Iberian niemimaa vaurastui arabialaisen vallan aikana entistään rikkaammaksi ja suureksi osaksi omisti muhamedin uskon. Sen suuriin kaupunkeihin rakennettiin loistavia rakennuksia, ja arabialainen sivistys ja tiede kohosivat niissä niin korkeaan kukoistukseen, että muista Europan maista tultiin Espanjaan oppimaan. Olemme jo ennen kertoneet, kuinka maantiedekin sieltä käsin sai elvytystä. Mutta toiselta puolen Arabialaisten, eli oikeammin heidän ja Pohjois-Afrikan Berberien sekotuksen, »Maurien» valta nopeaan turmeltui ja muuttui tavalliseksi itämaiseksi sortovallaksi. Ristiretkien aikakauden lähestyessä kiihtyi uskonnollinen suvaitsemattomuuskin ja samalla kristittyjen halveksiminen ja vainoaminen. Siitä vähitellen kehittyi kristityissä se sammumaton viha vääräuskoisia vastaan, joka sitten sytytti taisteluhalua ja kansanrunoissa sai kaikiksi ajoiksi hehkuvan ilmauksensa.
Pyreneitten ja Asturian vuorimaissa, itsenäisyytensä säilyttäneiden Baskien kesken, oli kaiken aikaa palanut se toivon kipuna, josta vähitellen kasvoi Espanjan vapautus. Sitä myöten kuin Maurien valta niemimaalla rappeutui, sikäläiset pienet ruhtinaskunnat alkoivat levitellä itseään. Kahdeksannella vuosisadalla syntyi Leonin kuningaskunta ja siitä perustettiin Maureilta vallotetulle alueelle Castilia, jonka ensimäinen pääkaupunki oli Burgos. Pyreneissä olivat Navarra ja Aragonia. Näiden pienien valtakuntien historia oli täynnään ainaisia aluemuutoksia, joihin milloin avioliitot, milloin vallotukset antoivat aihetta. Milloin ne olivat sodassa keskenään, milloin Maureja vastaan. Kuta enemmän ristiretkiaate valtasi alaa, sitä enemmän kasvoi kuitenkin täälläkin viha vääräuskoisia vastaan ja heidän maasta karkottamisensa muodostui suureksi yhteiseksi tehtäväksi. Mutta niin kiihkeät olivat kuitenkin kristittyjen keskinäiset kateet ja kiistat, että yksin kuulu Cidkin, Espanjan kansallissankari. Maurien pelätty vihollinen, toisin ajoin taisteli heidän liitoissaan kristittyjä vastaan. Kristityistä valtakunnista paisuivat Castilia ja Aragonia muita mahtavammiksi. Edellinen levitteli lännessä, jälkimäinen idässä valtaansa, ja kaupunki ja maakunta toisensa jälkeen riistettiin Maureilta. Kun Castilian perijätär Isabella ja Aragonian kuningas Ferdinand solmivat avioliiton, niin yhtyi vihdoin (v. 1479) melkein koko Espanja yhdeksi valtakunnaksi. Maurien hallussa oli enää vain Granada, mutta Granadankin vallotus oli vain ajan kysymys.
Näissä ainaisissa sodissa kehittyi Espanjan ylimystössä seikkailuhalu ja taistelukunto, joka sitten valtameren takana osottautui monissa loistavissa urotöissä. Mutta maan varallisuus ainaisista levottomuuksista kärsi. Niinpä oli Espanjan kauppakin hyvin pieni, laivaliikettä tuskin oli ensinkään.
Viidennentoista vuosisadan lopulla oli siis Espanjassa loppuun suoritettu suuri vapautus- ja yhdistystyö ja vuosisatoja kestänyt kehitys saavuttanut päätöksen. Vielä ei Espanjan kansa tosin ollut yksi kansa, siksi paljon vieraita aineksia oli niemimaalle asettunut aikain kuluessa, mutta se oli saavuttanut kaikki yhteen sulamisen edellytykset. Se joutui nyt luomaan katseensa ulospäin ja hakemaan laajempia toimialoja. Pienen Portugalin kilpailuun kiihottava esimerkki sai sen lähettämään Columbuksen Amerikkaa löytämään ja voimain joutilaisuus kotimaassa erinomaisen tarmokkaasti ryhtymään löydettyjä maita valtaamaan. Espanjan kädet olivat vapaat ja se kahmasi itselleen yhdellä kerralla niin paljon maata, puuhaa ja omaisuutta, ettei sen koommin ole toista semmoista kaappausta tapahtunut. Siitä tuli muutamassa vuosikymmenessä maailman ensimäinen siirtomaavalta.
Christopher Columbus.
Eräs historiallinen hetki.
Puolivälissä Guadalquivir ja Guadiana jokien välillä on Espanjan lounaisrannalla eräs suistamolahti, johon laskee kaksi pientä jokea, Odiel ja Tinto. Odielin rannalla on Huelva niminen kaupunki, Moguer ja Palos taas Tinton varrella. Korkealla niemellä Tinton itäpuolella on Santa Maria de la Rabidan fransiskaniluostari. Se on epäsäännöllinen rakennusryhmä, yksinkertainen, mutta jykevä, niinkuin Keskiajan luostarit yleensä. Korkealla paikalla ollen se näkyy kauas merelle ja oli ennen vanhaan purjehtijoille maanmerkkinä, heidän lähestyessään tätä muutoin lakeata rannikkoa.
Eräänä iltana tammikuussa v. 1485 istui luostarin portilla matkamies, pieni poikanen kerallaan. Hän oli muukalainen, vieras kansallisuudeltaankin, ammatiltaan merenkulkija. Genova oli hänen kotipaikkansa, mutta hän oli kiertänyt paljon enemmänkin maailmaa ja tuli nyt viimeksi Portugalista. Siellä hän oli monta vuotta viettänyt ja mennyt naimisiin, mutta vaimonsa menetettyään päättänyt lähteä naapurimaahan onneaan etsimään, kun hänen suuria tuumiaan ei Portugalissa ymmärretty. Vaivalloisen matkan jälkeen hän köyhänä ja väsyneenä oli saapunut tämän vanhastaan kuulun luostarin portille, anomaan sen vieraanvaraisuutta ja suojaa. Levättyään vähän aikaa kivi-istuimella hän soitti luostarin kelloa, pyytäen vähän virvotusta itselleen ja pojalleen. Munkkien huomiota herätti vieraan ryhdikäs ulkomuoto ja arvokas käytös. He kehottivat häntä poikansa keralla astumaan luostarin suojiin.
Tämä mies oli Christopher Columbus. Luostarissa oli muuan nuori oppinut munkki, veli Antonio de Marchena, joka mieltyi keskustelemaan vieraan kanssa, etenkin kun piankin huomasi voivansa hänen kanssaan keskustella mieliaineistaan, tähtitieteestä ja kosmografiasta. Columbus kertoi hänelle vaiheistaan ja alkoi sitten selittää tuumiaan, joita nuori munkki ihmetellen kuunteli. Muukalaisen aikomus oli ennen kuulumaton. Hän aikoi purjehtia valtameren poikki länteen ja päästä sen kautta Intiaan. Sitä ei vielä kukaan ollut yrittänyt, eikä moni edes mahdolliseksi luullut. Aatteen uutuuden ohella viehätti hurskaita munkkeja tämän vieraan harras halu levittää kristinuskoa pakanakansoihin. Nuori Antonio oli oppinsa vuoksi luostarissa huomattu mies ja hänen suositteleminaan Columbuksen tuumat saivat koko luostarikunnan lämpöisen kannatuksen. Toistaiseksi eivät munkit kuitenkaan voineet häntä muulla tavalla auttaa, kuin ottamalla hoitoonsa hänen pienen poikansa, Diegon, kunnes isä oli ennättänyt saada maan mahtavien kannatuksen suurelle aikomukselleen. Mutta myöhemmin La Rabidan munkkien puolto oli Columbukselle tehokas apu. Se ratkaisevalla hetkellä sai vaakakupin hänen puolelleen painumaan, kun Castilian hallitus teki päätöksensä hänen esityksestään, ja sen vuoksi voimme sanoa Columbuksen tuloa tähän luostariin historialliseksi hetkeksi.
Columbuksen nuoruus.