Mutta jospa Vanhalla ajalla suomalaiset kansat tosiaan asuivatkin näin kaukana etelässä — vertaileva kielitutkimus on osottanut heidän olleen Goottien ja Liettualaisten naapureita, ennenkun tulivat slaavilaisten kansain naapureiksi, — niin vaikuttivat kansainvaellukset arvatenkin heidänkin asunta-aloihinsa suuria muutoksia. Slaavilaiset kansat tunkeutuivat länteen päin, vallaten koko Pohjois-Saksan, ja suomensukuiset kansat peräytyivät kauemmaksi pohjoista kohti.
Kreikkalainen kirjailija Prokopios, joka eli kuudennella vuosisadalla j Kr., mainitsee Thuulen (Skandinavian) pohjoisimpana kansana »Skrithifinnit». Nimi on nähtävästi skandinavien antama ja merkitsisi suomeksi »Hiihtolappalaisia», ja kuvaus, jonka kirjailija antaa tämän luonnonkansan oloista, sopii täydellisesti Lappalaisten elämänlaatuun. Jornandes, joka oli goottilainen sukuperältään, vaikka roomalaistunut, luettelee samoihin aikoihin Goottien historiaa esittäessään useita Skanziassa (Skandinaviassa) asuvia kansoja, joista ainakin muutamat ovat suomensukuisia, kuten »Refennit» (Porolappalaiset), ja »Finni mitissimi», jotka olivat sävyisimmät kaikista Skandinavian asukkaista, ynnä »Vinoviloth», jossa ehkä tapaamme Vienan nimen kaikua. [Norjalaiset luulevat nimen olevan saman kuin nykyinen »Vingulmark», seutu Kristiania-vuonon perukassa; hekin pitävät kansaa suomensukuisena.] Yleensä vanhat kirjailijat luulivat Skandinaviaa suureksi saareksi, taikka saaristoksi, ja Itämeren siis olevan yhteydessä Jäämeren kanssa, mutta Jornandeella näyttää kuitenkin olleen aavistus siitä, että maayhteys oli olemassa, vaikka hänkin sanoo Skandinaviaa saareksi. Langobardilaisen historiankirjottaja n Paul Warnefriedin teoksessa, joka on kahdeksannen vuosisadan lopulta, kuvataan Skritofinnien (Refinnien) hiihtäminen ja poronhoito niin selvästi ettei saata olla epäilystäkään siitä, että molemmilla nimillä tarkotetaan Lappalaisia. Mainittu kirjailija kertoo nähneensä poronnahkaisen peskinkin. Skrithfinnien nimi olikin germanien kesken kauan ja laajalti Lappalaisten varsinainen nimitys. Mahdollista on myös, että Jornandeen mainitsemat »säyseätkin Finnit» ovat juuri Lappalaisia, sillä Kainulaisista skandinaveilla tuskin oli syytä käyttää semmoista mainelausetta.
Oikeiden tietojen vakautumista ehkäisi se seikka, että Keskiajalla niin sokeasti uskottiin klassillisten maantieteilijäin tietoihin ja uudet hankitut koetettiin niiden mukaisiksi vääntää. Teoksessa, jonka Englannin kuningas Alfred kirjotti, esim. mainitaan Itämeren itäpuolella Sermenden kansa, joka oli sama kuin vanhain Sarmatit, ja tarunomaiset Riphaeilaiset vuoretkin, jotka muka olivat maan pohjoisin raja. Vaikka oppinut kuningas saikin lähettiläittänsä kautta aivan oikeita tietoja, niin yhdisti hän niihin kuitenkin klassillisten kirjailijain kertomia hämäriä maineita, ja tämä sekoitus esti kauan oikeitten käsitysten valtaan pääsemistä Pohjois- ja Itä-Europan maantieteellisistä ja kansallisista oloista.
Pohjanmiehet idän teillä.
Vaikka Svean ja Göötanmaan, Norjan ja Tanskan viikingit epäilemättä matkustivat Suomenlahden pohjaan ja edelleen Laatokalle rannikkomme saaristoreittiä, joka tarjosi sen ajan milloin soudettaville, milloin myötätuulta purjehtiville aluksille suojaiset väylät, niin ei kuitenkaan ole säilynyt maineita siitä, että Suomen niemelle olisi perustettu valtakuntia, taikka että täällä olisi ollut mainittavia kauppapaikkoja. Siihen ehkä on vain syynä tietojen puutteellisuus. Voimme kuitenkin otaksua, että pohjanmiehillä pitkin laivareittiään oli asemia, joissa oli samanrotuista väestöä, ja että Etelä-Suomen ruotsalainen asutus jo silloin sai alkunsa. Suomen rannikko oli heille kuitenkin ainoastaan valtatie, jota pitkin he kulkivat laajempaan ja rikkaampaan itään.
Tutkimus paraillaan koettaa luoda valoa Laatokan ympärystäin vaiheisiin näinä hämärinä aikoina. Se luulee voivansa jo varmana päättää, että Laatokan itäpuolella, nykyisen Aunuksen seuduilla, oli valtakunta, jolla oli viikinkiläisruhtinaat, ja järven eteläpuolella toinen. Edellinen, Alnborg, oli muka saanut nimensä siitä vanhasta Alueen järven nimestä, joka esiintyy tulen synnyn runossa ja jonka luullaan tarkottaneen juuri Laatokkaa. Laatokalta oltiin yhteydessä Vienan meren kanssa, jonne Syväriä ja Äänisen latvajokia pitkin kävi melkein yhtämittainen pienemmillä aluksilla kuljettava vesireitti.
Myöhemmin perustettiin kauemmaksi Laatokan eteläpuolelle, llmajärven rannalle, ehkäpä sielläkin suomalaisen asutuksen keskuuteen, Uusi linna eli Novgorod, joka Holmgårdin eli Östragårdin nimellä oli niin tunnettu pohjanmiehille. Velhojokea he saattoivat aluksillaan nousta Laatokasta sinne saakka. He saivat siellä niin lujan jalansijan, että Novgorod monet ajat oli Skandinavian merikuninkaitten paras liittolainen. Novgorodin liitoissa pohjanmiehet vallottivat suurimman osan Venäjää ja perustivat sinne valtakuntia, joista nykyisen Venäjän synty luetaan. Venäjän jokia pitkin he retkeilivät yhdessä venäläisten liittolaistensa keralla Mustalle merelle ja ahdistelivat Konstantinopoliakin, kiristäen siltä lunnaita, kunnes Byzantion palkkasi heidät liittolaisikseen muhamedilaisia vastaan taistelemaan. Sen kautta pakanalliset pohjanmiehet saivat kristikunnan kanssa samat yhteiset valtaedut ja vähitellen kallistuivat itsekin kristinuskoon. Heidän retkensä Venäjän jokia pitkin Mustalle merelle olivat usein tavattoman suuria yrityksiä, joihin otti osaa satoja laivoja ja kymmeniätuhansia miehiä, ja suottapa olisikaan ollut pienemmällä joukolla käydä ahdistamassa itse Miklagardia.
Novgorodista kehittyi mahtavin kauppakeskusta Itämeren koilliskulmilla. Sen kauppiaat alkoivat retkeillä yhä laajemmalta, Vienan merelle, Lapin rannoille ja Petshoran varsille, ehkäpä jo Uralin poikki Siperiaankin. Mutta Novgorodin valtiollinen vaikutusvalta ei silloin vielä ulottunut yhtä laajalle, suomensukuiset heimot, joitten kanssa se noilla kulmilla teki kauppaa, olivat silloin vielä itsenäiset. Mutta tämä kauppaliike valmisti alaa Moskovan valtiolliselle ylivallalle. Jo kymmenennen vuosisadan alulla olivat Novgorodin miehet tunkeutuneet Vienan latvoille. Kauppiasten jälkeen tulivat vallottajat, eivätkä ainoastaan tällä suunnalla, vaan idässäkin, jossa Keskiajan lopulla alkoi Siperian valtaus. Yhdennellä- ja kahdennellatoista vuosisadalla oli jo novgorodilaisia siirtokuntia Vienan, Syvärin, Mesenin ja sekä Vienan meren että Jäämeren rannoilla. Omin päin toimivat rosvojoukot ryöstelivät näitä hajanaisia pohjoisia suomalaisia heimoja, pakottaen ne Novgorodin vallanalaisuuteen. Näistä seikkailijoista, »ushkuinikeista», polveutuvat nykyiset venäläiset asukkaat Kuolan rannikolla. Kuola mainitaan jo v. 1264 venäläisissä aikakirjoissa. V. 1324 Novgorodin ruhtinas Juri Danilovitsh teki Ruotsin kuninkaan Maunon kanssa sopimuksen, jonka kautta mainittu kuningas tunnusti Varangin vuonosta itään päin olevan rannikon Novgorodin vaikutuspiiriin kuuluvaksi. Jo paljon sitä ennen oli Norjan kuningas Olavi Pyhä myöntänyt kaiken maan Lyykeän vuonon (Lyngenfjordin) itäpuolella kuuluvaksi Novgorodille, joten siis venäläinen vaikutusvalta näillä rannoilla jonkun verran peräytyi.
Skandinavian jälkeen sai kolmannellatoista vuosisadalla saksalainen Hansaliitto tärkeimmän sijan Novgorodin kaupassa, samoin Suomenkin rannikolla. Hansan määräävä sananvalta Novgorodin markkinoilla oli yhtenä syynä siihen, että Moskova sitten niin perinpohjin hävitti tämän puoleksi ulkomaalaisen kauppavaltion.
Itämeri.