Intian vanhimmat kivirakennukset ovat hautakummut, »topet», joiden tyyli kuvanveistoksista ja koristeista huolimatta vielä on selvää puutyyliä. Jotenkin samaan aikaan kuin »topet» eli (Ceylonin) »dagobat», arvion mukaan toisella vuosisadalla e.Kr., rakennettiin vanhimmat buddhalaiset luolatemppelit. Intian kiviarkitehtuurin varsinainen kehitysaika oli neljäs ja viides vuosisata j.Kr. Etelä-Intian dravidakansat muodostelivat sitä yhä itsenäisemmin laajoissa temppelikartanoissaan, joiden silmäänpistävin omituisuus ovat korkeat kerros kerrokselta kapenevat tornit eli »gopurat». Dravidalaiset kehittivät varsinkin kalliotemppeleitä, joista Elloran ovat kuuluimmat. Nämä temppelit hakattiin yhdestä ainoasta suuresta kalliosta erinomaisen runsaasta muotorikkaudestaan huolimatta. Intian rakennustaiteen vahvin puoli on suunnattoman rehevä, troopillisen uhkuva muotorunsaus, jonka rinnalla ei hienostus, tyylin jalous päässyt oikeuksiinsa. Siroimmat puhtaasti intialaiset rakennukset, mitä meidän aikoihin on säilynyt, ovat Abu-vuoren jainalaislemppelit, jotka ovat niin uhkeasti ja samalla tarkalla huolella koristellut kuin korulippaat.
Muhamedilainen vallotus toi neljännellätoista vuosisadalla Intiaan aivan uuden rakennustaiteen, joka ei kuitenkaan levinnyt suurimpia kaupunkeja paljoakaan laajemmalle. Muhamettilaisen rakennustaiteen loistoaika oli kuitenkin vasta seitsemännellätoista vuosisadalla.
Intian maista ja saarista on epäilemättä Etu-Intia varhaisimmin kultuurin kehittänyt. Kaikki viittaa siihen, että sekä Ceylon että Taka-Intia ja Malaiji-saaristo ovat sieltä käsin saaneet sivistyksensä.
Ceylonissa perustivat aarialaiset Sinhalesit valtakuntansa kuudennella vuosisadalla e.Kr., ja vasta he toivat saareen sivistyksenkin, koska varsinaiset alkuasukkaat, Vedahit, vielä tänä päivänä ovat luonnontilassa. V. 504 e.Kr. oli Anuradhapura, Ceylonin vanha, aikanaan erinomaisen loistava pääkaupunki perustettu ja vanhin seudun kuuluista maankastelulaitoksista valmis. Buddhalainen luostarielämä kehittyi Ceylonissa rehevämmin kuin missään muualla, mutta saarella olikin kaksi pyhää muistoesinettä, joitten maine oli laajalle levinnyt, Buddhan jalanjälki Aatamin vuorella ja Buddhan hammas, joka neljännellä vuosisadalla j.Kr. tuotiin saarelle, niinkuin muuan säilynyt kivikirjotus kertoo. Saaren levottomista vaiheista mainittakoon, että v. 1408 kiinalainen armeija vallotti Ceylonin ja vei kuninkaan vankeuteen. Kun Lourenço d'Almeida v. 1505 astui Ceylonissa maihin, oli saari jakautunut seitsemään pieneen kuningaskuntaan. Portugalilaiset myöhemmin yrittivät vallottaa Ceylonin, mutta eivät saaneet jalansijaa muuta kuin etelärannalla, jossa he koettivat levittää kristinuskoa.
Taka-Intian maista näyttää Burma olevan se »Chrysae Regio» (kultainen valtakunta), jonka Ptolemaios mainitsee. Samaa nimittäin merkitsee pääkaupungin ympärystän vanha pali-kielinen nimi Soraparanta. Varmaan Burmassa jo silloin oli huomattava kuituun, jonka ainekset ilmeisesti ovat tulleet toiselta puolen Bengalista, toiselta puolen Ceylonista. Burman loistoaika oli kuitenkin vasta 11—13 vuosisata j.Kr., jolloin Pagan oli pääkaupunki. Paganin hävitti Kublai kaani v. 1284. Burma sai samoin kuin Siamkin kirjakielensä, vanhan pali-kielen [pali-kieli, kuollut kieli nykyisin, samoin kuin sanskritti itsekin, oli eräs sanskritin murre], Ceylonista, jonne se oli Etu-Intiasta tullut. Tällä kielellä, joka oli Etu-Intian vallitsevana kirjakielenä 7. vuosisadalta e.Kr. 4:nteen vuosisataan j.Kr., oli melkoinen buddhalainen kirjallisuus. Etu-Intiassa se syrjäytettiin samaan aikaan kun hindulaisuus syrjäytti buddhalaisuuden, mutta Ceylonissa samoin kuin Burmassa ja Siamissakin se on pysynyt kirjakielenä, vaikka yhä vähenevässä määrässä, tähän päivään saakka.
Siamin vanha loistava pääkaupunki, Ayuthia, perustettiin v. 1350 j.Kr. ja oli portugalilaisten siellä ensi kerran käydessä komeimmillaan. Kambodjaan saapui braamalaisuus ja sanskritin kieli Etu-Intiasta muutama vuosisata e.Kr. Suurenmoinen Angkor palatsineen ja temppelineen rakennettiin v:n 900 vaiheilla j.Kr. Seuraavalla vuosisadalla tuli Kambodjaan buddhalaisuus, kilpailemaan braamanalaisuuden kanssa.
Portugalilaiset saapuivat siis maailmaan, jolla oli kauas menneisyyteen ulottuva sivistys ja historia, laajalle haarautuneet kauppayhteydet, kehittynyt teollisuus ja tuotanto. Sitä omituisempaa on, kuinka niin pieni maa väkirikkaassa edistyneessä Intiassa saattoi muutamassa vuosikymmenessä saada niin vallitsevan aseman.
Cabralin retki.
Vasco da Gaman palattua ja kerrottua kokemuksensa käsitettiin Portugalissa, että jos aiottiin saada Intiassa jalansijaa ja päästä osallisiksi maustekaupasta, niin oli valmistauduttava maurien katkeraan kilpailuun ja arvatenkin asevoimankin käyttämiseen. Sinne oli siis lähetettävä melkoisia asestettuja laivastoita.
Seuraavan retken johtajaksi ei nimitetty Gamaa, vaan Pedro Alvares Cabral, hänen hyvä ystävänsä. Laivain luku oli 13 ja niillä oli 1200 miestä. Retkelle seurasi erään laivan ohjaajana Bartholomeu Diazkin, Hyvän toivon niemen löytäjä. Pappeja ja munkkeja lähti mukaan levittämään uskoa, firenzeläisiä ja saksalaisia kauppiaita kauppoja tekemään. Maaliskuussa v. 1500 laivasto purjehti Lissabonista.