Olaus Magnuksen kartassa v:lta 1539 on Skandinavian pohjoispuolella avoin meri. Tässä suhteessa hän ei siis noudattanut niitä aikalaisiaan, jotka piirsivät Grönlannin yhteen Ruijan kanssa. On mahdollista, että Olaus Magnus itse omilla retkillään sai tiedon tästä avoimesta merestä; mutta lisäksi Paulus Jovius vakuutti teoksessaan, että sekä Skandinavian että Venäjän pohjoispuolella oli avoin meri, jota saattoi purjehtia vaikka Kiinaan saakka. Valkoisen meren, jonka yhteys Jäämeren kanssa oli hyvin tunnettu esim. Saxo Grammaticukselle, Olaus sitä vastoin piirsi järveksi (Lacus albus). »Dumbshaf», jolla nimellä varhaisemmin tarkotettiin Atlantinmeren pohjoisinta perukkaa, pohjanmiesten »Trollabotnia», on Olauksen kartalla niinikään muuttunut järveksi, joka on salmen kautta yhteydessä Jäämeren, hänen »Skyytian merensä» kanssa; luultavasti Olaus Dumbshavillaan» tarkotti Varangin vuonoa, jonka paikalle hän nimen kirjotti — ellei se ollut huhutieto Inarin järvestä. Skandinavian pohjois- ja länsipuolella olevan meren hän piirtää täyteen suunnattomia valaita ja muita merihirviöitä, eikä Jasconius kalakaan (I, s. 203) puutu joukosta. Olaus Magnus luulee valaiden runsauden johtuvan meren suunnattomasta syvyydestä; niitä oli niin paljon ja niin suuria, että laivaliike niiden vuoksi oli vaikeata ja vaaranalaista. Islannin ulkopuolella näkyy meressä tanskalainen laiva, jonka valas vääntää nurin. Islannin eteläpuolelle taas on piirretty lybekkiläinen laiva, jonka väki koettaa pelottaa valaat torventoitotuksella ja heittämällä mereen tyhjiä tynnöreitä. Valaita hän tuntee monenlaisia: »Balaena», suurin kaikista, on 100—300 jalkaa pitkä; sitä ahdistaa pienempi »Orca», joka repii rasvaa sen kyljistä. Eräälle mahdottoman suurelle valaalle hän piirsi hevosen pään ja sanoi sen olevan samaa lajia, jonka Nearkhos torvien toitotuksella ja melulla pelotti Intian meressä (I, s. 102). Sitä paitsi hän mainitsee miekkakalan, sarvivalaan, sahakalan, delfiinit ja »suuren merisian». Muuan hänen kuvaamansa merihirviö ehkä tarkotti polyyppiä; v. 1520 oli Trondhjemin arkkipiispa lähettänyt paaville semmoisen merihirviön pään. Norjan länsirannalla nähdään kartassa suuri merikäärme ja Helgolannin länsipuolelle on semmoinen piirretty parallaan laivaa nielevänä. Lukuisista laivankuvista päättäen Olaus Magnus hyvin tiesi, että myrskyisellä, meren karjasta rikkaalla Pohjoismerellä harjotettiin vilkasta laivaliikettä, vaikka sitä pidettiinkin purjehtijoille vaarallisena.
Grönlanti.
»Carta marinan» yläsyrjään Olaus Magnus on piirtänyt kappaleen Grönlantia, jota hän sanoo »Gruntlandiaksi». Hänen tietonsa Grönlannista perustuvat sekä pohjanmiesten vanhempiin, että kuudennellatoista vuosisadalla hankittuihin uudempiin tietoihin. Olaus Magnus kuvaa Grönlannin vaarallisia rantoja, sen asukkaita ja merivirtaa, joka sen itärantaa seuraillen kulkee Jäämerestä etelää kohti, mukanaan ajopuita, laivanhylkyjä ja kuolleita ihmisiä. Mutta maajäätiköstä hän ei näytä kuulleen, vaan luuli Grönlannin sisäosissa olevan suuria metsiä. Eskimoista hän tekee jotenkin tarkkaan selkoa, nimittäen heitä muutamien varhaisempien kirjailijain mukaan »pygmeiksi». Luultavasti ovat nämä eskimokuvaukset kuudennentoista vuosisadan purjehtijain havaintojen mukaan. Hän sanoo Gruntlandian asukkaitten rakentaneen majansa valaanluista, jotka huolellisesti peitettiin sammalilla ja kanervalla; semmoisen rakennusmallin raunioita onkin löydetty itä-Grönlannin pohjoisosista. Mutta jonkun verran hän tunsi Grönlannin vanhempaa historiaakin, ja tämä tieto epäilemättä oli pohjoismaisista lähteistä.
Islanti.
Islanti tuli jo varhain tunnetuksi kirjallisuudessa, sekä Saxo Grammaticuksen että muitten kautta. Kirjotettiin sen tulivuorista, joiden kidassa luultiin kiirastulen olevan, kuumista lähteistä, jöökeleistä, ilmastollisista oloista ja väestön elämänlaadusta. Olaus Magnuksella ei ole tähän paljoa lisättävää, hän kertoo saaresta, mitä on kirjallisuudesta poiminut, mutta nimen puolesta hän on toista mieltä kuin hänen useimmat auktorinsa. Hän ei pidä Islantia Thuulena, vaan sanoo Thuulen olevan pienen saaren Orkney-saarien ja Fär-saarien välillä. Fär-saarista hän näyttää hankkineen enimmät tietonsa jostain purjehdusoppaasta.
Skandinavia.
Skandinavia Olaus Magnuksen kartalla ulottuu pohjoista kohti aina navan seuduille, mutta vaikka sen pituus onkin näin liioteltu, niin on hänellä kuitenkin sen pinta-alasta oikeampi käsitys. Hän lausuu, että Pohjoismaat, joilla hän karkottanee Ruotsia, Norjaa ja Suomea, ovat alaltaan laajemmat kuin Italia, Espanja ja Gallia yhteensä. Jonkun verran vertaus ontuu, mutta ei kovin paljoa. Norjan rannikon pohjoisosa on kuvattu jotenkin ehjäksi, lahtia ja vuonoja puuttuvaksi, mutta sillä kohdalla, jossa se mutkaa lounatta kohti, se on saanut »Carta marinassa» toisen luonteen; vuonot ja lahdet vuorottelevat saariryhmäin kanssa varsinkin Lofotin seuduilla; etelämmässä ranta jälleen muuttuu ehjemmäksi. Trondhjemin vuono on kuvattu järveksi, josta joki johtaa mereen, vaikka se Zieglerin kartassa oli likimain oikein esitetty. Norjassa oleskellessaan Olaus Magnus näyttää saaneen tietoja lintuvuorista ja lausuu historiateoksessaan niitä olevan aina navan seuduille saakka ja suurien lintulaumain kokoontuvan niille pesimään ja munimaan. Lofotin saariston vaaralliset merivirtaukset olivat jo vanhastaan kuulut; Olaus Magnus lainasi niiden kuvauksen Ziegleriltä.
Hän kertoo Norjan länsipuolella olevan meren suunnattomasta syvyydestä; tämä tietysti olikin herättänyt kaikkien niiden merenkulkijain huomiota, jotka olivat purjehtineet vain Itämeren ja Pohjanmeren matalia ulapoita. Kartalle on kuvattu mies luotaamassa, ja selityksessä ilmotetaan, että monessa muussakin paikassa on tavattu niin suunnattomia syvyyksiä, ettei luotilangalla tapaa pohjaa. Pohjanmerta hän nimittää »Lännen mereksi» tai »Germanian mereksi»; edellinen nimitys on ranta-asukkaiden, jälkimäinen Roomalaisilta peritty. Skagerrack ja Kattegat ovat Olaus Magnuksen kartassa sangen sattuvasti kuvatut, paljon oikeammin kuin Zieglerissä.
Itämerestä Olaus Magnuksella oman kokemuksensa nojalla oli varsin hyvät tiedot. Bremenin Adam oli sille antanut nimeksi »Mare Balticum.» [Nimi «Baltinen meri» ehkä johtuu latinalaisesta sanasta balteus, vyö (Belt) ja lienee alkuaan tarkottanut niitä monia salmia, »Beltejä», jotka Pohjanmerestä johtavat Itämereen.] Samaa nimeä käytti sitten Saxo Grammaticuskin. ja Skagerrack ja Kattegatkin luettiin Baltiseen mereen kuuluviksi. Claudius Clavus käytti nimeä vain Kattegatista ja Itämeren kaakkoisosasta. ja hänen mukaansa nimen sijottivat monet myöhemmätkin kartat, kuten Ptolemaios-painokset 16:nnen vuosisadan alkupuolella; muu osa Itämerta Ruotsin ja Saksan välillä oli »Sabulosus pontus», »Sarmaticum mare» eli »Germanicum mare». Nimitys »Baltinen meri» kulki sitten kauemmaksi länttä kohti, kunnes se lopulta käsitti koko Itämeren. Olaus Magnus ei kartassaan käytä Itämerelle yhteisnimeä, mutta historiateoksessaan hän »Baltisella merellä» näyttää tarkottavan Itämerta kokonaisuudessaan, taikka ainakin sen pääosaa. Skagerrack on hänen kartallaan »Mare Cimbricum» ja meri Etelä-Ruotsin ja Saksan välillä »Mare Germanicum». Itämeren eteläosan nimenä kartassa on »Germaninen meri» eli »Sarmatian meri». Ptolemaios-painoksissa tarkotettiin »Germanisella merellä» sekä Pohjanmerta että Itämerta, koska ne ovat Saksanmaan pohjoispuolella, ja Englantilaiset ovat tämän nimen säilyttäneet Pohjanmerelle tähän päivään saakka. Itämeren ruotsalainen nimi (ja siitä käännetty suomalainen) on epäilemättä ikivanhaa skandinavista juurta, vaikk’ei se vielä Olaus Magnuksenkaan teoksessa päässyt oikeuksiinsa, koska hänelle auktorit tämmöisessä asiassa olivat suuremman arvoiset kuin kotimaan kansanomainen käytäntö.
Ruotsin etelärannikossa ei »Carta marinassa» näy Blekingen eikä Skånen välistä poukamaa, mutta jotenkin oikealla kohdalla rannikko polveaa pohjoista kohti. Ölanti on piirretty paikalleen lähelle Ruotsin rantaa, Gotlanti kauemmaksi mereen. Rantameren Olaus Magnus nimittää »Gootilaiseksi mereksi» ja »Ruotsin mereksi», edellisellä tarkottaen sen eteläosaa, jälkimäisellä nimityksellä pohjoisosaa aina Merenkurkkuun saakka, josta alkaa nimitys »Mare Bothnicum» (Botninen meri s.o. Pohjan lahti). Zieglerin kartalla Pohjanlahden nimenä oli »Sinus Finnonicus (sive) Sueticus». Kirjallisuuden merinimitykset olivat siis Olaus Magnuksen aikana vielä aivan häälyväiset. Pohjanlahden hän omain havaintojensa mukaan parhaiten tunsi ja saattoikin sen vuoksi melkoisesti parantaa Zieglerin karttakuvaa, joka oli siihen saakka paras.