Myrskyissä Afrikan länsirannalla.
Hyvin sujui matkan alkupuoli. Guinean rannikolta oikaistiin suoraan meren poikki Hyvän toivon nientä kohti. Siihen saakka oli luuli ollut myötäinen, sama koillispasaadi, joka oli Columbuksen niin suosiollisesti kuljettanut Länsi-Intiaan, mutta Guinean rannikolta matkaa jatkettaissa tultiin ensinnä päiväntasaajan tyventöihin ja sitten lounaispasaadin alueelle, jolla vallitsi vastatuuli aina Afrikan eteläkärkeen saakka, samoin kuin vastainen merivirtakin. Sen ajan alukset olivat verraten kömpelöitä luovimaan ja tämän taipaleen voittaminen sen vuoksi kysyi Gamankin laivoilta paljon aikaa ja työtä.
Tuulet olivat sangen kovia, kertoo Correa, joka tästä matkasta on paraan kertomuksen kirjottanut, ja merellä kävi kammottavat laineet. Laivaväki sai olla uupumatta työssä ja rasittui ylenmäärin. Kun oli kuukausi purjehdittu etelään päin, niin käännyttiin Afrikan rantaa kohti. Se tavattiin, mutta vielä oltiin pitkän matkan päässä Hyvän toivon niemestä. Suunnattiin sen vuoksi uudelleen aavalle merelle ja jatkettiin matkaa, vaikka suurin osa miehistöstä jo olisi mieluummin palannut takaisin. Vasta kun oli toinen kuukausi, ehkä enemmänkin purjehdittu, voitiin laskea Hyvän toivon niemen ohi. Gama oli itse uupumatta työssä, suomatta itselleen unta tai lepoa. Päivät yhä lyhenivät, sillä saavuttiin eteläisen pallonpuoliskon talveen. Portugalilaisten mielestä näytti vallitsevan melkein ainainen yö. Merimiehet olivat niin huonoina taudeista ja pelosta, että tuskin kykenivät enää ateriaansa valmistamaan. He nurkuivat ja vaativat, että oli käännyttävä takaisin. Mutta Vasco da Gama oli tuima mies, ja vaikka miehistö oli vilusta jähmettyä kylmissä rankkasateissa, niin hän vannoi ei palaavansa taipaleelta, tuli mikä tahansa. Helenan lahdessa, joka on Hyvän toivon niemestä jonkun verran pohjoiseen, hyljättiin neljäs laiva, joka oli muonalaiva, sytytettiin palamaan ja sen miehistö jaettiin muihin laivoihin. Astrolabilla määrättiin paikan leveyspiiri, mikäli se keikkuvassa laivassa oli mahdollista.
Monta päivää kestävässä myrskyssä purjehdittiin vihdoinkin Hyvän toivon niemen ympäri. Matka oli siitä edelleenkin sangen myrskyinen, aallot huuhtoivat kannen yli ja laivat alkoivat yhä enemmän vuotaa. Lepoa ei ollut yöllä, ei päivällä, ei ruumiillista eikä henkistä. Mutta Gama vannoi pyhät valat, ettei kääntyisi takaisin, ennenkuin oli Intiassa käyty. Miehistön kesken mieliala kiihtyi niin epätoivoiseksi, että tehtiin häntä vastaan salaliitto. Mutta erään laivapojan kautta tuli salaliitto ylikapteenin tietoon, hän antoi vangita johtajat ja sanotaan hänen raivoissaan heittäneen kaikki laivakirjansa mereen, etteivät kapinoitsijat osaisi takaisin, jos muutoin kapinahankkeessaan onnistuisivatkin. Kapteenit ja luotsit pysyivät johtajalleen uskollisina.
Afrikan itärannalla.
Vasta tammikuun alussa v. 1498 laskettiin maihin, itärannalla, korjattiin laivain kärsimiä vaurioita ja otettiin juomavettä, sillä ainaisissa myrskyissä oli monta astiaa mennyt rikki ja vesi oli vuotanut pois. Maanasukkaat olivat ystävällisiä ja paikka sen vuoksi nimitettiin »Hyvän rauhan vedeksi». Oli jo purjehdittu Delagoa lahden ohi ja lähestyttiin uudelleen kuumaa vyöhykettä. Cap Corrienteen luona kohtasi laivuetta Mosambikin merivirta, joka tällä rannikolla on erittäin vuolas, ja monta päivää se piteli purjehtijoita, ennenkuin he pääsivät niemen ohi. Välttääkseen vaaralliset rantariutat laivat laskivat etäämmätse ja siten kulkivat sen mutkan ohi, jossa Sofala on. Ne saapuivat suurella vaivalla Sambesin suistamoon. Tämä mahtava joki sai nimekseen »Hyvien enteitten joki», sillä siellä ensiksi tavattiin vaaleampi-ihoisia ihmisiä, jotka osasivat puhua arabian kieltä ja kertoivat merellä siitä pohjoiseen päin purjehtivan paljon laivoja. Oli siis saavuttu arabialaisen kauppaliikkeen etelärajoille ja voitiin hyvällä syyllä otaksua, että suurimmat vaikeudet oli voitettu.
Gama viipyi Sambesin suistamossa kokonaisen kuukauden korjatakseen laivojaan ja suodakseen miehistölle lepoa ja aikaa parantua keripukista, joka oli alkanut tehdä tuhojaan. Rannalle vietiin samanlainen vaakunapatsas, joita edellisetkin löytöretkeilijät olivat pystyttäneet Afrikan rannoille. Sitten lähdettiin uudelleen merelle ja saavuttiin Mosambikiin. Siellä tavattiin ensimäiset arabialaiset alukset, »sambukkeja», joissa oli arabialaispukuista väkeä; nämä tiedustelivat Portugalilaisten matkan määrää. Gama vastasi olevansa matkalla Intiaan Portugalin kuninkaan toimesta ja pyysi heiltä luotseja.
Mosambik.
Alussa seurustelu näytti vakautuvan rauhalliseksi. Mosambik, jonka päällikkö oli Kiloan arabialaisen ruhtinaan alamainen, oli varttunut vilkkaaksi kauppapaikaksi. Vaihtotavaroillaan sikäläiset arabit ostivat neekereiltä kultaa, norsunluuta, vahaa ynnä muita maan tuotteita. Mosambikista tavallisesti purjehdittiin meren poikki Madagaskariin. Gama lähetti sheikille lahjoja, jonka jälkeen tämä saapui hänen laivaansa, puettuna laajapoimuiseen värikkääseen pukuun, päässään mahtava kirjava silkkiturbaani. Portugalilaisten mielestä näiden maurien ihoväri oli hyvin tumma. Sheikki katseli tarkkaan laivat, jotka olivat aivan uutta, ei ennen nähtyä mallia. Vasco da Gama hänelle ilmotti, että ne olivat kristikunnan mahtavimman kuninkaan lähettämät, ja että he, pari vuotta merellä harhailtuaan, nyt olivat matkalla Maustesaarille ja tarvitsivat luotseja. Maihin palattuaan sheikki lähetti Gamalle ruokavaroja. jonka jälkeen saapui vieraiksi kolme abessinialaista, joitten kanssa ei kuitenkaan voitu keskustella tulkin puutteessa. Hyödyllisempi tuttavuus oli Davané niminen mauri, jolta Gama sai paljon arvokkaita tietoja näistä vähän tunnetuista seuduista. Mutta hyvät suhteet Arabialaisiin pian turmeltuivat. Nämä nimittäin alkoivat tulokkaita epäillä ja pelätä, että he kilpailunsa kautta pilaisivat kaupan. Heti ensimäisessä satamassa, jossa Portugalilaiset tapasivat Arabeja, nämä siis älysivät Gaman retkestä uhkaavan vaaran ja päättivät tuhota hänet miehineen päivineen. Sheikki kuitenkin tekeytyi edelleenkin ystävälliseksi, antoi luotsit ja kutsui Gaman maihin vieraakseen. Yllämainitun Davanén varotuksesta Gama ei kuitenkaan kutsumusta noudattanut. Hän vain pyysi, että hänelle maalla osotettaisiin sovelias paikka, josta laivaveneet voisivat noutaa vettä. Sillä aikaa kun osa Portugalilaisista oli maissa vettä ottamassa, aikoivat Arabialaiset aluksineen tehdä hyökkäyksen Gaman laivastoa vastaan. Mutta Portugalilaisten valppaus ja heidän aseittensa etevämmyys teki juonen tyhjäksi. Gama varusti vesiveneihin sekä tykkejä että aseellista väkeä ja lähetti ne maihin yöllä, vuoksiveden ollessa korkeimmillaan. Arabialainen luotsi johti veneitä kaiken yötä harhaan, toivoen aamulla, luodeveden tullessa, voivansa ajaa ne karille. Mutta Portugalilaisten johtaja ajoissa huomasi vaaran, antoi kääntää veneet ja aikoi hirttää luotsin mastoon varottavaksi esimerkiksi. Luotsi kuitenkin pääsi hyppäämään mereen ja pelastui maihin. Kun veneet häntä takaa ajaessaan joutuivat lähelle maata, niin aljettiin sieltä väjytyksestä ampua nuolia ja heittää kiviä, ja veneet silloin, Gamalta merkin saatuaan, palasivat takaisin. Sheikki, huomatessaan juonensa tulleen ilmi, lähetti Gaman luo anteeksi pyytämään ja antoi toiset muka paremmat luotsit.
Vasco da Gamalla oli laivoissaan useita pahantekijöitä, joita oli hänelle annettu mukaan maihin vietäviksi vaarallisille paikoille. Oli semmoinen tapa, että jos he menestyksellä suorittivat jonkun hengenvaarallisen tehtävän, niin he siitä hyvästä saivat rangaistuksen anteeksi. Eräs Machado niminen mies sai nyt toimekseen viedä sheikille sen sanoman, että hänen rehellisyyttään epäiltiin ja että kaikki yhteys hänen kanssaan sen vuoksi keskeytettiin. Machado onnellisesti suoritti tämän asian ja kulki sitten kaikenlaisia seikkailuita kokien maitse Kiloaan ja Mombasaan ja sieltä vihdoin Intiaan. Pystytettyään Mosambikin luo vaakunapatsaan maan valtauksen merkiksi Gama lähti uudelleen merelle. Davané seurasi mukana; hän oli alkanut oppia portugalin kieltä, niin että häneltä saatiin paljon arvokkaita tietoja Intian meren kauppaoloista. Mutta tuskin oltiin jälleen matkalla, kun huomattiin mosambikilaisen luotsin ohjanneen laivat karien keskelle. Petos ajoissa keksittiin ja luotsi ruoskittiin. Portugalilaiset olivat olleet liian ovelat luottaakseen vain häneen ja pelastuivat vaarasta. Rannikkoa seuraillen purjehdittiin sitten edelleen Kiloaan päin, jota oli sanottu suureksi kauppapaikaksi. Huhun mukaan piti sinne joskus saapua kristittyjä armenialaisiakin.