Maantiede ja löytöretket 1

by Into Konrad Inha

Jo kahdeksannella vuosisadalla alkoi oppi maan litteydestä uudelleen menettää viehätystään ja siellä täällä joku valistunut mies uskalsi ruveta opettamaan sen pallonmuotoa. Mutta vallitsevaksi mielipiteeksi ei tämä käsitys päässyt vielä moniin aikoihin, ei edes kaikkein edistyneimmissä piireissä; kirkko edelleenkin sitä vastusti koko ankaruudellaan, ja vielä uskonpuhdistuksenkin esitaistelijat, Luther ja Melankton, luulivat oikean käsityksen maailman rakenteesta olevan ristiriidassa kristinuskon perustotuuksien kanssa. Kaikki tiedämme, että sama vielä tänäpäivänäkin on asianlaita, vaikkapa tutkimuksen ja uskonnon riitarajat ovatkin siirtyneet toisten luonnontieteitten aloille. Vielä viime vuosisadan loppupuolella julkaistiin sentään Englannissa semmoistakin aikakausilehteä, jonka toimittaja täydellä todella väitti, että maa on litteä ja että aurinko kaartelee sen päällä 1000 engl. penikulmaa korkealla.

Kartat.

Maantieteellinen tieto saa kartassa suppeimman ja täsmällisimmän ilmauksensa. Kaikki ne seikat ja tosiasiat, joita matkustajat ja tutkijat ovat vaivaloisen työn kautta keränneet ja seuloneet, yhdistyvät kartassa selväksi yleiskuvaksi, jolta tosin puuttuu kirjotetun sanan elähyttävä henki, mutta jolla sen sijaan on se etu, ettei sitä ole mahdollinen väärin käsittää eikä tulkita. Maitten ulkopiirteet, vuorien, jokien suunnat, järvien ja kaupunkien asemat ilmenevät kartalla ajan käsityskannan mukaisesti.

Jos tältä kannalta tarkastamme Keskiajan maantuntemusta, niin näkyy paikalla, kuinka odottamattoman vaillinainen se oli. Ptolemaioksen, Vanhan ajan kuuluimman kartanpiirtäjän nimi tosin tunnettiin Keskiajalla, mutta hänen oivallinen karttansa näyttää moneksi ajaksi jääneen unohdukseen. Varhaisempi Keskiaika koetti luoda karttansakin kokonaan raamatulliselle pohjalle.

Vanhan testamentin mukaisen maailmankäsityksen mukaan Palestina oli, kuten näimme, maailman keskusta ja Jerusalem Palestinan keskipiste. Jerusalem oli siis koko maailmankin keskusta. Sen mukaan siis piirrettiin kartta. Keskiajan aikaisemmissa suunnikaskartoissa ja myöhemmissä kehäkartoissa ovat Pyhä maa ja Jerusalem aina keskellä.

Ainoastaan maan ympärystä käsitettiin alussa toisenlaiseksi kuin Heprealaisten kesken. Syyrialainen koulu oli tullut Raamatusta siihen johtopäätökseen, että maailma oli nelinurkkainen, ja sen muotoiseksi sen kuvasi Kosmaskin karttaansa. Suorakaiteen muotoiseen maahan pistää valtamerestä neljä merenlahtea: pitkäveteinen Välimeri, Kaspian meri, Arabian meri eli Punainen meri ja Persian lahti. Kosmas laskee maan pituuden Kiinasta, Tzinizasta, joka hänen teoksessaan ensi kerran esiintyi länsimaisella nimellään, asutun maan länsirantaan 400:ksi päivämatkaksi ja pohjois-eteläleveyden puoleksi siitä. Maan ympäri kiersi Okeano, ja tämän takana oli tuo toinen manner, josta jo puhuimme. Kosmas, samoin kuin koko syyrialainen koulukin, otaksui Paratiisin olevan maailman itäpäässä, ja hän luuli sen siellä säilyneen vielä sen jälkeenkin, kun Noak arkillaan pelastui Araratin vuorelle. Paratiisin takana oli suuri saarekas järvi, ja järvestä lähtivät nuo Raamatun neljä virtaa, jotka Paratiisin manteren läpi virrattuaan laskivat valtamereen. Tämä järvi oli Edenin joki ja siitä lähtivät neljä virtaa Pison, Gihon, Hiddekel ja Frat. Pisonia Kosmas luuli samaksi virraksi kuin Ganges ja otaksui sen virtaavan Okeanon läpi taikka alatse Persian lahteen. Gihon oli Niilin ylijuoksu; se muka virtasi ensinnä pitkät matkat Okeanon takaisessa maassa, ennenkun pääsi kostuttamaan Egyptin maata. Vaikeampi oli Kosmaksen saada Eufrat ja Tigris juoksemaan Paratiisista, sillä niitten juoksu jotenkin tarkkaan tunnettiin sekä Vanhalla että Keskiajallakin ja niitten lähteetkin oli löydetty. Kosmas ja hänen aikalaisensa pääsivät pulasta sillä tavalla, että antoivat näitten jokien virrata Okeanon kautta samoin kuin Pisonin ja Gihoninkin, jonka jälkeen otaksuttiin niitten jonkun ajan kulkevan maan alla ja jälleen kumpuavan esiin Armenian vuorimaassa. Nämä otaksumat eivät olleet juuri niin luonnottomia, kuin miltä ne ensi katsannolta näyttävät, sillä moinen jokien katoaminen vuorien alle ja taas esiin ilmestyminen pitkäin matkain päässä on jotenkin tavallinen ilmiö sekä Kreikassa että Länsi-Aasiassa ja yleensä kaikkiallakin, missä on kalkkivuoria. Tigriistä luultiin Vanhallakin ajalla, että sen alkujuoksu oli maanalainen, lähtien Van-järvestä, mutta luulo on myöhemmin huomattu aiheettomaksi.

Paratiisi.

Kautta Keskiajan kysymys Paratiisin paikasta tosiaan kiinnittikin mieliä enemmän kuin mikään muu »maantieteellinen» kysymys — lukuun ottamatta ehkä Gog ja Magog kansoja, joiden piti viimeisinä päivinä tulla maailmaa hävittämään. Mutta silti ei tehty sanottavia yrityksiä Paratiisin saavuttamiseksi, vaikka se olikin maan päällä, sillä siihen paikkaan oli ihmisen mahdoton päästä. Yleensä luultiin Paratiisin olevan kaukana Itämailla, koska Genesiksessä sanotaan, että »Herra Jumala istutti Paratiisin Edenistä itään päin»… Mutta muuta kuin suunnan eivät vanhat kirkkoisät tienneet, he eivät osanneet sanoa, kuinka kaukana taikka lähellä se oli, eikä sitäkään, oliko se Okeanon takana, vaiko tällä puolella. Kosmas Tndikopleustes luuli sen olevan valtameren takaisella manterella, toiset taas itse asutun maan päällä, mutta vuorella, joka oli kaikkia muita vuoria korkeampi. Siellä korkeudessaan se oli erillään maailman liasta ja saastasta ja sitä paitsi lähempänä taivastakin. Vuoren täytyi olla kaikkia muita vuoria korkeampi, koska se ei muutoin olisi säilynyt vedenpaisumukselta, joka peitti koko maan. Ihmeusko ja yksinkertainen järkeily kävivät aina Keskiajan käsityksissä rinnan. Tämä käsitys Paratiisin korkeudesta ei ollut ainoastaan yleisempi, vaan se myös kauemmin säilyi, aina Uuden ajan alkuun saakka. Vielä hurskas Columbuskin, joka uskoi maan pallonmuotoon, oli tämän käsityksen varma kannattaja.

14:llä vuosisadalla Calabrian Bysinian piispa Juhana Marignolli koetti laatia Paratiisista maantieteellisesti oikean kuvan. Paavi Benedictus XII oli lähettänyt hänet Tataarien suurkaanin hoviin Kambalukiin (Pekingiin), ja hän tuli näin matkustaneeksi laajalti Keski-Aasiassa. Oleskellessaan myöhemmin Saksan keisarin Kaarlo IV:nnen hovissa Böhmissä ja valmistellessaan keisarin käskystä Böhmin historiaa, hän myös kirjotti muistoon matkahavainnoitaan, lausuen samalla arvelultaan Paratiisin paikasta. Hän kuvaa Paratiisin puita, sen jokia ja kertoo jalansijasta, jonka Aatami potkasi maahan, kun enkeli syntiinlankeemuksen jälkeen kantoi hänet Paratiisista 40 italian penikulman päässä olevalle korkealle vuorelle Ceylonin saarelle. Eeva vietiin toiselle vuorelle, ja vasta neljäkymmentä päivää erossa oltuaan tämä ensimäinen parikuuta jälleen yhtyi. Paratiisi oli muka niin lähellä Ceylonia, että Paratiisin lähteistä kuohuvan veden kohina kuului saarelle. Se ei muka ollutkaan mikään kumma, sillä Juhana Scotus oli laskenut Paratiisin vuoren olevan niin korkean, että se ulottui kuun sakaraan saakka.

Columbuksen mielipide Paratiisin asemasta mainittakoon tämän yhteydessä. Hän esitti sen Espanjan kuninkaalle ja kuningattarelle Haitista kirjottamassaan kirjeessä (v. 1498). Columbus oli kolmannella matkallaan, 100 leaguaa Azoreista länteen päin, huomannut kompassin odottamatta poikkeavan melkoisesti luoteeseen. Tämän omituisen ilmiön hän ensinnä selitti siten, että päin vastoin Pohjantähti mahtoi tehdä omituisia liikkeitä, mutta arveli sitten, että se osottikin maan muodon epäsäännöllisyyttä. Kompassineulan poikkeus muka osotti, ettei maa ollut pallonmuotoinen, vaan paremmin suureen, vaikka kylläkin täydelliseen päärynään verrattava. [Kaikkein uusin tutkimus on tullut siihen johtopäätökseen, että maa tosiaan on hieman päärynän muotoinen, kapeampi pää Etelänavan puolella, mutta poikkeukset ellipsoidin muodosta ovat niin vähäiset, että ne vasta tarkimpain mittausten kautta voidaan varmaan määrätä. Columbus taas luuli epäsäännöllisyyden olevan päiväntasaajan suunnassa.] Päärynän kannan puolessa, siinä missä lehtivarsi on kiinni, oli muka pieni kohennus, ikäänkuin naisen rinnan näppylä, Columbuksen omia sanoja käyttääksemme, ja tätä kohennusta hän luuli kulkeneensa lähestyessään matkallaan Etelä-Amerikan mannerta. Laivan kohoaminen maapallon yleispinnasta oli muka aiheuttanut kompassin ihmeellisen poikkeuman.