Tämän merkillisen miehen nuoruudesta on niukasti tietoja. Se voi ensi katsannolta näyttää omituiselta, sillä suuren löytöretkensä kautta Columbus nopeaan sai mainetta ja vaikutusvaltaa ja tuli niin huomatuksi mieheksi, että hänen nimeänsä mainittiin kautta Europan. Ehkä on tietojen niukkuuteen osaksi syynä se, että hän oli alhaista sukua. Kohottuaan Espanjan ylimykseksi ja saatuaan osakseen suurimmat kunnianosoitukset, mitä siellä voitiin antaa, Columbus ei ehkä halunnut saattaa yleiseen tietoon niitä kovin vaatimattomia oloja, joissa hän oli kasvanut.
Harvan miehen elämänvaiheita on kuitenkaan niin väsymättä tutkittu kuin Amerikan löytäjän. Sen aikuisista perintö- ja oikeusasiakirjoista, joita säilytetään Genovan arkistoissa, on vihdoin saatu selville hänen syntymävuotensa. Columbus syntyi Genovassa todennäköisesti vuonna 1451. Isä oli villankehrääjä, verraten varaton mies; Christopherin syntyessä hän oli erään portin vartijana Genovassa. Elämäkerrassa, joka Columbuksen toisen pojan, Fernandon toimesta myöhemmin kirjotettiin, mutta jossa tietoja arvatenkin on koko joukon kaunisteltu, mainitaan nuoren Christopherin saaneen jonkinlaisen kasvatuksen, muun muassa olleen Pavian yliopistossa tähtitiedettä, mittausoppia ja kosmografiaa oppimassa. Mutta toiselta puolen amiraali oman kertomuksensa mukaan jo neljäntoista vuotiaana lähti merille. Toisin ajoin hän auttoi villankehruussa isäänsä, joka oli muuttanut Savonaan, lähelle Genovaa. V. 1474 Columbus näyttää käyneen Kinos saarella. Kesällä 1476 hän luultavasti kävi Englannissa ja omien sanainsa mukaan vielä kauempanakin pohjoisessa aina Islannissa saakka. Tätä väitettä on koetettu osottaa perättömäksi, mutta muistettava on, että Genovalla oli laajat kauppasuhteet ja että sieltä tehtiin säännöllisiä retkiä Brittein saarien kaikkiin osiin ja niiden pohjoispuolella oleviin merensaariinkin. Islannissa Columbus olisi voinut kuulla kerrottavan Leif Onnellisen ja Thorfinn Karlsefnin retkistä lännen Viinimaahan, vaikkei hän siitä mitään mainitse. Nuo vanhat kertomukset olisivat helposti voineet hänessä virittää ensimäisen idun tuumaan, jonka hän sitten toteutti.
Englannista Columbus lähti Portugaliin, samoin kuin niin monet italialaiset purjehtijat ennen häntä, etsimään onneaan tämän meriliikettään laajentavan nuoren valtakunnan palveluksessa. Hän meni naimisiin verraten ylhäisen naisen, Felipa Monis de Perestrellon kanssa. Felipan isä oli itsekin genovalainen, hän oli aikanaan ruvennut Henrik Purjehtijan palvelukseen, ollut mukana Madeiran naapurisaaren Porto Santon asuttamisessa ja sen ensimäisenä maaherrana. Felipan serkku oli siihen aikaan Lissabonin arkkipiispana. Vuoden 1479 vaiheilla Columbus itsekin kävi Porto Santossa. Saarella hän ehkä tutustui appi-vainajansa laivakirjoihin ja muistiinpanoihin ja keskusteli vanhain merimiesten kanssa länsimeren salaisuuksista ja vieraitten maitten merkeistä, joita meri oli mukanaan tuonut. Tähän aikaan hänessä ehkä kypsyi tuuma, että Intiaan olisi mahdollinen päästä lännen tietä valtameren poikki. Juhana II:n noustessa valtaistuimelle Columbus näyttää ruvenneen Portugalin palvelukseen ja v. 1481—1482 tehneen matkan Guinean rannikolle. Sieltä palattuaan hän esitti kuninkaalle rohkean aikomuksensa.
Lännen tien alkuvaiheet.
Niin vähän kirjallisia tietoja on säilynyt vanhempain aikain elämästä, ettemme voi varmaan sanoa, kuinka tämä tuuma purjehtia lännen tietä Intiaan, kuuluun rikkaaseen ryyti-, kulta- ja silkkimaahan, oikeastaan sai alkunsa.
Löytöretkille Atlantinmeren tuntemattomiin osiin oli varmaan jo moni ennen Columbusta halunnut lähteä, vaikka matkan kuvitellut vaarat olivat siihen saakka yrityksestä pelottaneet. [Henri Harisse, Amerikan löytöhistorian etevä tutkija, on nykyisin selville saanut, että XV:nnen vuosisadan loppupuoliskolla Azoreilta käsin tehtiin Portugalin hallituksen myötävaikutuksella useita matkoja, joiden tarkotus nimenomaan oli karttoihin merkittyjen tarusaarien löytäminen. Ainakin seuraavat yritykset tiedetään: V. 1452 purjehti Diogo de Terve, 1457 herttua Fernäo de Beira, 1462 João Vogado, 1472 Ruy Gonçalves, 1475 Fernao Telles. Luultavasti Columbus kuuli näistä matkoista ja niiden kielteisistä tuloksista.] Kartoille oli kuvattu vielä Azorien ulkopuolellekin saaria, kuten St. Brandan, Antilia ja Brasil, jotka tosin lienevät olleet alkuaan mielikuvituksen tuotteita, mutta sen kautta, että olivat kartoilla sijansa saaneet, vähitellen vakautuneet merenkulkijain käsityksissä todellisuudeksi, koska kirjallisuudella siihen aikaan oli nykyistä paljon suurempi auktoritetti. Mutta oli kuitenkin saatu varmempiakin viittauksia siitä, että tuntemattomassa lännessä mahtoi olla maita ja ihmisiä. Fernando Columbuksen julkaisemassa elämäkerrassa mainitaan useita merimiesjuttuja, jotka saattoivat kiihottaa hänen isäänsä löytöretkelle lähteinään. Eräs portugalilainen luotsi oli tavannut kaukaa merestä Kap Vincentin ulkopuolelta vuollun puukappaleen, jonka monta päivää puhaltaneet länsituulet olivat mukanaan tuoneet. Samanlaisia puukappaleita oli löydetty Porto Santostakin. Azorien rannoille oli ajautunut outojen kuusilajien runkoja. Olipa meri tuonut mahtavan ruovonkin, jonka solmujen väliin mahtui yhdeksän pullollista viiniä — se ei voinut olla, arveltiin, kotoisin muualta kuin Intiasta. Flores nimiselle Azorisaarelle oli ajautunut kaksi ruumista, jotka olivat jotakuta tuntematonta kansaa. Väittävätpä jotkut nähneensä merellä katettuja aluksiakin, joissa oli ollut eläviä outoja ihmisiä. Toiset purjehtijat luulivat nähneensä matkalla Irlantiin maata, jonka he päättivät Tatarian (Aasian) itärannaksi. Jotkut väittivät löytäneensä lännen merestä tuntemattomia saaria. Guinean ja Madeirankin välillä oli joku luullut lännestä häämöttävän etäistä maata ja sitä oli lähdetty etsimään, vaikka tosin oli saatu palata takaisin tyhjin loimin. Nämä luultavasti olivat osaksi merimiesjuttuja, mutta saattoi niissä olla tottakin. Tuskin lienee Columbus sitä vastoin saanut kuulla matkasta, jonka luotsi Juhana Scolvus v. 1476 teki Tanskan kuninkaan toimesta, viedäkseen apua Grönlannin siirtokunnille, ja jolla retkellä hän näyttää joutuneen Labradorin rannoille.
Nämä epämääräiset huhut ja kertomukset tuskin kuitenkaan olisivat saaneet Columbusta aikomustaan esittämään, ellei hänellä olisi ollut perusteellisempiakin syitä otaksua, että lännen kautta oli mahdollinen purjehtia Intiaan. Vaikkapa hän ei olisikaan opiskellut Pavian yliopistossa, niin oli hän kuitenkin hankkinut itselleen perusteellisemmat tiedot tähtitieteestä ja kosmografiasta kuin sen ajan purjehtijoilla yleensä oli. Hänen päälähteitään oli »Imago mundi» niminen teos, jonka vuoden 1410 vaiheilla oli kirjottanut Cainbrayn kardinali Petrus de Alliaco. Se oli mukailu aikaisemmista skolastisista teoksista, useista vanhemmista auktoreista koottu yhdistelmä. Petrus de Alliaco oli teokseensa koonnut varsinkin klassillisten kirjottajain tietoja maapallon rakennuksesta, ynnä maitten ja merien muodoista. Siitä Columbus sai käsityksensä maan pallonmuodosta, sen koosta ja Atlantin meren otaksutusta kapeudesta, Paratiisin paikasta ja piakkoin odotettavasta maailmanlopusta. Ratkaiseva merkitys Columbuksen yritykselle oli »Imago mundin» tiedoilla maapallon pienestä koosta. Siinä sanotaan, että jos tahdotaan tietää, paljonko maan pinnasta on asuttua, niin on otettava huomioon ilmastolliset olot ja vesi. Ptolemaioksen luulon mukaan oli noin kuudes osa maapallon pinnasta maata, loput vettä; myöhemmin hän arveli, että neljäsosa maan pinnasta oli asuttavaa maata. Aristoteles luuli maata olevan vielä enemmän. Hänen laskunsa mukaan ei meri Espanjan länsirannan ja Intian itärannan välillä (Atlantin meri) voinut olla leveä. Seneca lausui luonnonhistoriassaan, että suotuisalla tuulella tämän meren poikki pääsisi muutamassa päivässä. Kun Pliniuskin otaksui samaa, niin ei Petrus de Alliacon mielestä maan pinnasta mitenkään kolmeneljännestä voinut olla vettä. Sitä paitsi sanotaan Raamatussa, Esran kirjassa, että ainoastaan seitsemäsosa on vettä maahan verraten. Vielä hän huomauttaa Aristoteleen osottaneen, ettei Afrikan länsirannalta voi olla meren poikki Intian itärannalle kovin pitkä matka, koska molemmissa maissa oli elefantteja. Kaikesta päättäen, sanoi Petrus de Alliaco, on siis maamatka Espanjasta itää kohti Intiaan paljon pitempi kuin merimatka valtameren poikki lännen kautta.
Tieteellisessä kirjallisuudessa oli siis ajatus maan ympäri purjehtimisesta lausuttu jo Vanhalla ajalla, vaikk'emme tiedäkään kenenkään yrittäneen sitä toteuttaa. Vielä välittömämmän sysäyksen sai Columbuksen mielessä kytevä tuuma hänen maamiehensä Paolo Toscanellin kirjeestä Portugalin hallitukselle.
Toscanellin kirje.
Paolo Toscanelli (1397—1482), ammatiltaan lääkäri, oli aikansa etevimpiä oppineita. Hänen kotikaupunkinsa oli Firenze. Muitten tieteitten ohella hän oli tutkinut myös kosmografiaa ja tunsi hyvin vanhat auktorit. Maantieteelliset harrastukset olivat saaneet hänet seurustelemaan aikansa etevimpäin matkustajani kanssa. Marco Polon kertomukset Kiinan ja Cipangun (Japanin) rikkauksista lienevät hänessä virittäneet sen ajatuksen, että näihin idän maihin voitaisiin päästä mukavammin lännen tietä Atlantin meren poikki. Hyvin tietäen, että Portugalilaiset olivat jo vuosikymmeniä etsineet tietä Intiaan Afrikan ympäri, hän sen vuoksi kirjoitti eräälle kirkonmiehelle Lissaboniin kirjeen näistä mietteistään ja liitti kirjeeseen oman tekemänsä kartan maapallon meripuoliskosta, jota ei siihen saakka vielä kukaan ollut yrittänyt piirtää. Sen kautta hän tahtoi havainnollisesti antaa tukea arvelulleen. Toscanellin kartta on tosin joutunut hukkaan, mutta siitä on ehkä jäljennetty se pallokartta, jonka nürnbergiläinen ritari ja oppinut Martin Behaim Portugalissa laati. Kirje sitä vastoin on säilynyt, ja koska se epäilemättä oli välittömiä vaikuttimia Columbuksen matkaan, niin julkaisemme sen tässä kokonaan: