Vielä ennenkuin Sebastian del Cano ennätti Valladolidiin, saapuivat kotimaahan Viheriäniemen saarilta nekin miehet, jotka oli sinne jätetty; he tulivat Intiasta palaavalla portugalilaisella laivalla ja ennättivät Valladolidiin yhteiseen vastaanottoon.
»Trinidadin» loppu.
Huonommin kävi niitten, jotka olivat »Trinidadin» kera jääneet Molukeille. Kun laiva oli korjattu, lähti se huhtikuun alussa v. 1522 merelle, mukanaan arvokas kuorma ja 50 europpalaista, sekä kaksi saarelaista luotseina. Espinosa, joka oli laivan päällikkönä, päätti palata takaisin Tyynen meren poikki, mutta vastaiset tuulet ajoivat hänen laivansa kauas pohjoiseen. Kuukausia harhaillen ja kärsien paljon vilua ja ruokatavarain puutetta laiva menetti suuren osan väestään ja sitten viisi päivää kestäneessä myrskyssä pahasti vikautui ja menetti ison mastonsa. »Trinidadin» täytyi palata takaisin Molukeille, jonne sillä välin oli saapunut melkoinen portugalilainen laivasto Briton johdolla, sekä lopuksi antautua Portugalilaisten armoille. Kuvaavaa Portugalilaisten kateellisuudelle on se julma kohtelu, jonka alaisiksi nämä haaksirikkoiset sitten joutuivat. »Trinidad» purettiin, mutta ajautui kesken purkausta äkkimyrskyssä rantaan ja ruhjoutui. Sen miehistöä kaikin tavoin nöyryytettiin saarelaisten nähden, jotta näiden luottamus Espanjaan raukeisi. Sitten heidät vietiin Ternateen, jossa heitä pidettiin neljä kuukautta siinä toivossa, kuten Brito julkisesti tunnusti kuningas Manuelille kirjottamassaan kirjeessä, että he siellä epäterveellisessä ilmanalassa kuolisivat — hirttää hän ei heitä sentään tahtonut ilman kuninkaan lupaa. Ternatesta »Trinidadin» onneton miehistö vietiin Bandaan, sitten Malakkaan ja edelleen Kotshiniin, jossa saivat viettää kokonaisen vuoden, ennenkuin vihdoin pääsivät palaamaan Espanjaan. Pitämällä näitä raukkoja tahallaan epäterveellisissä seuduissa Portugalilaiset saivat heidän lukunsa siihen määrään vähenemään, että lopulta ainoastaan neljä saapui Lissaboniin, ja sielläkin heitä vielä pidettiin seitsemän kuukautta vankina, ennenkuin he vihdoin pääsivät vapaiksi.
Kaikkiaan palasi Espanjaan 35 miestä niistä 280:slä, jotka Magalhãesin keralla olivat lähteneet.
Riita Molukeista.
Vaikka Portugalilaiset aluksi saivatkin Molukit haltuunsa ja karkottivat Magalhãesin laivastolla tulleet Espanjalaiset, ei Espanja kuitenkaan luopunut saamastaan jalansijasta. Molukkien kauppa oli siksi tuottavaa, että Magalhãesin avaamaa tietä päätettiin kulkea edelleenkin, vaikka olikin nähty sen suunnaton pituus ja purjehduksen vaikeudet. Erotus sen ja itätien välillä ei ollut niin mahdoton, ettei olisi kannattanut yrittää. Länsitie oli sen verran pitempi kuin matka Brasilian rannikolta Sevillaan, ja Panaman kannaksen poikki se oli, niinkuin nykyisin voimme oikeilta pallokartoiltamme mitata, melkein tarkalleen yhtä pitkä.
Tuskin oli vuosi kulunut Sebastian del Canon paluusta, niin sai Ferdinand Cortes Kaarlo V:nneltä toimeksi tutkia, eikö Mexicon pohjoispuolelta löytyisi suorempaa väylää Tyynelle merelle. Samalla koetettiin saada Portugalin kanssa toimeen sopimus Molukkien omistuksesta.
Badajozin juntta.
Huhtikuussa 1524 kokoontui kummankin maan puolesta kolme lakimiestä, kolme tähtitieteilijää ja kolme luotsia sillalle, joka oli Badajozin ja Elvan kaupungin välillä pienen rajajoen Cayan poikki. Nämä henkilöt muodostivat kuulun »Badajozin juntan», josta aikanaan paljon ivaa laskettiin. Aina toukokuun lopulle saakka juntta piti kokouksiaan vuoron kummassakin kaupungissa ja koetti päästä selvyyteen siitä, kenelle Molukit Tordesillaan määritelmän mukaan kuuluivat. Mutta päätöstä oli kun olikin mahdoton aikaan saada. Tordesillaan sopimuksen mukaan pallonpuoliskoitten rajaviivan, kuulun »demarkatsioviivan», piti kulkea navasta napaan 370 leguaa Viheriäniemen saarien länsipuolella; mutta heti määritelmän lähtökohtakin oli häälyvä, koska Espanjalaiset alkoivat läntisimmästä, Portugalilaiset sitä vastoin itäisimmästä saaresta. Vielä riidanalaisempaa tietysti oli, mitä maita se leikkaisi, kun maapallon koosta ja päiväntasaaja-asteen pituudesta ei oltu, Magalhãesin matkasta huolimattakaan, likimainkaan yksimielisiä. Espanjalaiset olivat laskeneet Molukkien olevan Viheriäniemen saarista 183 asteen, Portugalilaiset sitä vastoin vain 137 asteen päässä. Espanjalaisten laskun mukaan Molukkien olisi pitänyt olla Salomonin saarien, Portugalilaisten laskun mukaan taas Borneon vaiheilla. Arvioero oli 46 astetta, yhtä paljon kuin koko Atlantinmeren leveys Viheriästä niemestä Vähiin Antilleihin. Juntta erosi sovinnon syntymättä, ja kun Molukkien omistusoikeudesta myöhemmin sovittiin, niin täytyi luopua tähtitieteellisestä paikanmääräyksestä; se ei vielä ollut saavuttanut riittävää tarkkuutta. Kumpikin maa päätti toistaiseksi jatkaa retkiään.
De Loaysan retki.