Paikkansa pitää yhä vieläkin se, että tämän korkean vuorijärven vesi on potaskapitoista; yhä vieläkin puhdistetaan vaatteita järven pinnalla uivalla vaahdolla. Järven suolaisuudesta arvatenkin johtui taru, ettei siihen mikään uponnut, mutta Van järven vesi ei ole sinnepäinkään niin suolaista kuin Kuolleen meren. Kauan Uudelle ajalle saakka pysyi voimassa käsitys, että yksi Paratiisin neljästä joesta juoksi tämän järven läpi ja sen päästä maan alitse vuoriston toiselle puolelle.
Erään Dionysioksen kirjottama maantieteellinen runoelma sisältää lyhyydestään huolimatta eräitä huomattavia kohtia. Se luultavasti kirjotettiin keisari Domitianuksen aikana, koska siinä ylistellään tämän keisarin sotaretkeä Afrikassa asuvia, Herodotoksellekin tuttuja Nasamoneja vastaan, joka kansa Domitianuksen käskystä tuhottiin, niin että hän saattoi senaatille ylpeillä »kieltäneensä Nasamoneja enää olemassa olemasta». Tämän lyhyen maantiedon runomuoto viittaa siihen, että se oli aiottu koulussa ulkoa luettavaksi. Siinä mainitaan pohjoinen Jäämeri yhtenä maailman meristä. Dionysios ensimäiseksi mainitsee Etelä-Venäjän kansain joukossa Alaanit ja Kaspian meren seuduilla Hunnit, jotka myöhemmin tulivat niin tunnetuiksi. Dionysioksen runoelma, joka oli kirjotettu sujuvalla heksametrillä, tuli niin suosituksi, että siitä julkaistiin latinaksi kaksikin käännöstä ja toista vielä Keskiajallakin luettiin kouluissa, vaikkei se likimainkaan käsittänyt kaikkea omankaan aikansa maantuntemusta ja sisälsi koko joukon erehdyksiä.
Marinos Tyyrolainen.
Ajanlaskumme toisella vuosisadalla eli kaksi oppinutta maantieteilijää, jotka vihdoin saivat päätökseen Vanhan ajan maantiederakennuksen. Toisesta, Marinos Tyyrolaisesta, tietomme ovat hyvin vaillinaiset, sillä hänen kirjotuksensa ovat kaikki hävinneet. Emme hänestä muuta tiedä, kuin mitä hänen jälkeläisensä Ptolemaios teoksessaan mainitsee. Mutta Ptolemaios empimättä tunnustaa, että hänen oma suuri teoksensa perustui Marinoksen työlle, jota hän vain koetti tarpeen mukaan täydentää ja oikoa.
Marinoksen tarkotus oli maailmankartan parantaminen. Hipparkhoksen ja Eratostheneen luoma kartta oli laskenut työlle pätevän perustuksen, luonut kartan yleispiirteet, Marinos tahtoi oikoa ja tarkemmin käsitellä kartan yksityiskohdat. Niinä kolmena vuosisatana, jotka olivat Hipparklioksen ajoista kuluneet, oli karttunut paljon tietoja paikkain ilmansuunnista ja etäisyyksistä toisiinsa verraten ja maat ja meret voitiin sen vuoksi entistä tarkemmin sovittaa kohdalleen Hipparkhoksen täydentämään asteverkkoon. Marinos tosin piirsi karttaansa suoraviivaiset pituus- ja leveyspiirit, mutta hän tunnusti, että semmoinen asteverkko maan pallonmuodon vuoksi oli puutteellinen. Ptolemaioksen tehtäväksi jäi tämänkin puutteen korjaaminen.
Ptolemaioksen maantiedeteos.
Koko Vanhan ajan tiedon yhdisti Claudius Ptolemaios suureen maantiedeteokseensa ja karttaansa. Ptolemaios olikin enemmän kokooja ja järjestäjä kuin itsenäinen tutkija. Mutta kun tiede ei hänen jälkeensä enää kehittynyt, vaan päin vastoin rappeutui, kun hänen teoksensa siis tosiaan oli koko vanhan maantieteen loppusana, niin sai hän siitä kuolemattoman maineen, jonka rinnalla aikaisemmat tutkijat ja heidän suuret ansionsa unohtuivat. Ptolemaiosta pidettiin Uudelle ajalle saakka maantieteen erehtymättömänä suurmiehenä.
Tämän mainion miehen elämänvaiheista tuskin tiedämme mitään. Luultavaa on, että hän sekä eli että kirjotti Alexandriassa, jossa Egyptin kreikkalaisten hallitsijain perustama kuulu tiedekoulu yhä kukoisti. Maantiedeteoksensa hän arvion mukaan julkaisi v:n 150 vaiheilla j.Kr.
Ptolemaios oli aikansa etevin tähtitieteilijäkin, ja siitä syystä hänen teoksensa matematinen osa onkin perusteellinen ja varsinkin asteverkko kehitetty suuri askele eteenpäin. Ptolemaios piirsi asteverkon entistä taajemmaksi ja keksi kohdistelman eli projektsion, joka käyrine paralleleineen ja meridianeineen paremmin vastasi oikeita laajuussuhteita.
Ptolemaios ei kuitenkaan osannut välttää erästä erehdystä, jolla oli myöhemmin oleva löytöretkien historiassa kerrassaan mullistava merkitys. Oppineeseen Posidoniokseen luottaen hän otaksui maapallon ympärystän noin kuudetta osaa pienemmäksi kuin se todellisuudessa on. Kun hän sen mukaan laadittuun asteverkkoon sovitti todelliset välimatkat, niin ne luonnollisesti täyttivät asteverkosta paljon enemmän ruutuja kuin olisi pitänyt. Kun hän toisin sanoen asetti liian pitkät välimatkat ja sen mukaan liian laajat maansa liian pienelle pallokartalle, niin täytti silloin tunnettu maailma siitä liian suuren osan. Tästä taas seurasi, että hän arvosteli Aasian itäreunan ja Europan länsireunan välimatkan maapallon taitse niin lyhyeksi, että Tyyni meri olisi jäänyt pois. Tämä erehdys pysyi voimassa Uuden ajan alkuun saakka, ja se se sai Columbuksen rohkeasti laskemaan valtameren poikki siinä varmassa vakuutuksessa, että lännen kautta kulki lyhyin tie Intiaan ja Kiinaan.