Portugalilaiset saivat näistä varustuksista tiedon ja älysivät, että heidän nyt tuli ruveta järjestelmällisesti jatkamaan taistelua, jos mieli torjua tämä uusi vaara. Intian vesille päätettiin lähettää varakuningas, joka saisi oman mielensä mukaan siellä pysyväisesti hoitaa sodankäyntiä ja kauppaa, ja samalla päätettiin ponnistaa maan kaikki voimat, jotta hänen käytettävänään olisi riittävät sotavoimat.

Almeida ja hänen retkikuntansa.

Francisco d'Almeida, Intian ensimäinen varakuningas, oli vanhaa kreivillistä sukua. Hän oli espanjalaisten vallottaessa Granadaa vapaaehtoisena taistellut maureja vastaan, osottaen mitä suurinta urheutta. Parempaa miestä korkeaan ja. vaikeaan toimeen Manuel kuningas tuskin olisi voinut saada. Samalla kun Almeida oli erinomaisen urhoollinen ja tarmokas, oli hän myös ritarillinen ja jalo ja saavutti kaikkien niiden rakkauden, jotka hänen johdollaan maataan palvelivat. Ei ainoakaan tahra himmentänyt hänen nimeään sillä ajalla, minkä hän Intiassa toimi, se on aikalaisten yksimielinen tunnustus. Hänen nimityksensä jo herätti niin suurta luottamusta, että kaikista osista maata saapui tarjokkaita, jotka olivat halukkaita matkaan lähtemään.

Almeidan laivasto oli suurin, mitä Portugal vielä oli Intiaan lähettänyt. Laivoja oli vähintäin parikymmentä, ehkä enemmänkin, toiset sotalaivoja, toiset kauppalaivoja, ja lisäksi otettiin mukaan valmiiksi veistettyä puutavaraa, josta Intiassa piti rakennettaman pienempiä aluksia rannikkoa vartioimaan. Laivastossa oli 1500 asemiestä, 200 tykkimiestä ja 400 liikamerimiestä, joitten piti jäädä Intiaan aukkoja täyttämään. Kaikenlaisia käsityöläisiä otettiin mukaan, varsinkin puuseppiä, rautaseppiä ja köydenpunojia. Tykkejä ja ampumavaroja varustettiin runsaasti — varustustöitä hoitikin Vasco da Gama, joka kokemuksesta tiesi, mitä Intiassa parhaiten tarvittiin. Kuningas itse kävi joka päivä valvomassa töitten edistymistä. Varakuninkaan lippu annettiin Almeidalle juhlallisilla menoilla Lissabonin tuomiokirkossa, kuningas seurasi laivaston mukana Tajon suulle, soudattaen itseään laivasta laivaan ja rohkaisten ja kehottaen kapteeneja, sanoen kullekin jäähyväiset ja toivottaen onnellista matkaa. Moinen retki oli niihin aikoihin monta vertaa vaarallisempi kuin nykyisin, sekä laivain vähemmyyden ja vaikeamman purjehduksen että tautien vuoksi, joita ei vielä ymmärretty välttää, kun niitten luonnetta ei tunnettu, eikä parantaa, kun ne olivat päässeet laivoissa raivoamaan. Tämän laivaston mukana purjehti Intiaan Magalhães, joka sitten saavutti kuolemattoman maineen retkellään maan ympäri. Maalisk. 25 p. 1505 Almeidan retkikunta lähti pitkälle ja vaaralliselle matkalleen.

Hyvän toivon niemen edustalla oli jälleen kestettävä kovia myrskyjä, ennenkuin sen ohi päästiin. Yksi laiva oli menetetty päiväntasaajan seuduilla; toinen sai niemen ohi purjehdittaessa niin pahan vuodon, että se täytyi ajaa maalle, mutta suuri osa miehistöstä pelastui Mosambikiin.

Uusi varakuningas oli lähtiessään saanut tarkat ohjeet. Ensinnäkin hänen piti rakentaa Sofalaan linna ja miehittää se. Sama oli tehtävä Kiloassa, jonne lisäksi oli jätettävä muutamia pienempiä aluksia valvomaan Afrikan itärannikon laivaliikettä. Tultuaan Intian rannalle varakuninkaan tuli rakentaa linna Andjediva-saarille, Goan eteläpuolelle, koska tämä saaristo oli huomattu mukavaksi tukipaikaksi laivaston rannikkopurjehduksille. Siellä oli myös rakennettava kaksi alusta mukana olevista aineista. Sitten oli ruvettava vainoamaan Kalikutin kuninkaan laivoja, sillä häntä vastaan oli julistettu ainainen sota. Eräisiin toisiin paikkoihin oli rakennettava linnoja, kauppalaivat sitten kuormattuina lähetettävä kotimatkalle, jota vastoin sotalaivain tuli jäädä Intiaan ja tehdä retki Ormukseen, Persian lahden suulle, sekä rakentaa sinne linna estämään sen kautta kulkeva arabialainen kauppa, kullan ja silkin tuonti Hindustanista, mausteitten Itä-Intian saaristosta. Ainoastaan kuusi vuotta oli kulunut siitä, kun Portugalilaiset saapuivat Intiaan. Näin suuriksi olivat heidän yrityksensä lyhyessä ajassa paisuneet.

Almeida Afrikan itärannalla.

Kiloan sheikki otti varakuninkaan laivaston huonosti vastaan, josta hyvästä tämä muitta mutkitta väkirynnäköllä vallotti hänen kaupunkinsa, menettämättä ainoatakaan miestä. Seuraavana päivänä aljettiin rakentaa paikalle linnaa, johon jätettiin melkoinen varusväki.

Mombasa, jonka edustalle sitten tultiin, teki sisämaan kanssa suurta kauppaa ja oli lujasti linnotettu. Sielläkin oli vastaanotto huono. Sheikki antoi ampua Almeidan laivastoa tykeillä, jotka oli pelastettu eräästä haaksirikkoutuneesta portugalilaisesta laivasta. Kahden päivän kuluttua kaupunki väkirynnäköllä vallotettiin, vaikka sheikillä oli kymmenentuhatta miestä. Tappelu oli tuima. Portugalilaisilta tosin kaatui vain muutama mies, mutta sitä enemmän haavottui. Tässä tappelussa tuli muita kuulummaksi varakuninkaan ainoa poika, Dom Lourenço, jota sotamiehet hänen voimiensa ja rohkeutensa vuoksi kerrassaan jumaloivat. Vaikka nuoren sankarin loistava rata oli niin lyhyt, — se oli parin vuoden kuluttua päättyvä, — niin ennätti hän kuitenkin tässä vähässä ajassa saavuttaa maineen, jommoista ei kenellekään toisella Intiassa ollut. Mombasan sheikki kaupunkinsa vallotuksen jälkeen alistui ja suostui maksamaan vuotuisen veron, ja valkoinen vaakunapatsas pystytettiin hänen kaupunkiinsa. Dom Lourençolle sheikki, hänen urhoollisuuttaan ihaillen, lahjotti arvokkaan miekan ja kallisarvoisen helminauhan. Voittaja ja voitettu erosivat toisistaan ystävinä.

Varakuningas aikoi sen jälkeen käydä Magadoxossa ja Melindessä, mutta vuodenaika oli siksi pitkälle edistynyt, että luotsit kaikin mokomin kehottivat rientämään, ennenkuin suotuisa tuuli menetettäisiin. Almeida sen vuoksi käski ohjata suorinta tietä Intiaan, laivasto ulkoni väljälle Intian merelle ja saapui rientävän monsuunituulen vetämänä syyskuun puolivälissä onnellisesti Andjediva-saarille, jonne tieto Itä-Afrikassa saaduista voitoista jo oli ennättänyt. Siellä oli vastassa Kananorin radshan kirje, jossa hän ilmotti koonneensa suuret määrät mausteita, vaikka paikalla lähetettäviksi, ja samalla ilmotti kolmea suurta mekkalaista alusta paraillaan odotettavan Kalikutiin.