Yhä lisääntyvät sisälliset ja ulkonaiset vaikeudet pakottivat sitten jakamaan valtakunnan. Aluksi jako tapahtui vain joksikin ajaksi, mutta lopulta siitä tuli pysyväinen. Constantinus Suuri muutti ajaksi koko valtakunnan hallituksen Byzantioniin, jonka erinomaisen aseman edut olivat käyneet yhä ilmeisemmiksi. Byzantion, joka keisarista sai Konstantinopolin nimen, kasvoi ja kaunistui loistavaksi maailmankaupungiksi, jonka ei rakennuksiensa puolesta tarvinnut hävetä itse Roomaakaan. Keisari Theodosiuksen kuoltua Rooman valtakunta vakinaisesti jakaantui kahteen puoliskoon, joista läntinen, latinalainen, oli verraten lyhytaikainen, itäinen, kreikkalainen osa, sitä vastoin kauan, aina Uuden ajan sarastukseen saakka, piti puoliaan mitä vaikeimmissa oloissa.
Olemme näin johtaneet muistoon pääpiirteitä Rooman aluevaiheista, saadaksemme pohjaa maantuntemuksen laajenemisen selvitykselle. Luokaamme vielä silmäys olojen yleisiin muutoksiin, joita roomalaisvalta aiheutti kaikissa alaisissaan maissa.
Kreikkalaiset olivat lähennelleet kansoja toisiinsa etupäässä kaupan ja rauhallisen edistyksen välittäjinä. Roomalaiset vaikuttivat varsinkin alussa väkivaltaisilla pakkokeinoilla. He hävittivät kokonaan monta semmoista kansaa, jotka ehkäisivät heidän toimiaan. Vallottamistaan maista he usein möivät orjiksi tai telottivat koko väestön ja jakoivat maat roomalaisille ylimyksille ja siirtolaisille. Italiasta sen kautta muutti paljon kansaa valtakunnan ulko-osiin ja sijaan tuotiin ulkomaalaisia orjia. Mitä laajimmilla aloilla harjotettiin siis väkivaltaista kansansekotusta. Vallitsevana luokkana maakunnissa oli roomalainen virkaylimystö, Italiassa taas alemmat luokat olivat kirjava sekotus kaikista Välimeren maista ja vielä Alppien takanakin asuvista kansoista. Suuren valtakunnan hallitseminen vei Italiasta varsinaista latinalaista ainesta paljon enemmänkin kuin maan voimat olisivat kannattaneet, ja keisarikunnan myöhemmillä ajoilla täytyi sen vuoksi sotaväkeenkin ja valtion virkoihin laskea yhä enemmän vieraita aineksia. Rooman valtakunta sen kautta sai yhä enemmän kansainvälisen luonteen, mutta sen kantamaa heikontui arveluttavassa määrässä. Kuinka paljon roomalaisia muutti varsinkin Galliaan, Espanjaan ja Rumaniaan, sitä todistaa parhaiten se seikka, että näissä maissa nykyään puhutaan romanilaisia kieliä.
Mutta ei ainoastaan väkivallan kautta Rooma lähentänyt kansoja toisiinsa; saavutettuaan sisällisen järjestyksen se vielä paljon enemmän kehitti liikettä ja edistystä rauhallisilla keinoilla. Tosin roomalaiset viranomaiset sortivat maakuntia ja kiskoivat niistä säälimättä veroja luvallisilla ja luvattomilla keinoilla, mutta maakunnat sittenkin tulivat osallisiksi paljon suuremmasta lain turvasta, kuin ne olivat koskaan ennen nauttineet, Kreikkaa lukuun ottamatta. Ne sisälliset selkkaukset, jotka »Pax Romanaa», roomalaista maailmanrauhaakin usein häiritsivät, eivät olleet likimainkaan verrattavat entisiin ainaisiin sotiin ja melskeihin. Elinkeinot nauttivat entistä suurempaa turvallisuutta ja saivat edistyneestä Italiasta monenlaisia virikkeitä. Niiden kehittymistä sekä pohjoisessa että etelässä edistivät Rooman suunnattomat tarpeet ja niistä johtuva tavaranvaihto. Rooma oli kehittynyt niin väkirikkaaksi, ettei sen ympäristö enää voinut likimainkaan tyydyttää maailmankaupungin kulutusta, vaan tavaroita tuotiin etäisistäkin maista, sekä maisin että varsinkin vesitse. Tiber joen suussa oli niin vilkas liike, että satamassa keisarivallan ajalla täytyi olla 7000 miestä öisin tavaroita vartioimassa. Viljaa tuotiin Egyptistä ja Afrikasta, sillä Rooma oli ruokatavaroihin nähden jotenkin samassa asemassa kuin meidän aikoinamme suurimmat teollisuusmaat, jotka eivät sinnepäinkään tule toimeen oman maan tuotteilla. Lihan tuonti oli niin suuri, että Rooman teurastajat ostivat kaikista Välimeren maista kokonaisia karjoja, jotka laivoilla tuotiin Tiberin suuhun. Sinne saapui kalaa varsinkin pohjoisesta ja Mustaltamereltä, hunajaa, vahaa, hedelmiä Aasiasta ja Afrikasta, oliviöljyä, suolaa, Kreikan ja Vähän-Aasian viinejä, rakennusaineita, sekä puutavaraa että marmoria, villoja, Foinikian purppuraa, vuotia Mustanmeren rannoilta, hienoa savea, kultaa, hopeaa ja rautaa, sekä kuparia ja tinaa Espanjasta. Jalokiviä tuotiin Itämailta, norsunluuta Intiasta ja Afrikasta, Espanjasta aseita, miekkoja, tikareita ja haarniskoita, jotka olivat maankuulut. Sinne tuotiin orjia monesta maasta ja Välimeren takaa petoeläimiä eläintaisteluja varten, Intiasta papukaioja. Löysi sinne vihdoin Kiinan silkkikin, joka oli vielä purppuraakin kalliimpaa.
Kauppakaupunkina vei Aleksandria vielä Roomastakin voiton. Se oli valtakunnan suurin kauppa- ja teollisuuskaupunki. Aleksandriasta sanottiin saatavan kaikkea muuta paitsi ei lunta. Siellä kohtasivat toisensa Egyptiläiset, Juutalaiset, Kreikkalaiset, Italialaiset. Araabit ja Foinikit, sinne saapuivat sekä Afrikan sisäosain että Intian tuotteet. Tämä »tunnetun maailman suurin tavarakeskusta», joksi sitä Strabon sanoi, valmisti kankaita ja muita teollisuustuotteita sekä Britanniaa että Arabiaa ja Intiaa varten, Aleksandrian lasi- ja papyroteollisuus ja rohtovalmisteet vallitsivat maailmanmarkkinoita Intian merestä Atlantinmereen saakka. Intian kanssa kehittyi kauppa niin vilkkaaksi, että Pliniuksen todistuksen mukaan itämaisista ylellisyystavaroista (silkistä, jalokivistä ja savusteista y m) vuosittain maksettiin ulkomaille päälle 100 miljoonaa sestertsiä.
Rooman valtakunnan valtavan sivistävän merkityksen oivalsivat nekin kansat, jotka sen kautta olivat itsenäisyytensä menettäneet, ja tuskinpa sitä voi kaunopuheliaammin lausua kuin smyrnalainen Aristides ylistyspuheessa, jonka hän piti Marcus Aureliukselle ja hänen hallitukselleen:
»Voitetut eivät enää kadehdi eivätkä vihaa voittajaa Roomaa. Ne ovat unohtaneet olleensa kerran vapaat, koska ne saavat nauttia kaikkia rauhan siunauksia. Valtakunnan kaupungit loistavat ihanuudessa ja kauneudessa. Eivätkö kaikki voi häiritsemättä mennä, kunne heitä milloinkin haluttaa? Eivätkö kaikki satamat ole täynnä toimeliaisuutta? Eikö vaeltaja voi yhtä huoletta kulkea vuorilla kuin kaupunkilaiset kaduillaan? Missä on jokia, joitten poikki ei päästäisi, missä merensalmia, jotka olisivat kiinni? Kaikki maa on luopunut vanhasta puvustaan, raudasta, ja esiintyy nyt juhlavaatteissa. On kylliksi olla roomalainen ollakseen turvassa. Te olette toteuttaneet Homeroksen sanan: '»maa on kaikille yhteinen'». Te olette mitanneet maan, rakentaneet jokiin sillat, louhineet vuoriin teitä, saattaneet erämaat asuttaviksi ja jalostaneet kaikki järjestyksen ja kurin kautta. Liittämällä kansat toisiinsa te olette saattaneet maailman kuin yhdeksi perheeksi.»
Ja ankara kirkkoisä Tertullianuskin, joka oli kotoisin Uudesta Karthagosta, antoi Roomalaisille empimättä tunnustuksensa toisen vuosisadan lopulla:
»Kaikki on tunnetuksi tullut, kaikkialle päästään, kaikki paikat ovat liikettä täynnään. Kamalain erämaitten sijaan on tullut hymyileviä viljelyksiä, viljavainiot ovat tunkeneet tieltään metsät, karjat ovat petojen asuinsijoilla. Hiekkaerämaihin istutetaan, kallioita murretaan, soita kuivataan. Kaupungeita on jo enemmän kuin ennen oli majoja. Saaret eivät enää pelota autioina, kalliot eivät säikytä. Kaikkialla on viljelystä, asutusta, valtiojärjestystä, elämää.»
Maantiede sodissa, retkillä ja kauppateillä.