»Bjarmalaiset olivat varsin hyvin viljelleet maansa, mutta he (Ottar väkineen) eivät uskaltaneet nousta maalle. Vaan Terfinnein (Turjan eli nykyisten Kuolan Lappalaisten) maa oli kaikkialla autiota, paitsi missä metsästäjiä oleskeli, tahi kalastajia taikka linnunpyytäjiä.»
»Paljonkin kertoivat Bjarmalaiset hänelle sekä omasta maastaan että niistä maista, jotka olivat heidän ympärillänsä. Mutta hän ei tietänyt, mikä kerrotusta oli totta, kun hän ei itse ollut sitä nähnyt. Hänestä tuntui, että Finnit (Lappalaiset) ja Bjarmalaiset puhuivat jokseenkin yhtäläistä kieltä. Hän matkusti sinne pääasiallisesti, paitsi halusta tullakseen tuntemaan maan luonteen, mursujen tähden, sillä näillä on sangen jaloa luuta hampaissaan, joita matkustajat toivat mukanaan muutamia kuninkaalle. Ja niiden nahka sopii hyvästi laivantouviksi…»
»Hän (Ottar) oli sangen varakas mies, hänellä oli semmoista omaisuutta, jota heillä pidettiin rikkautena, s.o. metsän eläimiä. Hänellä oli siihen aikaan, jolloin hän kävi kuninkaan luona, kesyjä ostamattomia eläimiä kuusisataa; he kutsuivat näitä eläimiä poroiksi… Hän oli sen maan ensimäisiä miehiä. Kuitenkaan ei hänellä ollut enemmän kuin kaksikymmentä lehmää, kaksikymmentä lammasta ja kaksikymmentä sikaa. Ja sen vähäisen, minkä hän kynti, kynti hän hevosilla. Mutta heidän varallisuutensa riippuu enimmästi siitä verosta, jonka Finnit (Lappalaiset) heille suorittavat. Tämä vero on enimmäkseen otusten nahkoja ja linnunhöyheniä, ja mursunluuta ja sellaista laivaköyttä, joka on tehty mursun ja hylkeen nahkasta. Kukin maksaa varojensa mukaan. Rikkaimman pitää suorittaa viisitoista näädän nahkaa, viisi porontaljaa, yksi karhuntalja, kymmenen vasua höyheniä, yksi karhun- tai saukonnahkainen peski ja kaksi laivanköyttä, kumpikin kuuttakymmentä kyynärää pitkä, toinen mursun ja toinen hylkeennahkasta.»
»Hän sanoi, että Pohjanmiesten maa (Norja) on sangen pitkä ja kapea… Asumaton vuorenselänne on itäpuolella, ulottuen yhtä pitkältä kuin asuttu maa. Tällä selänteellä oleskelee Finnejä (Lappalaisia)…»
»Tämän maan (Norjan) eteläisen osan rinnalla, vuorten toisella puolella, on Sveoland (Ruotsi), ja saman maan pohjoisen puolen rinnalla on Kvenland (Kainuunmaa). Kvenit (Kainulaiset) käyvät toisinaan vuorien yli hävittämässä Norjalaisia; ja Norjalaiset toisinaan hävittämässä heitä. Siellä on vuorien välissä sangen suuria järviä, joissa on suolaton vesi; Kainulaiset kantavat maata myöden aluksensa näihin järviin ja ryöstävät sitten Norjalaisia: heidän aluksensa ovat hyvin pienet ja hyvin kevyet.»
»Ottar sanoi, että sen maan nimi, jossa hän asui, oli Haalogaland. Hän kertoi, ettei yksikään ihminen asunut häntä pohjoisempana.»
Useista muistakin retkistä on maineita säilynyt. V. 897 eräs Thorolf niminen viikinki yhdessä Kainuun kuninkaan Faravidin kanssa teki retken Kirialamaahan, joka luultavasti tarkotti Vienan meren länsipuolella olevaa Karjalan maata. V. 918—19 Eerikki Verikirves teki Vienan suuhun suuren ryöstöretken, voittaen Bjarmein miehet suuressa taistelussa. Harald Kaunotukan poika purjehti v:n 930 vaiheilla Norjan pohjoispuolitse Permaan. V. 970 vaiheilla siellä kävi kuningas Harald Harmaanahka, joka sai tavattoman rikkaan saaliin. Vuosisadan lopulta on maine matkoista, joita eräs Kristianian vuonosta kotoisin oleva Hallvard niminen kauppias sinne teki.
Mainehikkain oli kuitenkin se retki, jonka Karli ja Thorir Hund tekivät
Vienaan. Kertomus siitä kuuluu:
Karli ja Thorir Hund.
Eräänä talvena, arvatenkin vuonna 1023 tai 1024, kuningas Olavi Pyhä lähetti pohjoiseen luotettavan miehen, Haalogalannin Karlin, kokoomaan verorahoja ja purjehtimaan sitten edelleen Vienan merelle ja Bjarmien maahan. Retki oli kaupparetki, ja laivasta ja sen kuormasta omisti kuningas toisen puolen. Karli toisen. Veljensä Gunsteinin kanssa Karli siis purjehti Haalogalantiin aikaisin keväällä ja kulki Thorir Hundin talon ohi. Thorir, jolla oli verivelka suoritettava Karlin kanssa, lähettikin hänelle ystävällisen sanoman, ilmottaen samalla haluavansa matkustaa samana kesänä Bjarmien maahan ja mielellään rupeavansa heidän osamiehekseen ja jakavansa kaikki tasan. Karli kehotti häntä tulemaan matkaan, ottamaan yhden laivan ja viisikolmatta miestä, niinkuin heilläkin oli. Mutta Thorir otti sangen suuren pyyntilaivan ja kahdeksankymmentä miestä omia huonemiehiään. Gunstein häntä epäili ja olisi mielellään palannut takaisin, mutta Karli vaati, että matkaa jatkettaisiin, vaikkei Thorir suostunutkaan vähentämään miehiään — niin vaarallisella retkellä ei muka saattanut olla liiaksi hyviä miehiä.