Ristiretket tuskin olisivat olleet mahdollisia, eivät ainakaan siinä laajuudessa, kuin ne tapahtuivat, ilman Italian kaupunkien ja niitten laivastojen apua. Nämä olivat sen jälkeen, kun Sarasenit torjuttiin Italiasta ja Byzantion oli alkanut toipua masennustilastaan, Välimeren itäosissa kehittäneet erittäin vilkkaan kaupan. Näillä laivastoilla myöhempien ristiretkien armeijat kulkivat meren poikki ja niitten apua oli suuressa määrin kiittäminen siitä, että Syyrian rannikkokaupungit voitiin vallottaa ja yhteyttä Länsimaitten kanssa ylläpitää. Varsinkin neljännellä ristiretkellä niitten apu oli tehokas, ja siitä syystä Italian kaupungit saivat suuren osan Byzantilaisen valtakunnan merimaista, kun tämä ristiretki päättyikin kreikkalaisen keisarikunnan jakamiseen. Ristiretkien lopussa Italian kaupungeilla sen vuoksi oli kerrassaan vallitseva asema Välimeren kaupassa.

Amalfi, joka Sarasenien Italiaa uhatessa oli omain etujensa hyväksi ruvennut heidän palvelukseensa, käänsi aseensa yhteistä vihollista vastaan, kun Normannit olivat Sarasenit meren taa karkottaneet. Mutta se oli osannut hyvin käyttää välittävää asemaansa. Jo kymmenennen vuosisadan alussa Amalfilla oli kauppa-asemia kaikkialla Etelä-Italiassa ja Sisiliassa, Adrian meren itärannalla ja Konstantinopolissa. Sarasenilaisissakin kaupungeissa amalfilaiset olivat osanneet hankkia itselleen kauppaetuja. Mutta jo ristiretkien aikana tämän kaupungin merimahti heikontui, ja neljännen ristiretken saaliinjaossa se sai tyytyä hyvin vähäpätöiseen osaan. Amalfi vallitsi mahtinsa aikoina varsinkin silkin kauppaa. Se oli Italian länsirannikon muitten kaupunkien varsinainen purjehdusopettaja. Sanottiin, että kompassikin oli amalfilaisen Flavio Giojan keksintö: mutta epäilemättä kompassi tuotiin Itämailta ja oli Italiassa yleiseen tunnettu jo ennen Giojaa.

Sitä myöten kuin Amalfin mahti rappeutui, sitä myöten Venezian paisui. Tämä kaupunki laguniensa keskellä oli noina levottomina aikoina tyyssija, johon kaikki vainotut mannermaalta pakenivat, ja se nopeaan kasvoi ja varttui. Se noudatti kauppapolitiikassaan varmoja periaatteita ja laajensi toimialojaan järjestelmällisesti. Venezian mahti sen vuoksi paisuikin tasaisesti ja varmasti. Venezian johtavia kauppa-aatteita oli, että kaupan etujen tuli kulkea ennen kaikkia muita, tasavallan itsenäisyyttä lukuun ottamatta. Yleensä se aina asettui vahvimman puolelle ja taisteli yhtä ennakkoluulottomasti Byzantionin kuin Länsimaittenkin liitossa, mutta saattoi kuitenkin, miten etu vaati, esiintyä aivan omin päinkin karttuneen valtansa koko painolla. Venezia kukisti Dalmatian merirosvot ja anasti sikäläiset takamaat, joista sitten saatiin mitä oivallisimpia rakennuspuita paalukaupunkia varten. Sarasenit voitettiin suuressa meritappelussa, heidän jälleen uhatessa Etelä-Italiaa, ja pidettiin siten Adrian merta avoinna. Kiitollisena tästä voitosta Byzantion soi Venezialle vapaan kaupan Mustalla merellä. Venezialaisia palveli Byzantionin armeijassa. Konstantinopolin satama oli täynnään heidän laivojaan, sen arvokkaimmat tuotteet kulkivat heidän välityksellään ulkomaille. Venezialaiset välittivät postinkin kuljetusta Konstantinopolista Länsimaille, kunnes kymmenennellä vuosisadalla idän ja lännen mahtimiesten välillä tapahtui niin vihamielinen kirjeenvaihto, että Venezian dogi äkkiä lakkautti postinkuljetuksen, voidakseen ylläpitää kummallekin taholle hyviä suhteita. Kahdennentoista vuosisadan keskivaiheilla Venezia kuitenkin riitaantui Byzantionin kanssa, mutta sen, mitä se silloin menetti, korvasivat runsaasti ne edut, joita ristiretket sille hankkivat.

Venezian kanssa kilpailivat Amalfin jälkeen Pisa ja Genova. Mutta kauan kului, ennenkuin ne saattoivat »Adrian meren morsiolle» puoliaan pitää. Enimmäkseen Italian kaupungit jakoivat keskenään »vaikutusalueet» siten, että mahtavin piti niin paljon kuin se hyvin saattoi hallita ja jätti loput kilpailijoilleen. Mutta Venezian riitauduttua Byzantionin kanssa alkoi Genovan aika. Genova sai silloin kauppaoikeuden kaikissa keisarikunnan satamissa, muutamia Mustan meren satamia lukuun ottamatta, ja muillekin Italian kaupungeille suotiin sama oikeus, kunnes Byzantionin vallotus ja valtakunnan jako v. 1204 antoi Venezialle monin verroin takaisin, mitä se oli menettänyt. Silloin Venezia muun muassa sai suuren osan Peloponnesosta, joka oli tärkeä silkkiteollisuutensa vuoksi, osan Euboiasta sekä Joonian saaret, joilla venezialaiset linnanrauniot ja talojen rakennustapa yhä vielä todistavat Adrian kauppavallan aikoja. Venezia sai muun muassa käsiinsä pohjolasta tulevan turkiskaupan. Mustaa merta hallitessaan se hallitsi Välimeren maitten viljantuontia. Mustalta mereltä solmittiin kauppaliittoja Armenian ja uuden mongolivaltakunnan kanssa ja perustettiin Donin suulle Tana niminen siirtokunta. Välimeren itäpäässä taas Venezia avasi vanhan kauppatien Intiasta Egyptiin ja Aleksandriasta edelleen Välimerelle. Tämä tie oli paljon varmempi kuin maanpäällinen tie Turkkilaisten alusmaitten kautta. Mutta Intian kauppa oli tietysti kokonaan riippuvainen Egyptin hallitsijan armosta.

Venezia ei ainoastaan toiminut kaupan välittäjänä, se kehitti myös suuren ja arvokkaan teollisuuden. Neljännellätoista vuosisadalla hienoimmat liinatavarat valmistettiin Veneziassa, silkkikankaita ja puuvillakankaita kudottiin niinikään. Venezian värjäyslaitokset olivat ensimäiset koko Europassa. Kemiallinen teollisuus oli kehittynyt lagunikaupungissa etevämmäksi kuin missään muualla maailmassa ja väriaineitten valmistuksessa se hallitsi koko kaupan. Nahkaa ei muualla osattu niin etevästi kullata, ei yhtä hienoja nyörejä valmistaa, ja Venezian lasiteollisuus kehittyi taiteellisuuteen, joka sille kautta aikain takasi maailmanmaineen. Metallitavaroita valmistettiin, kuten pronssiteoksia ja rautatakeita ja varsinkin ampuma-aseita. Sokeritehtaitakin oli Veneziassa. Mutta samalla edelleenkin valmistettiin suolaa ja myytiin kaloja, jolla kaupalla Venezia oli mahtinsa alkuunkin päässyt.

Kun Venezian kauppa oli laajimmillaan, niin tuo kaupunki joko suoranaisesti tai välikäsien kautta teki kauppaa Kiinaan ja Intiaan ja syrjäiseen Pohjois-Europpaan saakka. Viidennentoista vuosisadan lopulla Venezialla oli kolmetuhatta kauppalaivaa ja näitten suojaksi ainakin kolmesataa sotalaivaa. Arvion mukaan oli Veneziassa ainakin tuhatkunta kauppaylimystä, joitten vuositulot nykyaikaisen laskun mukaan nousivat satoihintuhansiin.

Venezian kauppalaivat lähtivät aina matkaan suurissa joukoin, oikeina laivastoina, joitten mukana seurasi joku sotalaiva-osasto suojaksi rosvoja vastaan. Tasavallan hallitus määräsi reitin, jota laivaston tuli purjehtia, kuinka kauan matkan piti kestää, milloin oli satamiin saavuttava, milloin niistä lähdettävä, miesluvun, asestuksen, kunkin laivan myytävän ja ostettavan tavaran laadun; ja kun määräpaikkaan saavuttiin, niin hallituksen edustajat määräsivät kauppatavarain hinnat ja valvoivat koko kaupantekoa. Mutta hallitus ei suinkaan menetellyt näin umpimähkään, vaan tarkkaan harkitun suunnitelman mukaisesti ja hankittuaan markkinoista kaikki saatavina olevat tiedot. Tärkeimmät reitit ja laivastot olivat: Ensinnäkin Flanderin laivasto, joka teki kauppaa Sisilian rannikolla, Pohjois-Afrikassa, Espanjassa, Portugalissa, Länsi-Ranskassa, Englannissa ja Flanderissa, poiketen matkalla määrättyihin satamiin. Toinen oli Egyptin laivasto, joka samalla tavalla purjehti Aleksandriaan ja Kairoon, kohdaten siellä maan poikki Punaiselta mereltä tulevat karavanit ja Niiliä pitkin tulevan jokiliikkeen. Mustan meren laivasto purjehti Kaffaan ja 'Kanaan ja Mustan meren itärannikkoa Trapezuntiin, poiketen paluumatkallaan lukuisiin satamiin. Venezian hallitus harjotti kauppaa omaankin laskuunsa, ja suola varsinkin oli hallituksen yksinoikeus. Moinen hallituksen holhous oli niihin aikoihin tarpeellinen, koska kauppa oli ainaisien vaarain alainen merirosvouden, sotien ja muitten syitten puolesta. Kauppiaat sen kautta saivat kaikkialla mitä parasta tietoa ja neuvoa, sillä hallitus aina valitsi kokeneimmat ja taitavimmat asiantuntijat näitä retkiä johtamaan. Kaikissa tärkeimmissä satamissa oli tasavallalla omat konsulit, jotka säännöllisesti lähettivät tietoja paikkakuntansa kaupasta, tuotteista ja tarpeista.

Amalfin, Venezian, Pisan ja Genovan jälkeen alkoi Firenzekin käydä laajaa kauppaa ja Medicien aikana saada paljon vaikutusvaltaa Välimeren itäosissa. Niin vallitsevia olivat kauppaedut, että Firenze toisinaan teki liittoja Turkkilaistenkin kanssa kilpailijaansa Veneziaa vastaan. Firenze oli pankkiliikkeen alalla aikansa ensimäinen kaupunki. Ja siellä näitten monipuolisten itämaisten suhteitten vaikuttama herätys ensinnä kantoi hedelmiä, synnyttäen n.s. renessansiajan, joka tieteen, taiteen ja valistuksen aloilla oli Uuden ajan aamunkoitto.

Kauppatavarat.

Paitsi edellä mainittuja tuotteita olivat varsinkin maustimet tärkeitä kauppatavaroita. Varsinkin pippuria tarvittiin Keskiajalla liharuokien maustamiseksi ja ruuansulatuksen edistämiseksi, sillä silloin syötiin vankasti liharuokia. Pippurin hinta määräsi usein »markkinat». Osa pippurista tuli Etu-Intiasta Malabarin rannikolta, Sumatrasta ja Jaavasta. Paitsi pippuria tarvittiin inkivääriä ja kanelia, joita niinikään saatiin Intiasta, ynnä muskattia ja neilikoita. Itämaan kaupan muita tärkeitä kasvistuotteita olivat lääkeaineet, kuten kamfertti, rabarberi, aaloe ja palsami ynnä väriaineet ja savusteet. Vielä tuotiin eräitä turkiksia ynnä jalokiviä ja helmiä.