Ptolemaios sai siten tunnetun maailman pituudeksi Canarian saarilta
Kiinaan 180°, vaikka se todellisuudessa on vain 130°.
Karttaansa Ptolemaios liitti maantieteellisen selityksen, jossa etupäässä käsitellään juuri matematista maantiedettä ja määritellään palkkain asemat toisiinsa nähden. Teos on jaettu kahdeksaan kirjaan, joista ensimäisessä selvitellään matematisen maantieteen perusteet ja asteverkon piirtäminen, sekä pohditaan asutun maailman, »ekumenin», pituutta ja leveyttä. Kuusi seuraavaa kirjaa sisältää tauluja, joissa nimitellään eri maitten karttoihin merkityt paikat ja ilmotetaan kunkin paikan asema asteverkossa, longitudi ja latitudi, annetaan selityksiä maitten rajoista ja muitakin tietoja, jotka olivat tarpeen kartan ymmärtämiselle. Nämä taulut olivat erittäin käytännölliset, niitten avulla oppija saattoi itsekin piirtää kartan. Kahdeksannessa kirjassa Ptolemaios tekee kartastaan kaikenlaisia yleisiä johtopäätöksiä päivän pituudesta ja muista ilmiöistä eri leveyksillä.
On vaikea sanoa, onko se Ptolemaioksen oma kartta, joka on jälkimaailmalle säilynyt. Ne kartat, joita on hänen maantiedeteoksensa säilyneissä käsikirjotuksissa, mainitaan Agathodaimon nimisen Alexandrian miehen piirtämiksi. Mutta kun mainitusta henkilöstä ei tiedetä sen enempää, niin on mahdoton sanoa, oliko hän Ptolemaioksen aikalainen, ja piirsikö hän kartat tämän oppineen johdolla, vai piirrettiinkö ne vuosisatoja myöhemmin tekstin johdolla. Tämä kysymys ei kuitenkaan ole aivan tärkeä, koska Ptolemaioksen kartta on helppo uudelleen piirtää hänen paikanmääräystensä mukaan. Skolastikot Uuden ajan alussa tämän työn suorittivatkin.
Jos tarkastamme Ptolemaioksen maailmankarttaa, niin huomaamme hänen korjanneen monta edeltäjäinsä virhettä. Afrikan etelärantaa hän ei enää piirtänyt kääntymään länteen päin Kap Guardafuista, niinkuin Strabon, ja Kaspian meren, jota Aleksanteri Suuren ajoista saakka oli pidetty pohjoisen meren lahtena, hän piirsi sisämereksi, joksi sen jo Herodotos otaksui. Mutta paljon suuria erehdyksiä siihen vielä jäi. Palus Maeotis (Asovan meri) on kuvattu niin laajaksi pohjoista kohti, että se melkein ulottuu Itämeren etelärannalle. Intiasta Ptolemaios ei tuntenut niitä löytöjä, jotka mainitaan» »Erythrean meren ympäripurjehduksessa», vaan merkitsi eteläisimmäksi tunnetuksi paikaksi Barygazan. Taprobanen (Ceylonin) hän piirsi neljäätoista kertaa suuremmaksi, kuin se todella on. Suurin kaikista oli se erehdys, joka johtui tunnetun maailman länsi-itä pituuden liiottelemisesta. Itä-Aasian ulkopuolella Ptolemaios ei luullut merta olevan, koska päätteli sen ulottuvan niin paljon kauemmaksi itään päin, kuin oli ennen otaksuttu. Mutta Kultaisesta Khersonnesosta (Malakan niemestä) hänellä oli tieto, vieläpä suuresta merenpoukamastakin, joka oli sen takana ja joka luultavasti vastasi Siamin lahtea. Hän oli kuullut maineita, että Aasian ranta siitä eteenpäin kääntyikin etelää kohti, eikä pohjoista kohti, niinkuin oli ennen otaksuttu. Siitä Ptolemaios sai aihetta piirtää Intian meren itärannan suljetuksi ja vielä kaartaa saman rannan meren eteläpuolitsekin Afrikaan saakka. Intian merestä siten tuli samanlainen sisämeri, jommoiseksi tiedettiin Välimeri, ainoa kauttaaltaan tunnettu meri. Jo Hipparkhos oli arvellut samaa, mutta hänen luulonsa oli myöhemmin aiheettomana hylätty.
Pohjois-Europassa Ptolemaios ensi kerran piirsi Brittein saarien kartan osapuilleen, Tanskan niemimaan ja Itämeren etelärannan niinikään, mutta Skandinaviasta hänellä oli se käsitys, että se oli vain pieni saari — joka käsitys vielä myöhemminkin pysyi voimassa. Itä-Europassa Ptolemaios ensi kerran mainitsee Karpattien vuoriston, joka oli tullut Roomalaisten tietoon Trajanuksen vallottaessa Dakian. Ja ensi kerran mainitaan nyt Rha nimellä Volga, ja ilmotetaan sen purkavan vetensä Kaspian mereen. Aasiassa Ptolemaios ensi kerran mainitsee ne vuoristot, jotka lännessä rajottavat Tarimin erämaata ja Mongoliaa, piirtäen ne Imaosta (Himalajasta) pohjoiseen kulkevaksi haaraksi, joka on molempien Skyytiain rajana. Ptolemaios nimittää tätä haaraakin Imaoksi. Hän niinikään mainitsee sen ikivanhan kauppatien, joka kulkee Aasian poikki, Kuenlun vuoriston pohjoispuolitse Soraan (Kiinaan). Muuan makedonialainen kauppias oli asiamiestensä kautta hankkinut tietoja näiden matkain etäisyyksistä. Samaa tietä nykyiset Kiinalaiset vanhain perimätietojansa mukaan saapuivat lännestä Kiinaan, sitä matkusti niinikään Keskiajan kuuluisin matkustaja Marco Polo.
Ptolemaioksen kertomus Afrikasta on uusimman tutkimuksen valossa erinomaisen mieltäkiinnittävä, sillä hän näyttää saaneen Niilin lähteistä tosioloihin perustuvia tietoja. Ptolemaios nimittäin mainitsee Niilin päähaaran lähtevän kahdesta järvestä, jotka olivat kaukana etelässä, ja näitten järvien taas saavan vetensä korkeilta lumipeitteisiltä vuorilta, lumen niillä sulaessa. Vuoria hän nimittää »Kuun vuoriksi», ja tämä nimitys on sittemmin tuottanut paljon päänvaivaa kaikille matkustajille aina viime aikoihin saakka.
Kun tiedot Afrikan sisäosista alkoivat karttua, niin aljettiin yhä enemmän luulla, että Ptolemaioksen mainitsemat seikat perustuivat vain kuvitelmiin. Vasta viime aikoina ovat mielipiteet jälleen muuttuneet. Mahdollista on, ettei tieto näistä lähdevesistä ja vuorista saapunut Egyptiin Niiliä pitkin, vaan Afrikan itärannalta Sansibarista, jossa oli Rhapta niminen kauppapaikka. Siellä luultavasti tunnettiin sekä Ukerewe ja Albert Njansa järvet, että Kilimandjaro ja Kenia vuoret, ehkäpä Stanleyn löytämä Ruvenzorikin. Unjamwesi maa, joka on Ukerewen eteläpuolella, merkitsee neekerikielessä »Kuumaata». Siitä ehkä Ptolemaios sai »Kuuvuorien» nimen. Luoteis-Afrikaan hän piirsi Libyan sisäosiin Nigir nimisen joen; se ei kuitenkaan näytä tarkottaneen nykyistä Nigeriä, vaan ehkä niitä Atlaasta laskevia vuorijokia, jotka vuoriston eteläpuolella katoovat erämaihin.
Ptolemaioksen ajoista alkaa maantieteen, samoin kuin Kreikkalaisten viljelemäin muidenkin tieteiden rappeutuminen. Ptolemaioksen teoksetkin joutuivat hukkaan, niin että ne Keskiajalla vasta Arabien kautta ja arabilaisina käännöksinä tulivat Länsimailla tunnetuiksi. Vasta Keskiajan viimeisinä vuosisatoina ne alkoivat uudelleen vaikuttaa tutkimukseen ja — erehdyksiensä kautta kehottivat Columbusta löytämään uuden maailman.
* * * * *
Jos lopuksi luomme yleissilmäyksen Vanhan ajan maantietoon, niin muistamme ensinnäkin, ettei vanhimpiin tunnettujen kultuurikansain, Egyptiläisten ja Babylonialaisten näköpiiri ulottunut paljoakaan laajemmalle Niilin ja Kaksoisvirtain jokilaaksoja.