Vähässä Aasiassa valtatie kulki Bosporon rannoilta Nikomedian kautta Ankyraan (Angoraan), sieltä Kappadokian ja Kilikian porttien kautta Tauros vuoriston poikki Tarsos nimiseen kaupunkiin Kilikian rannikolle. Kiertäen Issoksen lahden ja kulkien Amanos vuoriston poikki se johti Antiokhiaan. Antiokhiasta pääsi kahtakin tietä Seleukiaan Tigriin rannalle. Toinen tie kulki Zeugman kohdalla venesiltaa Eufratin poikki ja edelleen Mesopotamian poikki, toinen suorempi, mutta vaikeampi, Palmyran kautta Arabian erämaan poikki. Syyrian ja Palestinan kautta kulkivat ne tiet, jotka veivät Antiokhiasta Egyptiin. Egyptissä rakennettiin tie pitkin Niilin laaksoa aina Theben läheisyyteen ja Koptos nimiseen kauppapaikkaan, josta karavanitie kulki maan poikki ennen mainittuun Myos Hormokseen ja Berenikeen Punaisen meren rannalle. Pohjois-Afrikassa olevat maakunnat taas yhdistettiin toisiinsa yhtämittaisen tien kautta, joka seuraili Välimeren etelärantaa. Luoteis-Afrikassa, jossa viljeltävää maata oli leveämmältä, rakennettiin sisämaahankin teitä.
Kautta koko laajan valtakuntansa olivat Roomalaiset siis pitäneet hyvää huolta armeijainsa liikunnosta ja kaupan ja yhdysliikkeen helpottamisesta. Mutta tieverkko ei tullut paljoakaan maksamaan Rooman valtiolle, sillä maanasukkaat pakotettiin ne rakentamaan. Tientekorasitus oli niin suuri, että kansat, joiden oli täytynyt niitä rakentaa, monessa maassa niitä vihasivat. Rooman valtakunnan hajotessa ne toisin paikoin ehdon tahdon revittiin, jotta voitaisiin helpommin estää vallottajia maahan tulemasta.
Roomalaiset tiekartat.
Kreikkalaisten ja Roomalaisten luonteen erilaisuus kuvastuu heidän kartoistaankin. Kreikkalaiset perustivat maailmankarttansa tähtitieteelle ja saivat sen kautta maiden ja merien suhteet alun pitäen pätevälle pohjalle. Roomalaisten kartat sitä vastoin perustuivat teiden mittauksiin ja ne laadittiin kokonaan tuolle tierungolle, pitämättä suurta lukua maitten ja merien oikeasta paikasta leveys- ja pituusasteilla.
Tärkein Roomalaisten kartoista oli Agripan laatima. Se käsitti koko Rooman valtakunnan, vieläpä naapurimaatkin. Agripan kuoleman jälkeen se keisari Augustuksen toimesta ripustettiin Porta Octaviaan Roomassa. Karttaan liittyi selitys, jossa mainittiin eri maakuntien laajuus ja tärkeimpien paikkain keskinäiset etäisyydet. Agripan kartta lienee koottu juuri tiekartoista, »itinerarioista», joissa paitsi itse tietä oli sen kahden puolen merkitty tärkeimpiä seikkoja selittävillä piirustuksilla. Agripan kartasta vuorostaan valmistettiin virallisia tien- ja maanselityksiä roomalaisille sotilaille ja hallintovirkamiehille, joita lähetettiin valtakunnan eri osiin. Yksi semmoinen on säilynyt jälkimaailmalle, kuulu »Peutingerin taulu». Nimen, jolla se nykyään yleisesti tunnetaan, se on saanut saksalaisesta Conrad Peutingeristä, joka eli kuudennentoista vuosisadan alkupuoliskolla. Peutingerin haltuun tullut tiekartta oli erään Colmarin munkin v. 1265 valmistama jäljennös vanhemmasta kartasta, johon hän vain oli lisäillyt sinne tänne jonkun nimen, varsinkin Palestinan pyhiä paikkoja, joita pakanallinen roomalainen ei ollut huomannut tarpeelliseksi karttaansa merkitä. Luulon mukaan alkuperäinen kartta piirrettiin alkupuolella kolmatta vuosisataa j.Kr., Aleksanteri Severuksen ollessa Rooman keisarina.
»Tabula Peutingeriana» esittää koko sitä maailmaa, joka oli Roomalaisille tunnettu, Gangeen suusta aina Pyreneitten niemimaan itärannalle saakka. Se on noin 7 metriä pitkä, mutta ainoastaan kolmekymmentä sentimetriä leveä, siis suhteettoman pitkä ja kapea kaistale. Luonnollisesti ovat maat ja meret vääntyneet aivan muodottomiksi, Välimeri esim. on kuin pitkä kapea kanava. Mutta kun kartan tekijän tarkotus olikin etupäässä tarkka tiekartta, niin pituus- ja leveysasteet jätettiin kokonaan huomioon ottamatta. Matkanpituudet ja »kestikievarit» on sitä vastoin tarkkaan merkitty. Tarpeen mukaan mainitaan jokia, järviä ja vuoristoita, tavottelematta kuitenkaan niiden suhteen minkäänlaista tarkkuutta. Erilaisilla sovinnaisilla merkeillä ilmaistaan eri keskustain tärkeyttä. Tavalliset kaupungit on merkitty pienillä huoneilla, tärkeimmät taas, kuten Aquilegia, Thessalonika ja Nikomedia, kehämuureilla ja torneilla. Huolellisesti on eri maanosissa merkitty kaikki vesiparannuspaikat; niiden kohdalle on piirretty kylpyhuone ja keskelle allikko. Niinikään on merkitty tärkeimpiä yleisiä rakennuksia, esim. se kanava, jonka Marius kaivatti Rhônen suistamoa kiertämään, Augustuksen satama Ostiassa ja Alexandrian majakka. Suurin kunnia on tullut Rooman, Konstantinopolin ja Antiokhian osaksi, sillä niitä esittää valtaistuimella istuva henkilö, Roomalla ja Antiokhialla kruunu päässään, Konstantinopolilla sulitettu kypäri. Pääkaupunkien kuvat on myös runsaasti väritetty. Luultavasti nuo kruunupäiset kuvat lisättiin karttaan Constantinus Suuren kuoleman jälkeen, kun valtakunta joksikin aikaa jaettiin kolmia.
Matkaoppaat.
Näitten karttain täydennykseksi ja arvatenkin vähempivaraisia varten, jotka eivät voineet maalauttaa karttaa, oli myös olemassa varsinaisia matkaoppaita, s.o. kirjotettuja tieselityksiä. Niitä on säilynyt useitakin eri osista valtakuntaa ja eri tarkotuksia varten kirjotettuja. Toiset antoivat tarkkoja tietoja välimatkain etäisyyksistä pitkin teitä ja viivähdyspaikoista, toiset meriväylistä, rantakaupungeista ja niitten etäisyyksistä ja satamista.
Oli semmoisia, jotka nimenomaan palvelivat matkailijoita, varsinkin Kreikan maasta, jonka klassillisille paikoille Roomalaiset matkustelivat samaan tapaan kuin nykyaika matkustaa Italiaan. Laajin tämänsuuntainen matkaopas on Pausanias nimisen Vähän Aasian kreikkalaisen kirjottama selitys Kreikan merkillisyyksistä, varsinkin temppeleistä ja taideteoksista ja niihin liittyvistä muistoista. Pausaniaan kertomus, joka on kokonaan säilynyt, on mitä arvokkain lähde vanhan Kreikan tuntemiselle, muinaistutkijoille ja kaivaustöitten johtajille korvaamaton apu. Sivistyneet Roomalaiset pitivät velvollisuutenaan käydä ainakin kerran eläissään Kreikan merkkipaikoilla, ja Kreikkalaiset itsekin niillä matkustelivat. Kuuluimpiin paikkoihin, kuten Delfoihin ja Atheenaan, oli syntynyt erikoinen ihmisluokka, jonka tehtävänä oli opastaa matkustajia ja näytellä heille paikan nähtävyyksiä sekä kertoa niihin liittyvät muistot. Näiden selitysten johdolla Pausanias kirjotti matkakirjansa.
Eräs yhtä merkillinen, vaikka tosin niukka opas oli selonteko matkasta Etelä-Galliasta Jerusalemiin. Se oli kristityn kirjottama kristittyjä pyhiinvaeltajia varten ja julkaistiin v. 333 j.Kr. Jo niin aikaisin oli siis Palestinaan suuntautunut siksi suuri pyhiinvaellusliike, että säännöllisen matkaoppaan kirjottaminen oli tarpeen.