Paria-lahti.
Columbus purjehti salmeen, joka Trinidadin ja mannermaan välitse johtaa Paria-lahteen. Nämä vedet ovat nykyisinkin vaaralliset omituisien virtauksiensa vuoksi. Mutta niiden oudot ilmiöt olivat omiaan herättämään sen ajan purjehtijoissa kammoakin, kuten Columbuksen antamat nimet osattavat.
Paria-lahteen johtavaan suppilomaiseen salmeen pusertuu merivirran mukana suuret määrät Orinocon suolatonta vettä. Vesi virtasi Columbuksen mielestä lahteen yhtä nopeaan kuin Guadalquivir joki tulvillaan. »Kun kulkee kauemmaksi pohjoiseen», hän kirjottaa, »niin tulee vastaan koskia, jotka ulottuen salmen poikki ärjyvät kamalasti. Minä luulin niiden syyksi kallioita ja paasia, joita on salmen suussa.» Takana näkyi pauhaavia pyörteitä, jotka olivat samanlaisia kuin vedenalaisilla kallioilla murtuva aallokko. Laivat laskivat ankkuriin, sillä ei voitu palata takaisin, eikä uskallettu karien vuoksi eteenkäänpäin purjehtia. Keskellä yötä alkoi laivankannelle kuulua hirveätä kohinaa, joka etelästäpäin lähestyi. Pimeydestä syöksyi vuorenkorkuisia aaltoja, jotka uhkasivat hukuttaa laivat. Paljon oli Columbus aikoinaan nähnyt merta ja sen vaaroja, mutta ei mielestään vielä milloinkaan mitään näin hirmuista. Se oli vuoksiaalto, joka laivat yllätti. »Seuraavana aamuna», hän kertoo, »lähetin veneemme salmea mittaamaan ja ne huomasivat siinä olevan 6—7 syltä vettä. Salmessa oli ankaria ristivirtauksia, toisissa osissa vesi juoksi vuolaana salmeen, toisissa taas siitä pois. Mutta Jumala antoi meille suotuisan tuulen ja niin pääsin onnellisesti tämän salmen kautta ja tulin tyynempään veteen.» Columbus nimitti sen »Käärmeen kidaksi». Miehistön ihmeeksi oli Paria-lahdessa ylt'yleensä suolaton vesi, joka kelpasi juotavaksi.
Columbusta? ihmetytti, niinkuin jo Keskiajan maantieteellisiä käsitteitä selittäessämme mainitsimme (vert. I, s. 254), tuo veden suolattomuus. Hän aivan oikein päätteli, että läheisyydessä mahtoi olla hyvin joki. Mutta vettä oli niin paljon, ettei tuo joki hänen mielestään voinut tulla muualta kuin maallisesta Paratiisista. Veden virtaamisen vielä meressäkin hän luuli johtuvan siitä, että maanpinnassa muka niillä seuduin oli kohopaikka, jonkinlainen nyppylä, joka vastasi Paratiisin vuorta.
Vielä vaarallisempi kuin »Käärmeen kita» oli lahden pohjoislaidasta avautuva salmi, joka sai nimeksi »Louhikäärmeen kita». Se oli kapeampi ja salmen keskeltä kohosi jyrkkiä korkeita kallioita kuin torneja. Columbus ei kuitenkaan siihen laskenut, vaan ohjasi länteen päin pitkin rantaa, jota hän kuuli asukkaitten sanovan Paria-maaksi. Tämä maa oli niin ihanaa korkeine takamaasta näkyvine vuorineen, että hän nimitti erään paikan »Jardineksi», s.o. puutarhaksi. Erään joen suistamoon poikettiin vettä ottamaan ja tavattiin ystävällisiä asukkaita. Kuta enemmän länteen päin purjehdittiin, sitä kauniimpaa ja paremmin viljeltyä oli maa, asukkaat soutivat veneineen laivoihin ja kehottivat Columbusta käymään heidän kuninkaansa vieraana. Heillä oli rinnassa kultakoristeita ja helminauhoja. Helmiä he viittasivat saatavan pohjoisesta päin, verraten läheltä. Maalla intianit olivat sangen kohteliaita, päälliköt tulivat kansan etupäässä vieraita vastaanottamaan ja saattoivat heidät tilaviin suuriin majoihin, joissa vieraita kehotettiin istumaan ja heitä kestittiin leivällä, hedelmillä ja punaisella ja valkoisella viinillä, joka ei ollut viinirypäleistä, vaan muista hedelmistä valmistettua. Columbus sai heiltä maissia ja otti sitä mukaansa, viedäkseen tämän amerikkalaisen viljelyskasvin Espanjaan. Kultaa asukkaat osottivat saavansa takamaan vuorista, mutta varottivat merkeillä Espanjalaisia sinne lähtemästä, koska siellä asui ihmissyöjiä.
Columbus luuli Pariaa saareksi, mutta kun maa lopulta huomattiinkin niemeksi, niin hänen täytyi palata takaisin Louhikäärmeen kitaan ja sen kautta pyrkiä merelle. Lahtea kuitenkin kiersi niin voimallinen virtaus, ettei hän voinut palata takaisin samaa rantaa, vaan täytyi kiertää Orinocon matalan suistamorannan kautta lähelle Käärmeen kitaa ja vasta sieltä Trinidadin rantaa pitkin purjehtia Louhikäärmeen kitaan. 13 p. elokuuta laivat ilman tapaturmaa purjehtivat tämän vaarallisen salmen kautta merelle. »Kun lähdin Louhikäärmeen kidasta», kirjotti Columbus, »niin meri virtasi niin suurella voimalla länttä kohti, että laivat yhtenä päivänä saattoivat kulkea 65 penikulmaa, vaikk’ei tuuli ollut kova, vaan aivan vieno, ja tämä sai minut vakuutetuksi siitä, että meri kohoo etelää kohti ja pohjoista kohti alenee.» Tämä voimakas merivirtaus oli Columbuksen vakuutuksen mukaan erottanut sekä Trinidadin että Vähät Antillit mannermaasta saariksi.
Mietteitä Paratiisista.
»Pyhä sana», lausuu Columbus mietteissään tällä rannikolla huomaamistaan luonnonilmiöistä, »todistaa Herran luoneen maallisen Paratiisin ja että siinä virtaa neljä jokea samasta lähteestä. Minä en ole vielä löytänyt ainoatakaan Kreikkalaisten enkä Latinalaisten kirjotusta, jossa Paratiisin paikka olisi tarkkaan ilmaistu, enkä ole sitä nähnyt ainoaankaan luotettavien lähteitten mukaan laadittuun karttaan merkityksi. Toiset sen sijottavat Etiopiaan Niilin lähteille, mutta toiset, jotka ovat noitten maitten läpi kulkeneet, eivät ole huomanneet auringon korkeuden eivätkä ilman lämmönkään olevan sen mukaisia. Toiset taas ovat etsineet Paratiisia Canarian saarilta.»
Columbus vetoo useihin oppineihin skolastikoihin todistaakseen heidän lausunnoillaan, että Paratiisi oli idässä. »Minä en otaksu, että maallinen Paratiisi on korkealla vuorella, niinkuin meille on opetettu, vaan että se on mainitsemallani maan paisunnalla, joka jo etäältä kohoo vähitellen, huomaamatta. Kaikki vesi, joka täyttää tämän lahden (Paria-lahden), tulee sieltä. Mutta en siltä usko, että tuo korkea paikka on laivalla kuljettava, taikka että sillä on vettä, vaan päin vastoin pidän mahdottomana sinne nousta, koska olen vakuutettu siitä, ettei ilman Jumalan tahtoa kukaan voi päästä siihen paikkaan, jossa maallinen Paratiisi on.»
»Täällä sen vuoksi on tärkeitä merkkejä Paratiisin läheisyydestä, ja pyhien ja oppineitten tohtorien mielipiteet käyvät yhteen minun havaintojeni kanssa. Sillä ellei tuo suolaton vesi tule maallisesta Paratiisista, niin on se vielä suurempi ihme, koska en ole kuullut koko maailmassa olevan niin mahtavaa ja syvää jokea.» Eräässä toisessa kohdassa Columbus sitten lausuu, että »ellei mainittu joki tule maallisesta Paratiisista, niin sen täytyy alkaa jostakin etelässä olevasta laajasta maasta, josta meillä ei ole tähän saakka ollut mitään tietoja.» Tämä lause osottaa, että Columbus aavisti Etelä-Amerikan mannermaan olemassa olon. Las Casas, hänen elämäkertansa kirjottaja, mainitsee, hänen toisessa kohdassa nimenomaan lausuneen: »Jos se kuitenkin olisi mannermaa, niin on oppinut maailma siitä suuresti hämmästyvä.»