V:n 1550:n vaiheilla oli Cuban Cibuneyt, jotka kuuluivat toiseen rotuun kuin Haitin, Jamaican ja Portoricon Arawakit, hävitetty sukupuuttoon. Samoin kävi Jamaican, jonka suopean ystävällisen kansan Don Pedro d’ Esquivel. Columbuksen pojan Diegon lähettämänä saaria valtaamaan, yhtä julmasti hävitti sukupuuttoon. Ihana Jamaica jaettiin kahdeksan espanjalaisen perheen kesken. Intianit hävitettyään nämä toivat orjia vain omiksi tarpeikseen, niin että saarella, jonka väkiluku nykyisin lähentelee miljoonaa, v. 1655, Englantilaisten vallottaessa sen, asui vain 3000 henkeä, valkoisia ja neekeriorjia. Urhoollisemmin puolustivat Portoricon asukkaat, Borinquenjot, itseään. He saivat taistelussa apua Vähien Antillien Karibeilta ja uhkasivat jo hävittää saaren Espanjalaiset sukupuuttoon. Mutta kun englantilaiset ja ranskalaiset merirosvot kukistivat naapurisaarien Karibit, niin eivät Borinquenjot kauempaa jaksaneet puoliaan pitää, vaan joutuivat saman surkean kohtalon alaisiksi kuin Länsi-Intian muittenkin saarien kansat. Neekerejä tuotiin yhä enemmän, ja vuosisatoja eteenpäinkin tämä saaristo sitten oli ilmetty helvetti maan päällä, huolimatta siitä, kuinka isännät ainaisissa sodissa vaihtelivat. Kun vapautus vihdoin tuli, niin oli Haitissa ja Jamaicassa melkein puhdas neekeriväestö, Cubassa ja Portoricossa sekä Vähillä Antilleilla suureksi osaksi. Kauimmin olivat Vähillä Antilleilla Karibit puoliaan pitäneet.
Ennenkuin jatkamme Etelä- ja Keski-Amerikan löytöjen historiaa, tulee meidän palata Portugalilaisten meriretkiin. Columbuksen suuri löytö vihdoinkin kiihotti Portugalia lähettämään laivaston sille tielle, jonka Bartholomeu Diaz oli löytänyt. Se pääsi matkansa päämäärään, ja Portugalilaiset saattoivat anastaa Intian kaupan, ennenkuin Espanjalaiset lännen kautta sinne ennättivät. Toiseen yhteyteen taas jätämme ne retket, jotka eräästä pohjoisemmasta maasta, Englannista, tehtiin Pohjois-Amerikkaan heti sen jälkeen, kun sanoma Columbuksen onnellisesta paluusta ensimäiseltä matkaltaan oli tullut tunnetuksi. Bartolomeo Colombon esityksiä muistellen Englannin kuningas antoi laivoja venezialaiselle Giovanni Cabbotolle, joka v. 1497 löysi nykyisen Breton saaren, Uuden Skotlannin pohjoisosan, siis arvatenkin samat seudut, joihin pohjanmiehet olivat puoltatuhatta vuotta aikaisemmin koettaneet perustaa siirtokunnan.
PORTUGALILAISET ITÄ-INTIASSA.
Vasco da Gaman retki Etu-Intiaan.
Kun Bartholomeu Diaz oli v. 1488 löytänyt Afrikan eteläkärjen ja toiselta puolen Covilhamin tiedustelujen kautta Intiassa ja Itä-Afrikassa [»Maant. ja löytör.» I, s. 427] oli saatu tietää, että Afrikan itäranta juoksi herkeämättä eteläänpäin, niin oli todennäköisyyden mukaan meritie Intiaan selvitetty. Se oli kuitenkin huomattu niin pitkäksi ja vaivalloiseksi, ettei Portugalilla seuraavina vuosina ollut varoja eikä halua lähettää laivastoa tätä reittiä perille purjehtimaan, sillä selvää oli, että sitä varten tarvittiin melkoisia voimia, jos mieli turvallisesti liikkua Intian paljon kuljetuilla vesillä.
Amerikan löytö antoi uutta virikettä Portugalilaisten toimille, vaikka paavin maanjako, josta olemme ennen maininneet, jossain määrin turvasikin heitä Espanjan kilpailulta. Kun kartat olivat puutteelliset, niin oli kuitenkin pelättävää, että Espanjalaiset ehkä voisivat anastaa ainakin Molukit, joista kalleimmat mausteet tulivat, sillä heidän tiensä valtameren poikki näytti olevan paljon lyhempi. Portugalissakaan ei nimittäin voitu muuta luulla, kuin että Columbus todella oli saapunut Aasian itärannalle.
Hallitsijanvaihdos kuitenkin yhä viivytti aikomuksen toteuttamista. Kuningas Juhana valmisteli retkikuntaa, mutta kuoli kesken puuhiaan v. 1495. Hänen seuraajansa, nuori kuningas Manuel, jolle jälkimaailma on antanut Suuren nimen, koska Portugal hänen aikanaan suoritti mainehikkaimman osansa maailmanhistoriaa, ei aluksi saanut kannatusta neuvonantajiltaan, ja retkikunnan lähettäminen sen vuoksi viivästyi, kuninkaan rohkeasta yrittelijäisyydestä huolimatta. Vasta v. 1497 ryhdyttiin täydellä todella varustuksiin. Niitä johti itse kokenut Bartholomeu Diaz, jolle ei kuitenkaan uskottu retken johtoa. Vasco da Gaman tehtäväksi annettiin Portugalin lipun ja onnen vieminen Intian vesille.
Retkikunnan varustaminen.
Retkikuntaan kuului ainoastaan neljä laivaa, joista suurin oli noin 120 toimin vetoinen, eräs toinen 100 tonnin vetoinen ja molemmat muut vielä pienempiä. Ei kuitenkaan ole luultavaa, että nämä mitat vastaavat nykyisiä; hyvällä syyllä päätellään, että Gaman samoin kuin Columbuksenkin laivat kuitenkin olivat ainakin toista vertaa suuremmat. Laivat olivat kaikki niin saman mallisia kuin suinkin voidakseen tarpeen tullen käyttää toistensa varustuksia. Kuninkaan käskystä niihin annettiin kahdenkertaiset köydet ja purjeet, ja runsaasti ampuma-aseita ja -varoja, kaikenlaisia ruokavaroja ja kauppatavaroita, ja jokaiseen laivaan pieni laivarohtola. Pappi tietysti seurasi mukana, sillä pappi oli siihen aikaan tärkeämpi kuin lääkäri. Sitä paitsi otettiin kuninkaan käskystä mukaan runsaasti kaikenlaista kauppatavaraa, mitä maassa valmistettiin, kulta- ja hopeakirjaisia vaatteita, kaikenlaatuisia ja -värisiä verkoja, jalokiviä, rannerenkaita, käätyjä, kullattuja hopeakannuja, kirjailtuja väkipuukkoja, miekkoja, tikareita, sekä koruttomia että kirjailtuja ja kullalla ja hopealla huoliteltuja. Vielä otettiin korukilpiä ja keihäitä, jotka sopisivat lahjoiksi hallitsijoille ja ruhtinaille, ja näytteeksi joka lajia maustimia. Otettiin myös rahaksi leimattua kultaa ja hopeaa. Kuningas käski ostaa orjia, jotka taitaisivat itämaitten kieliä ja voisivat tulkita niitä Portugalilaisille. Kaikkia tarpeita varustettiin runsaasti ja sittenkin kahdenkertainen määrä.
Suurella huolella siis hankittiin matkaan Vasco da Gaman retkikunta. Retken johtaja, joka silloin oli 37 vuoden ikäinen, oli kotoisin Etelä-Portugalista ja kuului vanhaan ylimyssukuun. Nuorempana hän oli saavuttanut mainetta sodassa Castiliaa vastaan, myöhemmin rohkeana purjehtijana. Miehistöä oli laivoilla kaikkiaan parinsadan vaiheille. Retkikunnan johtaja sai suosituskirjeitä sekä tarumaiselle »pappikuninkaalle Juhanalle», että Aasian kuninkaille. Lähtöpäivänä kuningas Manuel ylimyksineen, matkalle lähtevien ja Lissabonin etevimpien henkilöitten keralla, kokoontui juhlalliseen messuun, joka vietettiin tuomiokirkossa Tajon pohjoisella rannalla. Vasco da Gama veljensä Paulon ja kaikkien kapteenien kanssa lankesi polvilleen, rukoillen voimia ja kykyä kuninkaan käskyjen täyttämiseen, hänen valtansa ja valtakuntansa laajentamiseen ja kristinuskon levittämiseen etäisiin maihin. Heinäkuussa v. 1497 pieni laivasto lähti matkaan Lissabonin satamasta. Bartholomeu Diaz saattoi sitä Guinean rannalle saakka.