Samoin kuin Mexicossa vallitsi siis Perussakin päiväntasaajan alaisuudesta huolimatta laajoilla aloilla semmoinen ilmaston lauhkeus, jossa korkeammat sivistykset paraiten menestyvät. Korkealla vuoriylängöillä olikin Perulaisten vanha kansallinen pääkaupunki Cuzco, s.o. »maan keskusta», ylängöllä suuri Titicaca järvi, itärannallaan korkeat alppimaisemat, itsekin 3854 metriä merta korkeammalla. Mutta kun sieltä mennään vuoriston poikki itää kohti, niin tullaan alaviin tiheisiin aarniometsiin, joihin tuskin vieläkään ihminen on voinut tunkeutua.
Näiden ylänköjen intianisivistyksen perustajat näyttävät tulleen merenrannikolta, mutta vasta ylämaassa kehittyneen. He puhuivat, historian valon heihin sattuessa, kahta sukulaista kieltä, aymaraa ja quechuaa (ketshuaa). Aymarain kantamaa oli Titicaca järven seuduilla, heidän kansallinen pyhättönsäkin järven saaressa. Titicacan läheisyydessä ovat maan vanhimpien rakennuksien rauniot.
Espanjalaisten maahan tullessa oli Aymarain täytynyt alistua sotaisten quechuain alle, joitten vallan keskusta Cuzco oli. Quechuat, joitten hallitsijoita nimitettiin inkoiksi, lienevät perustaneet valtakuntansa vuoden 1000 vaiheilla j.Kr.
Inkkain vanhempi historia on tarujen verhossa. Varmempia tietoja on vasta niiltä ajoilta, jotka kuluivat lähinnä espanjalaisen vallotuksen edellä. Huayna-Capak niminen suuri vallottaja hallitsi maata vv. 1475—1525 ja hänen aikanaan valtakunta levisi varsinkin pohjoista kohti. Mutta juuri siltä puolelta, jossa valtakunta vielä oli löyhin, alkoivat Espanjalaiset hyökkäyksensä. Perussa sen vuoksi kävi samalla tavalla kuin Mexicossakin: vallottajat saivat alun pitäen kannatusta niiltä alistetuilta kansoilta, jotka olivat inkkain ikeeseen tyytymättömiä. Pizarron yritystä lisäksi suosi Huayna-Capakin molempain poikain Huascarin ja Atahualpan riitaantuminen, josta edellä kerrottiin. Atahualpa oli vallotetun Quiton ruhtinattaren poika ja arvossa alempi Huascaria, joka oli puhdasta inkka-sukua. Hän oli siitä huolimatta saanut kootuksi melkoisen puoluekunnan ja oli voitokkaasti taistellut veljeään vastaan. Espanjalaisten saapuessa riita oli juuri ratkaistu. Atahualpa, joka oli paluumatkalla sotaretkeltään, oli Huascarin vangiksi saatuaan päässyt koko inkka-valtakunnan hallitsijaksi.
Inkat olivat kansan käsityksen mukaan auringon poikia ja jumalallista sukua, jonka vuoksi heidän tuli saada jumalallista kunnioitustakin. Heillä oli kaikkialla maassa linnoja ja palatseja, varsinkin molemmissa pääkaupungeissa. Cuzcon palatsi oli 350 askelta pitkä, kokonaan katettu kultalaatoilla, runsaasti koristeltu ja suurien puutarhain keskellä. Inkat pukeutuivat komeihin, värikkäihin pukuihin, jotka oli kudottu hienoimmasta villasta ja runsaasti koristettu kullalla ja jalokivillä. Arvon merkkinä oli punainen päähine ja sulkatöyhtö. Uskonto kohdistui etupäässä auringon palvelukseen. Maassa oli paljon auringolle pyhitettyjä temppeleitä, joissa oli kultaisia epäjumalankuvia. Palveltiin myös tähtiä ja luonnon-ilmiöitä, kuten vuoria, kallioita, lähteitä ja jokia. Inkkain luultiin pääsevän kuolemansa jälkeen jumalten joukkoon. Inkan jälkeen olivat papit suurimmassa arvossa ja ylimäinen pappi oli kuninkaallisen suvun jäsen. Pappien elämä oli tarkoilla säädöksillä määrätty, heidän täytyi usein paastota ja kurittaa ruumistaan. Auringon immet, jotka olivat luostareissa ankarasti erotettuina maailmasta, hoitivat pyhää tulta niinkuin Vestan neitoset Roomassa. Uhrit eivät olleet niin verisiä kuin Mexicossa, mutta Perussakin kuitenkin tapahtui, että joskus uhrattiin poikia; näiden rinta samoin kuin Mexicossa viillettiin auki kiviveitsellä ja sydän reväistiin jumalille.
Ylimystöön kuuluivat etupäässä kuninkaallisen suvun jäsenet ja heidän heimolaisensa, joita oli paljon kautta maan; tällä ylimystön ylimystöllä oli oma pukunsa, jota muut eivät saaneet käyttää, paljon etuoikeuksia, kuten yksinoikeus kaikkiin korkeimpiin virkoihin, ynnä kaikenlaisia muita etuja. Alempaan ylimystöön kuuluivat voitettujen kansojen ruhtinaat ja heidän sukukuntansa.
Yhteiskunnalliset olot olivat omituinen yhdistelmä yksinvaltiutta ja sosialistista ihannevaltiota. Ammatti kulki perheissä perintönä isältä pojalle. Elämänlaatu ja vaatteus olivat laeilla tarkkaan säädetyt. Ei kukaan voinut rikastua, mutta ei kukaan lopen köyhtyäkään. Kansan täytyi viljellä kaikki maa, sekä kuninkaan maa, temppelimaa että valtionmaa. Valtionmaa jaettiin joka vuosi uudelleen perheitten ja kuntien suuruuden mukaan ja tuloista sai jokainen perhe, mitä se elääkseen tarvitsi. Perulaiset olivat Aztekkeja edullisemmassa asemassa sen puolesta, että heillä oli arvokas kotieläin, laama, mutta laamakarjat olivat kaikki hallitsijan omaisuutta. Viljasadosta sai jokainen perhe osansa, niin paljon kuin arvioitiin vaatteitten valmistamiseen kuluvan. Samoin oli kaikki kulta ja hopea julistettu valtion omaisuudeksi ja niitä käytettiin melkein yksinomaan temppelien ja palatsien koristamiseen. Paitsi villasta kudottiin kankaita myös puuvillasta ja muista kasviksista. Miehet käyttivät lyhyttä takkia, jonka väri joka maakunnassa oli laissa määrätty, naisten pukuna oli pitkä mekko, pääside ja lötöt.
Maanviljelys oli etevä. Maa lannotettiin linnun lannalla eli guanolla, mäkien rinteille vainiot rakennettiin penkereihin ja niille johdettiin vettä kastelua varten. Viljelyskasveja olivat quinoahirssi, maissi, peruna, bananit ja agave. Hermojen kiihottamiseksi pureskeltiin koka-pensaan lehtiä; tupakka, jota nuuskattiin, vaan ei poltettu, oli arvossa rohtona. Pumpulia viljeltiin varsinkin niissä lämpöisissä syvissä laaksoissa, jotka siellä täällä vakoilevat viileitä ylänköjä.
Kaikenlainen ammattiteollisuus oli melko hyvin edistynyt. Rautaa ei tunnettu, mutta muista metalleista, kuten pronssista ja kuparista, valmistettiin taidokkaita aseita ja esineitä. Kullasta muotoiltiin kuvapatsaita, jopa ihmisen kokoisia, kiillotetusta metallista valmistettiin peilejä ja polttolinssejäkin. Kankaitten kuosit olivat aistikkaat ja värisovittelu sulava. Jonkinmoinen gobelinienkin valmistus oli Perussa tunnettu.
Rakennukset olivat erilaisia sen mukaan, mikä seudun ilmanala oli. Sateettomassa rantavyöhykkeessä talot olivat ilmakuivista tiilistä ja katto laaka. Vuoristossa taas olivat seinät kivestä, katto ruohoista. Rakennukset olivat yleensä vain yhdenkertaisia; taajain maanjäristyksien vuoksi olisivat monenkertaiset rakennukset olleet vaaralliset. Akkunoita ei ollut ensinkään, valoa ei tullut muualta kuin ovesta. Suurempien kylien ja kaupunkien ympärillä oli muurit, joitten portit yöksi suljettiin. Sacsahuamanin suuri linna oli ympäröity kolmella vankalla kivimuurilla. Suuret yleiset rakennukset ja palatsit olivat vakavaa, yksitoikkoista mallia, pylväitä ei käytetty, veistoksia oli runsaasti, vaikka ne olivatkin karkeita ja jäykkiä. Mutta kivien tahoilussa ja yhteen liittämisessä Perulaiset olivat verrattomia mestareita.