Teollisuustavarain kalleus siirtomaissa houkutteli niihin englantilaisia ja hollantilaisia salakuljettajia ja jalojen metallien rikkaus tuhansittain merirosvoja. Englannin. Hollannin ja Ranskan näin alkama kilpailu johti sitten ilmisotiin, joiden kautta sekä Espanjan että Portugalin merimahti murrettiin.
Vanha ja Uusi maailma luonnollisesti vaikuttivat toisiinsa monella tavalla. Portugal toimi maissa, joissa jo vanhustaan oli varmoihin muotoihin kehittynyt erinomaisen tuoterikas kauppa, Espanja sitä vastoin uusissa maissa, joiden luonnonrikkaus ja kauppa olivat vasta kehitettävät, joista aluksi ei voitu, paitsi jaloja metalleja, juuri paljoa muuta saada kuin arvokkaita puulajeja ja moniaita muita kasvikunnan tuotteita. Itä-Intian ja Länsi-Intian välillä syntyi omituinen vuorovaikutus: Itä-Intia. joka jo Rooman ajoista saakka oli vetänyt Europasta metalleja (Maant. ja löytör. I, s. 127), ei nytkään antanut niitä, vaan arvokkaita luonnon- ja teollisuuden tuotteita. Länsi-Intia antoi metallit, joilla näitä tuotteita voitiin ostaa entistä suuremmat määrät. Itä-Intia sai tavaroistaan hinnan, Länsi-Intian täytyi vain luovuttaa varallisuuttaan saamatta paljoa mitään korvaukseksi. Pysyväistä hyötyä tuotti sekä Uudelle että Vanhalle maailmalle hyödyllisten eläimien ja viljelyskasvien vaihto. Tässä suhteessa Uusi maailma hyötyi enemmän kuin Vanha. Mutta monta erinomaisen tärkeätä hyötykasvia sai Europpakin meren takaa, mainitaksemme vain perunan, maissin, mandiokan, bataatin, espanjanpippurin, tupakan, kaakaon, kokan ja paraguayteen. Molemmat Amerikat taas saivat useimmat viljat. sokeriruo’on ja kahvin ynnä tärkeimmät kotieläimet, muita mainitsematta. Lajien vaihtamista jatkuu vielä tänä päivänä, sillä Europpa on alkanut maaperäänsä koteuduttaa Amerikan arvokkaita puulajeja, mikäli ne ilmanalassamme viihtyvät.
POHJOISIA VÄYLIÄ. POHJOISEMPIA PURJEHTIJOITA.
John Cabotin matka Pohjois-Amerikkaan.
Englannin kuningas Henrik VII oli pitänyt matkaa Intiaan lännen kautta niin naurettavana päähänpistona, että Bartolomeo Colombo kuninkaan pilkkapuheista masentuneena jätti Englannin ja lähti Ranskaan veljensä aikomusta esittämään. Mutta kun sitten sanoma Columbuksen onnellisesta paluusta ja Intiaksi luultujen maiden löytämisestä kulki kautta maailman, niin se teki Englannissakin syvän vaikutuksen ja kuningas päätti olla viisaampi seuraavalla kerralla, kun joku tulisi hänelle tarjoamaan samanlaista tilaisuutta hänen valtansa ja kauppansa laajentamiseen. Sitä ei tarvinnutkaan kauaa odottaa. Jo muutaman vuoden kuluttua lähti John Cabot Englannin hallituksen myötävaikutuksella Atlantin meren poikki etsimään Intiaan pohjoisempaa väylää kuin Columbuksen muka löytämä. Cabot näyttää itsenäisesti suunnitelleen matkansa.
John Cabot (Giovanni Caboto) oli synnyltään genovalainen, samoin kuin Columbuskin, mutta oli muuttanut asumaan Veneziaan ja sieltä tehnyt laajoja kauppamatkoja. Hän kävi eräällä matkalla Mekassa, joka siihen aikaan oli Idän kaupan pääpaikkoja, ja sai siellä kuulla, että Itämaiden kalliit tavarat, silkit, jalokivet ja kulta, saapuivat sinne maan poikki Koillis-Aasiasta. Cabot tiesi, että maa luultavasti oli pallonmuotoinen, ja tästä hän kertoi mieleensä juolahtaneen, että Itä-Aasiaan ehkä voitaisiin purjehtia lännen kautta Atlantin valtameren poikki. Nämä mietteet mielessään hän v. 1484 muutti perheensä keralla Englantiin, valiten ehkä Englannin siitä syystä, että se hänen laskujensa mukaan oli Koillis-Aasian kohdalla. Hän asettui Bristolin kaupunkiin, joka siihen aikaan oli Lontoon jälkeen Englannin tärkein kauppakaupunki. Bristolista oli jo ennen hänen tuloaan tehty retkiä Atlantinmeren tuntemattomiin osiin ja etsitty St. Brandania ja muita saaria, jotka kartoilla kummittelivat. John Cabot kaikin puolin kannatti näitä retkiä, lisäten vielä Antillan, Brasilian ja »Seitsemän kaupungin saaren» etsittävien joukkoon. Jälkeen vuoden 1491 lähettivät Bristolin kauppiaat joka vuosi laivoja näille löytöretkille. kuten näkyy sen ajan diplomatisista asiakirjoista. Espanjan lähettiläs kirjotti v. 1498 kuninkaalleen: »Bristolilaiset ovat seitsemänä vuotena joka vuosi lähettäneet kaksi, kolme tai neljä karavelia etsimään Brasiliaa ja 'Seitsemää kaupunkia' tämän genovalaisen (Cabotin) ohjeiden mukaan». Kun Columbuksen löytö kesällä 1493 tuli tunnetuksi, niin pyysi Cabot kuninkaalta kannatusta »Suurkaanin maahan» tehtävää retkeä varten, ja tällä kerralla Henrik VII kallistikin pyynnölle korvansa. Cabot sai kolmen poikansa keralla luvan lähteä Englannin suojeluksen alaisena etsimään lännen merestä uusia maita, mutta retkikunta oli hänen itsensä varustettava.
John Cabot oli varaton eikä tälle ensi matkalleen voinut ottaa muuta kuin yhden aivan vähäisen laivan ja kahdeksantoista miestä. 2 p. toukok. 1497 lähti »Mathiew» matkaan, purjehtien ensinnä pohjoista ja sitten länttä kohti. Tuulet olivat kuitenkin enimmäkseen vastaiset, sillä Cabot oli Atlantinmeren länsituulien vyöhykkeessä ja hän sai luovia kauan, ennenkuin pääsi meren poikki. Kun oli oltu matkalla 52 päivää, niin saavuttiin vihdoin 24 p. kesäk. luultavasti Breton saareen, Uuden Skotlannin pohjoisosaan, samoille seuduin siis, joille islantilaiset viikingit jo puolentuhatta vuotta aikaisemmin. Juhlallisesti Cabot otti tämän maan kuningas Henrik VII:n haltuun. Kun se oli hedelmällistä ja ilmanala leutoa, niin hän oli vakuutettu saapumisestaan Koillis-Aasiaan. sinne josta olivat tulleet Mekassa nähdyt jalokivet ja silkkikankaat. Otettuaan puutavaraa ja vettä Cabot kiiruimman kautta lähti paluumatkalle ja näki ohi purjehtiessaan Newfoundlandin. Paluumatka sujui nopeammin, kun tuulet olivat myötäiset ja vinhat, ja elokuun 6 p. Cabot jälleen kävi Bristolin satamaan ankkuriin. Hän riensi oikopäätä hoviin ja sai sangen suosiollisen vastaanoton. 10 punnan rahalahjan ja 20 punnan eläkkeen siitä, että hän oli »löytänyt uuden saaren». Cabot väitti, että hän oli 700 leagueta [League, ranskalainen liene, espanjalainen legua vaihteli paljon eri maissa ja eri aikoina, 3,9:stä 7,4:jään kilometriin. Vanha espanjalainen legua oli 4,23 kilom., nykyinen engl. maaleague 4,83, merileague 5,56 kilometriä. Jos viimeksi mainitun arvon sijotamme Cabotin matkailmotukseen, niin saamme 700 x 5,56 = 3,892 kilometriä, joka likimain vastaa etäisyyttä Bristolista Uuden Skottlannin rannalle.] Irlannista länteen päin löytänyt suurkaanin maan. Vaikka sieltä oli saatavana sekä brasilipuuta että silkkiä, niin aikoi hän kuitenkin seuraavalla matkalla kulkea rannikkoa pitkin eteläänpäin Cipanguun (Japaniin) saakka, jonka hän luuli olevan päiväntasaajan seuduilla, sillä siellä oli kultaa.
Jälkimaailmalle Cabotin matkoista säilyneet tiedot ovat sangen niukat, mutta ei rohkea purjehtija näytä sanojaan säästäneen. Hän oli palattuaan Englannissa päivän sankari, kuten näkyy erään venezialaisen Lontoosta kirjottamasta kirjeestä: »Hänen nimensä on Zuan Cabot, ja 'suureksi amiraaliksi' häntä täällä sanotaan. Hänelle osotetaan suurta kunniaa, hän käy silkkiin puettuna ja nämä Englantilaiset juoksevat kuin hullut hänen perässään.» Kuninkaan rahapalkinto tosin tuntuu sangen niukalta, mutta Henrik VII oli saita, ja lisäksi mainitut 10 puntaa annettiin vain sitä varten, että Cabot saisi huvitella matkan vaivojen jälkeen. Cabot pitikin hauskaa ja lupaili tuttavilleen suurkaanin maita, joiden rikkaus Marco Polon kertomuksista yhä vielä väikkyi kaikkien mielessä. Erään burgundilaisen, jonka kanssa hän seurusteli, piti saada saari, muutaman genovalaisen ystävän toinen. Kahdelle köyhälle munkille, joiden määrä oli tulla mukaan seuraavalle retkelle, luvattiin hiippakunta kummallekin. Bristolin kauppiaat olivat innoissaan, kaikki tahtoivat päästä kauppaa tekemään Kambalukiin (Pekingiin), jonne Marco Polon kertomuksen mukaan joka päivä tuotiin lähes tuhannen kuormaa silkkikangasta. Kuningas lupasi seuraavalle retkelle laivoja, joilla piti purjehdittaman kultamaahan Cipanguun. Espanja tosin lähettiläänsä kautta vastusti tämmöisiä retkiä sen pallonpuoliskolle muka, mutta Englanti ei vastalauseista välittänyt, vaikka silloin vielä olikin paavinistuimelle uskollinen.
Cabot alkoi siis varustella toista retkeään paljon perusteellisemmin kuin ensimäistä. Saatuaan helmikuussa v. 1498 kuninkaalta kaikki valtuudet hän matkusti Lissaboniin ja Sevillaan palkkaamaan mukaansa miehiä, jotka olivat Cãon ja Diazin keralla purjehtineet Afrikan länsirannalla ja Columbuksen mukana käyneet Intiassa. Lissabonissa hän tapasi João Fernandes nimisen miehen, jolla oli lisänimenä Lavrador; tämä näyttää vuoden 1492 vaiheilla Islannista käsin käyneen Grönlannissa. Kuultuaan häneltä, että Grönlanti, jonka luultiin olevan Aasiaa, olikin niin lähellä Islantia, Cabot päätti purjehtia Grönlannin kautta. Retkikunta, johon kuului kaksi laivaa ja 300 miestä, lähti matkaan Bristolista toukokuun alkupäivinä v. 1498. Samaan joukkoon lähti useita laivoja, joiden tapana oli tehdä kauppaa Islannissa. Kesäkuun alussa saavuttiin Grönlannin rannalle, ja koska Fernandes oli Cabotille kertonut tästä maasta, niin Cabot antoi sille nimeksi »Labradorin maa». Tiedot retkestä ovat kuitenkin niin vaillinaiset, ettei varmaan tiedetä muuta, kuin että John Cabot tosiaan mainittuna vuonna lähti toiselle retkelleen. On vaikea selittää, miksei John Cabotista sen koommin mitään mainita. Mutta tietysti hän ei löytänyt suurkaanin maata, sen enempää kuin Cipanguakaan, ei kultaa, ei mausteita eikä jalokiviä. Vanhemman Cabotin poika Sebastian oli, niin luulevat jotkut, mukana retkellä, ja siitä mitä hän mainitsi aikalaisilleen tutkijoille ja kirjailijoille, ovat toiset luoneet siitä kokonaiskuvan. John Cabotin toinen matka olisi tämän mukaan tapahtunut seuraavasti: Hän seurasi Grönlannin rantaa pohjoista kohti, mutta kun pakkanen yltyi, jäävuoria alkoi olla kosolta ja vielä rantakin kääntyi itään- päin, niin hän, saavutettuaan 67° 30’ pohjoista leveyttä, kääntyi takaisin; se oli suoranainen pakkokin, sillä laivaväki ei suostunut purjehtimaan kauemmaksi siihen suuntaan. Cabot palasi samaa reittiä, purjehti Grönlannin eteläpäitse Davisin salmeen ja sen poikki luultavasti Baffinin maahan. Luullen sitä Aasian mantereksi hän ehkä suuntasi eteläänpäin Cipangua etsimään, tehden Labradorin rannikolla kauppaa intianien kanssa, joilla ei kuitenkaan ollut muuta rikkautta kuin nahkoja. Newfoundlandin rantaa seuraillen hän saapui Breton niemelle, jossa oli käynyt edellisellä matkallaan, ja purjehti sieltä edelleen etelää kohti aina 38 leveysasteelle saakka, lähelle nykyistä Kap Hatterasta, mutta kun ei tavattu minkäänlaisia merkkejä Itä-Aasian rikkauksista ja hienoista teollisuustuotteista, niin täytyi palata takaisin tyhjin toimin. Kun oli Bristoliin palattu, niin saivat ne henkilöt, joille kuningas oli matkaa varten rahoja lainannut, maksaa velkansa takaisin. John Cabot pian sen jälkeen kuoli. Cabotin löytöihin Englanti sitten perusti omistusoikeutensa Pohjois-Amerikan länsirannikkoon.
Nansen, joka viimeksi on tutkinut näitä sekavia tietoja, päättelee John Cabotin ei palanneen toiselta retkeltään, eikä hänen poikansa Sebastianin olleen mukana kummallakaan. Mutta heti jälkivuosina lähti Englannista useita muita retkikuntia samoille seuduin. ja nämä kävivät Grönlannissa, Newfoundlandissa ja Labradorissa. Oppaina oli mukana Azorien saarilta tulleita portugalilaisia. Mitä Sebastian Cabotin retkiin tulee, niin pitää Nansen häntä valehtelijana, joka kertoi Petrus Martyrille ja muille aikalaisille ominaan toisten matkoja. Itse hänen ei tiedetä tehneen pohjoisille vesille ainoatakaan. Englantilaiset tutkijat eivät arvostele häntä yhtä ankarasti, ja mitkä hänen todelliset ansionsa lienevätkään olleet, epäilemättä hänestä tuli paljon kuulumpi mies kuin hänen isänsä oli. Mainitsemme sen vuoksi tässä yhteydessä hänen myöhemmät vaiheensa.