Alvaradon sotaretki.
Pizarron oleskellessa Cuzcossa oli Corteksen toveri ja urhea alapäällikkö Pedro de Alvarado, joka siihen aikaan oli Guatemalan maaherrana, päättänyt lähteä Quitoa vallottamaan, se kun muka ei kuulunut Peruhun eikä siis Pizarron vaikutuspiiriin. Hän pidätti Molukeille lähtevän laivaston ja purjehti sillä Quiton rannikolle.
Alvarado astui maihin Caraccaan lahdessa, Quiton länsipuolella, mukanaan 500 miestä, joista puolet ratsumiehiä ja kaikki hyvin asestettuja, ja kulki sieltä Andien lumisien solien poikki Quiton ylängölle. Vuoristossa oppaat hänet jättivät ja hän eksyi Andien soliin ja laaksosokkeloihin. Siitä huolimatta noustiin omin päin yhä korkeammalle, vaikka Guatemalan kuumista seuduista tuleva väki kärsi kamalasti vilusta. Jäljet, jotka retkikunta jätti lumisiin soliin, puhuivat selvää kieltä; niille jäi vaateryysyjä, murtuneita haarniskoita, kultakoristeita ja muita matkalla rosvottuja arvoesineitä, ruumiita tai puolikuolleita, joiden täytyi jäädä erämaahan kuolemaan, kun eivät voineet mukana kulkea. Mukana oli paljon intianeja sekä kantajia että sotureita, ja niitä varsinkin paleltui kuoliaaksi. Mutta ne hevoset, jotka tielle sortuivat, paikalla syötiin. Alvarado kehotti jokaista jo anastetusta, yhteen kasaan kootusta kullasta ottamaan, minkä kukin jaksoi mukanaan kuljettaa ja jättämään vain kruunun viidenneksen koskematta, mutta sotamiehet vastasivat: Ruoka on nyt kultaakin kalliimpaa. Kurjuutta vielä lisäsi se seikka, että ilma oli monta päivää sakeana paksua tuhkausvaa, joka vaivasi silmiä ja vaikeutti hengitystä. Tämän luonnonilmiön aiheutti Quiton kaakkoispuolella olevan Cotopaxin, Andien kaikkein ankarimman tulivuoren purkaus; syytä tietämättä Alvaradon sotajoukko kovasti pelästyi tätä savua. Lopulta päästiin solista Riobamban ylängölle. Satakunta espanjalaista ja vähintäin parituhatta miestä intianilaista apuväkeä sai solissa surmansa. Riobamban ylängöllä odotti uusi pettymys. Siellä nähtiin hevosenjälkiä ja tiedettiin niistä varmaan, että Espanjalaiset jo olivat etelästä käsin ennättäneet ennen. Sebastian Benalcazar, eräs Pizarron alapäälliköistä, oli 140 miehen keralla omin päin lähtenyt San Miguelista Quiton aarteita ryöstämään ja ennättänyt perille ennen Alvaradoa.
Kun Alvaradon retki tuli Cuzcossa tiedoksi, niin riensi sieltä Almagro pikamarssein häntä takaisin karkottamaan, yhtyen sitä varten Benalcazarin kanssa. Riobamban luona olisi syntynyt tappelu, mutta Alvarado piti viisaampana 100,000 peson hinnasta luovuttaa Almagrolle sekä joukkonsa että koko varustuksensa ja palata itse takaisin omaan maakuntaansa. Tämän hän saattoi tehdä sitä suuremmalla syyllä, kun ei Benalcazarkaan saanut Quitosta mitään; joko siellä ei ollut aarteita, taikka oli ne niin hyvin kätketty, etteivät Espanjalaiset niitä koskaan löytäneet. Kauppa oli siis molemmille edullinen, varsinkin Almagrolle, joka sen kautta sai erittäin tervetulleen lisäyksen sotavoimiinsa. Alvaradon miehet mielellään siirtyivät Perun vallottajien palvelukseen, sillä heillä oli uudessa kultamaassa paljon parempi rikastumisen toivo kuin Keski-Amerikassa, joka tosin oli luonnontuotteitten puolesta Perua rikkaampi, mutta kullan puolesta ei siihen verrattavakaan. Vasta myöhemmin Mexico hopeakaivantojensa kautta metallimaanakin voitti Perun. Alvarado palasi merelle etelän kautta ja kohtasi Pizarron Pachacamakissa, jossa vietettiin iloisia pitoja.
Lima.
Tammikuussa v. 1535 Pizarro perusti Perulle uuden pääkaupungin meren rannalle Rimac joen suuhun. Se sai Epifania päivän kunniaksi nimeksi »Ciudad de los Reyes» (kuningasten kaupunki), mutta miespolven kuluessa tämä nimi joutui unhotukseen ja kaupunkia kutsuttiin Limaksi, joka oli Rimakista väännös. Sille laadittiin säännöllinen asemakaava ja tarmokkaasti Pizarro ryhtyi sitä rakentamaan, pakottaen seudun intianit työtä tekemään.
Samoihin aikoihin palasi Espanjasta Hernando Pizarro, tärkeitä uutisia tuoden. Hän oli saapunut Sevillaan tammikuussa 1534, mukanaan useita Perusta palaavia seikkailijoita, jotka pitivät viisaampana ajoissa lähteä saaliineen kotimaahan. Sevillan tullihuoneeseen keräytyi kosolta kulta- ja hopeaharkkoja, sillä Hernandolla oli mukanaan kruununkin viidennes, ynnä kultaisia eläinten ja kukkien kuvia ja muita kultaesineitä ja astioita, korukutomuksia, joita yleisö kilvan riensi ihmettelemään. Hernando Pizarro valitsi mukaansa upeimmat ja lähti Calatayudiin Aragoniaan Kaarle V:ttä tapaamaan. Vastaanotto oli mitä armollisin. Pizarro kertoi juurta jaksain Perun tapaukset ja Atahualpan vangiksi oton — inkan telotuksesta hän ei mitään tiennyt, koska hän oli lähtenyt ennen sitä. Hän kiitti maan hyvää ilmanalaa ja viljavuutta, teollisuutta ja metallirikkautta. Kulta ja hopea olivat keisarille erinomaisen tervetulleet, sillä hän oli paraillaan sotiensa vuoksi melkein rahatta. Kaikki, mitä Francisco Pizarrolle oli ennen luvattu, vahvistettiin täydelleen. Mutta Almagronkin ansioita nyt muistettiin, sillä Almagro oli varovaisuuden vuoksi lähettänyt mukaan oman luottamusmiehen. koska Hernando Pizarro oli hänen pahin vihollisensa. Almagrolle myönnettiin Perun eteläpuolella oleva maa lääniksi ja määrättiin raja, joka olisi ollut pätevä, jos olisi ollut luotettavat kartat, mutta niiden puuttuessa tuotti tuhon sekä Pizarrolle että Almagrolle. Hernando nimitettiin Santiagon, Espanjan korkeimman ritarikunnan jäseneksi.
Hernando Pizarron tulo herätti koko maassa niin valtavaa huomiota, ettei Amerikan löydön jälkeen oltu sen vertoja nähty. Espanjassa oli jo totuttu siihen, että Uusi maailma tuotti enimmäkseen pettymyksiä. Ei edes Mexicon kuulu vallotuskaan antanut niin suuria rikkauksia, kuin oli toivottu. Peru yksin oli täyttänyt toiveet, rohkeimmatkin. Ei ollut Hernando Pizarron vaikea saada kokoon väkeä eikä varustaa laivastoa, joka oli suurin ja komein, mitä Ovandon lähdön jälkeen oli Länsi-Intiaan purjehtinut. Osalle lähtevistä Peru ehkä antoi, mitä siltä oli toivottu: mutta suurin osa sielläkin surkeasti pettyi, ja hyvin moni löysi hautansa jo Panaman kannaksen tautipesissä, toivotun Doradon kynnyksellä. Mutta väkeä ei Pizarrolta tämän jälkeen puuttunut, vaikku toiselta puolen, nyt vasta hän alkoikin sitä täydellä todella tarvita.
Almagro oli Cuzcossa, kun kotimaasta saapuivat nämä sanomat. Syttyi paikalla kiivas riita hänen ja Pizarron välillä, mutta se saatiin sovitetuksi, ja Almagro päätti viipymättä lähteä retkelle uutta maaherrakuntaansa valtaamaan.
Almagron retki Chileen.