V. 1515 lähti Perestrello niminen portugalilainen itä-intialaisella aluksella Kiinaan ja palasi sieltä onnellisesti takaisin, tuoden mukanaan runsaan kuorman Kiinan tuotteita. Andrade taas otti Sumatrasta pippurikuorman viedäkseen sen Kiinaan ja vaihtaakseen sen siellä Kiinan tuotteisiin. Hän ei kuitenkaan päässyt Kotshin-Kiinan rannikkoa etemmäksi, vaan palasi sieltä takaisin Malakkaan. Myöhemmin hän uudisti yrityksen ja pääsi Kiinaan saakka, jonne sitä ennen hänen maanmiehensä Coelho oli tullut. Hän kävi ankkuriin erään saaren luona lähellä Kantonia. Saatuaan kiinalaisilta viranomaisilta luvan Andrade aluksineen laski Kantonin satamaan. Hänen aikomuksensa oli lähettää sieltä lähetystö Pekingiin, mutta kiinalaiset viranomaiset viivyttelivät matkalupaa. Kun laivaväki alkoi kuolla Kantonin epäterveellisessä ilmassa, niin Andrade purjehti vähän ulomma merelle Tamaon saareen. Sieltä eräs laiva lähetettiin pohjoista kohti tutkimaan rantavesiä ja se saapui Formosan ja mannermaan väliseen salmeen, tehden kauppaa kiinalaisissa satamissa. Kauempana pohjoisessa saatiin ostaa Kiinan tavaroita paljon halvemmalla kuin Kantonissa, ja omista tavaroista saatiin paljon parempi hinta. Mascarenhas, joka oli tämän retken johtaja, sai siellä kuulla, että Japani eli Zipangu, josta Marco Polo oli ensimäisen tiedon tuonut, oli vielä paljon kauempana meressä koillista kohti. Oleskeltuaan Kiinassa neljätoista kuukautta Andrade päätti lähteä paluumatkalle, etenkin kun sota naapuriruhtinaita vastaan oli Malakassa yhä kiihtymässä. Ennen lähtöään hän kuulutti Kantonin ja Tamaon satamissa, että jos Portugalilaiset olivat kenellekään vääryyttä tehneet, niin olivat he valmiit erehdyksen korjaamaan, jos asianomainen tuli ilmottamaan itsensä. Tämä julistus teki Kiinalaisiin mitä parhaan vaikutuksen, ja Portugalilaiset luultavasti olisivat saaneet aikaan hyvät kauppa- ja ystävyyssuhteet, jos olisivat samalla tavalla jatkaneet. Portugalilainen lähettiläs Perez jäi Tamaoon, josta hän vihdoin, luvan saatuaan, jatkoi matkaansa Kiinan keisarin hoviin Pekingiin.

Mutta Andraden veli, joka sitten saapui Tamaoon, pilasi hyvän alun. Ilman kiinalaisten viranomaisten lupaa hän oli ruvennut linnottamaan Tamaon saarta, voidakseen muka paremmin suojella itseään merirosvoja vastaan. Lisäksi oli hän ostanut ylhäisten kiinalaisten lapsia, viedäkseen ne mukanaan Intiaan; lapset oli varastettu vanhemmiltaan, eikä Andrade sitä tiennyt, mutta niinkin asia herätti Kiinalaisten kesken suurta suuttumusta. Ja vielä saapui Bintangista Malakan entisen sulttaanin lähettiläitä, jotka pyysivät Kiinan apua Portugalia vastaan ja varottivat rupeamasta näitten kanssa asioihin, koska he muka vain olivat vakoojia, jotka valmistelivat maan vallottamista. Nämä seikat tulivat Kiinassa tunnetuiksi samaan aikaan, kun Perez oli paluumatkalla Pekingistä, ja seuraus siitä oli, että lähettiläs vangittiin Kantonissa ja pidätettiin siellä hallituksen määräyksestä siksi, kunnes Portugalilaiset olivat antaneet hyvitystä. Portugalilaisten laivat otettiin takavarikkoon ja kiellettiin heitä koskaan enää Kiinan satamiin tulemasta, sillä keisari ei aikonut maassaan sallia niin riitaisia, omavaltaisia ja ahneita ihmisiä. Perez jäi kun jäikin Kantoniin vankeuteen ja vankeudessa kuoli, kun Portugal ei suostunut maksamaan anottua korvausta. V. 1522 saapui tosin uudelleen portugalilainen laivasto rakentamaan Kiinalaisten kanssa suhteita, mutta Kiinalaiset valtasivat yhden laivan, räjähyttivät toisen ilmaan ja olisivat kolme jäljellä olevaakin tuhonneet, elleivät ne olisi kiiruimman kautta lähteneet pakoon.

Vuosisadan keskivaiheilla lienevät ensimäiset portugalilaiset laivat käyneet Japanissa saakka, mutta tiedot niitten matkasta ovat niin täynnään tarua ja liiottelua, että on mahdoton erottaa totta valeesta. Selvempiä tietoja toi nousevan auringon maasta Frans Xaver, joka v. 1549 saapui sinne ensimäisenä lähetyssaarnaajana ja pari vuotta vaikutti mitä parhaalla menestyksellä. Mutta Nipponia kauemmaksi ei ainoakaan portugalilainen vielä päässyt, ja sitä edemmäksi jäi sekä maa että meri edelleenkin tuntemattomaksi.

Portugalin Intian kauppa.

Opittuaan paremmin tuntemaan Intian väylät Portugalilaiset alkoivat purjehtia sinne entistä turvallisemmin. Välttääkseen vastatuulia Afrikan länsirannikolla kauppalaivat Intiaan mennessään eivät enää poikenneet Afrikan länsirannan satamiin ensinkään, vaan purjehtivat väljempiä väyliä yhtämittaa Hyvän toivon niemen ympäri ja vasta Afrikan itärannikolla rupesivat satamiin poikkeamaan. Paluumatka tapahtui samalla tavalla ja paluumatkalla tavallisesti purjehdittiin aavan meren halki Kapmaasta lähtien, poiketen St Helenan saarelle. Meno- ja paluumatkaan tarvittiin yhteensä kahdeksantoista kuukautta, mukaan lukien sekin aika, joka Goassa kului laivain purkamiseen ja kuormaamiseen; mutta usein kesti matka kaksi vuotta. Koska täytyi pelätä merirosvoja, niin purjehdittiin tavallisesti laivastoittain, sotalaivoja suojana.

[Bartholomeu Diazin (I, s. 425) ja Vasco da Gaman retkistä (II, s. 89) kerrottaissa sanottiin lounaispasaadin ehkäisseen näiden purjehtijain matkaa Afrikan länsirannikolla; käytetty sana oli väärä, sillä lounaispasaadia ei ole olemassakaan. Guinean lahdessa laivoilla matkalla etelää kohti ensinnä oli lounaistuuli Kongon suistamon vaiheille, sitten Afrikan poikki puhaltava kaakkoispasaadi, joka rannikolla enimmäkseen lienee melkein etelätuuli, sitten Ovambomaan kohdalla jälleen lounaistuuli. Asiaa tämä ei suuresti muuta, sillä koko matkalla Guinean poukamasta aina Hyvän toivon niemeen saakka tuulet ovat vastaiset.]

Kuta enemmän kauppaa tehtiin, sitä paremmin päästiin selville eri kauppapaikkain tuotteista ja tarpeista. Mosambik, jolla oli hyvä satama ja Afrikan rantapaikkain ja Madagaskarin kanssa laajat suhteet, möi neekereitä, norsunluuta, kultaa ja ebenpuuta, saaden sijaan viiniä, öljyä, silkkiä, palttinaa, puuvillakankaita ja lasitavaroita. Sokotrasta saatiin aloeta, taateleita, korukutomuksia ja Arabian hajusteita. Ormus vei ulos rohtoja, mausteita, ynnä hevosia, joita sinne saapui Syyriasta ja Kaksoisvirtain maasta, Persiasta tuotuja korukutomuksia, raakaa silkkiä ja silkkikankaita, hevosia ja hopeata, omalta kuivalta ja kuumalta rannikoltaan saatua suolaa ynnä Bahrein-saarien helmiä. Portugalilaiset ostivat näitä tavaroita Intian tuotteilla ja jalokivillä. Diusta kävi melkoinen kauppaliike Luoteis-lntiaan. Diusta saatiin useita arvokkaita luonnontuotteita, kuten indigoa, kallista sinistä väriainetta, rautaa, kuparia, oopiumia, viljaa ja vahaa, ynnä arvokkaita kankaitakin. Diun läheinen Tamao oli riissikaupan keskusta. Cochinin tärkein tuote oli pippuri, sitä vietiin vuosittain Goaan sataviisikymmentä laivalastia. Ceylon möi kanelia, norsunluuta, helmiä, puuvillaa, silkkiä ja kalliita kiviä. Koromandel-rannikolta, Negapatamista, saatiin varsinkin oopiumia ja painettuja kalikokankaita, joita vietiin Peguun ja Siamiin. Malakka oli tärkeä kauppakeskusta, sillä sinne tuotiin suuret määrät tuotteita Siamista, Burmasta, Kotshin-Kiinasta, Kiinasta ja Jaapanista ynnä Itä-Intian saarilta: aloe-puuta, sandelipuuta, väripuita, kamferia, kultaa, tinaa, lyijyä, kuparia ja jalokiviä. Ternatesta tuotiin neilikoita, muskattia ja muita mausteita. Länsi-Afrikan satamista, joilla oli oma laivaliikkeensä, saatiin norsunluuta, kultaa, kummia, pumpulia ja varsinkin orjia, Canarian saarilta sokeria ja Madeirasta viiniä. Toisien maiden alamaiset saivat ainoastaan tarkoin määrätyillä rajotuksilla käydä kauppaa niillä vesillä, joita Portugalilaiset hallitsivat, ja ankaran valvonnan kautta pidettiin huolta siitä, että näitä rajotuksia noudatettiin. Ainoastaan Intian sisämaankauppa tavallisesti jäi maurien ja hindujen käsiin; Portugalin voimat eivät riittäneet sen anastamiseksi.

Lissabonista tuli Itä-Intian kaupan keskusta Europassa. Mutta Intian kaupan jatkumisen Lissabonista edelleen niihin maihin, joissa tavarat kulutettiin, Portugalilaiset jättivät Europan muitten kansain, varsinkin Hollantilaisten asiaksi. Sen kautta paisuivat Antwerpen ja Amsterdam niin mahtaviksi, että ne lopulta kykenivät muuttamaan Portugalilaisten yksinvallan Intian vesillä.

Paljon olivat Portugalilaiset toteuttaneet siitä suurenmoisesta ohjelmasta, jonka he olivat laatineet Intiaan lähtiessään. Gama, Almeida ja varsinkin Albuquerque olivat karkottaneet Arabialaiset Intian satamista, saaneet sekä mannermaalla että Malaijisaaristossa monen ruhtinaan tunnustamaan Portugalin ylivallan ja mausteitten pääpaikat valtaansa. Intian merellä he hallitsivat ja vallitsivat yksin, muita kilpailijoita suvaitsematta. Mutta tämä voiman ponnistus oli liian suuri, kansan voimat liian pienet. Portugalin mahti päättyi melkein yhtä nopeaan kuin se oli alkanutkin. Pyhä sota muuttui rosvosodaksi, kauppa lyhytnäköiseksi kiskomiseksi. Sekä Kiinasta että Japanista, joiden kanssa näytti kehittyvän mitä tuottavin kauppa, Portugalilaiset karkotettiin, koska eivät voineet pidättäytyä väkivallasta ja rosvoilusta ja koska he olivat liian kärkkäitä niiden uskoa muuttamaan. Portugalin kuninkaan virkamiehet nopeaan turmeltuivat ja alkoivat ottaa lahjoja, hallintoa hoidettiin niin kunnottomasti, että v. 1552 Goan kaupunginhallitus lähetti kuninkaalle pyynnön, jossa se sanoi: »Koko Intiassa ei ole oikeutta, ei Teidän varakuninkaassanne enempää kuin niissäkään, joiden asia on oikeutta jakaa. Heidän ainoa päämääränsä on kaikin keinoin koota rahaa. Ei ole sitä mauria, joka portugalilaiseen luottaisi. Senhor, me kerjäämme armoa, armoa, armoa. Auttakaa meitä Senhor, sillä me hukumme».

Mutta apua ei tullut, Portugalin voimat olivat loppuneet. Muut kansat alkoivat kaihota Intian ja Kaukaisen Idän maihin. Ne eivät mitään välittäneet katolilaisuuden sodasta uskottomia vastaan; protestanttisina luopioina Hollantilaiset ja Englantilaiset nauroivat paavin maanjakobullalle, jota vuosisata aikaisemmin oli kunnioitettu jokaisessa Europan maassa. Kun Portugal v. 1580 Philip II:sen avioliiton kautta yhdistettiin Espanjaan, niin sai se samalla niskoilleen kaikki Espanjan viholliset ja siirtomaa toisensa jälkeen menetettiin. Kaukonäköisellä silmällä Camões, joka oli suuressa eepoksessaan laulanut kansansa urotöistä, jo näki sen häviönkin. Kuollessaan v. 1577 Lissabonissa unhotettuna ja murtuneena hän huudahti: »Maailma on näkevä, kuinka hartaasti olen maatani rakastanut, en ole palannut vain sen helmassa kuolemaan, vaan sen kanssa kuolemaan».