Sota maureja vastaan kiinnitti kuitenkin yhä vielä Ferdinandin ja Isabellan koko huomion. Valmistettiin paraillaan Granadan vallotusta. Columbus epätoivoissaan päätti lopultakin lähteä Ranskaan, mutta poikkesi sitä ennen La Rabidan luostariin, sanomassa jäähyväiset sikäläisille ystävilleen, jotka olivat häntä niin hartaasti kannattaneet. Mutta sieltä hänelle, odottamatta kyllä, tulikin apu. Luostarin apotti, Juan Perez, oli nuorempana ollut kuningatar Isabellan rippi-isä ja oli siitä säilyttänyt suuren vaikutusvallan. Hän oli tullut niin täydelleen vakuutetuksi vieraansa tuuman mahdollisuudesta ja suuresta merkityksestä, että kirjotti kuningattarelle kirjeen ja kehotti häntä mitä vakuuttavimmin auttamaan yritystä, josta olisi kristinuskon levittämiselle niin paljon hyötyä. Kuningatar silloin kutsui entisen rippi-isänsä Granadaan, puhuakseen hänen kanssaan tarkemmin Columbuksen asiasta, ja iäkäs Perez viipymättä noudatti kutsumusta. Hän sai kun saikin kuningattaren taipumaan. Columbus sai uuden kutsumuksen saapua hoviin, joka oli Granadan edustalla, ja samalla hänelle lähetettiin jommoinenkin rahasumma, jotta hän saattoi varustaa itsensä hovissa esiintymään. Columbuksella oli Isabella kuningattaren kanssa montakin keskustelua ja kuningatar lupasi suostua hänen vaatimuksiinsa, vaikka nämä olivatkin köyhän ja maineettoman muukalaisen esittämiksi tavattoman korkeat. Niitten korkeutta puolusti vain yrityksen uutuus, rohkeus ja suuri merkitys. Mutta ensin oli Granada vallotettava. Columbus odottaessaan otti osaa piiritykseen, taistellen urhokkaasti. Vihdoin, tammikuussa 1492, maurien viimeinen turva Espanjassa murtui, Granada antautui.
Mutta vaikka matka jo olikin kuningattaren päätöksen kautta ratkaistu, niin vastusti sitä vastoin kuninkaallinen neuvosto jyrkästi Columbuksen vaatimuksia, pitäen niitä suhdattomina ja sopimattomina. Columbus ei suostunut niitä vähentämään, ja lopun lopuksi hän jälleen poistui hovista ja lähti vihdoinkin matkalle Ranskaan. Mutta hän ei kauaksikaan ennättänyt, ennenkuin asiat muuttuivat. Hänen ystävänsä olivat sillä välin saaneet kuningattaren tekemään ratkaisevan päätöksen. Isabella päätti, että Castilia yksinään toteuttaisi tämän yrityksen. Hän lupasi vaikka antaa pantiksi omat jalokivensä, ellei varoja muutoin saataisi, ja silloin täytyi mahtavien valtamiestenkin taipua ja ryhtyä toimiin niin kuulumattoman uhrauksen estämiseksi. Columbus ei vielä ollut matkannut kuin kymmenisen kilometriä Granadasta, muulilla ratsastaen, kun sanansaattaja ehdätti hänet ja hän varmalla tiedolla saattoi palata takaisin.
Columbuksen valtuudet.
Huhtikuussa v. 1492 allekirjotettiin Castilian kruunun ja Columbuksen välinen sopimus. Columbus nimitettiin »valtameren amiraaliksi» kaikilla niillä vesillä ja niissä maissa, jotka hän löytäisi. Tämä arvonimi oli oleva elinaikainen ja kuoleman jälkeen periytyvä hänen suvussaan. Siihen liittyivät samat oikeudet kuin Castilian suur'amiraalinkin arvoon. Lisäksi Columbus nimitettiin kaikkien löytämäinsä maitten varakuninkaaksi ja ylimaaherraksi. Hänen piti saada kymmenykset kaikista näissä maissa saaduista jaloista metalleista ja kahdeksas osa kaikkien niitten laivojen voitosta, joitten varustukseen hän kahdeksannella osalla otti osaa. Valtuudet kirjotettiin pergamentille ja varustettiin kuninkaan ja kuningattaren lyijysineteillä. Palos kaupungin kansalaiset velvotettiin hankkimaan vasta nimitetylle amiraalille kaksi karavelia; Palos oli nimittäin jonkun niskottelun vuoksi aikaisemmin tuomittu varustamaan kaksi laivaa kruunun sitä vaatiessa.
Columbus oli todella saanut ennen kuulumattomat valtuudet. Tämä osaksi saa selityksensä hyvästä maineesta ja arvonannosta, jota italialaiset purjehtijat yleensä nauttivat Espanjassa, samoin kuin Portugalissakin, vieläpä Ranskassa ja Englannissakin, kuten saamme myöhemmin nähdä. Mutta sitä paitsi oli hänen ehdotuksensa todella houkutteleva. Portugalilaiset olivat juuri löytäneet kauan etsityn Intian tien Afrikan ympäri ja paavi oli taannut sen käyttämisen ja todennäköisesti samalla rikkaan Intian kaupankin Portugalin yksinoikeudeksi. Columbuksen yritys lupasi nyt yhdellä iskulla antaa Castilialle kaiken sen, mitä Portugal oli lähes vuosisadan niin monien uhrausten kautta tavotellut. Jos yritys onnistui, niin kannatti sen hyväksi uhratakin. Jos taas retkikunta joutui turmioon — sitä useimmat pitivät todenmukaisena — niin raukesivat samalla Castilian kruunun myöntämät suuret oikeudet. Tässä oli siis paljon voitettavana ja verraten vähän hävittävänä, etenkin kun ei kruunu itse uhrannut yritykseen paljoa muuta kuin arvonimiä ja lupauksia.
Columbuksen ensimäinen matka.
Valmistukset Palon satamassa.
Pieni satamakaupunki Palos oli Rio Tinton oikealla rannalla. Toukokuussa v. 1492 siellä julkisesti kuulutettiin, että kaupungin tuli hankkia Columbukselle kaksi karavelia. Niitä ei ollut vaikea saada, mutta vaikeampi oli saada niihin miehistöä, sillä kruunun käsky ei valvottanut kaupunkia siitä huolta pitämään. Merimiehiä kammotti lähteä retkelle, jota useimmat pitivät varmana perikatona. La Rabidan luostarin apotti saattoi tämänkin asian suotuisaan ratkaisuun. Juan Perez sai Palokscn mahtavimman suvun, Pinzonit, taipumaan yritykseen ja rupeamaan siihen osalliseksi kuin omaansa. Kolme Pinzon veljestä, kaikki tottuneita merenkulkijoita, päätti lähteä itse matkaan, ja kun he olivat asian puolesta, niin ei ollut vaikea saada muutakaan väkeä.
Kaikenlaisia muita vaikeuksia esiintyi kuitenkin aina lähtöön saakka. Toisen matkaa varten luovutetun laivan omistaja keksi viimeiseen saakka esteitä, yllytti väkeä ja sai aikaan riitoja. Laivain pohjat puhdistettiin huolimattomasti, mukaan otettavia varastoja täytyi odottaa, ja usein ne, vihdoin saapuessaan, olivat joko väärän laatuisia, taikka sopimattomissa astioissa. Purjeet eivät sopineet, mastojen köysistö oli puutteellinen. Suoranaisella pakolla täytyi hankkia, mitä tarvittiin, ja Paloslaiset olivat näiden rettelöiden vuoksi koko retkeä vastaan vihamieliset.
Columbus sai kuitenkin hankituksi molempien karavelien lisäksi kolmannenkin aluksen, joka oli niitä kahta vertaa suurempi. Se oli oikea »laiva», noin 230 tonnin vetoinen kuormattuna ja pieni siis meidän aikamme purjelaivoihinkin verraten. »Santa Marialla» oli täysi kansi ja keulassa ja perässä korkeat kansihuoneet, niinkuin sen ajan aluksissa oli tavallista. Mastoja oli kolme, kahdessa raakapurjeet, perämastossa kolmikulmainen latinalainen purje, Molemmat karavelit olivat puolta pienemmät ja ainoastaan keulasta ja perästä kannelliset. Mutta sen ajan merialukset olivat hyvin pulleamuotoiset, jonka vuoksi ne pienuudestaan ja avonaisuudestaan huolimatta hyvin selvisivät aallokossa, vaikka olivat verraten hitaita. Niin pienillä aluksilla aikoi Columbus siis ohjata kohti tuntemattomia vaaroja aavan meren poikki. Tosin siihen aikaan rakennettiin paljon kookkaampiakin, mutta niitä joko ei tähän seikkailuun liiennyt, taikka ehkä arveltiin pienempiä helpommaksi ohjata tuntemattomissa rantavesissä. »Pinta» oli pienuudestaan huolimatta nopeampi kuin amiraalilaiva. »Pintassa» ja »Ninassa» oli paloslainen meriväki, amiraalilaivan merimiehet olivat eri osista Espanjaa, enimmät luoteisrannalta Galiciasta. »Santa Mariaa» johti Columbus itse, »Pintaa» Alonzo Pinzon, »Ninaa» Vicente Pinzon. Kaikkiaan oli näillä kolmella laivalla 88 henkeä. Eräs sen aikuinen historiankirjottaja sanoo, että »Columbus oli pää, mutta Pinzon oli oikea käsi». Ja tosiaan oli amiraalin matkansa onnistumisesta suuressa määrin kiittäminen tätä toimeliasta ja rohkeata purjehtijasukua.