Pedrarias Davila.
Balboan kertomus kuitenkin saapui liian myöhään. Espanjassa oli jo Encison syytteen ja Nicuesan katoamisen johdosta ryhdytty toisiin toimiin, varustettu suuri laivasto — 20 laivaa — ja 1500 miestä lähtemään kannakselle, jolle oli annettu »Kultaisen Castilian» nimi. Laivastoa johti Balboan seuraajaksi määrätty Pedrarias Davila; se lähti matkaan kesäkuun lopulla v. 1514. Niin loistavaa ritarijoukkoa ei Espanja ollut vielä lähettänyt merentakaisiin siirtomaihinsa, eikä samalla haavaa niin monta kykyä. Useat niistä miehistä, jotka nyt lähtivät seikkailijoina onneaan etsimään, saavuttivat sitten paremman ja pysyvämmän maineen Länsi-Intian vallotuksen historiankirjottajina, del Castillo, joka kertoi Mexicon vallotuksen, Oviedo, Länsi-Intian saariston historioitsija, lakimies Enciso, — sama jonka Balboa oli niin pahasti pettänyt, — joka kirjotti maantietoteoksen, ja Andagoya, joka kyhäsi esityksen Davilan hallintoajasta. Sitä paitsi olivat mukana Almagro, Chilen vallottaja, Benalcazer, Quiton vallottaja, Soto, Mississippi-laakson tutkija ja Serrão, joka sitten Magalhãesin mukana purjehti Tyynen meren poikki ja Filippineillä sai onnettoman lopun.
Balboan siirtokunta ei vielä voinut tarjota tälle loistavalle joukolle kunnollista vastaanottoa. Maanraivaus oli vasta alulla, suot kuivattamatta, asunnot huonot, ja kun Panaman kannaksen ilmanala muutoinkin on mitä epäterveellisintä, niin tuhosivat taudit lyhyessä ajassa äskentulleista 500 miestä. Davila, joka jo oli vanha mies, ei kyennyt oloja paljoakaan parantamaan. Balboan toimia hän katseli epäluulolla, intianeja kohteli julmemmin kuin kukaan ennen häntä. Hän ryhtyi suurisuuntaisiin puuhiin koko kannaksen vallottamiseksi, koska mukana tulleet ritarit halusivat taistella ja käskeä, eivätkä suinkaan maata raataa.
Ensinnä lähetettiin Ayora 400 miehen keralla perustamaan asemia pitkin rannikkoa. Retki oli oikea hävitysretki. Intianien päälliköt, keitä kiinni saatiin, poltettiin, hirtettiin taikka annettiin koirien revittäviksi. Intianit puolestaan hävittivät perustetut asemat, paikalla kun sotajoukko oli niistä poistunut. Samalla tavalla raivosivat muut joukot, joita lähetettiin toisille suunnille. Balboa yhdessä Davilan luottamusmiehen kanssa samosi metsien kautta etelää kohti, löytääkseen kullalla koristetut temppelit, joista oli huhuja kuultu; mutta intianit tekivät niin kiukkuista vastarintaa — kaatoivat muun muassa eräällä joella veneet, — että retkikunnan täytyi toisen päällikkönsä menetettyään palata takaisin tyhjin toimin. Yhtä huonosti päättyivät muutamat myöhemmätkin yritykset. Kultatemppelit olivatkin kaukana, aina Bogotan ja Quiton ylängöillä saakka, josta niiden maine oli levinnyt.
Balboa Etelämeren maaherrana.
Balboa oli nimittänyt näkemänsä meren Etelämereksi, sillä hän näki sen etelän ilmalla, koska Panaman kannas niillä seuduin kulkee itä-länsisuunnassa laajassa kaaressa. Etelämeren nimi on yhä vieläkin merenkulkijain kesken käytännössä.
Ehkä Davilan huonon hallinnon johdosta Espanjan hallitus sitten päätti antaa Balboalle hänen ansioittensa mukaisen tunnustuksen. Hänet nimitettiin »Etelämeren maaherraksi», vaikka hän tosin oli velvollinen tunnustamaan Davilan päämiehekseen. Balboa sai kannaksen Tyynen meren rinteen, sen paremman ja rikkaamman puolen. Mutta Davila, jolla oli suuremmat varat, ei paljoa välittänyt hänen läänioikeuksistaan, vaan lähetti veljenpoikansa Moraleksen Pizarron kanssa vallottamaan Panaman lahdessa olevia Helmisaaria, jotka olivat Balboan alueen paras osa. Muutama kymmenkunta miestä mukanaan retkikunta soudatti itsensä suurimmalle saarelle, joka kiivaan taistelun jälkeen vallotettiin. Voitettu päällikkö vei Espanjalaiset majansa päällä olevaan torniin ja näytti sieltä kaikki saaret, jotka olivat hänen vallassaan ja kaikki oivallisia helmirantoja. Samalla hän kertoi etelässä olevasta rikkaasta maasta, jonka laivoja hän oli joskus nähnyt. Hän pelasti henkensä, kun suostui maksamaan vuodessa 100 naulaa helmiä veroksi. Sitten Espanjalaiset palasivat takaisin mannermaalle ja kulkivat uudelleen kannaksen poikki, rääkäten kauhistuttavalla tavalla maanasukkaita. Eräässäkin kohtauksessa, joka muka oli ystävällinen keskustelu, usutettiin äkkiä verikoirat kasikkien päälle, joita ne repivät kahdeksantoista. Sadoittain maanasukkaita murhattiin, ja kun intianit siitä katkeroituneina alkoivat ahdistaa Espanjalaisia, niin surmattiin sadoittain vaimoja ja lapsia, jotka oli orjiksi otettu, ja uhrien ruumiit silvottiin, jotta takaa-ajavat pelästyisivät eivätkä uskaltaisi seurata. Balboakin kertoo kammolla näistä julmuuksista, mutta maaherran veljenpoika sai raivota rankaisematta.
Saadakseen Balboan ja Davilan sovitetuiksi kirkonmiehet saivat jälkimäisen antamaan Balboalle tyttärensä puolisoksi. Mutta siitä huolimatta katala Davila vain odotti sopivaa tilaisuutta, saattaakseen kilpailijansa turmioon. Balboan piti, kuninkaan määräyksen mukaan, rakentaa kannaksen poikki tie ja viedä laivapuita Tyynen meren rannalle. Tämä vaikea työ vei enemmän aikaa kuin oli laskettu, vaikka maanasukkaita sadoittain nääntyi raskaita laivaksia kannaksen poikki raahatessaan. Espanjasta odotettiin uutta ylimaaherraa Davilan sijaan, — se oli ennenaikainen huhu, — ja päästäkseen näiden kohtausta pakoon omaan lääniinsä Balboa piti kannaksella niin suurta kiirettä, että se herätti hänen appensa epäluuloa. Davila antoi Pizarron ottaa hänet vangiksi ja neljän uskotun miehensä keralla Balboa v. 1517 tuomittiin kuolemaan ja mestattiin. Hänen kuolemansa oli onnettomuus Espanjalaisten yrityksille, sillä vaikka hänkin oli väkivaltainen ja oli petoksella kohdellut maanmiehiään, ennenkuin pääsi vaikutusvaltaiseen asemaan, niin oli hän kuitenkin paljon kyvykkäämpi ja jaloluontoisempikin kuin useimmat muut seikkailijat, jotka etsivät onneaan näissä uusissa maissa.
Balboan kuoleman jälkeen raa'at alapäälliköt lyhyessä ajassa hävittivät kannaksen siihen määrään, että se oli melkein ihmisistä tyhjä. Afrikasta tuotiin orjia sijaan. Jo 17:nnen vuosisadan alussa oli Panamassa enemmän neekereitä kuin intianeja. Balboan seuraaja, Espinosa, perusti v. 1519 Panaman kaupungin, mutta niin epäterveelliselle paikalle, että siinä kolmena ensimäisenä vuosikymmenenä kuoli 40,000 ihmistä kuumeihin. Siirtokunta sen vuoksi muutettiin terveellisempään paikkaan. Siihen päättyi Puerto Bellosta Atlantin meren rannalta alkava tie, joka Perun vallotuksen jälkeen kävi ylen tärkeäksi. Panamassa rakennetuilla laivoilla aljettiin sitten tutkia Tyynen meren rantoja sekä pohjoiseen että etelään päin.
Nicaraguan vallotus.