Maustekauppa uusille teille.
Tämä voitto oli ratkaiseva ja Portugalilaiset saattoivat toistaiseksi olla hyvässä turvassa. Mutta lepoa he eivät saaneet itselleen suoda, jos mieli päästä tarkotustensa perille. Arabien kauppa oli tosin saanut tuhoisan iskun Malabaar-rannikolla, mutta he näyttivät keksineen uusia teitä, koska saattoivat yhä edelleen sitä jatkaa, vaikka pääsy Kalikutiin, maustekaupan vanhaan keskustaan, olikin estetty. Samalta Varthemalta, joka oli tuonut viestin samudrinin hyökkäyksestä, sai Almeida nyt tietoja, joiden kautta hän sai laajemman käsityksen tämän kaupan etäisimmistä lähteistä.
Varthema antoi varakuninkaalle tietoja maustimien varsinaisista kotiseuduista, joissa hän oli käynyt. Hän oli käynyt sekä Malakassa että Molukeilla ja Jaavassa, muhamedilaisuuden turvissa matkustellut kaikkialla Sunda-saaristossa. Varakuningas näiden tietojen nojalla päätteli, että maurit olivat alkaneet purjehtia Maledivien saarille, jotka ovat meressä lounaaseen päin Intian eteläkärjestä, ja siellä kuormata aluksiinsa mausteet, joita toiset laivat sinne toivat. Dom Lourenço ei kuitenkaan saaristoa löytänyt, vaan jonkun ajan merellä harhailtuaan saapui Ceyloniin, jossa Portugalilaiset eivät olleet vielä käyneet. Minkäänlaisiin sotatoimiin hän ei Ceylonissa ryhtynyt.
Keväällä v. 1506 lähti Portugalista jälleen viisitoista laivaa Intiaan. Kymmenen oli kuormalaivaa, osaksi italialaisten ja saksalaisten kauppiaitten varustamia; näitten piti purjehtia suoraan Intiaan. Viisi laivaa oli sotalaivaa, ja niillä piti Affonso d’Albuquerquen Arabian rannikolla vartioida Punaisen meren ja Persian lahden suuta. Sokotraan oli rakennettava linna, sillä maurien oli tapana poiketa siellä vettä ottamassa.
Tristão da Cunha.
Kauppalaivastoa johti Tristão da Cunha, joka Brasilian rannalta Kapmaahan purjehtiessaan myrskyn kantamana joutui pois oikealta väylältä ja löysi Atlantin meren eteläosasta hänen mukaansa nimitetyn saaren. Useimmat hänen laivoistaan saapuivat onnellisesti yhtymäpaikkaan Mosambikiin; yksi ainoa ajautui Madagaskariin, tuoden sieltä tiedon, että muka saarella oli paljon kultaa, pippuria ja inkevääriä. Tämä sai Tristão da Cunhankin saarelle poikkeamaan, mutta tieto huomattiin väärinkäsitykseksi; ja kun sitä paitsi Madagaskarinkin maurit olivat vihamieliset ja mahtavat, niin laivasto jatkoi matkaansa Intiaan. Kuitenkin mennessä ankaran taistelun jälkeen vallotettiin ja poltettiin Magadoxon eteläpuolella oleva vihamielinen Brava. Portugalilaiset anastivat sheikin rahastosta suunnattoman määrän hopeaa.
Tristão da Cunha sitten purjehti Sokotraan, jossa vielä oli jäljellä kristittyjä, vaikka saari muutama vuosikymmen aikaisemmin olikin joutunut arabialaisen sheikin vallan alle. Sokotran linna oikopäätä rynnäköllä vallotettiin, rakennettiin uudestaan entistä lujemmaksi ja sai Portugalilaisen varusväen.
Tristão da Cunhan viivytyksien kautta oli kuitenkin Aimeida joutunut vaikeaan asemaan. Kananorin ystävällinen ruhtinas kuoli ja hänen jälkeläisensä liittyi jälleen Kalikutin samudriniin, koska Portugalilaiset olivat pidättäneet ja upottaneet erään hänelle kuuluvan laivan, vaikka sillä oli heidän itsensä antama suojeluskirje. Kananorin portugalilaista linnaa piiritettiin; sen pieni varusväki kuitenkin kesti menestyksellä kaikki hyökkäykset, kunnes Tristão da Cunha vihdoin saapui. Linna rakennettiin uudelleen kivestä. Osa Portugalista tulleista laivoista lähetettiin paikalla paluumatkalle, koska varakuningas oli saanut kootuksi riittävät maustekuormat. Dom Lourenço laivasto-osaston kanssa purjehti Bombayn eteläpuolella olevaan Tshaulin satamaan, saadakseen sieltä lisää: Tshaulin pikkuruhtinas oli nimittäin liittynyt Portugalilaisiin.
Egyptin laivasto saapuu sotanäyttämölle.
Tällä kannalla olivat asiat, kun Egyptin sulttaanin laivasto saapui Intiaan. Portugalilaiset olivat siten saaneet uuden ja vaarallisen vihollisen, jolla lisäksi oli Intiassa mahtavia liittolaisia. Gujeratin shaahi, jonka valtakunta oli Narbadan ja Indus-jokien suistamojen välillä, lähetti Egyptiläisten avuksi viisikymmentä intialaista alusta. Dom Lourenço oli yhä vielä Tshaulin joessa, kun tämä laivasto lähestyi. Hän luuli sitä ensiksi Albuquerquen osastoksi, jota odotettiin Ormuksesta, eikä huomannut ajoissa lähteä merelle, jossa hän olisi voinut paremmin puoliaan pitää. Taistelu siten syntyi itse joessa. Ensimäisenä päivänä ei vielä tapahtunut ratkaisua. Dom Lourenço olisi tosin voinut yön aikana paeta merelle, mutta kun isä oli kerran ennen varottanut häntä liiallisesta varovaisuudesta, niin hän ei tilaisuutta käyttänyt. Seuraavana päivänä taistelua siis jatkettiin. Portugalilaisen päällikön laiva sai tykinluodista niin vaikean vuodon, että sen vihdoin täytyi koettaa toisen laivan avulla päästä pakoon. Siinä yrityksessä se kuitenkin puski joessa kalastajain paaluun eikä enää päässyt irtaantumaan. Vetoköysi katkesi ja Dom Lourençon alus joutui vihollisen maalitauluksi. Huolimatta epätoivoisesta asemastaan sankari kuitenkin viimeiseen saakka piti puoliaan. Hänen urheutensa oli toisille loistavana esikuvana. Tykinluoti runteli hänen säärensä, mutta saatuaan haavan sidotuksi hän tuolilla istuen johti maston juurelta taistelua, kunnes toinen luoti oli surman luoti. Vasta kun melkein koko miehistö oli joko kaatunut taikka kyvyttömäksi haavottunut, laiva vallotettiin; mutta samalla se upposikin eikä siis jäänyt viholliselle voitonmerkiksi. Muut portugalilaiset laivat pääsivät pakenemaan Kotshiniin, jossa varakuningas oli. Vakavalla mielellä Aimeida kuuli poikansa sankarikuoleman ja mielessään vannoi pyhän valan, ettei Intiasta lähtisi, ennenkuin oli sen maureille kostanut. Egyptiläisen laivaston kuultiin lähteneen Gujeratiin Diun satamaan talvea viettämään.