Keskiaika ei ainoastaan käsittänyt maata koko maailman keskustaksi, vaan myös ihmistä koko luomakunnan huipuksi ja aurinkoa, planetteja ja tähtiä häntä varten luoduiksi.

Kirkkoisä Augustinuksen ajalla tosin vielä jotkut valistuneet henget uskalsivat puolustaa maan pallonmuotoa, mutta oppineet kirkkoisät julistivat sen harhaopiksi. Kirkkoisä Lactantius kirjotti: »Onko mahdollista, voiko vielä olla niin nurjamielisiä, että he luulevat olevan ihmisiä, jotka kävelevät jalat ilmassa ja pää alaspäin? Että puut ja pensaat kasvaisivat juuret ilmassa? Että lumi, rakeet, ja sade putoisivat ylöspäin? Ja vaikka riippuvat puutarhat mainitaankin maailman seitsemän ihmeen joukossa, niin miten olisi mahdollista, että pellot ja meret ja kaupungit voisivat pysyä tasapainossa, jos ne häälyisivät ilmassa?» Kreikkalaisten filosofien esittämiä syitä, että painovoima saa kaikki kappaleet järjestymään vyöhykkeittäin ja että siis maan täytyy olla pallonmuotoinen, hän piti nurinkurisen ajattelemisen epäsikiöinä, ellei vain huonona pilana. Kuitenkin koetti joku kirkonmieskin vielä pitää kiinni Kreikkalaisten opista maan pallonmuodosta ja vastajalkaisista, esim. Salzburgin piispa Virgilius; mutta hän joutui tämän valistuneen mielipiteensä vuoksi v. 741 julkiseen riitaan kirkon kanssa. Paavi Zacharias, joka muutoin oli valistunut mies, tuomitsi ankarasti hänen harhaoppinsa. Piispaa vastaan oli paaville kannellut Saksalaisten apostoli Bonifacius. Paavin mielestä oppi vastajalkaisista pakottaisi otaksumaan, että oli olemassa sieluja, jotka olivat osattomia sekä Aatamin syntiinlankeemuksesta, että Kristuksen uhrikuolemasta.

Aikaisemman Keskiajan Raamattuun perustuvat käsitykset maailman rakenteesta ovat selvimmin julki lausutut Antiokhiassa sijaitsevan syyrialaisen koulun kirjotuksissa. Näihin kirkkoisiin kuului muitten mukana Johannes Khrysostomos (347—407). Tarkimmin tunnemme nämä käsitykset ennen mainitun Kosmas Indikopleusteen kirjotuksista, jotka hän kyhäsi eräässä Sinain luostarissa, erottuaan kauppa-alalta ja ruvettuaan munkiksi. Kosmas eli kuudennella vuosisadalla.

Kosmas.

Syyrialaiset kirkonmiehet ajattelivat maailman suuren huoneen kaltaiseksi, nojaten Jesaiaan sanoihin: »Hän istuu maan piirin päällä, ja ne kuin sen päällä asuvat, ovat niinkuin heinäsirkat; joka taivaan venyttää niinkuin ohukaisen nahkan ja levittää sen niinkuin majan asuttavaksi.» Kosmaksen mielestä tämä maailmanhuoneen muoto oli pienoiskoossa toteutettu Liiton arkissa, jonka mitat ja muodon hän siis otaksui koko maailmanhuoneen suhteiksi.

Maa oli Kosmaksen käsityksen mukaan latuska ja neliskulmainen, ja sen ympärillä oli Okeano. Tämän ympärillä oli toinen manner, jolla idässä ensimäiset ihmiset asuivat, ennenkun Noakin aikana Vedenpaisumus tapahtui. Siellä oli niinikään Paratiisi. Vedenpaisumuksen jälkeen ihmiset ihmeellisellä tavalla pääsivät Okeanon poikki nykyisen maan puolelle, eikä tuota toista maata ole sen jälkeen mahdollinen saavuttaa. Koko maailman ympärillä on korkea muuri, jolla taivas lepää, ja se on pitkän ja kapean laatikon muotoinen, jonka suhteet ovat kuin 1:2. Huoneen päällä on sen pituussuuntaan kulkeva holvikatto, joka kuitenkin on tasaisella laipiolla jaettu kahteen kerrokseen. Laipion alla, nelisnurkkaisessa maailmanhuoneessa oli muka maa, vesi ja tähdet, laipion päällä taas oli Kristuksen ja autuaitten taivaallinen valtakunta. Enkelit kuljettavat tähtiä pitkin kiertoratojaan, niinkuin Luoja maailman alusta on määrännyt.

Tietysti tuotti Keskiajan oppineille auringon näennäisen liikunnon sopusointuun saattaminen maan litteän muodon kanssa suuria vaikeuksia. Koska maalla ja taivaalla oli joka puolella varmat rajansa, eikä maan alle enää mitään mahtunut, niin ei tietysti voitu otaksua, että aurinko yöksi katosi maan alle, koska siellä ei ollut tilaa. Luultiin auringon laskukohdaltaan palaavan nousumailleen pohjoisen kautta pitkin maan ja taivaan rajaa ja lymyävän meren takana. Kosmas sitä vastoin otaksui, samoin kuin vanhemmat kreikkalaisetkin oppineet, maan kohoavan pohjoista kohti valtavaksi vuoreksi, jonka taitse aurinko kiersi nousumailleen, ja tästä vuoresta hän niinikään luuli saavansa selityksen päivän ja yön pituuden vaihtelulle. Kosmas todistaa otaksumaansa, että maa muka pohjoista kohti kohoo, sillä, että laivain paluumatka tavallisesti on paljon vaikeampi kuin menomatka ja että melkein kaikki joet muka tulevat pohjoisesta. Tämä pitää vain Välimeren piirissä johonkin määrään paikkansa. Ainoastaan Niili tulee etelästä, mutta sepä muka juokseekin paljon hitaammin kuin Eufrat ja Tigris, jotka tulevat pohjoisesta.

Mieltäkiinnittävä on yön ja päivän pituuden vaihteluiden selitys. Severianus Gabalasta oli syyksi selittänyt sen, että aurinko vuoden kuluessa milloin lähestyy etelää enemmän, milloin jää siitä kauemmaksi. Kun se lähestyy etelää paljon, niin se ei kohoakaan taivaan korkeimmalle kohdalle, vaan kulkee sen poikki sangen kaltevaa rataa. Sen mukaan on päivän mittakin lyhyt. Tällä kaltevalla vaelluksellaan se lisäksi laskee sangen lähellä lännen eteläkohtaa. Palatessaan takaisin nousukohdalleen sen täytyy kiertää koko länsi, pohjoinen ja itä, ja siihen kuluu paljon enemmän aikaa kuin toisina aikoina, jolloin se nousee suoraan idästä ja kautta keskitaivaan kaartaa länteen. Nuo pitkät yöt ovat talviyöt ja lyhyet päivät talvipäivät.

Kosmas koettaa korkean pohjolanvuorensa avulla selittää saman ilmiön. Vuori on muka yhtä korkea kuin maailma leveä, nimittäin 1,000 penikulmaa. Se verkalleen kohoo lännestä ja idästä, mutta suistuu jyrkkään asumattomaan pohjoiseen. Sen taitse aurinko joka yö palaa laskupaikaltaan takaisin nousukohtaansa itään. Pysytellessään talvella matalammalla, aurinko kulkee vuoren tyven taitse, joka on leveämpi, ja sen täytyy siis kulkea silloin paljon kauemman aikaa kateissa kuin kesällä, jolloin se kulkee vain vuoren kukkulan taitse ja siis pian tulee uudelleen näkyviin.

Kosmas Indikopleusteen maailmanjärjestys on siis sekä henkensä että tuloksiensa puolesta täydellinen taantumus kreikkalaisten tutkijain terävistä ja todella tieteellisistä päätelmistä. Mutta suotta olisi siitä lausua tuomiota, niinkuin useinkin tapahtuu, suotta valittaa sitä, että tieteen yhtäjaksoisuus tuli enemmäksi kuin vuosituhanneksi keskeytetyksi. Tuo vuosituhat on sen jatkumista valmistellut toisella tavalla. Sen kuluessa vähitellen sivistyivät ne pohjoiset kansakunnat, jotka ajanlaskumme alussa vielä elivät puoliraakalaisuudessa, mutta jotka sitten ovat Kreikkalaisten työtä jatkaneet sen nykyiseen korkeuteen. Keskiajalla nämä voimat vielä olivat ensimäisessä käymistilassaan ja huomio kääntyi etupäässä siveellisiin ja sielullisiin asioihin. Länsimaiden elämä sai sen terveen pohjan, johon parhaat jäännökset klassillisen sivistyksen haaksirikosta on voitu pelastaa ja uudelleen istuttaa. Vasta tällä uudella pohjalla, laajemmalla inhimillisellä alustalla, on Uusi aika voinut kehittyä ja kasvaa. Keskiaika kasvoi samanlaisessa luottavassa uskossa kuin lapsi, ja vaikka sen tiedot olivatkin vaillinaiset, vaikka se vielä tarkkaan noudatti sitä, mitä oli luvallista uskoa ja tutkia, niin valmisti se kuitenkin itsetiedottomasti rientoisempaa tulevaisuutta. Uuden ajan kynnyksellä se jo oli sen verran henkisesti vahvistunut, että nuorukaisena saattoi luoda katseensa kotinurkkia laajemmallekin, nähdä maailman suuruuden ja moninaisuuden ja nuoren mielen seikkailuhalua täynnään lähteä sitä valtansa alaiseksi saattamaan.