Maantiede ja löytöretket 2

by Into Konrad Inha

Almeidan ja Albuquerquen toimien kaulia Portugalilaiset saivat hegemonian koko Intian merellä, jonka kaikki rannat ja useimmat saaret. Madagaskarista alkaen, tulivat samalla tunnetuiksi ja osapuilleen kartotetuiksi. He tunkeutuivat Etu-Intiasta Malaiji-saaristoon. vallottaen Malakan toimiensa keskustaksi. Näin tuli etäisempikin Intia maineen, valtavine saarineen hyvin tunnetuksi europpalaisille, ja vihdoin kauan etsityt Molukitkin, kalliitten mausteitten pääpaikat; mutta sitä kauemmaksi itää kohti Portugalilaiset eivät toimintaansa ulottaneet. Kiinan rannikon he tosin purjehtivat ja kävivät Japanissakin, mutta huomasivat itsensä varsin pian aivan liian heikoiksi yrittääkseen näitä kehittyneitä, väkirikkaita maita asevoimalla lannistaa. Heidän täytyi päin vastoin tyytyä siihen, että kaupankäyntikin heiltä kiellettiin Kiinan satamissa, kun he olivat siellä koettaneet esiintyä tavanmukaisella ylimielisyydellään. Ja Cipangun asukkaat visusti pitivät kultalevynsä, joista Marco Polo oli huhuja tuonut. Etu-Intiassa Portugalilaisten maantuntemus ja valta rajottuivat rannikkoon. Laivatykkien kantomatkaa kauemmaksi he eivät voineet lähteä, meren ja kaupan vallitseminen täydelleen riitti heidän tarkotuksiinsa, Kuitenkin oli Intian ikivanhoista ajoista kuulu aarremaailma nyt tullut hyvin tutuksi lännen kansoille.

Espanjalaiset, vähitellen päästyään selville siitä, etteivät heidän löytämänsä rannat olleetkaan Intiaa, vaan välillä oleva tuntematon maanosa, jatkoivat läntisen meritien etsimistä Itä-Intiaan. Soliin huonosti päättyneen yrityksen jälkeen Magalhães sai Espanjan hallitukselta laivoja Molukeille purjehtiakseen, ja hän löysi vihdoin salmen, joka on hänestä nimensä saanut, ja purjehti Tyynelle merelle. Hän luuli salmesta lähtiessään jo olevansa lähelläkin Itä-Aasian rikkaita rantoja, mutta se vesi, jolle hänen laivastonsa siitä ulkoni, olikin äärettömän laaja tuntematon valtameri. Magalhães purjehti sen poikki, näkemättä kuitenkaan juuri mitään sen saarimaailmasta, ennenkuin oli lähellä Filippinejä. Ainoastaan yksi Magalhãesin laivoista, johtajan itsensä kaaduttua tappelussa, suoritti matkan maan ympäri. »Victorian» voitokas retki on maantieteen suurin merkkitapaus. Espanja sai tämän matkan kautta jalansijaa Itä-Aasiassa ja sinne alkoi Keski-Amerikasta säännöllinen laivaliike, kun monen turhan yrityksen jälkeen oli opittu Tyynen meren poikki takaisin purjehtimaan, käyttäen sen pohjoisosissa puhaltavia länsituulia. Näillä retkillä löydettiin Tyynen meren saaristoista toinen toisensa jälkeen, vaikkeivät Espanjalaiset antaneetkaan kaikista löydöistään tietoa aikalaisille. Silloisten paikanmääräysten puutteellisuuden vuoksi on mahdoton enää tarkalleen määrätä, mitkä heidän löytämänsä saaristot olivat, ja Tyynellä merellä jäi sen vuoksi paljon työtä seuraavalle aikakaudelle. Espanjalaiset purjehtijat hakivat siitä suurta Etelämaata, mutta kuta enemmän he etsivät, sitä kauemmaksi se väistyi. Ainoastaan Torres lienee nähnyt, Uuden Guinean eteläpuolitse purjehtiessaan, Australian manteren pohjoisimman nokan.

Englantilaiset ja Hollantilaiset etsivät Itä-Aasiaan pohjoisen kautta purjehdusväylää, kun eteläiset väylät olivat heiltä suljetut. Tosin rohkeat kaapparit, kuten Drake ja Cavendish, jotka suorittivat toisen ja kolmannen matkan maan ympäri, kielloista huolimatta kulkivat Espanjan ja Portugalin itselleen omistamia meriä ja toivat niiltä rikkaat ryöstösaaliit, mutta kaupalta ne olivat kun olivatkin suljetut. Amerikan pohjoispuolitse kulkevaan luoteisväylään tehtiin Englannista monta hukkaretkeä, kuten jo mainitsimme; koillisväylää tutkivat ensin Englantilaiset ja heitä vielä uutterammin Hollantilaiset. Mutta Novaja Semljan takana oleva Kaara-meri oli voittamaton este. Urhoollisimmin taisteli tällä väylällä Willem Barents, joka miehineen vietti ensimäisen talven napamaissa ja paluumatkalla kuoli Novaja Semljan rannalla. Huippuvuoret löydettiin, niiden vesien riistarikkaus keksittiin, ja napamaiden luonnosta saatiin ensimäiset luotettavat käsitykset. Englantilaiset ensimäisillä retkillään joutuivat Vienan merelle ja Viena joen suuhun ja löysivät sieltä. Itä-Aasiaa paljon lähempää, odottamattoman hyötyisät kauppa-alat.

Suurien löytöretkien aikakausi oli purjehtijain sankariaika. Huolimatta siitä, että laivat vielä olivat vähäisiä ja niiden varustukset ja purjehduskunto nykyaikoihin verraten vaatimattomat, vallotettiin parissa miesiässä kaikki meret, melkein kaikki rannat saatiin tutkituiksi. Edellisinä aikoina löytöretket olivat tapahtuneet etupäässä maisin. Tällä aikakaudella ei sisämaiden tuntemus sanottavasti edistynyt muuta kuin molemmissa Amerikoissa, eikä niissäkään kartotus. vaikka retkiä tehtiinkin ristiin rastiin. Mutta rannat kartotettiin sangen tarkkaan, sillä kartta oli huomattu purjehtijalle välttämättömäksi apuneuvoksi.

Intian meritien ja Uuden maailman löytäminen vaikuttivat niin syvälti ja ratkaisevasti maailmanhistoriaan, että niistä täydellä syyllä lasketaan Uuden ajan alku. Vasta niiden kautta Europan historia muuttui maailmanhistoriaksi. Omista ahtaista puitteistaan maanosamme edut ja harrastukset äkkiä laajenivat käsittämään koko maan piirin, ja ajan mukana näiden laajentuneiden suhteiden merkitys yhä kasvoi, ne ratkaisivat Europassa itsessäänkin sotia ja rauhoja. Muihin maanosiin, Aasiaan, Afrikkaan ja molempiin Amerikoihin, jotka siihen saakka olivat eläneet omaa elämäänsä Europan historian ulkopuolella, suuret löytöretket vaikuttivat vielä perinpohjaisempia muutoksia. Ne ovat joutuneet Europan etevämpien rotujen ja etevämmän kultuurin vallanalaisuuteen siihen määrään, että enimmäkseen ovat menettäneet itsenäisen elämänsä. Kokonaisia sivistyksiä on sortunut, kokonaisia rotuja tuhoutunut tai vaipunut alemmanarvoisen rodun tilaan. Löytöretket olivat luonnonhistorian kannalta nähden yksi niitä geologisia mullistuksia, joiden kautta vanhempia rotuja väistyy ja katoo uusien etevämpien edestä. Tätä kehitystä on siitä pitäen jatkunut meidän aikoihin saakka. Yhdessä maanosassa on rodunmuutos jo kokonaan tapahtunut, parissa muussa se on pitkälle ennättänyt; ainoastaan Aasiassa, jonka rikkain puoli on kääntynyt Europasta poispäin, alkuperäiset rodut ovat pitäneet puoliaan, jopa siihen määrään, että Europassa on pelätty sieltä päin tuhoisaa vasta-aaltoa.

Intian meritien löytäminen vaikutti heti alussa mullistuksen maailmankauppaan. Kolme suurta ikivanhaa karavanitietä menetti entisen merkityksensä: arotie Itä-Turkestanin ja Lop Norin syvänteen kautta Kiinaan, jonka tulot epäilemättä olivat suurena syynä arokansain vanhaan rikkauteen ja mahtiin; tie Mustan meren etelärannalta Tabriin kautta Ormukseen ja edelleen meritse Intiaan, sama tie siis, jota Polot matkustivat; erämaantie Arabian länsirannikkoa Adeniin ja sieltä edelleen laivoilla Intiaan. Ensimäinen reitti oli Kiinan kaupan valtasuoni, molemmat jälkimäiset olivat jo Vanhasta ajasta alkaen välittäneet Intian tuotteitten saapumista Europpaan. Kaupan siirtyminen merelle tietysti riisti suuren tulolähteen niiltä mailta, joiden kautta nämä tiet kulkivat, ja samalla vähensi niiden merkitystä. Intian kaupan menettäminen vähensi Etu-Aasian ja Egyptin muhamedilaisten valtakuntien tuloja, mutta se vahingoitti myös mitä tuntuvimmin Italian kaupunkien kukoistavaa ja vilkasta kauppaa, näille kun jäivät vain läheisen Idän maat. Kun Italian kaupunkien, varsinkin Venezian ja Genovan kauppahegemonia kukistui, niin menettivät Etelä-Saksan kaupungit kaupanvälitysasemansa, köyhtyivät ja rappeutuivat. Europan meripuolelle sitä vastoin alkoi uusi toimeliaisuuden ja vaurastuksen aika. Ensinnä hyötyivät Portugal ja Espanja, sitten Alankomaat, Englanti ja Ranska. Välimeri oli menettänyt ikivanhan merkityksensä ja maailmankauppa vallannut kaikki meret. Välimeren maat olivat lakanneet olemasta länsimaisen kultuurin keskusahjo ja edistyksen painopiste siirtyi Europan valtameri-rintamalle.

Suurien löytöretkien sekä mullistava että perustuksia laskeva merkitys kävi hyvinkin nopeaan ilmeiseksi, mutta ne eivät ainoastaan nopeaan saaneet aikaan suuria muutoksia, niiden vaikutus oli myös mitä laajin, kautta vuosisatain ulottuva kehitys. Mutta niillä molemmilla mailla, jotka saivat korjata ensimäiset rikkaat hedelmät, oli ajan pitkään kaikkein vähimmän syytä iloita maailman avaamisesta. Ei mikään kansa ollut ennen niitä lyhyessä ajassa saanut niin suurta varallisuuden lisäystä kuin nyt Espanja ja Portugal, mutta siitä huolimatta ei seitsemännellätoista vuosisadalla koko Europassa ollut niin ränstynyttä ja köyhtynyttä maata kuin Iberian niemimaan molemmat naapurukset. Itä-Intian hallitseminen, Länsi-Intian ja Etelä-Amerikan anastus ja asutus olivat siihen määrään vieneet kummastakin maasta voimia, etteivät ne ole voineet sen koommin toipua iskusta. Portugalissa turmeltui koko rotu, Espanja heikontui kuin nuori ruumis, joka liiallisesta verenvuodosta kesken kehitystään kuihtuu.

MAANTIEDE SUURIEN LÖYTÖRETKIEN AIKAKAUDELLA.

Kosmografia.

Kaikki ne suuret tapaukset, jotka viidennentoista ja kuudennentoista vuosisadan vaihteessa asettivat maailman sekä aatteellisen elämän että käytännöllisen toiminnan uudelle pohjalle, tosin olivat mikä missäkin määrin toisistaan riippuvaisia ja toisiinsa vaikuttivat, mutta samalla ne kuitenkin kukin erikseen olivat seuraus ajan yleisestä elämänkulusta. Amerikan löytö ja maan ympäri purjehtiminen asettivat uudelle pohjalle opin maapallon muodosta, mutta toiselta puolen maailmanrakennusoppi oli itsenäisesti tullut tuloksiin, jotka täydelleen kumosivat Ptolemaioksen maailmanjärjestyksen ja avasivat tutkimukselle uusia uria. Tähtitiedekin oli ajan yleisen valistusharrastuksen mukana kulkenut suurin askelin eteenpäin, ja vihdoin Nicolaus Copernicus kuudennentoista vuosisadan alussa laski perustuksen nykyiselle maailmanrakennus-järjestelmälle opettamalla, että aurinko oli kiertolaisjärjestelmämme keskusta ja että planetit kuineen kiersivät ratoja sen ympäri. Tosin tätä oppia ei yleiseen hyväksytty alussa, mutta totuuden sana oli kuitenkin sanottu ja se vähitellen kulki voittoon. Tyko Brahe, aikansa etevin havainnontekijä, ei voinut Copernicuksen oppia hyväksyä, koska se hänen mielestään olisi pakottanut otaksumaan kiintotähtien etäisyyden niin suunnattoman suureksi (niiden asennoissa kun olisi pitänyt huomata mitattavia muutoksia, jos maa liikkuisi niin laajoja kehiä avaruudessa, kuin Copcrnicus oli olettanut). Mutta juuri Tyko Brahen havainnoiden nojalla Kepler seuraavan vuosisadan alussa (v. 1609) saattoi osottaa, että Copernicus oli oikeassa, ja vielä suuressa määrin kehittää hänen oppiaan. Copernicus päätti planeettien liikkuvan ympyräratoja auringon ympäri, mutta Kepler saattoi Tyko Brahen havaintoaineiston avulla todistaa, etteivät radat olleet ympyröitä, vaan ellipsejä, joiden toisessa polttopisteessä aurinko on, sekä johtaa aurinkokuntamme yleiset liikuntalait.