Sebastian Cabot.
V. 1512 Sebastian Cabot kuningas Henrik VII:nnen käskystä laati Guiennen ja Gascognen kartan Englannin armeijan käytettäväksi. Samana vuonna Espanjan kuningas Ferdinand kutsui hänet luokseen, kysyäkseen häneltä neuvoa Newfoundlandin anastamisesta. Sebastian Cabot otettiin Espanjan vakinaiseen palvelukseen ja hän valmisteli viipymättä retkikuntaa Newfoundlandiin. Ferdinandin kuoleman vuoksi ei retkestä tullut mitään. Kaarle V piti Sebastian Cabotin palveluksessaan ja v. 1518 hänet nimitettiin Espanjan yliluotsiksi.
Talvella 1520—1521 Sebastian Cabot taas kävi Englannissa, jossa kardinali Wolsey pyysi häntä johtamaan Henrik VIII:n Newfoundlandiin valmistelemaa retkikuntaa. Mutta erään venezialaisen moitittua häntä, ettei hän ollut tehnyt mitään oman maansa hyväksi, Cabot kieltäytyi ja Espanjaan tultuaan ryhtyi salaisiin neuvotteluihin Venezian kymmenen neuvoston kanssa. Neuvotteluista ei kuitenkaan tullut sen enempää. V. 1524 Sebastianin aika kului Badajozin juntan neuvotteluissa. Seuraavana vuonna hänet vihdoin lähetettiin johtamaan espanjalaista retkikuntaa, jonka piti purjehtia Molukeille, Tarsiihin, Ofiriin, Cipanguun ja Kataihin Magalhãesin löytämää tietä. Mutta Sebastian Cabot jäikin La Plata joelle huhuttua kultamaata etsimään, niinkuin olemme ennen kertoneet, ja palasi tyhjin toimin takaisin Espanjaan. Ohjeittensa rikkomisesta hänet lähetettiin neljäksi vuodeksi maanpakoon Oraniin, Airikaan, mutta hän pääsi jo v. 1533 sieltä pois ja sai takaisin yliluotsivirkansa. Seuraavalla vuosikymmenellä tapaamme hänet jälleen Englannin palveluksessa; hän sai v. 1549 Englannin hallitukselta melkoisen eläkkeen, vaikka Kaarle V koettikin pakottaa sitä luovuttamaan Cabot takaisin.
Sebastian Cabot nimitettiin Englannissa laivaston tarkastajaksi ja sai toimekseen lakkauttaa saksalaisten hansakauppiaitten etuoikeudet Lontoossa. Hän oli mukana perustamassa »Kauppiasseikkailijain» (Merchant Adventurers) suurta seuraa ja nimitettiin elinajakseen sen johtajaksi. Kolme laivaa lähetettiin toukokuussa 1553 etsimään koillisväylää kaukaiseen itään, mutta kaksi laivaa kärsi haaksirikon ja ainoastaan Chancellor pääsi Vienaan saakka, jossa hän solmi kauppasuhteet Venäjän kanssa. Chancellorin löytämää tietä ruvettiin sitten purjehtimaan Vienaan uutterasti. Kun v. 1556 lähetettiin laivoja matkaan, niin erään aikalaisen kertomuksen mukaan »hyvä vanha herra Cabot antoi köyhille mitä auliimpia almuja, pyytäen heitä rukoilemaan laivain hyväksi onneksi ja matkan menestykseksi. Ja sitten hän ystäviensä keralla hankki pidot ja he kestitsivät mitä parhaiten kaikkia, jotka olivat heidän seurassaan. Ja paljaasta ilosta, että hän näki löytöretkestämme totta tulevan, hänkin lähti tanssiin nuorten iloiseen seuraan.» Jo seuraavana vuonna Sebastian Cabot lienee kuollut.
Muita retkiä Pohjois-Amerikkaan.
Veljekset Cortereal.
Vaikka Portugalilaiset olivat saaneet Intiassa niin suuren toimialan, niin pitivät he kuitenkin kateellisesti kiinni kaikista eduista, mitä paavin aulis maanjako suinkin saattoi tarjota. Portugalissa luultiin, että Atlantin meren takana ehkä oli luoteessa semmoisia maita, jotka olivat demarkatsioviivan itäpuolella ja siis kuuluivat Portugalin perintöosaan, ja lähetettiin laivoja sillekin suunnalle. Cabotin matka pikemmin kiihotti kuin pelotti, sillä Portugalin hallituksen käsityksen mukaan Englannilla ei ollut mitään oikeutta anastaa siellä maata.
Gaspar Cortereal, Manuel kuninkaan hyvä ystävä, Azoreilla kasvanut, lapsuudestaan saakka mereen ja laivoihin tottunut, sai ensimäisen retkikunnan johdon. Hän purjehti v. 1500 pohjoista ja luodetta kohti ja tuli Newfoundlandin rannikolle, luuli sitä suurkaanin maaksi ja tutki sen ynnä Labradorin rannan pohjoista kohti ehkä aina Hudsonin ja Davisin salmea myöten, laatien varsinkin Newfoundlandin rannikosta tarkan kartan. Seuraavana vuonna hän palasi löytöjään jatkamaan ja tutki nyt sekä Mainen ja Uuden Skotlannin että Laurentin lahden rannat. Alkuasukkailta saatiin katkennut italialainen miekka ynnä Veneziassa luulon mukaan valmistettuja korvahelyjä; näiden luultiin kulkeneen sinne maan poikki ja sen vuoksi todistavan rannan tosiaan kuuluvan suurkaanille. Se ei kuitenkaan estänyt Gaspar Corterealia orjaksi ryöstämästä puoltasataa muka suurkaanin alamaista ja lähettämästä niitä kahdella laivalla Portugaliin matkavarustuksien maksamiseksi. Portugalilaiset eivät luulleet kenenkään purjehtijan ennen käyneen heidän löytämällään rannalla ja Cabotin matka lienee siis ollut heille tuntematon. Kotia lähetetyt orjat olivat rotevaa kansaa, ja erään selityksen mukaan sai Labrador tästä nimensä, koska he muka olivat niin soveliaita työntekijöiksi. Gasparista itsestään ei kuulunut sen koommin mitään; hän kolmannen laivan keralla katosi teille tietämättömille. V. 1502 lähti Miquel Cortereal etsimään kadonnutta veljeään. Mutta hänkin hävisi sille tielle, vaikka kaksi seurana ollutta laivaa pääsi onnellisesti palaamaan. Manuel kuningas lähetti v. 1503 retkikunnan molempia kadonneita etsimään, mutta se sai tyhjin toimin palata takaisin. Vanhin Cortereal veljeksistä, Vasqueuas, pyysi sitten laivoja etsimistä jatkaakseen, mutta kuningas ei enää laskenut häntä matkaan, peläten menettävänsä viimeisenkin veljeksistä.
Portugalilaiset nimittelivät koko tämän rannikon Fundy-lahdesta aina Hudsonin salmeen saakka, mutta bretagnelaiset kalastajat sittemmin muuttivat useimmat nimet. John Cabotin antamista ei ainoakaan ole karttaan säilynyt.
Newfoundlandin kalastukset.