»Koko Intiassa on paljon virtoja, ja vuorovesi vaihtelee huomattavalla tavalla, lisääntyen kolmena päivänä sekä uuden kuun että täysikuun lähestyessä, mutta alentuen väliajoilla. Näin tapahtuu varsinkin Barygazan seuduilla, jossa silloin meren syvyydet äkkiä paljastuvat; ja siten toisin ajoin vesi peittää manterenkin osia, toisin ajoin taas on pohja kuivilla semmoisissakin paikoissa, joilla vähän ennen laivat purjehtivat. Vuoksen hyökkäyksen kautta läheinen meri pusertuu ahtaaseen ja joet alkavat siitä virrata taakse päin monta stadionia, luonnollista juoksuaan vastaan. Sen vuoksi purjehtijat, jotka ovat tottumattomia näihin vesiin ja käyvät Barygazassa ensimäistä kertaa, ovat suuressa vaarassa satamaa lähestyessään, taikka sieltä lähtiessään. Sillä koska vuoksiaalto ei hellitä voimaansa, niin ankkurit eivät pidä; ja siten laivat, joita tulvaveden hyökkäys tempaa mukaansa, joutuvat virran raivon kautta pois oikeasta suunnastaan, tarttuvat hiekkasärkkiin ja särkyvät hylyiksi ja pienemmät alukset kantavatkin. Toiset taas, jotka ovat vuoksiaaltoa välttääkseen menneet läheisiin salmiin, uppoavat tulvan ensi hyökkäyksessä, ellei niitä vedetä maalle, sillä niin äkkiä tulva ne yllättää. Niin rajulla voimalla vuoksiaalto tosiaan hyökkää mereltä uuden kuun aikana, varsinkin yöllä, että vähän ennen sen saapumista kuuluu niitten korviin, jotka ovat suistamossa, kuin etäisen sotajoukon huutoa ja pian sen jälkeen meri itse suurella pauhulla syöksyy matalille.»
Barygazan takana oli Nelcynda äärimäinen paikka, jossa Peripluksen kirjottaja oli käynyt. Nelcynda arvatenkin oli Malabarin rannikolla; se kävi laajaa pippurikauppaa. Etu-Intian muodosta hänellä näyttää olleen oikeampi käsitys kuin edellisillä maantieteen tutkijoilla, sillä hän huomauttaa, että rannikko jatkuu etelää kohti, ja nimittää maata siitä eteenpäin Dakhinabadeeksi, joka vastaa nykyistä Dekkania. Hänen mainitsemansa nimi merkitsee nykyisellä maan kielellä »etelän tietä». Periplus tällä kohdalla mainitsee, että muka Hippalos niminen kreikkalainen oli ensimäisenä kulkenut meren poikki Arabian rannalta suoraan Intiaan, määräaikaista monsuunituulta hyväkseen käyttäen. Hippaloksen retki näyttää tapahtuneen myöhemmin kuin Strabon kirjotti maantieteensä. Lounaismonsuunia nimitettiin sen jälkeen Hippaloksen tuuleksi, kuten Pliniuskin tietää. Sen jälkeen aljettiin muka yleisesti purjehtia suoraan meren poikki. Plinius kertoo, että purjehtijoilla kuitenkin täytyi olla joukko jousimiehiä mukanaan, koska noilla merillä liikkui paljon merirosvoja. Takaisin palattiin talvella, jolloin monsuuni kääntyi maatuuleksi.
Nelcyndan takana olevista maista Periplus ei tiedä muuta kuin maanasukkaitten häälyviä maineita. Hän mainitsee Komari nimisen paikan, joka luultavasti on sama kuin nykyinen Kap Komorin, Etu-Intian eteläkärki. Vastapäätä Taprobane-saarta (Ceylonia) hän sanoo rannikon kääntyvän itää kohti, jonka jälkeen se kulkee jonkun matkaa pohjoiseen ja sitten uudelleen kääntyy itään päin Gangeen suistamoon. Hämäränä huhuna mainitaan maa, joka ehkä oli sama kuin Ptolemaioksen »Kultainen Khersonnesos», s.o. Malakan niemi, ynnä siitä pohjoiseen oleva This maa, joka arvatenkin tarkotti Kiinaa.
Taprobane.
Plinius saattoi jo ennen Periplusta julkaista tietoja Taprobanesta, josta oli saapunut Roomaan lähetystö. Tämän lähetystön alkuvaiheet olivat olleet omituisen seikkailurikkaat:
Keisari Claudiuksen hallitusajalla oli Punaisen meren tullikokoojan Annius Plocamuksen vapautettu orja Arabian rannikkoa pitkin purjehtiessaan joutunut myrskyyn, joka viidessätoista päivässä ajoi hänen laivansa Taprobanen saarelle Hippuriin kaupunkiin. Saaren kuningas otti hänet ystävällisesti vastaan ja kuudessa kuukaudessa muukalainen oppi maan kieltä, niin että saattoi keskustella asukkaitten kanssa. Kuninkaaseen teki syvän vaikutuksen se seikka, että muukalaisen rahat, roomalaiset denarit, kaikki olivat saman painoisia, vaikka ne oli leimattu eri hallitsijain aikana, niinkuin muotokuvista näkyi. Siitä hän päätti, että Rooman hallinto mahtoi olla järjestetty ihmeteltävän oikeudenmukaiselle kannalle, ja se sai hänet lähettämään Roomaan lähetystön, johon kuului neljä etevää saarelaista. Nämä kertoivat ne seikat, jotka Plinius mainitsee. Mutta he näyttävät liiotelleen koko joukon, koska sen aikuiset maantieteen tutkijat sitten piirsivät Taprobanen kartoilleen monta vertaa suuremmaksi, kuin se todella on. Saaren muista oloista he sitä vastoin antoivat oikeita tietoja, sen ovat myöhemmät tutkimukset osottaneet. Orjuus oli Taprobanessa tuntematon, rakennukset olivat vaatimattomia, viljan hintaa pidettiin aina samalla tasalla, eikä oikeusriitoja ollut ensinkään. Kuningas valittiin, ja oli ryhdytty tarkkoihin varokeinoihin, ettei kuninkuus voinut muuttua perinnölliseksi. Hänen valtaansa rajotti neuvosto. Maa oli hyvin viljeltyä ja erinomaisen tuotteliasta, mutta viiniä ei siellä kasvanut. Asukkaat olivat maineessa siitä, että elivät hyvin kauan, usein satavuotiaiksi. Mutta vaikka he muutoin elivät vaatimattomasti, niin ahnehtivat he sitä kiihkeämmin kultaa ja jalokiviä, varsinkin helmiä, joitten pyynti yhä vieläkin on tuottava Ceylonin rannoilla. Lähettiläät arvelivat, että vaikka heidän maansa oli rikkaampi kuin Rooma, niin osasivat Roomalaiset sitä vastoin käyttää varallisuuttaan paremmin hyödykseen.
Rooma ja Kiina.
Myöhemmin Roomalaiset saivat Kiinastakin ensimäiset viestit, mitä tiedämme Länsimaihin saapuneen.
Kiinan silkki alkoi esiintyä maailmanmarkkinoilla yhä halutumpana tavarana ja tämä kauppa sai Roomalaiset yrittämään, eikö voitaisi päästä Kiinan kanssa suoranaiseen kauppayhteyteen. Tavara kulki nimittäin monien välikäsien kautta ja siitä sen hinta kohosi suunnattoman kalliiksi, ennenkun se oli Välimeren maissa. Pohjois-Kiinaan kulki kauppa maisin Keski-Aasian karavaniteitä ja sitä osaa Kiinasta sanottiin Sericaksi, joka samalla merkitsi silkkiäkin. Kiinan eteläosaa taas, josta tiedot saatiin meritse, mainittiin This nimellä. Thinai oli muuan suuri Kiinan kaupunki, ja siitä länsimaiset kansat saivat maan nykyisen nimen. Plinius kertoo Serien maan olevan idän äärimäisen meren rannalla. Kiinalaisilla puolestaan oli, sen näemme heidän vanhoista aikakirjoistaan, niinikään tieto Rooman valtakunnasta, jota he nimittivät Ta-Tsiniksi. Kiinan hovin aikakirjoissa mainitaan, että eräänä vuonna, joka vastaa vuotta 166 j.Kr., oli Kiinaan saapunut lähettiläitä Ta-Tsinin kuninkaan An-tu-nun, s.o. keisari Marcus Aurelius Antoninuksen toimesta. Mahdollista kuitenkin on, että nämä lähettiläät vain olivat yritteliäitä kauppiaita. Kiinan oloista saatiin nyt sen verran käsitystä, että tiedettiin silkin ei kasvavan puissa, vaan olevan pienien eläimien kehräämää lanka-ainetta. Silkki oli Vanhalla ajalla monin verroin kalliimpaa kuin nykyään, ja kun sitä ei valmistettu muualla kuin Kiinassa, niin sitä oli usein vaikea rahallakaan saada. Sen hankkimiseksi tehtiin mitä suurimpia ponnistuksia ja suunnattomia summia roomalaiset ylimykset kuluttivat, voidakseen tämän ylellisyystarpeensa tyydyttää.
Roomalaisten tiet.