Kapina talvisatamassa.
Magalhãesin ensimäinen toimi oli annosten vähentäminen, koska matkan nyt täytyi kestää paljon kauemmin, kun oli oltava talvi jouten. Mutta annosten vähentämisestä merimiehet suuttuivat. Kapteenit saivat heistä kannatusta kapinallisille aikeilleen. He vaativat, että joko oli annettava täydet annokset, taikka oli lähdettävä kotimatkalle, etsittyä salmea ei muka ollut olemassakaan. Olihan jo siinä kyllin, että oli päästy kauemmaksi kuin kukaan ennen heitä. Mutta vaikka näillä ajatuksilla olikin laivastossa yleistä kannatusta, niin ei Magalhães siltä taipunut. Hän sanoi ihmettelevänsä, kuinka Castilian miehet saattoivat olla niin leväperäisiä; matka tehtiin kuninkaan käskystä, ja mannermaan eteläkärkeen ja salmeen hän lupasi purjehtia, tuli mikä hyvänsä. Lopuksi hän kuvaili sitä ihanaa maata, joka heitä odotti ja joka oli runsaasti palkitseva kaikki vaivat.
Merimiesten kesken aljettiin nyt puhua, ettei ylipäällikköön ollut luottamista, koska hän oli portugalilainen. Hän ei muka voinut tehdä maalleen suurempaa palvelusta kuin hukuttaa koko laivaston miehineen päivineen. Nämä puheet tulivat Magalhãesin tiedoksi. Tällä kertaa hän ei tyytynyt vain nuhteluihin ja lupauksiin, vaan rankaisi äänekkäimpiä napisijoita. Pääsiäispäivänä oli lähdettävä miehissä rannalle viettämään juhlallista jumalanpalvelusta, jonka jälkeen kaikki kapteenit oli kutsuttu ylipäällikön laivaan päivälliselle. Mutta Quesada ja Mendoza eivät tulleetkaan messuun ja Mesquita, jonka Magalhães oli Cocan jälkeen nimittänyt »S. Antonion» päälliköksi, oli ylipäällikön ainoa pöytävieras. Magalhães aavisti pahaa, ja seuraavana yönä isku tulikin.
Keskiyön aikana Quesada, »Concepcionin» kapteeni, vapautetun Cartagenan, del Canon ja kolmenkymmenen aseellisen miehen keralla soudatti itsensä »S. Antonioon», jossa paljastetut miekat kädessä mentiin kapteenin, Magalhãesin ystävän ja sukulaisen Mesquitan hyttiin. Vastusteleminen olisi ollut turhaa, Mesquita vangittiin ja pantiin rautoihin. Mutta eräs laivan upseereista, baski Lorriaga, sai hätyytetyksi miehet ja aikoi häätää kapinalliset laivasta. Vastaukseksi hän sai Quesadalta useita tikarinpistoja ja kaatui, siltä näytti, kuolleena maahan. »S. Antonio» oli tuota pikaa anastettu; miehistö ei tehnyt vastarintaa, kun upseerit oli vangittu. Tykit selvitettiin taistelua varten, kansi puhdistettiin ja vangittu miehistö aseettomana teljettiin erääseen hyttiin. »Victoria», jonka kapteeni, Mendoza, oli Magalhãesin katkera vihamies, oli alun pitäen kapinallisten puolella, vaikka laivassa olikin koko joukko ylipäällikölle uskollista väkeä. Kolme laivaa oli kapinallisilla näin hallussaan.
Sillä kannalla olivat asiat, kun Magalhães aamulla heräsi. Hän ei kuitenkaan aavistanut mitään, ennenkuin lähetettiin vene ottamaan »S. Antoniosta» miehiä veden noudantaan. »Trinidadin» venettä ei laskettu laivaan, vaan sanottiin »S. Antonion» nyt olevan Quesadan eikä Magalhãesin komennettavana. Kuultuaan tämän vastauksen Magalhães arvasi, mitä oli tapahtunut; varmuutta saadakseen hän lähetti veneen toisiin laivoihin kysymään, kenen puolella ne olivat. Quesada vastasi: »Kuninkaan ja itseni puolella», ja samanlainen vastaus saatiin »Victoriastakin». Ainoastaan pieni »Santiago» oli ehdottomasti uskollinen Magalhãesille, kapteeni kun oli hänen paras ystävänsä ja puolet miehistä portugalilaisia. Pian sen jälkeen tuli Quesadalta kirje, jossa hän ilmotti anastaneensa laivat, jott'eivät upseerit ja miehistö enää voisi joutua yhtä huonon kohtelun alaisiksi kuin siihen saakka, mutta lupasi jälleen tunnustaa Magalhãesin ylipäälliköksi, jos hän suostui heidän vaatimuksiinsa. Magalhães kehotti heitä tulemaan »Trinidadiin» ilmottamaan ehtonsa. Siihen kapinalliset tietysti eivät suostuneet, hyvin arvaten, mikä siitä olisi seurauksena, vaan vastasivat odottavansa häntä »S. Antoniolla».
Magalhãesin asema näytti toivottomalta; mutta ellei hän siitä suoriutunut voitokkaasti, niin oli koko yritys menetetty. »Trinidadin» ja »Santiagon» oli mahdoton kahden matkaa jatkaa; Sevillaan taas oli liian häpeällistä palata niin uhkean lähdön jälkeen; kapina oli sen vuoksi saatava kukistetuksi vaikka millä keinolla. Kuitenkin olisi julkinen taistelu ollut mielettömyyttä. Ainoa voiton mahdollisuus oli samanlainen salajuoni, jota kapinalliset itse olivat käyttäneet. Ensi työkseen Magalhães anasti »S. Antonion» veneen, joka oli tuonut Quesadan kirjeen. Sitten hän päätti saada haltuunsa »Victorian», jossa oli verraten paljon hänelle uskollista väkeä. Hän lähetti sen luoksi veneen, jota johti hänen luottamusmiehensä Espinosa, veneessä viisi miestä, kullakin viitan alla aseet. Espinosa vei »Victoriaan» Magalhãesin kirjeen, jossa Mendozaa kehotettiin tulemaan päällikön puheille. Mendoza hymyili sen luettuaan, mutta samalla kun hän päänpudistuksella ilmotti kieltävän vastauksen, Espinosa iski tikarinsa hänen kurkkuunsa ja eräs toinen antoi hänelle surmahaavan. Samalla kun Mendoza kaatui, hyökkäsi »Trinidadista» toinenkin vene, jossa oli viisitoista valiomiestä, ja »Victoria» vallattiin melkein ilman vastarintaa. Duarte Barbosa, Magalhãesin lanko, nosti ankkurin ja vei vallatun laivan »Trinidadin» viereen. Sinne tuotiin »Santiagokin», joten Magalhãesilla nyt oli kolme laivaa kahta vastaan ja lisäksi sataman suupuolessa, niin että hän saatto estä molempia kapinalaivoja pääsemästä pois. Mutta kun oli pelättävä, että ne yöllä kuitenkin yrittäisivät karata, niin käski ylipäällikkö selvittää »Trinidadin» taistelua varten. Vähän jälkeen puolenyön esiintyi pimeästä »S. Antonio», joka hitaasti liukui ulospäin, ankkureitaan laahaten. Kun se oli tullut lähemmäksi, välähtivät tulet »Trinidadin» suurimmista tykeistä ja »S. Antonioon» samalla iskettiin koukut; toiselta puolen siihen hyökkäsivät »Victorian» miehet. Nopeasti laiva vallattiin, Quesada tovereineen vangittiin ja kapteeni Mesquita, luotsi Mafra ja muut uskollisina pysyneet vapautettiin. Ei ainoatakaan henkeä menetetty, ainoastaan Mafra oli ollut vähällä saada kannen alla surmansa; »Trinidadista» ammuttu tykinluoti oli lentänyt hänen sääriensä välitse. »Concepcion» ilman taistelua antautui.
Kapina oli nyt kukistettu. Mendozan ruumis vietiin seuraavana päivänä maihin ja hakattiin neljään osaan, niinkuin pettureille oli tapana tehdä. Quesada mestattiin ja monen kuukauden kuluttua, vähän ennen lähtöä, Cartagena yhdessä papin kanssa, joka oli salaliittoa avustanut, vietiin maihin ja jätettiin sinne oman onnensa nojaan. Sen koommin ei heistä koskaan mitään kuultu. Heidän kohtaloaan ei ainakaan ollut omiaan helpottamaan se seikka, että Magalhães ennen lähtöään suututti seudun alkuasukkaat ryöstämällä heistä muutamia mukaansa.
Talvi alkoi nyt täydellä todella ja oli sangen kylmä ja myrskyinen. Rannikolle ei sen koommin lähetetty uutta retkikuntaa, mutta sisämaasta Magalhães halusi saada jotakin tietoa. Neljä miestä lähetettiin retkelle, mutta ne eivät päässeet kuin vähän matkan päähän, sillä sisämaassa ei ollut minkäänlaisia ravintoaineita. Alkuasukkaita ei tavattu, jonka vuoksi Magalhães luuli maata aivan asumattomaksi.
Patagonit.
Eräänä aamuna merimiehet kuitenkin kummakseen huomasivat rannalla jättiläiskokoisen miehen; hän tanssi ja lauloi ja ripotti päänsä päälle hiekkaa ystävyyden merkiksi. Magalhães lähetti maalle merimiehen matkimaan samoja temppuja ja pyrkimään jättiläisen ystäväksi. Se onnistuikin ja outo vieras tuotiin kenraalikapteenin luo. On vaikea sanoa, kummalla puolella hämmästys oli suurempi. Jättiläinen osotti ihmettelevänsä, että niin suurissa laivoissa saattoi olla niin pieniä miehiä, ja näytti luulevan, että he olivat taivaasta siihen ilmestyneet. Espanjalaisten mielestä taas mies oli niin kookas, että hän varmaan oli jättiläisten rotua. Pigafetta vakuuttaa hänen olleen niin suuren, etteivät he ulottuneet muuta kuin hänen vyötäihinsä. Ruumiinrakennus oli kaunis, kasvot leveät, punaisiksi maalatut, keltainen rengas silmien ympärillä ja poskilla kaksi sydämen muotoista täplää. Hiukset olivat lyhyet ja valkoisiksi värjätyt. Vaatteet olivat eläinten, epäilemättä guanacon, nahkoista taidokkaasti neulotut. Guanacon nahkoista olivat niinikään lötöt, jotka olivat niin kömpelöt ja suuret, että Magalhães niistä rupesi sanomaan tätä kansaa »Patagoneiksi», s.o. isojalkaisiksi.