Maantiede ja löytöretket 2

by Into Konrad Inha

Eräs toinen saavutus oli kuitenkin vielä tärkeämpi. Hernando Pizarro sai kuulla, että Xauxan kaupungissa vuoristossa oleskeli Atahualpan kokenein sotapäällikkö suuren armeijan keralla. Kun tämä kenraali ei totellut hänen käskyään eikä tullut hänen luokseen, niin Hernando Pizarro päätti mennä ja vangita hänet armeijansa keskellä. Tämä uhkarohkea tuuma osottaa. mihin määrään Espanjalaisten itseluottamus oli kasvanut. Matka vuoristoon oli erinomaisen vaikea. Hevosilta kuluivat kengät, ja kun niiden kaviot alkoivat mennä pilalle eikä rautaa ollut, niin täytyi takoa hopeasta kengät; intianilaiset sepät suorittivat tämän työn niin hyvin, että matkalla sitten myöhemminkin taottiin hevosille hopeakenkiä. Chalkutchimalla oli 35000 miestä koolla. Hän suostui kuitenkin lopulta tulemaan Pizarron puheille, ja kun ei tiennyt, miten hän parhaiten voisi nykyoloissa hallitsijaansa palvella, niin hän suostui tulemaan Cajamarcaan inkkaa tapaamaan. Siten Espanjalaiset pääsivät vaarallisimmasta vihollisestaan, sillä Chalkutchimalla oli kokenutta vanhaa sotaväkeä, jota vastoin inkan joukot olivat olleet sodan karkaisemattomia nuoria miehiä.

Inkan suojeluskirjeet mukanaan kaksi muuta espanjalaista matkusti kautta maan Cuzcoon saakka. Takaisin palatessaan he tiesivät kertoa ihmeitä sekä matkastaan että siitä, mitä olivat perillä nähneet. Vastaanotto oli kaikkialla ollut mitä paras. Asukkaat olivat kaiken matkaa kantaneet heitä kantotuolilla olkapäillään. Ja kun tie oli perille saakka ollut suurta inkkatietä, jonka varrella aina määrävälimatkain päässä oli kantajia, niin oli tuo enemmän kuin tuhannen kilometrin matka tapahtunut aivan vaivatta ja mitä suurimmalla mukavuudella. Oli kuljettu monen suuren kaupungin kautta, ja kaikkialla olivat asukkaat palvelleet heitä korkeampina olennoina. Cuzcossa heidät oli juhlin vastaanotettu, heille oli annettu mitä upeimmat asumukset ja väestö oli auliisti täyttänyt heidän kaikki käskynsä. Vaikka he olivat oleskelleet kaupungissa viikon, niin eivät he vielä ennättäneet kaikkea nähdä. Cuzcon suuri auringontemppeli oli nelikulmainen rakennus, joka sivu 350 askelta pitkä; se oli kultalevyillä katettu. Espanjalaiset ottivat siitä, vaikka Cuzcolaiset vastahakoisesti suostuivat temppelinsä ryöstöön, mukaansa seitsemänsataa kultalevyä ja paljon kultaisia ja hopeisia astioita: mutta inkkain haudat Atahualpan pyynnöstä jätettiin koskematta. Molemmat lähettiläät kokosivat vielä matkallakin saalista, kaikki inkan lunastamiseksi vankeudesta. Kun he vihdoin saapuivat Cajamarcaan, niin oli heillä mukanaan 200 kantamusta kultaa, 25 kantamusta hopeaa ja 60 kantamusta vähemmän arvoista kultaa. Mutta vielä ei huone ohut likimainkaan täyttynyt viivaan saakka.

Saaliinjako.

Lopulla vuotta 1532 Almagro saapui Perun rannalle, 150 miestä mukanaan. Hän sai San Miguelissa tietoja Pizarron yrityksestä, eikä ollut korviaan uskoa. Helmikuun puolivälissä v. 1533 hän saapui Cajamarcaan, jossa Pizarro miehineen otti toverit vastaan suurimmalla ilolla, sillä avun tarve oli vielä kipeämpi kuin saaliin jakajain pelko.

Pizarron väki alkoi nyt vaatia inkan lunnaitten jakoa, vaikk’ei huonemitta vielä ollutkaan täysi. Pizarro, peläten asemansa huononevan, jos hän viivytteli, suostui. Mutta ennen jakoa olivat kulta- ja hopeaesineet sulatettavat harkoiksi, jotta jako tuli tasainen. Esineitä oli nimittäin jos jonkinlaisia, maljoja, vesikannuja, lautasia, kaikenkokoisia vaaseja, temppelien ja kuninkaallisten palatsien koristeita ja astioita, julkisten rakennusten koristamiseen käytettyjä levyjä, kasvien ja eläinten kuvia, taidokkain kaikista maissi, jonka kultaiset tähkät kohosivat hopealehtien keskeltä. Paljon ihailtiin niinikään suihkukaivoa, josta kohosi kultasäde, jonka allikossa kultaiset eläimet ja linnut kisailivat. Työn kauneus herätti kaikkien ihastusta. Joukosta valittiin 100,000 dukatin arvosta kaikkein kauneimpia esineitä ja Hernando Pizarro lähetettiin niitä Espanjaan viemään keisari Kaarle V:lle lahjaksi. Loput annettiin intianilaisille kultasepille sulatettavaksi. Vaikka nämä yöt päivät työtä tehden hävittivät taiteensa parhaita tuotteita, niin kului kuitenkin kuukausi ennenkuin kaikki oli harkkoina. Koko saalis sitten kuninkaallisen virkamiehen valvoessa tarkkaan punnittiin. Kultaa oli 1,326,539 kultapesoa, joka nykyisen raha-arvon mukaan vastaisi 85 miljoonaa markkaa. Hopean paino oli 51,610 naulaa. Kun kruunun viidennes oli erotettu ja Almagro miehineen, jonkun aikaa tasajakoa vaadittuaan, tyytyi vähäpätöiseen osuuteen, niin loput jaettiin Pizarron väen kesken juhlallisin menoin. Sotaväki kutsuttiin kokoon torille ja Pizarro, erään aikalaisen sanoja käyttääksemme, »Jumalaa pelkääväisenä rukoili taivaan apua, jotta tämä työ tulisi tunnollisesti ja oikeudenmukaisesti suoritetuksi.» Pizarron osuus oli 57.222 kultapesoa ja 2350 naulaa hopeata. Sitä paitsi hän sai inkkain ison kultatuolin, jonka arvo oli 25.000 kultapesoa. Muutamat alapäälliköt saivat melkoisia summia ja kuudestakymmenestä hevosmiehestä melkein jokainen 8880 kultapesoa ja 362 naulaa hopeaa, jalkamiehet puolet siitä. Luque oli Panamassa kuollut sitä ennen, eikä hänen osaansa erotettu, vaikka hän olikin oikeutensa toiselle siirtänyt. Ei milloinkaan ennen ollut niin suurta saalista yhdellä kerralla jaettu.

Atahualpan kuolema.

Atahualpan lunnaat tunnustettiin maksetuiksi. Hän vaati siis vapauttaan, mutta Pizarro ei antanut suoraa vastausta. Inkkaa syytettiin salaisista juonista ja kapinanyllytyksistä ja varsinkin Almagro miehineen, joka toivoi nopeata aseman selvitystä päästäkseen maata ryöstämään, vaati inkan kuolemaa. Syytöksiä oli kaksitoista, tärkeimmät niistä seuraavat: Atahualpa oli anastanut kruunun ja murhauttanut veljensä Huascarin: hän oli hävittänyt maan tuloja, sen jälkeen kun Espanjalaiset olivat sen vallottaneet, ja tuhlannut niitä sukulaisilleen ja suosikeilleen: hän oli syypää epäjumalanpalvelukseen ja aviorikokseen, koska hän julkisesti piti monta vaimoa: ja viho viimein häntä syytettiin kapinanyllytyksestä Espanjalaisia vastaan. Syytökset siis enimmäkseen olivat yhtä mielettömiä kuin halpamaisiakin. Turhaan Soto ja kaksitoista muuta espanjalaista vastustivat tätä oikeusrikosta, viitaten siihen, että ainoastaan Espanjan kuningas saattoi tuomita inkan, etenkin kun kaikki huhut kapinasta oli huomattu aiheettomiksi. Pizarro ja Almagro saivat Atahualpan tuomituksi kuolemaan. 29 p. elokuuta 1533 onneton, inkka kahlehdittuna vietiin Cajamarcan torille poltettavaksi valtaistuimen ryöstäjänä, veljenmurhaajana ja jumalanpilkkaajana. Munkki Valverde, joka oli hänelle kristinuskoa opettanut, kulki lohdutellen hänen rinnallaan ja koetti vielä viime hetkessä saada hänet uskostaan luopumaan. Kun Atahualpa jo oli paaluun sidottu ja ryhdyttiin sytyttämään rovionsytykkeitä, niin Valverde kohotti ristin ja pyysi häntä antamaan kastaa itsensä: palkaksi tuskallinen roviokuolema muutettaisiin kuristukseksi. Onneton inkka kysyi, oliko se totta, ja kun Pizarro vastasi myöntäen, niin hän päätti luopua uskostaan ja antoi kastaa itsensä. Menon toimitti Valverde ja nimeksi pantiin Juan de Atahualpa, koska kaste tapahtui Johannes Kastajan päivänä. Atahualpa sitten pyysi, että hänen ruumiinsa vietäisiin Quitoon. hänen syntymäkaupunkiinsa, haudattavaksi hänen äidinpuoleisten esi-isäinsä luo. Pizarron puoleen kääntyen hän sitten pyysi tätä säälimään nuoria lapsiaan ja ottamaan ne suojelukseensa. Sitten hän jälleen voittihe jäykäksi ja meni tyynesti kuolemaan, ympärillä olevain espanjalaisten lukiessa »Credoja» hänen sielunsa autuudeksi. Niin kuoli Huayna Capakin viimeinen poika rikoksentekijän kuoleman.

Seuraavana aamuna ruumis suurella juhlallisuudella siunattiin kirkossa, joksi eräs rakennus jo heti alussa oli muutettu. Pizarro etevimpien upseeriensa keralla oli saapuvilla surupukuun puettuna ja kaikki kuuntelivat hartaina messua. Kesken juhlaa hyökkäsivät vainajan vaimot valittaen kirkkoon ja vaativat, että heidät maan tavan mukaan oli inkan haudalla surmattava. Espanjalaiset raastoivat heidät pois väkisin, mutta huoneissaan sitten moniaat toden teolla tappoivat itsensä, päästäkseen hallitsijan keralla auringon loistaviin majoihin. Huolimatta pyynnöistään Atahualpa haudattiin kirkon viereen, mutta myöhemmin ruumis salaa vietiin Quitoon.

Pari päivää näiden murhatapausten jälkeen palasi Hernando de Soto tiedusteluretkeltä. Hän oli ollut omin silmin näkemässä, oliko todella perää kapinahuhuissa, joiden nojalla Atahualpan kuolemaa oli vaadittu. Ei vähintäkään merkkiä hän ollut huomannut. Suuri oli hänen suuttumuksensa, kun hän sai kuulla, mitä oli tapahtunut. Hän meni heti Pizarron luo ja tapasi hänet, kuten eräs aikalainen kertoo, »suuri huopahattu silmiin saakka painettuna, kuten surevain oli tapana», sekä puvullaan että koko käytöksellään surua teeskennellen. Pizarro myönsi toimineensa liian hätäisesti, mutta sanoi Riquelmen ja Valverden ja muiden pettäneen hänet. Tämän syytöksen saivat rahavartija ja dominikani kuulla ja nämä puolestaan pesivät kätensä ja sanoivat Francisco Pizarrolle vasten kasvoja, että hän oli kaikkeen syypää. Siitä syntyi kiivas väittely ja läsnäolevat kuulivat kummankin puolen syyttävän toistaan valheesta.

Atahualpan kuoleman jälkeen maassa syntyi täydellinen anarkia. Intianit esivallan menetettyään alkoivat harjottaa kaikenlaista väkivaltaa. Kyliä poltettiin, temppeleitä ja palatseja ryöstettiin, aarteita kätkettiin maahan, luoliin ja metsiin. Etäisemmät maakunnat pyrkivät kokonaan eroamaan inkkain valtakunnasta.