Palaamme nyt muutamia vuosikymmeniä taaksepäin ajassa. Malakkaan saavuttuaan Portugalilaiset piankin huomasivat todeksi, etteivät vielä nekään seudut olleet arvokkaimpien mausteitten, neilikan ja muskatin varsinaiset kasvupaikat. Niitä ei kasvanut suurilla Sunda-saarillakaan, joitten uhkuvaan troopilliseen maailmaan nyt tutustuttiin. Vasta tämän laajan saarimaailman ulkoreunoilla, vielä Borneon ja Celebesinkin takana, olivat Molukit, joista arvokkaimmat ryydit saatiin. Ja Molukeistakin olivat varsinaisen mausteneilikan saantipaikkoja ainoastaan pienet Ternate ja Tidor ja myöhemmin niitten eteläpuolella Amboina ja Banda-saaret. Tidor ei ole kuin vähän päälle 100 neliökilometriä laaja, muut maustesaaret sitäkin pienemmät, lukuunottamatta Amboinaa, joka on koko joukon laajempi.
Nämä pienet saaret kuuluvat siihen suureen vulkaniseen kehään, joka Filippineiltä alkaen Molukkien kautta kiertää Pienille ja Isoille Sunda-saarille. Kaikki tämän kehän saaret ovat tuliperäisiä. Tidor ja Ternate, samoin kuin Banda-saaretkin, oikeastaan ovat vain 1500—2000 metriä korkeita tulivuorikeiloja. Vulkaniset tuhkat ja rapautuneet laavat ovat muodostaneet erinomaisen hedelmällisen maakamaran, jossa kuuma ilmanala ja kosteus ovat aikaan saaneet ihmeitä. Varsinaisista maustesaarista on Tidorilla suurin, täydelleen kehämäinen tulivuorensa; Ternaten vuori on melkein yhtä korkea, mutta sen keila on tylpempi ja epäsäännöllisempi. Heti Ternaten kaupungin takana alkaa kohota valtava vuorenkukkula, ensinnä loivemmin, rinteet lehtojen ja hedelmäpuutarhain peitossa, sitten yhä jyrkemmin ja syvien rotkojen vakoilemana. Vuoren huipusta kohoo melkein ainainen savu, ja melkein laelle saakka ovat rinteet mitä upeimman kasvullisuuden peitossa; maisema näyttää kaikessa suurenmoisuudessaan niin levolliselta ja kauniilta, ettei luulisi sen sisässään kätkevän ainaista uhkaa. Milloin tahansa voi kuitenkin maanalaisen jännityksen kohotessa vuori puhjeta tuhoisaan purkaukseen; maanjäristyksillä se tuon tuostakin muistuttaa saarelaisia vaanivista hävitysvoimistaan. Hedelmäpuu-vyöhykkeen yläpuolella kiertää näitä tulivuoria avonaisempi vyöhyke, jossa on viljelyksiä, ja tämän yläpuolella alkaa aarniometsä, joka kohoo melkein kukkuloille saakka. Saarien rannat ovat jyrkät ja mustat, missä vulkanista hiekkaa, missä täynnään rosoisia basaltti- ja laavalohkareita. Ainoastaan Tidorissa ja Ternatessa ja etelämpänä samoin muodostuneissa Motirissa ja Makkianissa, sekä Batjanissa, joka on tämän ryhmän saarista eteläisin ja suurin, menestyi tuo muinen kallisarvoinen mausteneilikka. [Myöhemmin neilikka joutui omituisen sekä vainon että suosion alaiseksi. Hollantilaiset istuttivat sitä Amboinaan, mutta hävittivät sen kokonaan alkuperäisiltä kasvupaikoiltaan, saadakseen siten tuotannon ja kaupan kokonaan käsiinsä. He eivät kuitenkaan voineet estää muita kansoja suosimasta neilikkaa. Ranskalaiset veivät sen Martiniqueen Länsi-Intiaan. Nykyisin saadaan neilikkaa etupäässä Sansibarista, jonne se niinikään on istutuksen kautta levinnyt.] Eräs espanjalainen purjehtija, joka oleskeli näillä saarilla vv. 1526—1535, arvosteli vuosisadon hyvinä vuosina 11,600 kvintalisentneriksi, huonoina vuosina noin puoleksi tästä määrästä. Hänen tullessaan saarille maksoi yksi »bahari», joka oli päälle 4 sentneriä, kaksi dukattia, mutta siihen aikaan kun hän saarilta lähti, maksettiin Intiassa samasta mitasta jo 10—14 dukattia. Tidor ja Ternate ovat Molukkien pääsaaren, suuren Halmaheran länsirannalla.
Kolme pientä Banda-saarta, jotka ovat suuren Ceramin eteläpuolella keskellä syvää Banda-merta, olivat sen ajan kirjailijain kertomuksen mukaan yhtenä muskattipuutarhana, josta ilmaan levisi sanomattoman ihana sulotuoksu. Banda-saaristo on mitä viehättävin maanpaikka. Kolmen pienen saaren keskellä on erinomaisen turvallinen satama, kuin järvi, josta ei näytä olevan mitään väylää ja jossa on niin kirkasta vettä, että kaikki esineet selvään näkyvät kahdeksan sylen syvyydestä. Pienimmällä saarella kohoo ainiaan savuavan tulivuoren alaston keila, jota vastoin molemmat suuremmat saaret vuorten huipulle saakka ovat rehevän kasvullisuuden peitossa. Huolimatta maanjäristyksien tuottamista vahingoista ja huolimatta pienuudestaan nämä saaret yhä vielä ovat maailman tärkeimmät muskattipuistot. Melkein kaikkialla kasvaa niillä muskattipähkinää, joka viihtyy korkeitten kanariapuitten varjossa. Vulkaninen maaperä, varjo ja runsas kosteus — joka kuukausi saadaan sadetta — ovat muskattipuulle erinomaisen edulliset, niin että se viihtyy melkeinpä ilman minkäänlaista hoitoa. Kaiken vuotta on puu missä kukassa, missä täynnään kypsiä hedelmiä, ja harva viljelyskasvi on kauniimpi. Muskattipuu on soma muodoltaan, sileälehtinen, noin 6—10 metriä korkea ja tekee keltaisia kukkia. Pähkinä on kypsänä tummanruskea, mutta sitä ympäröi tulipunainen siemenverho, macis, joka on erinomaisen viehättävä ja vilkastuttaa muskattimetsää kirkkaalla värillään. Sekä itse pähkinä että macis olivat haluttua kauppatavaraa. Edellistä korjattiin niihin aikoihin Urdanetan tietojen mukaan vuosittain 7000 sentneriä, macista vain 1000 sentneriä, ja Portugaliin tuotiin vain 500 sentneriä neilikkaa, 100 sentneriä macista ja 200 sentneriä muskattipähkinöitä.
Ceramin länsipään kainalossa on kolmas ryhmä varsinaisia maustesaaria. Tässä ryhmässä on Amboina tärkein. Se on muodostunut kahdesta puolikkaasta, jotka syvät lahdet erottavat melkein aivan erilleen toisistaan. Toimivia tulivuoria ei Amboina-ryhmässä enää ole, mutta maanjäristyksiä tapahtui ennen tiheään. Merivesi on harvinaisen kirkasta, väriuhkuva korallimaailma satumaisen ihana, pinnalla uiskentelee paljon heleänkirjavia kaloja ja medusoja. Uhkuva metsä köynnöskasvineen peittää kaikkia saaria, missä viljelykset eivät ole niihin aukkoja avanneet. Jo kuudennellatoista vuosisadalla kasvatettiin Amboinan saarilla mausteneilikkaa, vaikkei niin runsaasti kuin pohjoisimmassa ryhmässä.
Molukkien asukkaat olivat rohkeata purjehtijakansaa, samoin kuin yleensäkin koko tämän saarimaailman malaijilaiset asukkaat. Mutta varsinaista kauppaa välittivät jo hyvin aikaisin ulkomaalaiset. Kaikilta ilman ääriltä, Arabiasta, Intiasta ja Kiinasta saapui sinne laivoja hakemaan saariston arvokkaita tuotteita. Ulkolaiset laivat tarvitsivat näillä monimutkaisilla vesillä tottuneita luotseja ja niitä sen vuoksi olikin kaikissa satamissa, joista mausteita otettiin. Mutta laivaliike ei pyrkinyt varsinaisia maustesaaria edemmäksi itään eikä etelään, ja sen vuoksi lienee Australia ollut malaijilaisille luotseille tuntematon. Portugalilaisetkaan eivät ulottaneet retkiään kauemmaksi mainituille suunnille, koska ei Molukkien ulkopuolelta tullut minkäänlaisia tuotteita.
Serrão Molukeilla.
Malakan vallotettuaan Affonso d'Albuquerque lähetti kolme laivaa Antonio d'Abreun johdolla Molukkeja etsimään; nämä saaret olivat Portugalilaisten pyyteitten äärimäinen ja viimeinen päämäärä. Abreun mukana seurasi kapteenina Francisco Serrão. Joulukuussa 1511 nämä laivat lähtivät Malakasta matkaan, purjehtien ensin Javan pohjoisrannikolle ja sieltä Amboinaan. Serrãon laiva kärsi myrskyssä haaksirikon, mutta miehistö pelastui molempiin toisiin laivoihin. Bandassa hankittiin saaristolaisalus menetetyn korvaukseksi. Sieltä jo voitiin ottaa ensimäinen maustelasti. Ternateen ja Tidoriin Abreu ei sitä vastoin päässyt. Kun laivat olivat huonossa kunnossa, niin hän tyytyi näihin löytöihin ja palasi Malakkaan. Matkalla kuitenkin äsken ostettu dshunkki menetettiin ja Serrão kärsi toisen kerran haaksirikon koralliriutoilla Amboinan eteläpuolella. Mutta hänen onnistui anastaa eräs malaijilainen rosvolaiva, jonka huomasi maihin laskevan, arvatenkin saaliin toivossa. Kun rosvolaivan miehistö oli tullut maalle, niin Serrão väkineen hyökkäsi esiin lymypaikastaan ja valtasi melkein väestä tyhjän aluksen. Merirosvot olisivat itse jääneet koralliriutoille haaksirikkoisiksi, elleivät olisi suostuneet viemään Serrãota väkineen Amboinaan. Amboinaan saapui pyyntö Ternaten radshalta, joka oli kuullut Abreun retkestä, että Serrão tulisi hänen palvelukseensa. Kun tämä oli varmin keino päästä varsinaisille neilikkasaarille, niin Serrão suostui kutsumukseen ja saapui siten Ternateen, jossa hänestä tuli radshan ylimäinen ystävä. Malaijilaisen maustelaivan kanssa kulki tieto hänen kohtalostaan Malakkaan, josta paikalla lähetettiin laivoja haaksirikkoisia noutamaan.
Trnmaten ja Tidorin radshat, jotka elivät keskenään vihoissa ja kumpikin toivoivat saavansa mahtavista Portugalilaisista liittolaisia kilpailijaansa vastaan, tarjosivat kumpikin linnan paikkaa saarellaan. Miranda, pienen portugalilaisen laivueen johtaja, ei kuitenkaan antanut mitään varmaa vastausta, otti vain Serrãon miehet mukaansa, jota vastoin Serrão itse jäi Ternateen. Serrão kirjotti sieltä Intiassa oleville ystävilleen, muun muassa Magalhãesille, kirjeitä ja kerskasi tehneensä matkan, joka veti vaikka Gaman matkalle vertoja, liiotellen suuressa määrin saariensa etäisyyttä Malakasta. Tästä kirjeestä Magalhães tuli siihen käsitykseen, etteivät Molukit enää olleetkaan itäisellä pallonpuoliskolla, jonka paavi oli Portugalille antanut, vaan läntisellä puolella maanpalloa, jonka puoliskon Espanja oli saanut Pyhältä istuimelta. Tälle käsitykselle sitten Magalhães perusti tuumansa lähteä maan ympäri purjehtimaan.
Portugal ja Espanja törmäävät yhteen Molukeilla.
V. 1518 kävi Molukeilla toinen pieni portugalilainen laivasto, mutta joutui siellä asukkaitten kanssa rettelöihin, joissa yhden laivan miehistö kokonaan tuhottiin. Tämän tapauksen johdosta lähetettiin sinne kolmen vuoden kuluttua Antonio de Brito, melkoinen laivasto johdossaan. Kun tämä retkikunta oli purjehtinut Malakasta edelleen, niin se kohtasi merellä javalaisen laivan, joka palasi Molukeilta, purjehtien sieltä saamallaan espanjalaisella passilla. Kun Espanjalaiset eivät olisi missään tapauksessa siihen määrään rikkoneet Portugalin oikeuksia, että olisivat Hyvän toivon niemen tietä purjehtineet, niin oli siis Espanjalaisten, jotka olivat passin antaneet, täytynyt saapua Molukeille idästä, maapallon ympäri! Brito tiesi, että Magalhães oli mennyt Espanjan palvelukseen semmoinen retki mielessään; nyt hän tiesi, että tuo rohkea matka maan ympäri myös oli onnistunut.