Yhdysliikettä ja maitten tuntemista edistivät mitä tehokkaimmin tiet, joita Roomalaiset rakensivat maailmanvaltakuntansa eri osiin. Niitten varsinainen tarkotus oli sotilaallinen, vallotettujen maitten lujempi kiinnittäminen. Mutta samalla ne palvelivat muutakin liikettä, jonka siihen saakka oli täytynyt tyytyä jokireitteihin ja polkuihin. Roomalaiset rakensivat tiensä mitä kunnollisimmin, ne tyydyttivät nykyistenkin käsitysten mukaan suuria vaatimuksia. Tiet tarkalleen mitattiin ja varustettiin penikulmapaaluilla. Siten Roomalaiset teittensä pituudesta saivat varman käsityksen maittenkin laajuudesta. Etäisyyksien mittaaminen alkoi kullakin tiellä siitä kohdasta, missä se lähti Rooman kaupunginportista. Keisari Augustuksen toimesta pystytettiin Rooman Forumille »Kultainen penikulmapatsas», johon kaikki tärkeimmät välimatkat merkittiin. Tiet rakennettiin maata korkeammalle erityiselle tiepengermälle ja laskettiin niin huolellisesti tahoilluilla kivillä, että niitä on monessa maassa säilynyt nykyaikoihin saakka. Kolmesta maanosasta on löydetty Roomalaisten vanhoja penikulmapatsaita.
Via Aurelia.
Lännen valtatie oli Via Aurelia, joka kulki Etrurian kautta Roomasta Pisaan. V. 109 e.Kr. sitä jatkettiin pitkin meren rannikkoa mitä vaikeimman ja epätasaisimman maan kautta Genovan lahden pohjaan ja tätä osaa nimitettiin rakentajansa mukaan Via Aemilia Scauriksi. Augustuksen ajalla se piteni pitkin merenrantaa lähelle nykyistä Nizzaa; tämä osa oli Via Julia. Gallian rajalla se liittyi niihin teihin, joita oli Alppien länsipuolelle rakennettu. Provencen valtatie kulki Aquae Sextiaen (Aixin) kautta Arelateen (Arlesiin), joka oli Rhônen suistamon yläpäässä. Arelatesta oli tie Pyreneitten juurelle. Sieltä se kulki vuoriston poikki lähellä nykyistä Roussillonia ja jatkui Espanjan puolella Tarragonaan, joka on meren rannalla pohjoiseen päin Barcelonasta. Kuljettuaan Iberus (Ebro) joen poikki tämä valtatie edelleen kävi Valencian kautta nykyisen Jucar joen suuhun ja kääntyi sieltä sisämaahan, kulkien sen vedenjakajan poikki, joka erottaa Välimereen laskevat vedet Atlantin mereen laskevista, ja jatkuen Baetiin (Guadalquivirin) laakson Corduban (Cordovan) ja Hispaliin (Sevillan) kautta meren rannalle.
Via Flaminia.
Roomasta pohjoiseen kulkeva valtatie, Via Flaminia, rakennettiin v:n 220 vaiheilla e.Kr. Sen määrä oli helpottaa liikettä nykyiseen Lombardiaan. Via Flaminia kulki Apenninien poikki Fanum Fortunataehen, Adrian merelle, ja seurasi sitten meren rantaa Arinunimiin (Riminiin) saakka. Puolen vuosisataa myöhemmin sitä jatkettiin Placentiaan (Piacenzaan) pitkin Apenniinien koillisliepeitä. Placentian luona se kulki Pon poikki ja jatkui siitä Mediolanumiin (Milanoon). Tieltä rakennettiin nykyiseen Piemontiin haaroja ja niitä jatkettiin edelleen Alppien poikki Galliaan. Yksi tie kulki Cottilaisten Alppien poikki pitkin nykyistä Genèvre solaa ja päättyi Alppien toisella puolella Arelateen. Mediolanumista kulki toinen alppitie Augusta Praetorian (Aostan) kautta Graijisten Alppien poikki Pienen Bernhardin solaa pitkin Isaran (Iseren) laaksoon ja edelleen Lugdunumiin (Lyoniin). Toinen haara kulki Mont Blancin itäpuolitse Suuren Bernhardin solan kautta Ylä-Rhônen laaksoon ja Geneven järvelle. Tätä tietä jatkettiin edelleen Helvetian kautta ja Juran poikki Augusta Rauracorum nimiseen kaupunkiin, joka oli lähellä nykyistä Baselia.
Gallian tiet haarautuivat Lugdanumista (Lyonista), jota pidettiin maan tärkeimpänä kaupunkina, neljälle taholle, kolme niistä kolmelle eri merelle. Yksi tie kulki suoraan etelään pitkin Rhônen laaksoa Välimerelle, toinen Arvernien maan (Auvergnen) kautta Garonnen suuhun ja edelleen Aqvitaniaan. Kolmas taas johti pohjoista kohti Ararin (Saônen) laakson kautta Cabillonumiin (Châlonsiin), sekä edelleen Yonnen, Seinen ja Marnen poikki Reinien kaupunkiin Durocortorumiin (Reimsiin) ja Gesoriacumiin, joka vastasi nykyistä Boulognea Kanaalin rannalla. Tästä paikasta tavallisesti kuljettiin meren poikki Britanniaan. Muuan tie kulki Doubsinlaaksoa pitkin ja vedenjakajan poikki Rheinin rannoille. Rheinin laaksossa oli kuulu Plataea Montana (Bergstrasse), joka johti Mogontiarumiin (Mainziin). Sama tie jatkui, jokea seuraten, aina Pohjanmerelle saakka Colonia Agrippinan (Cölnin) ja Lugdunum Batavorumin (Leydenin) kautta.
Muuan Lontoon merkillisimpiä muinaismuistoja on Cityssä säilynyt roomalainen penikulmapatsas. Roomalaisten maantieverkko nimittäin ulotettiin etäiseen Britanniaankin. Yksi tie kulki halki maan aina Forthin vuonon rannalle, toinen poikittain Lontoosta Bristolin kanavalle, kolmas luodetta kohti nykyisen Liverpoolin seuduille ja siitä vielä meren rantaa pohjoista kohti Skotlannin rajalle, jossa vahva muuri kulki maan poikki Pohjanmeren rannalle, erottaen roomalaisen maakunnan Piktien vapaasta maasta.
Pon laaksossa haarautui Via Aemiliasta toisiakin tärkeitä teitä pohjoiseen ja itään. Milanosta kulki tie Veronaan ja sieltä Atesis (Adige) joen laaksoa ja Brennerin solan poikki Augusta Vindelicorumiin (Augsburgiin). Toinen tie kulki Veronasta itäänpäin Aquilegiaan, Adrian meren pohjukkaan, ja Julisten Alppien poikki Pannoniaan. Aemonassa (Laibachissä) se haarautui kahtaanne, toinen haara kulki Itämeren kaupan vanhaa tietä Carnuntumiin, jossa Tonavalla oleva roomalainen laivasto majaili; kaupungin, joka oli Wienistä itään, hävittivät myöhemmin Madjaarit pohjiaan myöten. Toinen haara kulki Saven laaksoa Singidunumiin, nykyiseen Belgradiin. Seurattuaan jonkun matkaa Tonavan laaksoa se poikkesi ylämaahan Nishin kautta, kulki Serdican (Sofian) seuduilla Balkanin poikki ja päättyi Byzantioniin.
Via Appia.
Roomasta oli kuitenkin Bosporon rannalle vanhempikin ja oikoisempi tie. Sen alkuosa, joka johti Roomasta Etelä-Italiaan, oli kuulu Via Appia, joka on suureksi osaksi säilynyt. Alkuosan Capuaan saakka rakensi Appius Claudius Caecus jo v. 312 e.Kr.; se olikin vanhin Roomalaisten teistä. Capuasta se jatkettiin Beneventumiin ja sieltä kahtakin suuntaa Brundisiumiin, Adrian meren rannalle, joka nykyisinkin on tärkeä satama Itämaille kulkevaa pikaliikettä varten. Brundisiumista kuljettiin meren poikki joko Dyrrakhioniin tai Apolloniaan, joista Via Egnatia lähti maan poikki nykyisen Albanian kautta Egean merelle. Molemmat alkuhaarat yhtyivät maan sisässä Clodiana nimisessä paikassa; sieltä tie kulki edelleen vuoriston poikki Lykhnitis (Okhrida) järvelle, Herakleian (Monastirin), Edessan ja Pellan kautta Thessalonikaan, nykyiseen Salonikiin. Loppuosa Egnatisesta tiestä kulki Amfipoliin ja Philippin kautta Byzantioniin.