Maantiede ja löytöretket 2

by Into Konrad Inha

Tukala aika Jamaicassa.

Sillä aikaa haaksirikkoisten asema Jamaicassa alkoi käydä yhä toivottomammaksi. Taudit alkoivat tehdä tuhojaan, mieskuri löyhtyä. Tehtiin salaliitto, jonka tarkotus oli vangita Columbus, ottaa hänen kanoottinsa ja sitten lähteä Mendezin jälkeen Espanjolaan. Tammikuussa 1504 salaliitto puhkesi ilmi kapinaan. Amiraali puoluelaisineen ei kyennyt kapinallisia vastustamaan, he ottivat laivasta niin paljon tavaroita kuin saivat kerallaan kulkemaan ja amiraalin kymmenen kanoottia ja lähtivät saaren itäpäähän. Sieltä he monta kertaa yrittivät merelle, mutta joka kerta heidän täytyi palata takaisin. Vihdoin he luopuivat koko aikeesta ja alkoivat kierrellä pitkin saarta, ryöstäen ja rääkäten alkuasukkaita. Amiraali veljensä kanssa jäi leiriinsä, lohdutellen niitä, jotka olivat jääneet hänen luokseen joko mielisuosiolla tai sairauden vuoksi. Mutta kapinoitsijain ilkityöt nostivat pian alkuasukkaat kaikkia muukalaisia vastaan, ruokavarain tuonti alkoi loppua ja nälänhätä uhata. Amiraali keksi juonen, joka päästi hänet pulasta. Hän tiesi Regiomontanuksen tähtikirjasta, että helmikuussa tapahtui täydellinen kuun pimennys määrätyllä hetkellä. Hän lähetti sanan seudun tärkeimmille päälliköille ja sanoi Jumalan vihastuneen heille, kun he näännyttävät nälkään hänen valittuaan, ja päättäneen heitä siitä rangaista. Samana yönä oli Jumala heille näyttävä merkkinsä ja pimittävä kuun. Kun sitten pimennys alkoi määrätyllä hetkellä, niin intianit kauhistuivat ja tulivat laivoille valitellen ja ruokavaroja kantaen, rukoilemaan Columbusta lepyttämään Jumalan vihan. Columbus odotti, kunnes pimennys oli lähellä loppuaan, ja sanoi sitten, että he olivat saaneet anteeksi. Yksinkertaiset asukkaat olivat täynnään kiitollisuutta, kun kuu jälleen ilmestyi taivaalle, ja toivat sitten edelleenkin lupauksensa mukaan ruokatavaroita.

Maaliskuussa oli Mendezin lähdöstä kulunut kahdeksan kuukautta. Columbus alkoi pelätä, että hän oli matkalla hukkunut. Semmoisetkin, jotka siihen saakka olivat pysyneet uskollisina, alkoivat nyt kapinoida. Mutta myöhään eräänä iltana huhtikuun lopulla nähtiin merellä laiva. Suuri riemastus valtasi haaksirikkoiset. Riemu kuitenkin oli ennenaikainen. Laiva pysähtyikin sataman ulkopuolelle ja yksi vene vain souti siitä maihin tuomaan Ovandolta kirjettä ja lahjaksi amiraalille pullon viiniä ja paistin. Sitten vene paikalla lähti pois ja laiva, jota johti eräs Roldanin entisistä aseveikoista, purjehti matkoihinsa. Ovando olikin hänet tähän toimeen valinnut nimenomaan siitä syystä, että tiesi hänen olevan amiraalin katkerimpia vihamiehiä. Kirjeessä Ovando valitti, ettei hänellä muka ollut joutilaita laivoja. Tämän hän nähtävästi oli lähettänyt vakoilemaan siinä toivossa ehkä, että amiraali miehineen jo olisi menehtynyt. Mutta se hyöty oli tästä katalasta teosta, että Columbus nyt varmaan tiesi Mendezin päässeen Espanjolaan; hän saattoi nyt paremmalla luottamuksella odottaa, että apua sentään lopulta tulisi. Tällä tiedolla hän lohdutti katkerasti pettyneitä miehiäänkin. Hän lähetti saman sanoman kapinoitsijoillekin, mutta Porras, joka heitä johti, ei ilmottanut sitä miehilleen, vaan lähetti takaisin kopean vastauksen sekä lähti joukkonsa keralla marssimaan Maimaa vastaan, jossa Columbuksen leiri oli, ottaakseen amiraalin veljensä keralla vangiksi. Columbus itse oli liian sairas liikkeelle lähteäkseen, mutta hän antoi veljelleen Bartolomeolle toimeksi lähteä kapinallisia kauniilla sanoilla taivuttamaan. Bartolomeopa ei ollut se mies, joka tyytyi kauneihin sanoihin. Hän ihmeteltävällä rohkeudella ja tarmolla kukisti koko kapinan. Koottuaan kaikki miehet, jotka taudilta kykenivät asetta kantamaan, hän lähti Porrasta vastaan. Amiraalin käskystä hän ensin, vaikka vastahakoisesti, tarjosi sovintoa. Porras, ylivoimaansa luottaen, ei vastannut mitään, vaan sen sijaan uskollisimpain miestensä keralla hyökkäsi oikopäätä Bartolomeoa vastaan, jota hän pelkäsi ja vihasi paljon enemmän kuin amiraalia. Mutta urhea adelantado olikin heitä taitavampi asemies. Kolmella iskulla hän kaatoi kolme hyökkääjää. Porras iski miekkansa niin syvään Bartolomeon nahkakilpeen, ettei enää saanut sitä irrotetuksi, Bartolomeo nopeaan sysäsi hänet kumoon ja sitoi miehen kädet ja jalat, ennenkun kukaan ennätti sitä estää. Muut kapinoitsijat päällikkönsä menetettyään pakenivat joka suunnalle. Porras vietiin leiriin vankina ja sai amiraalin käskystä pitää henkensä. Pari päivää myöhemmin, toukokuun 20 päivä, saapui muilta kapinallisilta kirje, jossa he pyysivät anteeksi. Columbus heidät armahtikin, ainoastaan Porras veljensä keralla jäi vangiksi.

Pelastus.

Vihdoin kesäkuun lopulla v. 1504 nousi merelle kaksi purjetta.
Toisen oli Mendez vihdoinkin saanut vuokratuksi, toisen oli Ovando
lähettänyt siirtokunnassa syntyneen suuttumuksen pakottamana. Siten
haaksirikkoiset vihdoinkin pelastuivat vaarallisesta asemastaan.
Useimmat olivat jo menettäneet toivon ja ilo oli nyt sitä suurempi.
Columbus sai surukseen kuulla Espanjolassa tapahtuneet hirmutyöt.
Kolme viikkoa kesti luovia, ennenkuin päästiin Santo Domingoon. Siellä
Columbukselle siirtokunnan puolesta tuli riemuisa vastaanotto, eikä
Ovandokaan uskaltanut julkisesti osottaa kateuttaan ja vihaansa.

Suurin osa Columbuksen miehistä jäi Espanjolaan. Kun he eivät saaneet hallitukselta heille tulevia palkkoja, niin Columbus jakeli mitä häneltä omista varoistaan liikeni ja lähti sitten kuukauden päivät Haitissa viivyttyään Espanjaan, poikansa ja veljensä mukanaan. Matkaa hidastuttivat kovat myrskyt, kerran menetettiin päämasto, toinen kerta takamasto, mutta onnellisesti päästiin kuitenkin marraskuun alussa Guadalquivirin suuhun.

Siihen oli Columbuksen elämäntyö päättynyt. Tosin hänen mielessään vielä väikkyi monta suurta tuumaa, varsinkin Veraguan kultamaan asuttaminen, mutta voimat olivat loppuneet. Sevillasta hän, vuoteen omana ollen, kirjotti kuningatar Isabellalle kirjeen, mutta kuningatar, hänen paras suosijansa, kuoli, ennenkuin kirje perille saapui. Ennen kuolemaansa oli kuningatar kammolla kuullut Ovandon hirmutöistä Haitissa. Hän oli pyytänyt kuningas Ferdinandia erottamaan hänet ja lähettämään toisen maaherran, mutta kylmäkiskoinen Ferdinand ei tätä pyyntöä täyttänyt, sillä Ovando lähetti runsaasti kultaa. Kun hän oli melkein sukupuuttoon hävittänyt Espanjolan asukkaat, niin Ferdinand salli hänen ryöstää Bahama-saarilta orjia saarella raatamaan.

Columbuksen viimeiset vaiheet.

Vihdoin Columbus sen verran parani, että saattoi matkustaa Segoviaan tapaamaan kuningasta. Ferdinand ottikin hänet vastaan, amiraali sai hänelle kertoa viime matkastaan, mutta kun hän pyysi kuninkaalta takaisin oikeuksiaan, niin Ferdinand turvautui komissioniin, joka käsitteli asiaa niin vitkalleen, että Columbus ennätti kuolla, ennenkuin sai sen päätöksen kuulla.

Columbus oleskeli Segoviassa lokakuun loppuun, matkusti sitten Salamancaan ja sieltä keväällä Valladolidiin, josta hän vielä kirjotti kuninkaalle kirjeen muistuttaen oikeuksiaan ja rukoillen parempaa kohtelua Haitin onnettomille alkuasukkaille. Mutta suuren löytäjän voimat olivat murtuneet. Hän ei elänyt niin kauaa, että olisi saanut vastauksen kirjeeseen. Valladolidissa hän 20 p. toukokuuta 1506 vaipui kuoleman uneen. Elämänsä lopulla hän oli käynyt yhä uskonnollisemmaksi ja käytti muun muassa fransiskolaista munkkipukua, muistellen siten Rabidan luostaria, jonka munkit olivat suoneet hänelle tyyssijan, auttaneet häntä matkaan ja elämän loppuun saakka pysyneet hänen uskollisimpina ystävinään. Columbus haudattiin Sevillaan. Hänen arkkunsa päälle myöhemmin kiinnitettiin seuraava kirjotus: