Cortes käy Espanjassa.
Mexicoon oli sillä välin saapunut Espanjan hallituksen asiamies tutkimaan Cortesta vastaan tehtyjä syytöksiä ja ottamaan käsiinsä maan sivilihallinnon. Corteksen vihamiehet olivat nimittäin olleet väsymättä puuhassa, väittäen hänen kuluttavan valtion varoja joutaviin yrityksiin, vieläpä pyrkivän Espanjasta aivan erilleenkin, oman itsenäisen valtakunnan hallitsijaksi. Corteksen ei tarvinnut kauaa odottaa, ennenkuin hän sai uuden käskynhaltijan puolelta kokea kaikenlaisia nöyryytyksiä. Hän päätti lähteä Espanjaan puhdistamaan itseään, otti mukaansa uskollisimmat asetoverinsa, varsinkin Sandovalin, Tlaxcalan ruhtinaitten poikia, intianilaisia ilveilijöitä, tanssijoita ja kääpiöitä, joista myöhemmin muutamia lahjotettiin paaville, näytteitä maan ihmeellisistä tuotteista, erinomaisen kallisarvoisen jalokivikokoelman, ynnä paljon kultaa ja hopeata. Valtameren poikki purjehdittiin onnellisesti 41:ssä päivässä ja noustiin joulukuussa v. 1527 maihin Palos satamassa La Rabidan luostarin luona. Siellä kuoli Sandoval, Corteksen uskollisin ja uljain asetoveri, vasta 31 vuoden ikäisenä. Suoran avomielisen käytöksensä, ritarillisen antelijaisuutensa kautta saaliin jaossa, maltillisuutensa kautta vaarassa hän oli voittanut sotilaitten rajattoman luottamuksen. Tosin he joskus häntä matkivat, sillä hän sammalsi puhuessaan, mutta ei kenenkään käskyjä toteltu täsmällisemmin. Cortes suri vilpittömästi ystäväänsä, joka oli hänen kanssaan kokenut niin ihmeellisiä seikkailuita ja ollut hänen apunaan niin loistavassa suurtyössä.
Corteksen tulo katkaisi kärjen kaikilta huhuilta, että hänellä muka oli kapinallisia aikeita. Koko Espanja riensi näkemään sankaria, jonka maine oli levinnyt maan etäisimpiinkin osiin, ja pitkin matkaa häntä otettiin vastaan innostuksella, joka muistutti Columbuksen paluuta ensimäiseltä matkaltaan. Vanhain sukujen edustajat tulivat juhlasaatossa häntä tervehtimään. Kaarlo V otti hänet vastaan Toledossa loistavin kunnianosotuksin, korotti hänet markisiksi ja antoi hänelle laajoja tiluksia Oaxacan laaksossa Mexicossa; siitä Corteksen uusi nimi: markisi Del Valle. Mutta Mexicon sivilihallintoa hän ei enää saanut takaisin, vaikka nimitettiinkin sikäläisten sotajoukkojen ylikomentajaksi. Cortes meni Espanjassa ollessaan avioliittoon naisen kanssa, joka kuului maan vanhimpiin sukuihin, ja palasi v. 1530 takaisin Mexicoon.
Corteksen meriretket.
Vaikka Cortes olikin syrjäytetty Mexicon hallituksesta, niin ei hän siltä ruvennut jouten olemaan. Samalla kun hän hoiti laajoja tiluksiaan, lähetti hän omalla kustannuksellaan laivoja Tyynelle merelle löytöretkille. Hänen sisarenpoikansa Mendoza purjehti v. 1532 Californian niemelle saakka, jossa miehistö teki kapinan; Mendoza sai surmansa, toinen laiva katosi merelle, toinen vain palasi takaisin. Seuraavana vuonna lähti toinen retkikunta samoille seuduin. Laivoja oli kaksi, mutta ne heti alussa myrskyssä erosivat. Toisen laivan kapteeni sai luotsin käden kautta surmansa; luotsi vuorostaan muutaman kymmenen miehen keralla sortui Californian niemellä intianien väjytykseen. Laiva kuitenkin pääsi palaamaan Mexicoon. Toinen laiva löysi merestä Revilla Gigedo saaret. V. 1535 Cortes itse lähti merelle kolmella laivalla, purjehtien niillä Californian niemelle, johon kuitenkin oli maan karuuden ja asukkaitten köyhyyden vuoksi mahdoton perustaa siirtokuntaa. Pari vuotta poissa oltuaan hän palasi takaisin jotenkin tyhjin toimin. Siitä huolimatta hän seuraavana vuonna lähetti matkaan Ulloan, joka saapui Californian niemen länsirannalle, yhden laivan heti alussa menetettyään. Californiasta toinen laiva palasi takaisin ja Ulloa yksin jatkoi kolmannella matkaa, mutta hävisi sitten tietymättömiin.
Corteksen kuolema.
Cortes oli näihin yrityksiin kuluttanut suuren osan omaisuudestaan ja lisäksi riitaantunut Mexicon varakuninkaan kanssa, jonka vuoksi hän v. 1540 lähti uudelleen Espanjaan hallitsijalta oikeutta ja puolustusta saamaan. Mutta Kaarlo V otti hänet tällä kertaa kylmästi vastaan, lopulta hän tuskin enää pääsi hallitsijan puheillekaan. Oltuaan mukana Kaarlo V:nen onnettomalla sotaretkellä Algieriin v. 1541, joka olisi toisin päättynyt, jos olisi hänen neuvoaan noudatettu, Cortes vielä viipyi Espanjassa vuoden toisensa jälkeen edullisempaa käännettä odottaen, kunnes hän 2 p. jouluk. v. 1547 kuoli eräässä kylässä lähellä Sevillaa 63 vuoden ikäisenä. Hänen kohtalonsa muistutti Columbuksen kohtaloa. Corteskin joutui elämänsä lopulla unohduksiin, hänkin kuoli, samoin kuin Columbus, hyvitystä odottaen. Suuri vallottaja haudattiin Sevillaan, mutta sieltä hänen luunsa myöhemmin siirrettiin Mexicoon. V:n 1823 kapinan aikana, kapinallisten aikoessa tunkeutua tuomiokirkkoon vallottajan hautaa avaamaan, muutamat rohkeat miehet ennättivät ennen paikalle ja veivät arkun salaa Italiaan. Siellä suvun viimeinen jälkeläinen, italialainen ylimys, soi Fernando Corteksen luille sukuhaudassaan kunniasijan.
Corteksen nimen ja omaisuuden perivät hänen lapsensa. Mexicolaisen Doña Marinan kanssa hänellä oli avioton poika, joka sai hyvän kasvatuksen ja kohosi korkeaan asemaan. Marina vietti loppuikänsä tiluksilla, jotka hän oli herransa ja rakastajansa toimesta saanut. Montezuman tyttäret, jotka Cortes »murheen yönä» vei mukanaan pääkaupungista, lienevät joutuneet naimisiin espanjalaisten ylimysten kanssa ja onpa vanha sukumuisto tietävinään, että kreivitär Montijo Napoleon III:nen puoliso, polveutui Aztekkien onnettoman hallitsijan tyttärestä.
Mexicon ja Keski-Amerikan intianikultuuri.
Mexicon ylänkö oli ilmastonsa puolesta erikoisen soveliasta sivistyksen kehittymiselle, sillä vaikka se kuuluikin suurimmaksi osaksi kuumaan vyöhykkeeseen, niin on ilmanala kuitenkin maan korkeuden vuoksi erinomaisen leutoa. Pääkaupungin seuduilla (2265 metriä yli merenpinnan) ei kesä ole kuumempi kuin Keski-Europassa, talvi ei kylmempi kuin Algierissa. Voimme sen vuoksi otaksua, että tuo vanha intianisivistys, johon edellä olemme tutustuneet, kehittyi juuri Anahuakin ylänkölaaksossa, joka käsitti pääkaupungin seudut järvineen ja viljavine kenttineen, vaikka sen vanhemmat muodot Espanjalaisten maahan saapuessa tavattiinkin kuumassa Yucatanissa ja Mexicon muissa reunamaissa. Ei missään muualla luonto tarjonnut ihmisen kehitykselle niin hyviä ehtoja kuin tuolla ylängöllä, jossa kuumuus ei ollut liian rasittava, jossa ei ollut pakkasestakaan tietoa, jossa viihtyivät mitä parhaiten lauhkean ilmanalan ravintokasvit, mutta joka samalla oli niin lähellä kuuman ilmanalan rehevyyttä. Tietomme Anahuakin kultuurin alkuvaiheista ja juurista ovat kuitenkin hyvin puutteelliset, vaikka onkin toiveita siitä, että ne muinaistutkimuksen edistyessä vielä saavat lisävalaistusta.