Intian vallotus oli Herodotoksen tietojen mukaan seuraus eräästä tutkimusretkestä, joka oli tapahtunut Persian kuninkaan käskystä. Dareios oli lähettänyt kreikkalaisen Skylaxin yhdessä muitten miesten kanssa laskemaan laivoilla Indos jokea pitkin mereen, ja matkan suoritettuaan laivat olivat palanneet Punaisen meren pohjukkaan samaan paikkaan, josta Foinikit olivat farao Nekon toimesta lähteneet matkaan purjehtiessaan Afrikan ympäri. Muuta tietoa ei kuitenkaan ole säilynyt Skylaxin matkasta kuin Herodotoksen lyhyt maininta.
Arabia.
Arabian sanoo Herodotos olevan etelässä viimeisen kaikista asutuista maista ja ainoan maan, jossa libanoto, mirhami, kasia, kaneli ja ledanon kasvavat. Muuta todenperäistä tietoa ei hänellä ollutkaan Arabiasta. Hän kertoo satuja totena. Libanotoa kootessa muka poltettiin styrax-puuta, sillä ainoastaan sen avulla voitiin karkottaa pienet kirjavat lentokäärmeet, jotka libanotoa vartioivat. Kasiaa hakiessaan Arabit sitoivat vuotia ja nahkoja ruumiinsa ympärille ja kasvoilleen, paitsi silmiensä eteen. Kasiaruoho muka kasvoi eräässä järvessä, joka ei ollut varsin syvä; sen ympärillä ja sisässä asusti siivellisiä eläimiä, jotka muistuttivat yökköjä, vikisivät kovasti ja pitivät urhoollisesti puoliaan. Niitä täytyi torjua silmiltään ja samalla niittää kasiaa. Mutta kaneelin he keräsivät vielä ihmeellisemmällä tavalla. »Missä se kasvaa ja mikä maa sen tuottaa, sitä he eivät saa mainita, muuta kuin että toiset sanovat sen luultavasti kasvavan niillä seuduin, missä Dionysos (viinin jumala) kasvatettiin.» Näitä puikkoja, joita Herodotoksen mukaan Kreikkalaiset sanoivat Foinikeilta saamallaan nimellä kinamomoniksi, toivat suuret linnut, jotka kantoivat niitä pesiinsä. Kokoojat veivät suuria lihankappaleita pesien luo, jotka olivat korkeilla vuorilla, linnut lensivät alas, kantoivat lihankappaleita pesiinsä, mutta pesät eivät kestäneet niin suurta painoa, vaan hajosivat ja putosivat maahan, ja maasta koottiin niissä ollut kaneli. Ledanonin taas sanottiin syntyvän mitä pahanhajuisimmasta aineesta, vaikka se itse oli hyvänhajuinen. Sitä nimittäin kasvoi pukkien parrassa samalla tavalla kuin pihkaa puussa. Sitä käytettiin useitten voiteitten tekoon ja Arabit siitä valmistivat suitsutuksia. Arabian maassa vallitsikin sanomattoman suloinen tuoksu. Herodotos vielä kertoo siellä olleen lampaita, joilla oli niin raskaat rasvahännät, että paimenet rakensivat niitten alle pieniä vankkureita. Tämän jutun voimme arvata todenperäiseksi, sillä onhan vieläkin lampaita, joitten rasvahäntiä paimenet samoin kannattavat. Useimmat muut Herodotoksen kuulemista jutuista lienevät olleet semmoisia merimieskaskuja, joita Foinikit levittelivät pelottaakseen muita lähtemästä heidän vesilleen. Foinikeilla epäilemättä oli Arabiasta ja sen tuotteitten alkuperästä tarkemmat tiedot.
Kreikkalaiset Egyptissä.
Suuremmassa määrässä kuin mikään muu maa kiinnitti Egypti Herodotoksen huomiota. Siellä hän laajimmalti matkusti, Egyptin oloihin hän koetti enimmän syventyä. Häntä viehätti maan rikkaus, sen vanha historia, korkealle kehittynyt kulttuuri ja monenlaiset tuotteet, tavat ja uskonto. Niinpä hän sanookin: »Lähden nyt puhumaan Egyptistä, koska se omistaa enimmät ihmeet ja tarjoaa suurempia muistomerkkejä kuin koko muu maa.»
Kreikkalaiset olivat saaneet Egyptissä jalansijan ja vaikutusvaltaa jo joku vuosisata ennen Herodotoksen käyntiä. Seitsemännen vuosisadan keskivaiheilla e.Kr. saapui Niilin suistamoon »pronssipukuisia meren miehiä», joitten apua orakeli oli luvannut Psammetikholle hänen kapinaan noustessaan. Nämä meren miehet näyttivät olleen joonialaisia ja kaarialaisia merenkulkijoita, joilla oli pronssihaarniskat. Kun Psammetikho oli saanut maan valtansa alle, niin hän sijotti nämä auttajansa Dafneen, Niilin itäisimmän suuhaaran rannalle. Samaan aikaan hän näyttää antaneen Miletoslaisille luvan perustaa kauppapaikan läntisen, Kanobisen suuhaaran varrelle. Siitä kasvoi Naukratiin kaupunki, jonka pohjat onkin löydetty. Seuraavan vuosisadan alussa kreikkalaiset palkkasoturit kuningas Psammetikho II:sen palveluksessa tunkeutuivat kauas etelää kohti Etioppian rajoille saakka. Abu Simbelissä, lähellä nykyistä Wadi Hallaa, on löydetty faraoitten rakentamista muistomerkeistä kreikkalaisten ja foinikialaisten palkkasoturien kirjotuksia, jotka todistavat heidän sinne saakka saapuneen faraon sotaretkillä. Viisikymmentä vuotta myöhemmin myönnettiin Naukratiille Amasiin aikana erikoisia kauppaoikeuksia, niin että siitä kehittyi tärkeä kauppakaupunki. Egyptiläisten ja Kreikkalaisten suhteet näyttävät yhä enemmän kehittyneen, niin että farao Amasis otti kreikkalaisen puolisonkin ja muutti joonialaiset palkkasoturit Dafnesta Memfiiseen henkivartijoikseen. Hän suosi kreikkalaisia oppineitakin, sekä Pythagoraan että Thaleen sanotaan oleskelleen hänen hovissaan.
Herodotoksen tiedot Egyptistä.
Herodotoksen aikana olivat siis Helleenit tuttuja ja suvaittuja Niilin laaksossa. Hän käyttikin hyväkseen tilaisuutta täysin määrin ja hänen tietonsa täydentävät monella tavalla hieroglyfien todistusta ja valaisevat varsinkin Egyptin maantieteellisiä oloja. Mainitsemme niistä tärkeimpiä.
Herodotoksella oli aivan oikea käsitys Egyptin luonnonmaantieteellisistä oloista. Hän ylistää jokilaakson hedelmällisyyttä molemmin puolin oleviin erämaihin verraten ja lausuu, että »Egypti on Niilin lahja», sillä Egyptin tilalla oli ilmeisesti ollut pitkä Välimeren lahti, jonka Niili oli vähitellen täyttänyt lietteillään. Herodotos arveli, että jos Niilin vesi voitaisiin johtaa Punaiseen mereen, niin tämäkin vähitellen täyttyisi; 10,000 vuodessa siitä tulisi samanlainen maa kuin Egypti. Nämä mielipiteet ovat aivan oikeat; aika, jonka Niili on tarvinnut suorittaakseen työnsä, on vain ollut hyvin paljon pitempi. Punaisen meren Herodotos hyvin tiesi ja mainitsee sen vuorovedet, jotka varmaan jo aikaisin herättivät Foinikkien ja Kreikkalaisten huomiota, koska tätä ilmiötä ei ole Välimeressä sanottavassa määrässä. Punaisen meren omituisista tuulioloista hänellä niinikään oli oikeat tiedot; lokakuusta toukokuuhun olivat pohjatuulet vallalla tämän kapean meren pohjoisosassa, meren eteläosassa taas etelätuulet. Toisena vuosipuoliskona vallitsivat koko merellä pohjatuulet. Tämä tuulien tuntemus puolestaan todistaa, että merellä käytiin kauppaa. Tuuliolot ja koralliriuttain runsaus vaikeuttivat kuitenkin purjehdusta niin suuresti, että suurin osa tavaroista pysähtyi meren keskivaiheille ja kulki maan poikki Niilille. N.s. Arabian erämaan kautta, joka on Niilin ja Punaisen meren välillä, kulki montakin tärkeätä karavanitietä.
Niilin tulvat.