutus.
Jos Foinikkien kauppasuhteista ja retkistä olisi säilynyt tietoja, niin loisivat ne siis varmaan paljon valoa semmoisten seutujen muinaisiin oloihin, jotka sitten vuosituhansiksi melkein kokonaan katosivat Länsimaitten näköpiiristä. Mutta melkein kaikki, mitä he ovat voineet muistoon kirjottaa, on hävinnyt, ja hyvin vähän toiveita on siitä, että kaivauksienkaan kautta mitään enää päivänvaloon saadaan.
On kuitenkin luultavaa, etteivät he paljoa kirjottaneet. Foinikit olivat itsekästä kauppakansaa, joka ehkä piti omana salaisuutenaan laajan maantuntemuksensa, mikäli se oli mahdollista. He suojelivat itseään siten kilpailulta. Vielä Roomalaisten merille ilmestyessä Gadeksen laivurit koettivat salata heiltä tien Tinasaarille (Kassiterideille, s.o. Bretagnen edustalla olevaan tinakauppapaikkaan). Eräs roomalainen kirjailija kertoo kerran gadeslaisen laivan tahallaan ohjanneen karille, eksyttääkseen vanavedessään purjehtivan roomalaisen laivan samaan turmioon. Ja hänen kotikaupunkinsa vallanpitäjät korvasivat laivurin kärsimän vahingon, pitäen hänen tekoansa yhteishyvää suojelevana isänmaallisena tekona.
Laajemmalta kuin yksikään toinen Vanhan ajan kansa Foinikit merellä retkeilivät, sen voimme pitää varmana. Vaikka he aina hakivat vain omaa etuaan, mahtavia palvelivat ja säälimättä sortivat heikompia kansoja, ryöstäen orjia sekä omiin tarpeihinsa että myytäväksi, milloin vain uskalsivat, niin välittivät he kuitenkin toimeliaisuutensa kautta Babylonin ja Egyptin sivistyksen leviämistä Välimeren rantamaihin ja antoivat virikettä niissä asuvain lahjakkaiden kansain omintakeiseen edistykseen. Kreikkalaisetkin auliisti tunnustivat heidän kauttaan saaneensa tietonsa ja taitonsa, jopa uskonsakin alkeita. Foinikkien laskemalla pohjalla Kreikkalaiset jatkoivat kultuurityötä, mutta antoivat sille paljon korkeamman henkisen sisällyksen. Helleenit eivät ainoastaan oppineet Foinikkien vertaisiksi merenkulkijoiksi ja kauppiaiksi, vaan sulattivat heiltä saamansa ja egealaiselta muinaiskansalta perimänsä ainekset aivan uudeksi, sekä käsitykseltään että laajuudeltaan korkeammaksi kultuuriksi, joka jalosti ja rikastutti Itämailta saadut alkeet ja laski perustukset Länsimaitten nykyiselle sivistykselle. Mitä erittäin maantietoon tulee, eivät tosin Kreikkalaiset merillä päässeet joka suunnalle yhtä kauaksi kuin Foinikit, mutta he kartuttivat maantuntemusta muilla tahoilla monta vertaa laajemmiksi kuin nämä. He eivät tietojaan salanneet, vaan päin vastoin järjestivät ja säilyttivät ne kirjallisuuden kautta, yhdistivät ne maantiedoksi. Ja niitten pohjalle he loivat maailman rakennuksesta uuden käsityksen, joka rikkoi vanhat lapselliset uskon. Vihdoin he määrittelivät maantieteelle suunnat ja tehtävät, jotka se vielä tänäpäivänä hyväksyy.
KREIKKALAISET.
Iliadin ja Odysseian maantuntemus.