Hänen seuraajansa muutti kokonaan suunnitelmat ja ulotti Portugalin toiminnan kautta koko Intian meren.
Varthema.
Se »giauri», s.o. muhamedin uskoon kääntynyt kristitty, jolta Lourenço d’Almeida sai tiedon Kalikutin samudrinin hyökkäyksestä, oli siksi kuvaava ilmiö Uudenajan varhaisimpien matkustajain joukossa, että hän löytöretkien historiassa ansaitsee enemmänkin muistamista, etenkin kun hän laajoista matkoistaan kirjotti teoksen, jolla tarkkain havainnoittensa ja oikeitten tietojensa vuoksi on pysyvä arvo.
[Varthema kulki jotenkin samoja reittejä kuin venezialainen Nicolo Conti, joka 83 vuotta aikaisemmin lähti Itämaille 25 vuotta kestäville matkoilleen. Conti kulki Damaskon ja Mesopotamian kautta Bagdadiin ja Basraan ja sieltä laivalla Ormukseen ja Intiaan, ruveten persialaisten kauppiasten kanssa yhdessä kauppaa tekemään. Conti antaa matkakertomuksessaan tarkan kuvauksen Vijayanagarista, Dekkanin etevimmän hindulaisvaltion pääkaupungista, joka sitten v. 1555 hävitettiin. Sitten hän kävi Madrasin rannikolla ja tutustui nestoriolaisiin kristittyihin. Sumatrassa hän oleskeli vuoden, tutustuen sen ihmissyöjiin asukkaihin ja tuotteihin. Sumatrasta hän kulki Tenasserimiin, Malakan niemelle, kävi sitten Burmassa, Bengalissa ja Javassa, Kotshin-Kiinassa ja Kulamissa, Etu-Intian eteläosassa. Paluumatka kävi Malabaar-rannikon kaupunkien kautta ja meren poikki Sokotraan, jonka asukkaat silloin vielä olivat nestoriolaisia kristittyjä. Adenin, Dshiddan ja Kairon kautta Conti v. 1444 saapui Veneziaan. Matkalla hänen oli täytynyt kääntyä muhamedin uskoon ja tämän synnin sovitukseksi paavi Eugenius velvotti hänet kertomaan elämänvaiheensa sihteerilleen, Poggio Bracciolinille. Matkakertomus sisältää paljon arvokkaita tietoja Intiasta ja on kaiken kaikkiaan 15:nnen vuosisadan paras teos Etelä-Aasiasta, mitä kukaan europpalainen kirjotti. Niccolo Conti oli ainoita länsimaisia kristittyjä, joka Keskiajalla kävi Sokotrassa.]
Ludovico di Varthema oli kotoisin Bolognasta. Hän oli ehkä alkuaan sotilas, mutta seikkailunhalu ja kunnianhimo saivat hänet maastaan lähtemään etäisille matkoille. Hän lähti Europasta vuoden 1502 lopulla, kävi ensin Egyptissä ja matkusti sieltä Syriaan. Damaskossa hän näyttää kääntyneen muhamedin uskoon ja nimellä Yunas (Jonas) ruvenneen sotamieheksi Damaskon mamelukkiväkeen. Damaskosta hän matkusti Mekkaan ja Medinaan siinä mamelukkijoukossa, jonka Damaskon hallitsija oli antanut pyhiinvaeltajakaravanin suojaksi. Hän tekee kirjassaan tarkkaan selkoa Arabian pyhistä paikoista ja niiden hartaudenharjotuksen menoista. Djiddasta, Mekan satamasta, hän aikoi purjehtia Intiaan, mutta otettiin Adenissa vangiksi. Jemenin sulttaanin puolison avulla Varthema kuitenkin pääsi vapaaksi ja matkusti sitten laajalti Lounais-Arabiassa, käyden muun muassa maan sisässä Sanassa. Sitten hän purjehti laivalla Persian lahdelle ja Intiaan. Matkalla poikettiin Somalimaassa, Zailassa ja Berberassa. Alkupuolella vuotta 1504 Varthema lienee saapunut Gujeratin Diuhun; hän kävi Gogossa ja matkusti sitten Arabian kautta Ormukseen. Ormuksesta hän näyttää matkustaneen Persian kautta Heratiin, palaten sieltä Shirasiin, jossa hän rupesi erään persialaisen kauppakumppaniksi. Varthema ja tämä persialainen pysyivät sitten yhdessä melkein kaikilla niillä matkoilla, joita hän myöhemmin teki Etelä-Aasiassa.
Koetettuaan turhaan päästä Samarkandiin Varthema toverinsa keralla palasi Shirasiin ja matkusti sieltä Ormukseen, josta purjehdittiin Intiaan. Induksen suusta kuljettiin Etu-Intian länsirantaa etelään päin, poikettiin Cambaissa ja Tshaulissa, tehtiin Goasta matka maan sisään Bijapuriin, palattiin takaisin rannikolle ja jatkettiin matkaa Kananoriin. Sieltä käytiin maan sisässä Vijayanagarissa. Kauemman aikaa viivyttiin Kalikutissa, jonka asukkaista, tavoista ja elämänlaadusta, rannikon luonnosta ja kaupungin kaupasta Varthema antaa sattuvia kuvauksia. Hän kertoo myös samudrinin hovista ja hallituksesta, maan oikeuslaitoksesta, uskonnosta, laivaliikkestä ja sotalaitoksesta. Cochinin, Kulamin ja Kap Komorinin kautta matkustettiin Ceyloniin, tutustuttiin tämän saaren oloihin ja purjehdittiin edelleen Pulicatiin, joka on Madrasin pohjoispuolella. Täältä purjehdittiin laivalla Tenasserimiin, Taka-Intiaan, ja sieltä Banghellaan, jossa seuraan liittyi kaksi kristittyä kiinalaista. Poikettiin edelleen monessakin satamassa, tehtiin kauppaa Pegun sulttaanin kanssa, purjehdittiin Malakkaan, sieltä Sumatran Pediriin ja Pediristä Molukeille, jossa Monokh oli itäisin paikka, minne italialainen giauri matkoillaan saapui. Molukeilta palattiin jälleen länteen, käytiin Borneossa ja vuokrattiin sieltä laiva ja purjehdittiin Javaan, jota kristityt kiinalaiset väittivät suurimmaksi kaikista saarista. Varthema mainitsee malaijilaisella kapteenilla matkalla Borneosta Javaan olleen sekä kartan että kompassin ja sai kuulla omituisia, ehkä tositietoihin perustuvia huhuja etäisistä etelän maista. Jaavasta matkue purjehti Malakkaan, jossa Varthema ja persialainen erosivat kristityistä kiinalaisista. Malakasta molemmat toverukset Koromandel-rannikon kautta palasivat Kulamiin ja Kalikutiin.
Varthema karkasi sitten v. 1506 Kalikutista Portugalilaisten luo ja kääntyi takaisin kristinuskoon. Hän taisteli Portugalilaisten puolella monessa tappelussa ja Francisco d’Almeida löi hänet ritariksi. Oltuaan puolentoista vuotta Portugalilaisten palveluksessa kauppa-asiamiehenä Varthema Afrikan itärannikon ja Hyvän toivon niemen kautta purjehti Portugaliin. Lissabonissa kuningas itse vahvisti hänet ritariksi ja pidätti häntä monta päivää hovissa, saadakseen häneltä tietoja Intian oloista. Portugalista Varthema palasi Roomaan.
Tämän islamiin kääntyneen italialaisen vaiheet osottavat, kuinka laajalti Intian maissa muhamedilaiset kauppiaat ennen Portugalilaisten tuloa matkustelivat, kuinka laajalle haarautuneet kauppasuhteet siellä olivat, vaikk’ei Europan kristittyjä siellä suvaittu.
Affonso d’Albuquerque.
Affonso d’Albuquerque on Portugalin historian suurimpia miehiä, jonka vuoksi hän onkin saanut maamiehiltään »Suuren» nimen. Hämmästyttävän nopeaan, tarmokkaasti ja valtioviisaasti hän lyhyessä ajassa hankki Portugalille Intian maissa ratkaisevan sananvallan ja voitti kaikki kilpailijat, jotka yrittivät hänen aikeitaan estää. Affonso d’Albuquerque oli syntynyt lähellä Lissabonia v. 1453 ylimyssuvusta, joka ei kuitenkaan ollut valtakunnan etevimpiä. Hän oli saanut kasvatuksensa hovissa ja ensiksi saavuttanut kuuluisuutta Otranton meritappelussa sodassa Turkkilaisia vastaan. Hän oli viidenkymmenen vuoden ikäinen lähtiessään ensimäisellc matkalleen Intiaan. Eräs aikalainen antoi hänestä seuraavan luonnekuvan: »Affonso d’Albuquerque oli keskikokoinen mies, miellyttävä ulkomuodoltaan. Kasvot olivat soikeat, ihoväri raikas, nenä kaareva, ja vanhemmalla iällään hänellä oli mahtava valkoinen parta, joka ulottui aina vyötäisiin saakka. Latinaan hän oli täysin perehtynyt ja oli yhtä varovainen puheissaan kuin kirjotuksissaankin. Hän oli rakastettu ja pelätty, mutta hänen suosionsa ei ollut puolueellisuutta, eikä hänen moitteensa tylyyttä. Hän oli sanansa pitävä mies, valheen vihollinen ja tunnollinen tuomari. Sekä maalla että merellä hän sai monta haavaa ja todisti siten verellään, ettei hän vaaraa pelännyt. Hän oli tuhlaavan antelias ja luovutti aina kapteeneilleen koko voitonsaaliin, koska hänelle maine oli suuremman arvoinen kuin rikkaus.»