Helleenien kansa ei korkeasta sivistyksestään ja laajoista suhteistaan huolimatta saanut suurta vaikutusvaltaa muuta kuin merenrannoilla, koska sen kansanvaltaiset, vapaat laitokset eivät suosineet suuren valtakunnan perustamista. Jos olot olisivat sille kannalle jääneet, niin kreikkalaisuus tuskin olisi saavuttanut sitä johtavaa asemaa, joka sillä myöhemmin oli Itämailla. Yhdistyksen toteutti vasta ulkopuolinen mahti, väkipakolla ja vasten Helleenien tahtoa.
Eräs varsinainen Kreikan ulkopuolella oleva sukulaisheimo, Makedonialaiset, yhdisti vallotussotain kautta Balkanin niemimaalla asuvat kreikkalaiset heimot valtakunnaksi, jonka päämies oli Makedonian kuningas. Tuskin oli tämä suurtyö tehty, niin käännettiin aseet yhteisin voimin Persiaa vastaan. Jo kuningas Filippos lähetti armeijan Vähän Aasian puolelle ja hänen kuoltuaan ryhtyi nuori Aleksanteri isänsä tuumia toteuttamaan.
Aleksanteri Suuren vallotusretki Länsi-Aasiassa on loistavin sotilaallinen suurtyö, mitä historia tuntee. Päällikön erinomaiset lahjat, hänen uljuutensa ja alttiutensa rohkaisemaan esimerkillään sotilaitaan kaikkialla, missä vaara oli suurin, hänen neronsa sekä suurien sotatoimien suunnittelussa että taistelun johdossa, hänen kaukonäköisyytensä ja valistunut suvaitsevaisuutensa, kaikki nämä ominaisuudet myötävaikuttivat Etu-Aasian vallotukseen ja Helleenien johtaman valtakunnan perustamiseen sen ikivanhalle kultuuripohjalle. Vasta Aleksanteri Suuren kautta Kreikkalaiset ja kreikkalainen sivistys syvälle juurtuivat Itämaitten oloihin ja painoivat niihin moniksi ajoiksi leimansa.
Persian valtakunnan, vanhan maailman suurimman mahdin hän mursi, laski kahdessatoista vuodessa valtansa alle alueen, joka oli yhtä laaja kuin koko Europpa, ja järjesti pääpiirteissään sen hallituksen. Hänen säädöksiensä etevää suunnittelua todistaa se seikka, että vaikka vallottaja itse niin aikaisin kuoli, niin hänen seuraajansa, valtakunnan jaettuaankin, sen pääasiassa toteuttivat kukin omassa valtakunnassaan. Vallotettuihin maihin perustettiin kaikkialle kreikkalaisia siirtokuntia, joista helleeniläisiä aatteita, helleeniläistä sivistystä levitettiin varsinaisten asukkaitten keskuuteen. Mutta Aleksanteri Suuri ei menetellyt siten kuin suuret vallottajat yleensä; hän ei sortanut vallotettuja kansoja, vaan osotti mitä suurinta suvaitsevaisuutta heidän laitoksiaan, käsityksiään ja uskontoaan kohtaan. Kreikkalaisia vallottajia sen vuoksi paremmin suvaittiin ja heistä otettiin auliimmin oppia. Tällä pohjalla kehittyivät edelleen Etu-Aasian olot, vieläpä senkin jälkeen, kun Rooma oli sinne valtansa ulottanut. Vasta muhamettilaisuus sai aikaan käänteen, tuhosi helleeniläisyyden ja samalla sulki Etu-Aasian Lännen vaikutuksilta.
Aleksanteri Suuren vallotusretkillä Etu-Aasiassa oli kerrassaan uraa aukaiseva merkitys Vanhan ajan maantuntemukselle ja sen perustuksella kehittyvälle nuorelle tieteelle.
Vasta niitten kautta saivat Kreikkalaiset oikeita ja perusteellisia tietoja Etu-Aasian maista, joitten kanssa he olivat olleet niin kauan tekemisissä. Heidän maantieteellinen näköpiirinsä laajeni toista vertaa laajemmaksi entistään. Moneen kertaan samoilivat kreikkalaiset armeijat Intian meren, Jaxarteen (Syr Darjan), Kaksoisvirtain ja Indoksen välisen laajan maan kautta ristiin rastiin. Tutustuttiin omin silmin Intiaan, josta oli niin paljon ihmeitä kuultu. Kaspianmeren eteläranta ja Persian lahden rannikko vasta nyt tarkemmin tutkittiin. Tutustuttiin monenlaisiin uusiin luonnonmaantieteellisiin oloihin, suola-aroihin ja erämaihin, joitten lomassa aina oli vehmaita viljelysseutujakin, nähtiin lumivuoria niin valtavia, että Kaukasokin niitten rinnalla joutui häpeään. Maitten vaihtelevainen rakenne, monenlaiset uudet kasvit ja eläimet, oudot ilmastolliset olot, kaikki kehotti vertauksiin vastaaviin oloihin Europassa ja siten laajensi Helleenien tietoa. Ja kaikki nämä seikat tutkittiin ja kirjotettiin muistiin tarkasti, sillä Aleksanteri, joka Aristoteleen oppilaana oli oppinut tieteitä rakastamaan, oli ottanut mukaansa Kreikan etevimpiä tiedemiehiä. Niinpä hänen sotaretkensä oli samalla tutkimusretkikin. Valitettavasti ei ainoakaan näistä kertomuksista ja tutkimuksista ole meidän aikaamme säilynyt, ainoastaan kirjottajain nimiä tunnetaan. Mutta tunnemme pääpiirteet niitten sisällyksestä myöhempäin historiankirjottajain poiminnoista.
Aleksanterin vallotusretki ei alkuaan ollut hänen suunnittelemansa; sen oli alkuun pannut jo hänen isänsä, Makedonian Filippos, joka Kreikkalaiset valtansa alle laskettuaan päätti yhdistää heidät suureen yritykseen yhteistä perintövihollista vastaan. Hän oli jo ryhtynyt valmistuksiin ja koonnut sotavoimia, kun hänet v. 336 e.Kr. murhattiin kesken aikeitaan.
Aleksanteri Suuri oli isänsä kuollessa ainoastaan kahdenkymmenen vanha. Khaironeian taistelussa hän kuitenkin oli osottautunut rohkeaksi sotilaaksi, ja jo kahtena ensimäisenä hallitusvuotena ilmenivät hänen erinomaiset hallitsijalahjansa. Ensi työkseen hän kukisti Makedonian sotaiset naapurikansat ja tukahutti nopeaan kapinayrityksen, jonka useat Kreikan kaupungit tekivät, vapautuakseen Makedonian ylivallasta. Keväällä v. 334 e.Kr. hän saattoi ryhtyä toteuttamaan isänsä suurta tuumaa, murtamaan Persian valtakuntaa. Siihen hän olikin isäänsä etevämpi sotilaana, eikä valtiomiehenäkään häntä huonompi.
Sotaretki Vähässä Aasiassa.
Persian puolelta ei ollut ryhdytty suuriinkaan valmistuksiin vaaran torjumiseksi. Vastustusta tapaamatta hyökkääjä saattoi kuljettaa sotaväkensä Hellesponton poikki. Pian oli Makedonian armeija Troijan lakeudella, jonka muistot rohkaisivat nuoren ruhtinaan mieltä ja kiihottivat häntä ponnistuksiin. Hän uhrasi Atheene jumalattarelle Ilionin raunioilla ja vietti Akhilleen haudalla muistojuhlan. Graneikoksen luona hän voitti armeijan, jonka Vähän Aasian persialaiset satraapit olivat häntä vastaan koonneet. Aleksanteri itse johti ratsuväkeään joen poikki suoraan vihollisen rintamaa vastaan ja ratkaisi siten taistelun. Voiton kautta hän sai koko Vähän Aasian valtoihinsa. Ainoastaan muutamissa kohissa yritettiin vastarintaa. Länsirannalla vallottajaa pidättelivät jonkun aikaa Miletos ja Halikarnassos, jota puolusti kreikkalainen palkkasoturijoukko Mnemonin johdolla ja foinikialainen laivasto. Efesos sitä vastoin ja muut samain rantain kaupungit antautuivat ja saivat kauan kaivatun sisällisen vapautensa takaisin. Seuraavan talven kuluessa Aleksanteri valiojoukolla samoili Vähän Aasian eteläisten maakuntain, Kaarian, Lyykian ja Pamfilian kautta, joissa väestö alistui, ja kulki Tauron solan kautta Fryygiaan. Tällä retkellä hän muun muassa kiersi Lyykian rannalla olevan Klimax vuoren, vaikka jyrkän vuoriseinän ja meren välinen sola oli niin ahdas, että vettä toisin paikoin oli sotamiesten suolivöihin saakka.