Kalastajat veivät Goaan tiedon Portugalilaisten olopaikasta ja sikäläinen maaherra, joka hallitsi kaupunkia Bijapurin shahin nimessä, päätti heidät tuhota, varsinkin kun hän kuuli Portugalilaisten vetäneen maalle osan laivoistaan. Tämän ilkityön sai toimekseen Goan sataman päällikkö, eräs Granadan vallotuksen jälkeen Espanjasta karkotettu juutalainen, joka Turkin ja Arabian kautta oli tullut Intiaan. Mutta intialaisten kalastajain kautta sai Gama tiedon salahankkeesta. Kun siis mainittu juutalainen saapui edeltäpäin yhdellä laivalla muka Gamaa tervehtimään, vaikka todella vakoilemaan, niin Gama vangitsi hänet ja pakotti hänet kidutuksella tunnustamaan kavalan aikomuksensa ja laivainsa lymypaikan. Hänet pakotettiin sitten opastamaan Portugalilaiset omien laivojensa piilopaikkaan ja näkemään, kuinka he hyökkäsivät niitten kimppuun, surmasivat osan miehistä, osan veivät laivoihinsa orjikseen. Koko paluumatkan nämä sotavangit saivat pumpata vettä. Mutta vangittu juutalainen pelasti itsensä kääntymällä kristinuskoon ja sai nimeksi Gaspar Gama. Hän matkusti laivaston mukana Europpaan ja oli myöhemmin Portugalilaisille erinomaisena apuna taisteltaissa ylivallasta Malabar-rannikolla. Hän se muun muassa heille ensiksi huomautti, kuinka edullinen asema Goalla oli.
Paluumatka.
Luotsien neuvosta Gama odotti koillismonsuunia ja lähti paluumatkalle vasta joulukuussa v. 1498. Myötäisellä vetävällä tuulella purjehdittiin nopeaan Intian meren poikki ja tammikuun 8 p. saavuttiin onnellisesti Melinden satamaan. Siellä oli vastaanotto jälleen ystävällistä ja ruokatavaroita saatiin runsaasti. Mutta miehistöä oli kuollut matkalla paljon. Toisten tietojen mukaan merelle olikin lähdetty jo paria kuukautta aikaisemmin, tyynet olivat pidätelleet laivastoa, niin että taudit alkoivat raivota. Tuskin oli sen vertaa väkeä jäänyt, että se kykeni kunnolla purjehduksen hoitamaan.
Paluumatkalla kirjotettiin tarkalleen muistoon kaikki maamerkit, jotta seuraavat laivastot saattoivat purjehtia turvallisemmin. Helmikuun 2 p. pystytettiin Mosambikin kohdalle erääseen saareen vielä viimeinenkin vaakunapatsas ja onnellisesti päästiin peljätyn Hyvän toivon niemen ohi. Viileämmillä vesillä sairaat paranivat, mutta päiväntasaajan kohdalla, Afrikan länsirannikolla, taudit alkoivat uudelleen. Uupuneista merimiehistä monta kuoli. Amiraalin veli, Paulo da Gama, kuoli eräällä Azorien saarista, jolle laivasto oli poikennut vaurioitaan korjaamaan. Viivykin kautta saapui tieto matkan onnistumisesta Lissaboniin, ennenkuin Gama perille ehtikään. Kuningas oli sanomasta niin iloissaan, että hän antoi sen tuojalle hyvät lahjat. Kun Vasco da Gama vihdoin saapui Tajon suuhun, niin lähetti kuningas korkeimmat ylimykset häntä vastaanottamaan, korotti hänet aateliuteen ja nimitti hänet »Intian meren amiraaliksi». Vielä Gama sai oikeuden vuosittain vahvistetulla määrällä olla maustekaupan osakkaana, jota paitsi hän kerta kaikkiaan sai melkoisen rahalahjan ja 10 kvintalia pippuria. Laivamiehetkin saivat runsaat lahjat mausteita, joilla oli sama arvo kuin rahalla. Luostareita ja kirkkoja muistettiin ja kuningas oli läsnä kaikissa kirkollisissa juhlissa, joita tämän merkkitapauksen johdosta vietettiin.
Vasco da Gaman retken kautta olivat Henrik Purjehtijan sitkeät yritykset vihdoinkin kantaneet hedelmän. Portugalin merenkulku ja kauppa oli saanut valtavan virikkeen. Rohkeuden puolesta ei Vasco da Gaman yritys ole verrattava Columbuksen ensimäiseen matkaan, joka yhdellä kerralla ratkaisi aivan tuntemattoman tehtävän ja saattoi Länsimaitten yhteyteen maailman, jonka olemassa oloakaan ei siihen saakka aavistettu. Vasco da Gama purjehti väylän, joka jo oli vähin erin tutkittu ja osapuilleen selvitetty, Columbus sitä vastoin avasi kokonaan uuden tien, jonka mahdollisuuttakin useimmat olivat epäilleet ja pitäneet houreena. Lisäksi Gaman asema laivoillaan oli paljon varmempi kuin Columbuksen. Gama nautti hallitsijansa täyttä luottamusta ja kannatusta, ne miehet, jotka olivat osallisina tehtävän suorittamisessa, olivat hänen maanmiehiään, kuria laivoilla oli paljon helpompi ylläpitää, jota vastoin Columbus oli alhaisesta asemasta kohonnut muukalainen, jonka käskyihin ylpeitten espanjalaisten oli vaikea alistua. Gamaa matkan päässä odotti varma voitto, sillä hän saapui hyvin varustettuna ja ostokykyisenä vanhoille vakaantuneille kauppa-aloille, jota vastoin Columbus saapui maihin, joista paitsi kultaa ei toistaiseksi ollut saatavana semmoista välitöntä hyötyä, joka olisi korvannut matkan kustannukset. Mutta paljon suuremmat olivat Vasco da Gaman voitettavat purjehdusvaikeudet, kuin mitä Columbus matkallaan tapasi. Columbus purjehti Atlantin meren poikki koillispasaadilla, ihanteellisimmalla vetävällä kauniin sään tuulella, mitä on maapallolla olemassa, ja sai vasta paluumatkalla kokea vaikeampia tuulioloja. Vasco da Gaman purjehdittava tie oli enemmän kuin kahta kertaa pitempi ja hänen täytyi monta kertaa purjehtia ilmanalasta toiseen ja taistella mitä vaikeimpia tuulioloja ja merivirtauksia vastaan. Sitä ihmeteltävämpää on, että hän toi sekä laivansa että kuormansa ehjinä takaisin. Jotkut kirjailijat tosin luulevat hänen menettäneen paluumatkalla yhden laivoistaan lähellä Melindeä, mutta luotettavimmat auktorit eivät mainitse siitä mitään.
Intian vanhemmista vaiheista.
Ennenkuin jatkamme kertomusta Portugalilaisten suurisuuntaisista yrityksistä, joitten alkuna Vasco da Gaman retki oli, on meidän luotava silmäys sen ihmemaan vaiheisiin, joka niin kauan oli Länsimaita houkutellut ja nyt vihdoin niille auennut.
Kuinka vanha Intian kultuuri on, sitä ei voida varmaan sanoa. Olemme nähneet, että jo muinaisen Babylonian ja Elämin aikoina sinne tehtiin kauppaa. Hindut itse luulevat historiansa alkaneen jo kolmetuhatta vuotta ennen ajanlaskumme alkua Mahabharata nimisen suuren historiallisen runoelman tapauksilla, mutta mahdotonta on varmasti päättää, mikä sankarirunoelmassa on totta, mikä tarua. Mutta vielä vanhempi sitä aarialaista kansaa, josta tämä runoelma laulaa, oli Intian sivistys. Siellä oli jo ennen Hindujen esi-isäin saapumista kehittyneitä oloja, jotka houkuttelivat vallottajia. Tuo vanhempi kansa oli tummaihoisempaa, josta syystä sitä aarialaiset halveksivat; otaksutaan, että nykyiset dravidakansat, joiden hallussa Etu-Intian eteläosa yhä vielä on, ovat Intian vanhimman sivistyskansan jälkeläisiä.
Varhaisen aarialaisen asutuksen vaiheista Punjabissa kertoo Rigveda niminen runoelma. Hindut luulevat Rigvedaa 3001 vuotta vanhaksi; europpalaiset oppineet ovat tähtitieteellisistä seikoista päätelleet, että se syntyi noin v:n 1400 vaiheilla e.Kr. Vanhimmissa hymneissä kuvataan aarialaisia Intian luoteisrajalla juuri valmiina lähtemään vallotusretkelle. Ne osottavat meille kansan Induksen rannalla jaettuna heimoihin, jotka toisinaan ovat keskenään sodassa, toisinaan liitossa »mustanahkaisia» maanasukkaita vastaan. Kastilaitos Oli silloin vielä tuntematon. Perheenisä oli perheensä pappi, päällikkö heimon pappi. Päällikkö valittiin. Nainen oli hyvässä arvossa, niin että muutamat Rigvedan kauneimmista hymneistä ovat naisten ja kuningattarien kirjottamat. Avioliittoa pidettiin pyhänä, yhdessä mies ja vaimo rukouksin lähestyivät jumalaa, molemmilla oli talossa hallintovalta. Leskien polttaminen oli silloin vielä tuntematonta; ne Rigvedan säkeet, joilla braamanat tätä tapaa puolustavat, merkitsevät aivan päinvastaista.
Vedain aarialaiset heimot tunsivat useimmat metallit. Heidän kesken oli rautaseppiä, kupariseppiä, kultaseppiä, puuseppiä, parranajajia ja muita ammatteja. He taistelivat vaunuista ja käyttivät hevosta sodassa, eivät sitä vastoin vielä elefanttia. Intiassa he oppivat viljelemään maata, asumaan kylissä ja kaupungeissa, mutta samalla he yhä vielä karjoineen kuljeskelivatkin, sillä karjat olivat edelleenkin heidän paras omaisuutensa. He osasivat rakentaa laivoja, ehkä suuria virta-aluksia, ja näyttävät tunteneen meren. Toisin kuin nykyiset Hindut vanhat aarialaiset söivät lihaa, valmistivat soma-kasvista käynyttä väkijuomaa ja uhrasivat sitä jumalillekin. Perässä tulevien heimolaisiensa pakottamina aarialaiset vähitellen levisivät kauemmaksi itään päin, karkottaen edellään mustaihoisia alkuasukkaita, taikka alistaen heidät alamaisikseen.