Jotenkin samanlainen, vaikka hiukan yksinkertaisempi, oli ollut Babylonialaisten ja Egyptiläisten maailmankäsitys; sen voimme päättää viime vuosisadan muinaislöydöistä. Egyptin vanhimmalla ajalla näyttiin Niilin laaksossa eletyn siinä luulossa, ettei maailmaa sen pitemmälle ollutkaan. Taivasta pidettiin tasaisena kattona, joka oli juuri saman kokoinen kuin maakin, peittäen sen tarkalleen, taivas muka lepäsi neljällä patsaalla, joitten haarukkamuoto on hieroglyfeissä säilynyt. Ja tähdet riippuivat taivaan kannesta ikäänkuin lamput. Mutta aurinko muka souteli taivaan poikki veneellä, samoin kuin egyptiläinenkin pyhän jokensa pintaa aluksellaan.
Babylonialaisten käsityksen mukaan maa oli pyöreä ja jaettu muureilla seitsemään kehään, jotka olivat toinen toisensa sisässä. Samansuuntaiset olivat Intialaisten ja Persialaisten vanhat käsitykset. Tutkijat ovatkin tulleet siihen päätökseen, että nämä molemmat kansat saivat mielipiteensä maailman rakennuksesta Babylonialaisilta. Mutta kulkiessaan länteen päin tämä maailmankäsitys Kreikkalaisten kesken melkoisesti muuttui. He hylkäsivät nuo seitsemän kehää ja piirsivät niitten sijaan suoria viivoja, joilla maailma jaettiin vyöhykkeihin; se tapahtui siinä tarkotuksessa, että paikkain asemaa olisi helpompi määritellä. Sama periaate on, niinkuin tiedämme, yhä vielä karttain pohjana.
Karttoja piirrettiin jo vanhimpinakin aikoina: jälkimaailmalle on säilynyt sekä egyptiläinen että babylonialainen kartta. Egyptiläinen papyro, joka on aina Ramses II:n ajoilta, esittää kultakaivoksen pohjakaavaa; mutta se on samalla tavallinen maisemakuva vuoristosta, jossa kultasuonet olivat. Myöhäisempi, noin 9:nneltä vuosisadalta e.Kr., on babylonialainen kartta, joka kuvaa kaksoisvirtain laaksoa. Babylonia on piirretty kehän muotoiseksi, molemmat virrat juoksevat sen läpi suoraan. Muun maailman muoto on jo melkoisesti muuttunut vanhimmasta käsityksestä; se on kuvattu kolmioiksi Babylonian ympärille, josta sen erottaa Okeano virta. Moisia ikivanhoja kuvaesityksiä katseltaissa on kuitenkin muistettava, etteivät aikalaisten käsitykset ehkä aina olleet niin lapsellisia kuin kuvista saattaisi päättää, vaan että karttain puutteellisuuteen on ehkä enemmän syynä kuvaamistaidon perinnäinen kaavamaisuus. Varsinaiset luonnonkansat usein piirtävät karttoja hämmästyttävän sattuvasti, kun tarkotuksen oivaltavat.
Kreikkalaisten vanhoista kartoista ei valitettavasti ole säilynyt ainoatakaan. Mutta kirjallisuudesta tiedämme, että heidän karttaustaitonsa oli kehittynyt monta vertaa pitemmälle, jopa lähennellen Uuden ajan saavutuksia. Silloinen maantuntemus oli vain paljon suppeampi. Pääasiassa Kreikkalaiset ratkaisivat koko karttakysymyksen. Säilyneitten maantieteellisten teosten avulla voimme jotenkin tyydyttävästi piirtää heidän karttansa uudelleen. Heidän työnsä tällä alalla on niin perustavaa laatua, että omistamme sille vähän enemmän huomiota.
Kreikkalaisten mietteet maan pallonmuodosta.
Kreikkalainen maantiede alkoi edistyä varsinkin sen jälkeen, kun se oli saanut matematiselle maantieteelle varman pohjan. Tämä tapahtui jo kolmannella vuosisadalla ennen ajanlaskumme alkua. Vanhemmat käsitykset maan muodosta eivät enää tyydyttäneet sen ajan edistyneitä ajattelijoita. Jo Pythagoraan koulu oli lausunut julki sen mielipiteen, että maa oli pallo. Pythagoralaiset eivät tosin voineet aatettaan perustella havainnoilla, vaan johtivat sen filosofisista syistä. Pallo oli täydellisin kaikista suureellisista muodoista, ja sen vuoksi oli todenmukaista, että maa oli pallo. Päätelmä olikin tavallaan oikea, sillä molekylivoimat ovat pallossa täydellisimmin tasapainossa.
Myöhemmät filosofit, varsinkin Aristoteles, tulivat samoihin johtopäätöksiin havainnoinen kautta. Aristoteles ensinnäkin johtaa maanpallon muodon siitä, että kaikki aine pyrkii samaa keskustaa kohti, siis yleisestä painolaista! Toiseksi hänen mielestään kuun pimennykset osottavat samaa, sillä maan varjo kuun pinnalla on pyöreä.
Jo ennen Aristotelesta oli Herakleides lausunut julki sen mielipiteen, että maa pyörii akselinsa ympäri, vaikka hän pitikin maapalloa koko maailman keskustana.
Arkhimedes piti maan pallonmuotoa todistettuna asiana ja päätti siitä, että merenpinnan täytyy olla kuperan.
Sitä seikkaa, että laivoista merellä ensinnä näkyvät mastot, ja mereltä tullen taas rannoista vuorien kukkulat, mainitsee vasta Strabon, joka eli roomalaisajalla, todistuksena maan pallonmuodosta. Strabon lausuu: »On selvää, että kun laivalla olevat henkilöt eivät voi nähdä valoja, jotka ovat yhtä korkealla kuin heidän silmänsä, niin siihen täytyy olla syynä merenpinnan kuperuus. Sillä jos valot nousevat korkeammalle, niin ne alkavat näkyä, vaikkapa matka pitenisi. Ja samoin katsoja, korkeammalle noustessaan, näkee semmoisia esineitä, jotka ennen olivat häneltä salattuja. Kun taas rantaa mereltä lähestytään, niin vesirajan läheisyydessä olevat esineet alkavat yhä selvemmin näkyä, ja semmoiset esineet, jotka kaukaa katsoen olivat matalalla, nousevat yhä korkeammalle.»