Hudson halusi lähteä vielä kerran yrittämään, mutta englantilainen komppania oli menettänyt halun kuluttaa varojaan näihin turhiin yrityksiin. Hudson sen vuoksi siirtyi Hollannin Itä-Intian komppanian palvelukseen. Huhtikuun alussa 1609 hän purjehti Vaigatshin ja Novaja Semljan väliseen salmeen, mutta vuodenaika oli liian aikainen, jäät sulkivat tien. Kun sitä paitsi hollantilainen laivaväki nurkui, niin Hudsonin täytyi muuttaa suunnitelmansa ja lähteä luoteisväylää etsimään.
Huippuvuorien tutkiminen.
Hudsonin kertomus Huippuvuorien meren riistarikkaudesta houkutteli sinne piankin pyyntimiehiä monesta maasta. Ennen muita ennättivät sinne Englantilaiset, vaikka heidän aluksi täytyikin pestata Biscayan baskeja opettamaan valaanpyyntiä, joka vanhastaan oli Baskien erikoisala. Moskovan komppania vuodesta 1610 eteenpäin lähetti sinne joka vuosi laivoja. Näiden retkien kautta Huippuvuoret vähitellen tulivat yhä paremmin tunnetuiksi. Pian tulivat Hollantilaisetkin sinne. V. 1613 Englannista lähetettiin Huippuvuorien merelle kuusi laivaa, yliluotsina Baffin, joka kirjotti retkestä kertomuksen. Seuraavana vuonna lähetettiin vielä suurempi laivasto, Baffin jälleen yliluotsina. Robert Fotherby yhdessä Baffinin kanssa teki monta yritystä pohjoisrannan tutkimiseksi, ja osaksi veneellä, osaksi maisin he lopulta saapuivat siihen salmeen, joka erottaa Koillismaan Länsi-Huippuvuorista. He antoivat salmelle, samoin kuin muillekin paikoille nimet, mutta nämä ovat sekaantuneet myöhemmin annettuihin ja Huippuvuorien koko nimistö on sen kautta joutunut auttamattomasti hämmennykseen. Hollantilaisia oli niinikään saapunut melkoinen laivasto, ja he vaativat nyt tasaväkisinä pyyntioikeutta, jonka Englantilaiset olivat edellisenä vuotena kieltäneet.
Hollantilaiset alkoivat tämän jälkeen yhä suuremmissa joukoissa purjehtia Huippuvuorien vesille, niin että pyynti lopulta joutui melkein kokonaan heidän käsiinsä. Heidän pääasemansa oli Smeerenberg Amsterdamsaarella, Länsi-Huippuvuorien luoteiskulmassa. Englantilaiset aluksi keskittivät pyyntinsä Huippuvuorien idänpuoleisiin vesiin. He näyttävät siltä puolelta nähneen Koillismaankin, joka kuitenkin sai toisen nimen. Hinlopen salmi, joka erottaa Koillismaan Länsi-Huippuvuorista. varmaan löydettiin jo jotenkin varhain; nimi on hollantilainen. 1630—31 muuan englantilainen retkikunta, jonka mukana oli Edvard Pelham, vietti Huippuvuorilla talvea olojen pakosta: 1633—34 eräs hollantilainen retkikunta siellä talvehti tahallaan.
Luoteisväylä.
John Davis.
Vaikka Meta incognita-retket olivatkin päättyneet niin suureen pettymykseen, niin ei kauaa kulunut, ennenkuin löytöhimo uudelleen houkutteli samoille vesille. Uudet miehet lähtivät etsimään luoteisväylää, joka Frobisherin oli täytynyt kultakuumeen vuoksi sikseen heittää. V. 1585 John Davis, urhea merimies, suoriutui retkelle Englannin hallituksen ja varakkaitten kauppiaitten toimesta.
Davis tunkeutui kauemmaksi pohjoiseen kuin kukaan ennen häntä. Purjehdittuaan Grönlannin eteläniemen ohi hän maan länsirantaa seuraillen nousi pohjoista kohti. Rannalla hän mielestään tapasi monta vihantaa ja miellyttävää saarta ja jäättömän meren. Kääntyen sitten luodetta kohti Kiinaan päästäkseen hän 66:lla leveyspiirillä tapasi uuden rannan ja rannassa leveän aukon, joka sai nimeksi Cumberlandin salmi; sekin oli »Meta incognitan». s.o. Baffinin maan lahti, Frobisher-lahden pohjoinen rinnakkaislahti. Kun vuodenaika alkoi käydä myöhäiseksi ja jäätä muodostua, niin hän, vähään matkaan aukkoon purjehdittuaan, kääntyi takaisin ja palasi Englantiin. Mutta seuraavana ja sitäkin seuraavana vuotena hän oli uudelleen kauppiaitten varustamana samoilla vesillä. V. 1587 hän vähäpätöisellä, vain parinkymmenen tonnin aluksella purjehti yhä kauemmaksi pohjoista kohti siihen leveään merensalmeen, jota nykyään sanotaan Davisin salmeksi, ja saavutti Baffinin lahdessa 73:nnen asteen pohjoista leveyttä. Eskimot tulivat merelle nahkakanoteissaan ja osottivat merkeillä, että kauempana pohjoisessa oli leveä meri. Davis ei nähnyt jäitä ja toivoi tien olevan vapaan. Mutta hän ei saanut enää kauaakaan jatkaa matkaansa, ennenkuin kova pohjoismyrsky ajoi jäitä viljalti vastaan ja pakotti pienoisen aluksen kääntymään takaisin. Davis, joka oli muutamia miehiäkin menettänyt, masentuneena palasi kotimaahan, eikä sen koommin uudistanut yrityksiään. Mutta hän oli varma siitä, että Luoteisväylä löytyisi sieltä, mistä hän oli sitä etsinyt, ja nimitti etäisimmän saavuttamansa niemen »Jumalan armon niemeksi». Hänen mielestään oli meri ollut melkein vapaa jäästä ja ilma jotenkin leuto, ja siitä hän alkoi luulla, että pohjoisnavan ilmanala mahtoikin olla mitä ihaninta, ja pohjoisnavan asukkaat kaikkia muita kansoja jalommat, koska he olivat ainaisessa valossa, eivätkä hämärineen ja täysikuineen milloinkaan pimeyttä nähneet. Davis ei napaseutuja tuntenut muuta kuin kesäin kokemukselta; jos hän olisi siellä talvea viettänyt, niin olisi hän varmaan mielensä muuttanut. Mutta Davisin mielipide piti sitten kumman kauan puoliaan. Vielä viime vuosisadalla haaveiltiin sitä, että navan seuduilla oli sula meri ja ehkä jäätön asuttava maa, syy vain luultiin toiseksi. Oli opittu tuntemaan maan litistyminen ja luultiin maan sisällisen lämmön enemmän vaikuttavan napaseuduilla, koska maanpinta siellä oli lähempänä maapallon keskipistettä.
Luoteisväylää turhaan etsittyään Davis päätti purjehtia Itä-Intiaan Hyvän toivon niemen ympäri, Portugalilaisista huolimatta. V. 1590. pari vuotta siis »voittamattoman armadan» hävityksen jälkeen. Englannin yhä käydessä sotaa sekä Espanjaa että Portugalia vastaan, hän lähti tälle retkelle, mutta valpas vihollinen katkaisi hänen tiensä Marokon rannalla ja pakotti hänet kovan tappelun jälkeen palaamaan. Davis liittyi silloin Cavendishiin, kuuluun kaappariin, joka nautti Englannin hallituksen kannatusta, ja löysi v. 1592 Etelä-Amerikan eteläpään länsipuolelta Falklandin saaret. Hän sai surmansa v. 1605 Malakan rannoilla taistelussa japanilaisia merirosvoja vastaan.
Kului parikymmentä vuotta, ennenkuin luoteisväylää tutkimista jatkettiin. Vaikka Henry Hudsonin ja William Baffinin retket tapahtuivatkin vasta seuraavalla vuosisadalla, niin kerromme ne samassa yhteydessä, sillä niiden jälkeen jäi Pohjois-Amerikan pohjoisrantain tutkiminen moneksi ajaksi.