Maantiede ja löytöretket 1

by Into Konrad Inha

Megastheneksen teos Intiasta olikin Vanhan ajan etevin lähde tämän ihmemaan tuntemiseen. Mutta kautta Keskiajan luettiin — ja uskottiin — mieluummin Ktesiaan ennen mainittua kertomusta, jonka ihmeet ja hirviöt paremmin miellyttivät ritariajan haaveellista mielenlaatua.

Pytheaan retki Thuuleen.

Käännämme nyt katseemme länteen päin muistellaksemme matkaa, joka avasi Kreikkalaisille näköaloja kauemmaksi Pohjois-Europpaan kuin kukaan siihen saakka oli päässyt. Ne löytöretket, joista olemme edellä selkoa tehneet, tapahtuivat pääasiallisesti Välimeren itäpuolella oleviin maihin. Luonnollista olikin, että sivistyksen ja varallisuuden ikivanhat maat ensi sijassa houkuttelivat sekä vallottajia että kauppaa. Vähälukuiset olivat ne kauppatavarat, joita kaukaa Pohjolasta saatiin, ja sekä kauppa että tieto niistä maista, joista tavarat tulivat, olivat vanhastaan Foinikkien käsissä. Massilialainen Pytheas oli se mies, joka ensimäiseksi mursi tämän yksinoikeuden ja toi Kreikkalaisille tietoja valtamerestä ja Pohjois-Europan ihmeistä. Hänen matkansa tapahtui samoihin aikoihin kuin Aleksanteri Suuren vallotusretki Aasiaan. Pytheaan kertomat tiedot kuitenkin tuntuivat sen ajan oppineimmistakin miehistä niin oudoilta, etteivät he häntä uskoneet; vielä Polybios ja Strabonkin, vaikka elivät paljon myöhemmin, pitivät häntä valheen isänä. Nykyaika antaa hänen matkakertomukselleen paremman arvon. Se on huomattu kauttaaltaan todenmukaiseksi, ja Pytheas on saanut kunniasijan aikansa etevimpäin tutkijain joukossa. Valitettavasti ei kuitenkaan teos, jossa hän teki matkastaan selkoa, ole meidän aikoihimme säilynyt. Ainoat tiedot, joita siitä on jäänyt, ovat säilyneet hänen vastustajainsa teoksissa. He lainasivat hänen kertomuksestaan otteita, todistellakseen niissä mainittuja seikkoja vääriksi. Siellä täällä on muissakin klassillisissa teoksissa hajanaisia lainauksia, ja kaikki nämä on myöhempi tutkimus niin huolellisesti yhteen liittänyt, että nykyään voimme saada jotenkin selvän käsityksen tästä ensimäisestä pohjan perille saakka ulottuvasta tutkimusretkestä. Samalla huomaamme, että suuri osa niistä tiedoista Luoteis-Europan maista, joita myöhemmin kierteli vanhain kirjallisuudessa, oli juuri Pytheaan teoksesta saatu.

Europan länsiranta.

Pytheaan matkalla näyttää olleen kahtalainen tarkotus. Massilia epäilemättä kadehti Foinikkeja siitä, että sekä Intian että Itämereltä tulevan meripihkan kauppa oli heidän hallussaan, sillä maatie ei voinut meritien kanssa kilpailla, vaikka näitä tuotteita olikin jo vanhastaan saapunut Välimerelle juuri maan päällitse. Arvatenkin Massilialaiset sen vuoksi lähettivät Pytheaan etsimään meritietä näitten haluttujen kauppatavarain kotiseuduille. Toiselta puolen lienee Pytheasta viehättänyt tutkija-intokin, sillä kaikesta päättäen hän oli aikansa etevimpiä oppineita. Hän oli perehtynyt tähtitieteeseen ja määräsi muun muassa yksinkertaisella aurinkokellolla melkein aivan tarkalleen Massilian maantieteellisen aseman. Hipparkhos, vanhan ajan etevin tähtitieteilijä, luottikin niin täydelleen Pytheaan mittaukseen, että otti sen yhdeksi lähtökohdaksi maantieteellisille paikanmääräyksilleen. Pytheas niinikään oli ensimäinen, joka mainitsee kuun vaikutuksen luoteeseen ja vuokseen. Mahdollista on, että Gadeen Foinikit kiinnittivät hänen huomiotaan siihen, sillä nämä, valtameren rannalla asuen, saattoivat aikaisemmin päästä ilmiön perille. Muullakin tavalla hän matkansa kautta edisti fyysillistä maantiedettä.

Lähdettyään Massiliasta Pytheas seuralaisineen purjehti Gadekseen ja jatkoi sieltä matkaa Pyhäniemen, nykyisen Kap St. Vincentin ohi, seuraili sitten Iberian niemimaan länsi- ja pohjoisrantaa ynnä Gallian länsirantaa aina Armorican, nykyisen Bretagnen niemen nokkaan. Tällä matkalla huomattiin, että Biscayan lahti mutkasikin syvälle maitten väliin ja että sen sivuna pohjoisessa oli Armorican niemi. Mutta tätäkin seikkaa Strabon piti todistuksena Pytheaan epäluotettavaisuudesta, sillä hänen käsityksensä mukaan ranta kulki melkein suoraan Pyreneistä aina Rheinin suistamoon saakka. Pytheas kertoo Armoricassa asuneen Ostimiain kansan, joka nähtävästi oli sama kuin Caesarin myöhemmin mainitsemat Osismii. Hän niinikään mainitsee Uxisaman saaren, joka näyttää olleen sama, kuin Himilkon käymä Oestrymnidien saari. Nähtävästi Pytheas siis saapui tuolle saarelle juuri tinaa noutamaan, jota sinne tuotiin kaidan poikki Britanniasta. Mutta Pytheas ei siihen tyytynyt, vaan purjehti meren poikki Etelä-Englantiin, nähdäkseen tinan kotimaan. Hän kertoo niitten brittiläisten, jotka tinaa kalvoivat, olleen sivistyneempiä kuin muut heimolaisensa. Louhitun tinan he valoivat ja kuljettivat rannikolla olevaan Iktis saareen, joka oli heidän kauppapaikkansa. Saari oli matalalla vedellä niemi, niin että metallia luodevedellä voitiin ajaa sinne vaunuilla.

Pytheas tutustui Britanniaan ja sen asukkaihin tarkemminkin. Hän kertoi maan olevan saaren ja kolmikulmaisen muodoltaan. Hän nimittää sen niemet — pohjoisimman, Orkaan nimi on säilynyt Orkneyn saarissa, — mainitsee Calaisin salmen, jossa meri päättyy, vieläpä arvioi Britannian sivujen pituudenkin, vaikka hänen mittansa ovatkin melkoisesti liiotellut. Hän kävi sisämaassakin ja kertoi asukkaitten juoneen simaa, sekä ihmetteli sitä, että heidän täytyi puida viljansa suurissa ladoissa, koska ilmanala oli niin sateista, ettei voitu puida taivasalla, kuten Välimeren sateettomissa maissa. Viljelyksen hän kertoi heikontuvan, kuta kauemmaksi pohjoista kohti kuljettiin. Kaikki nämä seikat viittaavat siihen, että Pytheas todella saavutti Britannian pohjoisimman niemen.

Pytheaan matkan suunnasta siitä eteenpäin ei ole säilynyt selviä tietoja. Paljon on pohdittu sitä, tokko hän kävi Itämerellä saakka. Tiedot, joita hän antaa meripihkan kaupasta, siihen viittaavat; mutta todennäköisempää on, että se meripihkamaa, jossa hän kävi, ei ollut niin kaukana. Hän luultavasti saapui Friislantiin, Pohjanmeren etelärannalle, josta niinikään saadaan samaa tuotetta.

Thuule.

Pytheas toi matkaltaan ensimäiset tiedot vielä paljon pohjoisemmistakin seuduista, mutta ne hän ehkä kertoi kuulopuheitten mukaan. Hän mainitsee ensimäisenä Thuule nimisen saaren, joka oli kaukana pohjoisessa, ja siitä pitäen tämä nimi on säilynyt historiallisessa maantieteessä, vaikka on selvittämättömäksi jäänyt, mitä seutua se oikeastaan tarkotti. Pytheas kertoi Thuulen olevan kuuden päivämatkan päässä Britannian pohjoiskärjestä, mutta vielä kuuluvan Britanniaan. Sen läheisyydessä oli jäätynyt meri. Toiset tämän johdolla selittävät Thuulen suurimmaksi Shetlannin saarista, vaikka välimatka ei sovikaan Pytheaan antamaan. Toiset luulevat nimen tarkottaneen Islantia, toiset Norjaa, vieläpä Ruijaa. Strabonin huomautuksesta saamme tietää, että Pytheas ilmotti Thuulen olevan napapiirin kohdalla, »siinä missä napapiiri kohtaa kesän käännepiirin». Geminus mainitsee Pytheaan kertoneen, että raakalaiset olivat hänelle näyttäneet auringon makuupaikan ja maininneet, että niissä seuduin yöt olivat sangen lyhyet, toisin paikoin vain kaksi, toisin kolme tuntia, ja että aurinko jälleen nousi pian sen jälkeen, kun se oli levolle mennyt. Tämä tieto viittaa siihen, että Pytheas kuitenkin lienee käynyt koko joukon pohjoisempana Shetlannin saaria.