Opas lähtee alkuun Burdigalan kaupungista (nykyisestä Bordeauxista). Matka kulkee Arlesin, Torinon ja Milanon kautta Aquilegiaan, Adrian meren pohjukkaan, ja sieltä edelleen Sirmiumin ja Serdican kautta Konstantinopoliin. Bosporon toisella puolella se opastaa Vähän Aasian poikki Ankyran kautta Tarsokseen ja vihdoin Antiokhian kautta Jerusalemiin. Paluumatkaa varten selitetään kaksi muutakin reittiä, joista toinen kulkee ensinnä Herakleiaan Propontiin (Marmarameren) rannalle ja sieltä Thessalonikan kautta Via Egnatiaa pitkin Adrian meren rannalle, sitten meren poikki ja edelleen Roomaan. Toinen reitti kulkee Roomasta Ariminumin kautta Milanoon. Paikoista annetaan siellä täällä joku lyhyt historiallinen tieto. Palestinasta näitä tietoja on runsaamminkin. Kertomus Jerusalemista ja sikäläisistä pyhistä paikoista on sangen mieltäkiinnittävä, se kun on varhaisin selonteko, mitä niistä on olemassa.
Constantinus Suuren äiti, Helena, oli Jerusalemissa käydessään hankkinut osaksi muistotietojen, osaksi ihmenäköjen kautta, ja jotkut sanovat juutalaisia uhkaamallakin, tiedon Vapahtajan piinahistoriaan liittyvistä paikoista, joille sitten keisari Constantinuksen toimesta rakennettiin komeat kirkot. Nämä tietysti olivat etupäässä pyhiinvaeltajien päämäärinä, mutta niitten lisäksi käytiin lukemattomilla muilla paikoilla, joihin liittyi pyhiä muistoja. Näitä oli säilynyt vielä enemmän Vanhan testamentin henkilöistä ja tapauksista.
MAANTIEDE VANHAN AJAN LOPULLA.
Vaikka maantuntemus Roomalaisten ajalla laajeni näin paljon, niin eivät Roomalaiset itse sitä sanottavassa määrin käyttäneet maantieteen hyväksi, vaan karttuneitten aineksien kirjallinen käsittely jäi edelleenkin Kreikkalaisten asiaksi. Kreikkalaiset oppineet niillä jatkoivat kaunista opinrakennelmaa, jonka ensimäiset perustukset joonilaisen koulun filosofit olivat laskeneet. Roomalaisajalla syntyivät Strabonin ja Ptolemaioksen laajat maantiedeteokset, jotka kehykseensä kokosivat kaiken tiedon, mitä Vanha aika oli tällä alalla hankkinut.
Keskiaikainen koristettu nimitesivu.
Strabon.
Strabon oli kotoisin Mustan meren etelärannikolta; hänen syntymäkaupunkinsa Amasia oli jonkun matkan päässä sisämaassa Iris joen (Jeshil Irmakin laaksossa). Amasia, jossa Pontoksen kuninkaat hallitsivat, oli aikanaan kreikkalaisen sivistyksen keskustoita. Strabon syntyi v. 63 e.Kr., sai huolellisen kasvatuksen ja matkusti myöhemmin Roomaan opinnoitaan jatkamaan. Tiedetään saman miehen Strabonia opettaneen kuin Ciceron molempia poikiakin. Loput ikäänsä — hän näyttää eläneen 84 vuotta vanhaksi — Strabon enimmäkseen vietti milloin Roomassa milloin Vähässä Aasiassa. Jonkun aikaa hän oleskeli Aleksandriassa, matkustellen Egyptissä laajalti roomalaisen maaherran kanssa, joka oli hänen ystävänsä. Mutta laajaa teostaan hän ei niinkään kirjottanut omien matkahavaintojensa nojalla, vaan kokosi yhteen kaikki ne tiedot, joita parhaitten edellisten kirjottajain teokset sisälsivät. Aleksandrian erinomaisessa kirjastossa hänellä oli siihen hyvä tilaisuus. Strabonin teoksen kautta on jälkimaailmalle säilynyt paljon semmoisia tietoja, jotka muutoin olisivat auttamattomasti joutuneet hukkaan. Valtiollisilta mielipiteiltään Strabon oli Rooman harras kannattaja, sillä hän piti roomalaisvaltaa etuna maailman rauhalle, hengen ja omaisuuden turvalle. Häntä ei suuresti surettanut sekään, että Roomalaiset valtasivat hänen oman isänmaansa Pontoksen. Roomalaisten ankaruutta ja julmuuttakin vallotetuissa maakunnissa hän puolustaa sillä, että se muka oli kurinpidon vuoksi tarpeellista. Yksinvallan kannattaja hän oli sillä perustuksella, että laajaa maailmanvaltakuntaa oli mahdoton muulla tavalla enää hallita. Hän sanoo kirjottaneensa »Geografiansa» roomalaisia sotapäälliköitä ja maaherroja varten, mutta samalla hän aikansa koko sivistyneelle maailmalle antoi mitä arvokkaimman opintokeinon.
Strabonin teos todistaa kaikkia edeltäjiään selvemmin, kuinka monipuoliseksi ja perusteelliseksi tieteeksi maantiede jo oli kehittynyt. Hän ottaa huomioon sekä matematisen ja fyysillisen, että kertovan ja historiallisen maantieteen kaikki näkökannat, seuduista selvää tehdessään. Hän koettaa maitten luonnonsuhteista käsittää niiden asutuksen ja historian ja ymmärtää niiden tulevan kehityksen mahdollisuudet. Ilmastoon hän erikoisesti kiinnittää huomiota, kuvaillen sekä Brittein saarien pilvistä, päivänpaisteetonta taivasta, että Intian monsuuneja ja sadeaikoja. Hänen silmänsä on jo terottunut vaarinottamaan niinkin hyvää havaintokykyä osottavia seikkoja, kuin että vuorien pohjoisrinteillä yleensä sataa enemmän lunta kuin eteläisillä ja lumirajakin sen vuoksi on niillä matalammalla. Tämä pitää sekä Pontoksen vuorista että Alpeista paikkansa; nykyään tosin tiedämme olevan paljon semmoisiakin vuoria, joissa asianlaita on aivan päinvastoin, mainitaksemme vain Himalajan. Mielellään Strabon kertoelee kaikenlaisia merkillisyyksiä, samoin kuin Herodotoskin, sillä ne etupäässä huvittavat yleisöä. Eri maiden puista ja kasveista hän antaa paljon tietoja, kuvailee Jerikhon palmulehtoja ja balsamitarhoja, Egyptin papyroa, tekee selkoa arvokkaista puulajeista, joita Roomalaiset käyttivät huonekaluihinsa. Hän kiinnitti niinikään huomionsa puolisivistyneitten kansain elämänlaatuun, pukuihin, asuntoihin ja perimätietoihin. Eri uskonnot hän lyhyesti selittää, Vähän Aasian komanot, Gallian druidit ja Intian braamanat, vieläpä mainitsee filosofisista kouluista, taideteoksista, tieteellisistä keksinnöistä ja Heliopoliin egyptiläisten pappien kalenterista.
Suurimman huomion Strabon kuitenkin omistaa historialliselle maantieteelle, koettaen kaikkialla osottaa historian ja maan luonnonolojen läheistä keskenäistä yhteyttä, niiden vaikutusta kansain luonteeseen ja vaiheisiin. Hän muun muassa huomauttaa, kuinka Italian niemiasema edisti Rooman vallan kasvamista, se kun alussa suojeli sitä hyökkäyksiltä, myöhemmin taas oivallisine satamineen suosi laajentumista ja maailmankaupan kehitystä. Italian vuorisuudesta hän taas huomasi koituneen etua sen kautta, että vaihteleva maaperä tarjosi asukkaille mitä vaihtelevimpia luonnontuotteita tarpeihinsa. Ja vihdoin hän huomauttaa Italian edullista asemaa Vanhan maailman suurien rotujen keskellä. Nämä esimerkit osottavat, kuinka syvämielisessä hengessä Strabonin teos oli kirjotettu. Sama on maantieteen pohja ja tarkotus vielä meidän aikanakin, vaikka aineisto ja menetelmät ovatkin sanomattoman paljon kehittyneet.
Kreikkalaisena Strabon antoi laajalle maantietoteokselleen mahdollisimman taiteellisen muodon. Esitys on suppeata, mutta ytimekästä ja sujuvaa. Liikojen nimien mainitsemista kartetaan, varsinkin puoliraakalaisista maista selvää tehtäessä, koska raakalaisnimillä Strabonin mielestä oli niin ruma sointu. Yleisen maantiedon kirjottaminen lisäksi oli hänen mielestään silloin jo niin suunnaton työ, että liiallista seikkaperäisyyttä oli kartettava. Viehättääkseen lukijaa hän sitä vastoin höystää esitystään kuvauksilla, kertoo retkistä korkeille vuorille, kuten Etnalle ja Kappadokian Argaios vuorelle ja retkeilijäin havainnoista. Niinikään kerrotaan urheiluista, metsästyksistä y.m. seikoista. Missä vain on tilaisuutta, kerrotaan hauska kaskukin. Vertauksien kautta koetetaan antaa lukijalle selvempi yleiskäsitys eri maista. Peloponnesoa verrataan platanin lehteen, Libyan erämaan keitaita leopardin täpliin, Troijan Idavuoren pitkää selännettä monine kukkuloineen tuhatjalkaiseen.