Fernão de Magalhães ja ensimäinen matka maan ympäri.
Columbus oli lähtenyt ensimäiselle matkalleen Atlantin meren poikki siinä vakaassa aikomuksessa, että hän sitä tietä purjehtisi Itä-Aasiaan. Hän siis on tunnustettava ensimäiseksi, joka yritti purjehtia maan ympäri, vaikkapa ajatus olikin muilta saatu, niinkuin Toscanellin kirjeestä huomasimme. Columbus kaikilla seuraavilla matkoillaan etsi salmea, joka vastaan sattuneitten maitten lomitse veisi hänet Intian merelle. Hänen jälkeensä etsivät samaa salmea muut purjehtijat, vaikka yhtä turhaan, ja näitten matkain kautta Keski-Amerikan ja Etelä-Amerikan yhtenäinen itärannikko vähitellen tuli tunnetuksi. Kuta pitemmältä rantaa sai tutkituksi, sitä kauemmaksi pohjoiseen ja etelään siirtyivät ne seudut, joissa toivottu salmi olisi voinut olla. Amerigo Vespucci sitä etsi Etelä-Brasiliasta ja aikoi lähteä varta vasten uudelle matkalle, purjehtiakseen länsitietä Molukeille, mutta aije jäi toteuttamatta.
Juan Diaz de Solis.
Juan Diaz de Solis teki vähän myöhemmin, v. 1514, Espanjan kruunun kanssa sopimuksen, jossa hän puolestaan sitoutui salmen löytämään ja purjehtimaan sen kautta Etelä-Amerikan taitse Keski-Amerikkaan. Soliksen matka johtui siitä, että Vasco Nuñes Balboa oli löytänyt Etelämeren (Tyynen meren), joten ei siis itse meren olemassa olosta enää ollut epäilystä, ja sitä paitsi kuullut huhuja sen rannalla olevista suurista kultamaista. Solis aikoi etelämpää kuin kukaan ennen häntä etsiä tietä tälle merelle. Panaman kannakselta hän sitten aikoi purjehtia sen poikki Itä-Aasiaan.
Juan Diaz de Solis oli taitava merenkulkija, Amerigo Vespuccin jälkeen Espanjan valtakunnanluotsi. Hän purjehti siis v. 1515 kolmella laivalla Etelä-Amerikan itärannalle, löysi La Plata joen suistamon ja luuli sitä alussa kauan etsityksi salmeksi. Mutta hänen retkensä päättyi lyhyeen. Soudettuaan laivastaan maihin riittämättömän saattojoukon keralla hän joutui väjytykseen, ja intianit nuoleillaan tappoivat ja söivät sekä hänet että hänen seuralaisensa. Tämä surullinen tapaus masensi siihen määrään retkikunnan mieliä, että henkiin jääneet sen edemmäksi yrittämättä palasivat takaisin Espanjaan.
Portugalilaisen Fernão de Magalhãesin oli vihdoin suotu toteuttaa tämä suuri ajatus. Se oli toden teolla vielä paljon suurempi yritys, kuin kukaan hänen matkaan lähtiessään osasi aavistaakaan. Siitä syntyi meriretki, joka ehkä on mainehikkain, mitä on milloinkaan tehty, samalla kun se aikaan ja apuneuvoihin nähden epäilemättä oli vaikeimpiakin. Retken käytännölliset tulokset eivät tosin olleet suuret, mutta löytöretkenä se oli uraa aukaiseva tapaus, jolla oli koko aikakauden ajatukseen mitä syvin vaikutus. Magalhães vihdoinkin epäämättömällä tosiasialla todisti sen, mitä siihen saakka oli voitu vain otaksua: maan pallonmuodon.
Fernão de Magalhães.
Fernão de Magalhães oli ylhäistä portugalilaista sukua, syntynyt vuoden 1480 vaiheilla. Hän alkoi uransa Intiassa, niinkuin olemme kertoneet, ottaen urhokkaasti osaa sikäläisiin taisteluihin Almeidan ja Albuquerquen aikoina, saaden monessa tilaisuudessa haavoja, mutta myös kehittyen erinomaisen taitavaksi purjehtijaksi. Purjehtimisesta hän jo aikaisin oli aikalaistensa kesken maineessa. Riita Albuquerquen kanssa pakotti Magalhãesin lähtemään Intiasta ja huono arvolause, jonka hän toi sieltä kotia, esti häntä sitten enää saamasta Portugalissa kykynsä ja tarmonsa mukaista tointa. Hän palveli jonkun aikaa Marokossa ja sai siellä haavan, jonka vuoksi hän loppuikänsä ontui; mutta siitä huolimatta hänet pantiin syytteeseen ruokatavarain salamyynnistä vihollisille. Tosin kävi tutkimuksessa ilmi, että syytös oli perätön, mutta niinkin se vielä entistä enemmän vähensi Magalhãesin toiveita päästä kotimaan palveluksessa vaikutusvaltaisempaan asemaan. Tämä näytti saavan vahvistusta seuraavan tapauksen kautta. Samoin kuin kaikilla, jotka olivat kuningasta palvelleet, oli Magalhãesillakin pieni eläke. Kun hän pyysi sitä ansioittensa palkaksi vähän korotettavaksi, niin pyyntöön tuli epäävä vastaus. Epuu katkeroitti Magalhãesia siihen määrään, että hän päätti maansa jättää ja ruveta Espanjan palvelukseen.
Magalhãesin mieli paloi Molokeille, jonne hänen hyvä ystävänsä Serrão oli jäänyt, kuvaillen kirjeissään sekä matkain pituutta että seutujen rikkautta. Magalhãesissa virisi ajatus, että matka Maustesaarille varmaan olikin lännen kautta lyhempi, ja yhdessä ystävänsä Ruy Faleiron kanssa, joka oli tähtientutkija ja kosmografi, hän suunnitteli semmoisen retken. Mutta kun länsitie Atlantin meren poikki kuului Espanjalle, niin näytti hyvin epäiltävältä, tokko yritystä voitaisiin ensinkään toteuttaa Portugalista käsin. Tämä kehotti ystävyksiä tarjoamaan palvelustaan Espanjalle, ja asiaa tarkemmin miettiessään Magalhães luuli keksineensä tosiasian, joka täydelleen vahvisti häntä tässä päätöksessä.
Magalhães oli nimittäin tullut Serrãon kirjeistä siihen vakaumukseen, että Molukit todella olivatkin Portugalin vaikutusalueen ulkopuolella, läntisellä pallonpuoliskolla siis, jonka paavi oli Espanjalle määrännyt; jos niin oli, niin ei siis ainoastaan länsitie kuulunut Espanjalle, vaan itse matkanmääräkin. Sitä enemmän oli tuuman toteuttaminen mahdollista ainoastaan Espanjan luvalla ja avulla, ja päästyään tästä selville urhea purjehtija tavanmukaisella tarmollaan ryhtyi ystävänsä keralla suurta asiaansa ajamaan. Sevillassa hän sai innokkaan kannattajan maanmiehestään Barbosasta, jolla oli siellä korkea espanjalainen virka ja jonka tyttären kanssa hän meni naimisiin. Hän esitti aikeensa Espanjan viranomaisille, joille se oli mieluinen varsinkin sen jälkeen, kun hän oli ilmottanut Maustesaarien vastoin yleistä käsitystä olevankin Espanjan pallonpuoliskolla. Valladolidissa, jossa hovi oli, tosin vielä lausuttiin julki epäilyksiä, tokko olisi ensinkään mahdollista purjehtia lännen kautta itään; varmaan muka luonto oli välille varustanut niin suuria vaikeuksia, että moinen luonnonvastainen matka oli mahdoton. Mutta kun se kuitenkin oli tuuma, jota Espanjassa jo oli kauan mietitty ja useat kerrat yritettykin, niin Magalhães lopulta sai anomansa kannatuksen ja hänen ja Espanjan hallituksen välinen sopimus allekirjotettiin Valladolidissa maaliskuussa v. 1518. Magalhães sitoutui pysymään yksinomaan Espanjan pallonpuoliskolla, mutta hänelle suotiin yksinoikeus purjehtia löydettävää tietä kymmenen vuotta, paitsi milloin kuningas itse varusti retkikuntia. Magalhãesin piti saada löydettävien uusien saarien tuloista kahdeskymmenes osa. Hän sai itseään ja jälkeläisiään varten maaherran arvonimen ja lisäksi hänelle vakuutettiin useita muitakin aineellisia etuja sen mukaan, paljonko uusia saaria hän löytäisi. Hallitus lupasi antaa retkelle viisi laivaa, kahden vuoden eväät ja 234 miestä. Magalhães sai oikeuden komentaa laivastoaan rajattomalla vallalla ja tuomita elämästä ja kuolemasta. Matkan määränä olivat Molukit. Magalhães rupesi samalla Espanjan alamaiseksi ja kirjotti sen jälkeen nimensä espanjalaiseen muotoon: Magellanes.